Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

KLAANIEN HISTORIAT: (Historioiden aika viittaa vanhaan metsään!)
--------------------------------------------------------------------------------------------------------

MYRSKYKLAANIN HISTORIA:

- Myrskyklaani rikkoo klaaneista eniten Soturilakia. Myrskyklaani on pääasiassa rauhallinen klaani, joka kunnioittaa muita klaaneja. Taistelussa Myrskyklaani on vahva, rohkea ja uskollinen.

- Myrskyklaanin ensimmäinen päällikkö oli Karhutähti, joka aiheutti suuret ongelmat Yöklaanin ja Myrkkyklaanin välille ja onnistui aiheuttamaan heille välirikon.

- Myrskyklaanin reviiri on nähtävissä kartoissa (Nyky aika sijoittuu järvelle, historialliset ajat vanhaan metsään)


Myrskyklaani aiheutui lempeydestään huolimatta usein riistakahakoihin ja rajuihin sotiin, sillä heidän päällikkönsä ei koskaan tullut muiden päälliköiden kanssa toimeen. Karhutähti oli kuitenkin valinnut välittömästi seuraajansa, kun hänen kumppaninsa, Kirkastähti sai pojakseen Haukkatähden. Vaikka Haukkatähti karkoitettiin Yöklaanista välittömästi Kirkastähden kuoleman jälkeen ja Haukkatähti siirtyi klaaniin nimeltä Salamaklaani ja oli sen perustajana vuosia, Karhutähti otti poikansa seuraajakseen päällikkönä.
     - Huomioithan, että Toivontähti keräsi Viherloimun kanssa muista klaaneista entisiä Myrskyklaanilaisia, sekä klaaniin halukkaita kissoja, kootakseen klaanin uudelleen kasaan. He olivat valmiita sotimaan Yöklaanin kanssa saadakseen itsenäisyytensä takaisin, ja onnistuivat karkoittamaan Yöklaanin pois omalta reviiriltään.

     - Huomioithan, että tämä ajoi Myrskyklaanin ja Yöklaanin välirikkoon.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------
JOKIKLAANIN HISTORIA:

- Jokiklaanin kissat tunnetaan erityisesti kalastamistaidostaan ja rakkaudesta veteen. Heidän tiedetään keräävän simpukoita, höyheniä ja kiviä koristellakseen petejään.
Koska Jokiklaanin kissat ovat niin hyväkuntoisia, kaksijalat saattavat siepata heitä, luullen heitä kotikisuiksi. Jokiklaani pitää tämän salassa muilta klaaneilta.

- Jokiklaanin ensimmäinen päällikkö oli Viiltotähti, joka itse kuului aluksi Synkkäklaaniin, mutta eksyttyään vaarallisella tehtävällä, kohtasi vieraita kissoja ja perusti heidän kanssaan Jokiklaanin.

- Jokiklaanin reviiri on nähtävissä kartoissa (Nyky aika sijoittuu järvelle, historialliset ajat vanhaan metsään)

Jokiklaani on muihin klaaneihin verrattuna nuori klaani, mutta jokainen Jokiklaanilainen on aina ollut jonkun tasoisessa kunnioituksessa. Viiltotähteä pidetään klaanin ensimmäisenä päällikkönä, ja vaikka hänen sukujuurensa ovatkin historiallisen kunniakkaat, hänen maineensa on aina ollut eduksi Jokiklaanille. Jokiklaani ei ole koskaan joutunut suuriin sotiin, jos verrataan muihin klaaneihin. Jokiklaani on usein ollut sivustakatsojana ja pitänyt aina kiinni itsenäisyydestään. Jokiklaanilaiset ovat yrittäneet välttää liittoutumissuhteita, ja yrittäneet pysyä irrallaan muista klaaneista.


--------------------------------------------------------------------------------------------------------
TUULIKLAANIN HISTORIA:

- Tuuliklaanilaisia pidetään klaanikissoista nokkelimpina. He ovat nopeita ja ketteriä kuin tuuli, mutta myös hyvin laihoja. Tuuliklaanilaista on vaikea saada kiinni, mutta jos saa tämä on helppo päihittää tuuliklaanilaisten fyysisen koon puutteen vuoksi.

- Tuuliklaanin ensimmäisenä päällikkönä pidetään Puumatähteä, mutta todellisuudessa hän oli oman klaaninsa petturi, mutta syytti vain muita. Puumatähti kärsi diabeteksestä, sekä monista mielenterveysongelmista, jotka tulivat hänelle, kun hän lähti Synkkäklaanista ja valtasi Tuuliklaanin.

- Tuuliklaanin reviiri on nähtävissä kartoissa (Nyky aika sijoittuu järvelle, historialliset ajat vanhaan metsään).

Vanhassa metsässä jokainen päivä oli Tuuliklaanilaiselle pelkoa ja turhuutta, sillä Puumatähti riehui ja repi muita palasiksi, tajuamatta varsinaisesti itse, mitä teki. Hänellä oli aina tarkoituksena syyttää vain jotakuta, kenet halusi ja jokaisen, kenet hän halusi surmata hän repi ne itse, tai kiduttaen hukutti heidät. Ihmeissään muiden syytöksiltä, hän aina kiisti tekonsa, sillä mielenterveytensä takia ei muistanut tehneensä mitään sellaista, sillä pohjimmiltaan Puumatähti oli kaunis ja lempeä kissa. Hän karkoitti varapäälliköitään, sillä uskoi heidän olevan häntä kohtaan pettureita, mutta lopulta Tuuliklaani lainehteli viimeisillään, sillä Puumatähti ei ymmärtänyt, että vika oli hänessä, eikä muissa kissoissa. Tuuliklaani ajautui myöhemmin sotaan Varjoklaania ja Jokiklaania vastaan, jossa Varjoklaanin Veritähti surmasi Puumatähden. Tuuliklaani oli luopua toivostaan, kun vanhan metsän aikana he saivat nuoren, mutta vahvan uuden päällikön johtamaan heitä tulevaan, Kuutähden.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------
VARJOKLAANIN HISTORIA:

- Varjoklaani on klaaneista synkin ja pahamaineisin. Uskotaan, että heidän sydämensä ovat kylmentyneet heidän reviirillään puhaltavasta viileästä tuulesta. Varjoklaanissa kasvavat yleensä pahamaineisimmat ja kunnianhimoisimmat kissat.

- Varjoklaanin ensimmäisenä päällikkönä pidetään Tappajahammasta, sillä hänen aikanaan Varjoklaanin asiat alkoivat muuttua. Häntä syytettiin  Synkkäklaanin tuhosta, mutta kukaan ei osaa sanoa vieläkään, että aiheuttiko hän todella tulipalon, jossa kuoli Synkkäklaanin päälikkö, Arpitähti vai aiheuttiko sen joku muu. Myöhemmin Tappajahammas salamurhattiin.

-Varjoklaanin reviiri on nähtävissä kartoissa (Nyky aika sijoittuu järvelle, historialliset ajat vanhaan metsään)


Varjoklaanin tapa elää on aina se julmin ja karskein, muista piittaamaton, kuten Tappajahammas oli ollut. Hänen nauraessaan Synkkäklaanin tuholle, heidän joukkoihinsa siirtyi paljon entisiä Synkkäklaanin kissoja, mukaan lukien maineen saavuttanut Veritähti, sen aikaiselta nimeltään, Verikynsi. Tappajahampaasta tullessaan Varjoklaanin kunnollinen päällikkö, Tappajatähti, ennen kuitenkaan kun hän oli hankkinut yhdeksää henkeään, pimeyden turvin Synkkäklaanilainen hiipi hänen pesäänsä ja surmasi hänet. Varjoklaanilaisilla ei ollut kauaakaan epäilemistä, että kuka oli Tappajahampaan tappanut, sillä siitä alkoi Veritähden valtakausi Varjoklaanissa.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------
MYRKKYKLAANIN HISTORIA:

- Muinoin Myrkkyklaani perustettiin ankeisiin oloihin asumaan synkässä metsässä ja sen kissat jäivät vähän ravinnon ja vaikean elämän takia pieneksi. Siksi taisteluun lähtiessä noiden kynnet valeltiin myrkyllisistä kasveista tehdyllä seoksella, joka aiheutti vihollisen kuoleman vain muutamissa minuuteissa.

         -Nykyään Myrkkyklaani asustaa järven keskellä olevassa saaressa (älä sekoita kokoontumis-saareen!). Saarella kasvaa puita paljon, mutta heidän tärkein elantonsa on vedestä saatava riista. Heidän nukkumapaikkansa ovat rantakivien koloissa, ei keskellä saarta.

-Myrkyn käyttö oli aikoinaan Paholaisentähden keksintö, mutta sen käyttö jouduttiin lopettamaan, koska Myrkkyklaanilaisten piti muuttaa järvelle asumaan ja Myrkkyklaanin kissoista, jotkut sairastuivat myrkyn seurauksiin itsekin.

      - Huomaa, että sodassa Veritähteä vastaan Jäätähti valoi kyntensä myrkyllä!

Myrkkyklaani ja Yöklaani olivat aikoinaan pelkkä Myrkkyklaani, mutta heidän ensimmäisten joukossa oleva päällikkö oli syöstä heidät välittömästi tuhoon. Paholaisentähti nimittäin, mutta sisällissodan aikana Paholaisentähti onnistuttiin karkoittamaan Myrkkyklaanista. Vaikka Myrkkyklaani saikin uuden päällikön, Villitähden vanhassa metsässä, rauha ei kauaa säilynyt, sillä Villitähden oma varapäällikkö, Kirkastähti, sen hetkiseltä nimeltään Kirkaskatse, rakastui Myrskyklaanin päällikköön, Karhutähteen. Raivoissaan oleva Villitähti aloitti sodan Myrskyklaania vastaan, mutta juuri sodassa, missä Villitähti meinasi surmata Karhuntähden, Kirkaskatse tuli väliin ja erotti kaksikon toisistaan.
Villitähti ei halunnut kuitenkaan surmata Kirkaskatsetta, sillä rakasti naarasta itse, mutta rangaistukseksi käski Kirkaskatseen ja hänen seuraajiensa lähteä. Sota oli vienyt monien henget ja lopulta Villitähti kuoli tehtyään itsemurhan, hukuttautumalla.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------
YÖKLAANIN HISTORIA:

-Yöklaani perustettiin kallioiselle paikalle, jossa on aina suojaa kallioiden pimennossa, mutta myös korkeat puut peittävät allaan olevaa Yöklaanin leiriä. Yöklaanissa nopeasti kehitettiin tapa kommunnikoida Tähtiklaanin kanssa, kun kissat oppisivat lukemaan tähdistä neuvoja, joita Tähtiklaanin kissat heille yrittävät välittää.

         -Yöklaanin nykyinen sijainti kartalla on Myrskyklaanin takana, Kuulammen vasemmalla puolella. Heidän metsästyksensä kohdistuu samoihin eläimiin kuin Myrskyklaanin ja heidän pesänsä ovat kallioiden päällä tai koloissa.

-Yön pimennon tullessa Kirkastähti katseli taivaalla olevia tähtiä ja oppi lukemaan niistä Tähtiklaanin pyynnöt, toiveet ja tulevaisuuden merkit. Naaras opetti seuraajalleen miten asia menisi ja vielä nykyäänkin, Yöklaani katselee taivaalle tutkiakseen sen merkkejä huomisesta.

      - Huomioi, että Punavirta opetti Synkkäklaanin parantajaa, Hehkutontavaloa lukemaan myös tähdistä!


Yöklaani alkoi sinä yönä, kun Kirkaskatse pakeni seuraajiensa kanssa tuntemattomille vanhan metsän reunoille. He eivät voineet yhdistäytyi Myrskyklaaniin, koska Karhuntähti ei tahtonut sitä. Karhuntähti halusi vain Kirkaskatseen klaaniinsa, mutta Kirkaskatse ei tahtonut jättää seuraajioitaan, joten Yöklaani perustettiin. Useastikin Yöklaani ja Myrkkyklaani ovat ottaneet yhteen, mutta Yöklaani on kuitattu petturiklaaniksi Myrkkyklaanissa, eivätkä klaanit muutenkaan luota toisiinsa.


- Uuteen metsään tultaessa Yöklaani yhdistyi Myrskyklaanin kanssa, sillä Myrskyklaani oli kooltaan todella pieni. He sijoittuivat silloin Myrskyklaanin asumispaikalle.

        - Huomioi, että myöhemmin Myrskyklaani oli valmis aloittamaan sisällissodan, irrottautuakseen ja itsenäistyäkseen Yöklaanista. Yöklaani etsi itselleen uuden paikan Enkelitähden johdolla ja Myrskyklaani sai uuden alun metsässä vanhalla kotipaikallaan.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------

SYNKKÄKLAANIN HISTORIA:

- Synkkäklaanin ensimmäinen päällikkö oli Sielutähti, mutta hänestä ei pidetty väkivaltaisuutensa takia, joten hänen poikansa, Arpitähti, nousi häntä vastaan ja Arpitähden seuraajat aloittivat sodan Sielutähteä vastaan. Lopulta Sielutähti kukistettiin Arpitähden johdolla.

- Synkkäklaani on tunnettu sen leiripaikaltaan, mikä oli vesiputouksen ja pimeyden suojissa, mutta sen kissat olivat taitavia hiljaisuudessa olijoita. Heistä ei koskaan kuulunut ääntäkään, ja he käyttivät sitä murhissa hyväkseen. Heidän hämäränäkönsä on erittäin kehittynyt.

- Synkkäklaanin leiri sijaitsee Varjoklaanin vasemmalla puolella, vesiputouksen yläjuoksulla. He nukkuvat vesiputouksen alla/takana olevissa luolistoissa ja heidän pääravintonsa ovat putouksesta saatava riista, sekä synkän metsän pienet saaliseläimet.


Synkkäklaani oli ennen yhdistyneenä Varjoklaanin kanssa ja kahdelle klaanille valittiin yhteinen päällikkö, Arpitähti, mutta molemmat klaanit saivat omat varapäällikkönsä. Seuraava päällikkö valittiin aina varapäälliköiden välisellä kamppailulla, mikä tuotti usein paljon surua. Mutta myöhemmin Varjoklaani alkoi kapinoida Arpitähteä ja Synkkäklaania vastaan ja sen uusi johtohahmo, Tappajatähti nappasi Arpitähden vallan. Ja niin kaksi klaania erkanivat toisistaan ja sotivat todella usein, sillä päälliköt eivät tulleet veljinä koskaan toimeen.
Viimeisen sodan voitti kuitenkin Synkkäklaani, mutta yllättäen tulipalo levisi Synkkäklaaniin. Kukaan ei tiedä vieläkään, mikä tai kuka aiheutti tulipalon, mutta se tuhosi Synkkäklaanin leirin ja pesäänsä vangiksi jäänyt Arpitähti menehtyi palovammoihin ja häkämyrkytykseen.

   - Veritähden valtakaudella hän loi liittolaisia Varjoklaanin ja Synkkäklaanin välille, jolloin nämä kaksi klaania tekivät usein yhteistyötä Veritähden käskyn alaisina.

    - Tiikerintähden noustessa valtaan, hän kuitenkin itsenäisti Synkkäklaanin ja erotti sen Varjoklaanista.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------
SALAMAKLAANIN HISTORIA:

- Salamaklaanin kissat ovat aina asuneet vuoristoisilla seuduilla, jossa on ollut valtavasti myrskyistä, mutta heillä on ollut itsellään valtavat vuoristoiset luolat suojanaan. Toiselta nimeltään he ovat luolakissoja.

- Salamaklaani on tunnettu, mutta nykyään pelkkä legendaklaani, se on ihailtu suurilla saavutuksillaan, sillä Salamaklaani on aina ollut suuressa Tähtiklaanin suosiossa, eikä siitä ole koskaan ollut haittaa muille klaaneille.

Nuori oppilas ikäinen Haukkaliito ryömi rämeikössä ja päätyi lopulta kauniille vuoristoiselle seudulle, hän kohtasi orvot kissanpennut ja aikuiset kissat, jotka asuivat heimokissojen tavoin. Luottaen toisiinsa ja hylkiöinä, mutta Haukkaliito päätti tehdä heistä itselleen hyvän klaanin. Niin heikoista kissoista, tuli mahtavia ja vahvoja Salamaklaanin kissoja, jotka myöhemmin siirtyivät Myrskyklaaniin, sillä Salamaklaani koki kohtalonsa. Salamaklaanin reviirihän oli pelkkää vuoristo seutua ja Salamaklaanin leiri oli suuren kallion sisällä, mutta vuoristo lähti sortumaan talvella lumivyörynä ja kissat jäivät loukkuun luoliin.
Haukkatähden isä tahtoi kuitenkin ottaa eloon jääneet, sekä itse Haukkatähden Myrskyklaaniin, sillä Haukkatähti oppilasaikana karkoitettiin synnyinklaanistaan, Yöklaanista, sillä Haukkatähteä pidettiin syypäänä Myrkkyklaanin ja Yöklaanin riitaan. Kirkastähden kuoltua hänen ja Karhutähden poika, Haukkatähti erotettiin välittömästi.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------

LUMOUKSENKLAANIN HISTORIA:

- Lumouksenklaani perustettiin vuorille, heitä pidettiin eräänlaisina vuorileijonina, sillä korkealla asuminen vaati ehdotonta pitkää ja lämmintä turkkia. He ovat ruumiinrakenteeltaan pienikokoisia, joten heidän kehonsa lämpeävät nopeasti pitkän karvapeitteen alla. Lumouksenklaanilaisille on siis tyypillistä, että heidän turkkinsa ovat pitkiä ja muuten ovat pienikokoisia.

- Lumouksenklaanin historia pohjautuu lämminhenkisyyteen, sillä tässä klaanissa kissat ovat todella läheisiä toisilleen. He ovat usein muita klaanilaisia kohtaan juonittelevia, ehkäpä jopa kaksinaamaisia ja oppivat huijaamaan vihollisiaan helposti. Lumouksenklaanilaisten salaperäisyys on aina vetänyt muiden klaanien kiinnostusta puoleensa ja siksi he ovat oppineet 'lumoamaan' kissoja valheilla, mutta suuri ongelma on, että kukaan ei ole varma edes lumouksenklaanilaisista mikä on totta ja mikä valetta.

- Lumouksenklaanin sijainti on kartalla Kuulammen oikealla puolella ja Tuuliklaanin vasemmalla puolella, nummien takana. He asuvat korkeilla vuorilla ja yleensä vuorilla on astetta kylmempää, sekä siellä sataa useasti ja ensimmäisenä talven aikaan lunta. Lumouksenklaanilaiset metsästävät pienriistaa, mutta keskittyvät pitkälti lintuihin, kuten pöllöihin.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------

RUSKAKLAANIN HISTORIA:

- Ruskaklaani perustettiin aikoinaan suureen tammeen vanhassa metsässä, jossa arvojärjestys meni pitkälti puun oksien mukaan. Päällikön paikka oli ylhäällä, kun taas alimpana olivat pennut ja klaaninvanhimmat, osittain vain senkin takia, ettei vanhimmat jaksaisi kiivetä korkealle puuhun ja pennut eivät tippuisi puusta. Heidän riistanaan toimivat linnut ja oravat, ja he yleensä liikkuvat puita pitkin ja yrittävät pysyä erossa maanpinnasta. Heitä usein kuvaillaan liito-oraviksi.

- Ruskaklaanin päällikkönä oli aikoinaan viti valkea naaras päällikkö, Valkotähti, mutta klaanilaiset oudoksuivat tätä kotikisu taustojen ja oudon hajun takia, joka viestitti naaraan sairaudesta. Kissoille selvisi nopeasti, että valkea turkkinen päällikkö kantoi kaksijalkojen tartuttamaa 'Valkeasurma'-nimistä epidemiaa,  joka levisi nopeasti Ruskaklaanilaisten keskuudessa.  Ruskaklaanilaisille on todella tärkeää, että jokainen kissa omaa hyvän suojavärin ja on siis myös tyypillistä, että Ruskaklaanilaisten joukossa esiintyy enemmän tummempia, tiikerikuvioisia ja riistansävyisiä kissoja, kuin valkeaa väriä omaavia kissoja.

- Valkotähden seuraajana toimi Käpynenä, joka sai nopeasti klaanilleen sanottua, että Valkotähti olisi vain häpeäksi heille huonon suojavärinsä takia, sekä vaarallinen uhka epidemian takia. Valkeasurma sai oikeastaan nimen siitä, että se tarttui sattumalta ensiksi valkeaturkkisiin kissoihin ja lopulta muihin klaanilaisiin. Kaksijalkojen ruokkima Valkotähti sai siis ensimmäisenä epidemian, joka puhkesi lopulta koko klaanin vaivaksi ja loi suurta vihaa kissojen keskuudessa. Valkotähden karkoituksen jälkeen, Ruskaklaanilaiset ovat sen jälkeen valkeaturkkisia kissoja  halveksuneet ja heistä yritetään päästä eroon, huonon suojavärin sekä epidemia kauhun inhossa. Ruskaklaanilla on ollut myös tapana tiputtaa valkea turkkisia pentuja alas puusta.

    - Huomioi, että Ruskaklaanin saavuttua järvelle, he tekivät pienikokoisen Yöklaanin kanssa sopimuksen, jonka mukaan he antavat aina metsän pienimmälle klaanille valkea turkkiset pentunsa. Se oli osittainen maksu siitä, että he saivat tulla metsään, sekä näin säästettäisiin 'häpeällisiä' pentuja kuolemalta. Se oli myös osittainen kunnioitus muita klaaneja kohtaan, sillä Ruskaklaani on ollut aina yksi metsien suurimmista klaaneista.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Entisajan päälliköt/varapäälliköt:
╬= Entisajan klaani

 

MYRSKYKLAANI:

  • Karhutähti • päällikkö • menehtyi
  • Haukkatähti • päällikkö • menehtyi
  • Hopeapeura • varapäällikkö • menehtyi
  • Usvakatse • varapäällikkö • menehtyi
  • Saniaistähti • päällikkö • menehtyi
  • Valkohäntä • varapäällikkö • menehtyi
  • Tarutaivas • varapäällikkö • menehtyi
  • Salamapyörre • varapäällikkö • menehtyi
  • Liekkimeri • varapäällikkö • vaihtoi klaania
  • Liekkimarja • päällikkö • perusti uudelleen Myrskyklaanin                          
  • Kanisydän • varapäällikkö •


JOKIKLAANI:

  • Viiltotähti • päällikkö • menehtyi
  • Saukkotähti • päällikkö • murhattiin
  • Raivokynsi • varapäällikkö • vaihtoi klaania
  • Punatähti • päällikkö • menehtyi
  • Veritähti • päällikkö • vaihtoi klaania
  • Myrskytähti • päällikkö • katosi
  • Tappajahammas • varapäällikkö • menehtyi
  • Liekkitähti • päällikkö
  • Revontulitanssi • varapäällikkö • vammautui
  • Erimieli • varapäällikkö • riita
  • Puumatähti • päällikkö • meni heimokissaksi                                                            
  • Tuskatähti • päällikkö
  • Rusakkoturkki • varapäällikkö • joutui siirtymään sairaudensa takia sotureihin •


TUULIKLAANI:

  • Hopeatähti • päällikkö • menehtyi
  • Leijonakynsi • varapäällikkö • luovutti paikkansa Puumatähdelle
  • Puumatähti • päällikkö • kapinamurha
  • Haaskalintu • varapäällikkö • päällikön surmaama
  • Sumuhammas • varapäällikkö • kapinamurha
  • Sudenulvonta • varapäällikkö • karkoitus
  • Sitrustähti • päällikkö • menehtyi
  • Tiikeriliekki • varapäällikkö • vaihtoi klaania
  • Yönkuiskaus • varapäällikkö • menehtyi
  • Kuutähti • päällikkö • repale tappoi
  • Kuolemanvirta • varapäällikkö • siirtyi kuningattariin
  • Raivokynsi • varapäällikkö • katosi
  • Valkeamyrsky • varapäällikkö • valittiin toinen tilalle
  • Raivotähti • päällikkö • Veritähti surmasi
  • Taskuruoho • varapäällikkö • vammautui, takaisin soturiksi
  • Valkeatähti • päällikkö • Veritähti surmasi
  • Jäänkajo • varapäällikkö • Veritähti joukkoineen tappoi                                       Yöntähti • päällikkö • Punatähti tappoi                                                              Okavarjo • varapäällikkö • karkoitettiin                                                            Punatähti • päällikkö
  • Kolibriunelma • Varapäällikkö

 


VARJOKLAANI:

  • Arpitähti • päällikkö • menehtyi
  • Tappajatähti • päällikkö • murhattiin
  • Veritähti • päällikkö • katosi
  • Kurjenlaulu • varapäällikkö • katosi
  • Raitahäntä • varapäällikkö • katosi
  • Kirjohäntä • varapäällikkö • katosi
  • Ristiarpi • varapäällikkö • karkoitus
  • Tuhkasydän • varapäällikkö • siirtyi kuningattariin
  • Veriliekki • varapäällikkö • siirtyi sotureihin takaisin
  • Veritähti • ylipäällikkö • palasi • nousi ylipäälliköksi
  • Haukkatähti • päällikkö • nousi kenraaliksi
  • Kuolonmarja • varapäällikkö • siirtyi kuningattariin                                         Ruoskatähti • päällikkö
  • Yönkajo • varapäällikkö


YÖKLAANI:

  • Kirkastähti • päällikkö • menehtyi
  • Usvasilmä • varapäällikkö • menehtyi
  • Harmaausva • varapäällikkö • katosi
  • Pimeydensielu • varapäällikkö • menehtyi
  • Liljatähti • päällikkö • vammautui
  • Korppiarpi • varapäällikkö • katosi
  • Pyökkiraita • varapäällikkö • vammautui
  • Aurinkotähti • päällikkö • luultiin kuolleen
  • Liekkimeri • varapäällikkö • nälkäkuolema
  • Enkelitähti • päällikkö
  • Kanisydän • varapäällikkö • siirtyi Myrskyklaaniin
  • Korppihalla • varapäällikkö


MYRKKYKLAANI:

  • Paholaisentähti/Paholaisensydän • päällikkö • karkoitus
  • Villitähti • päällikkö • menehtyi
  • Kirkastähti/Kirkaskatse • varapäällikkö • vaihtoi klaania
  • Sumuhammas • varapäällikkö • murhattiin
  • Veriruusu • varapäällikkö • karkoitus
  • Varjokuiske • varapäällikkö • vaihtoi klaania
  • Punasilmä • varapäällikkö • vaihtoi klaania
  • Metsätähti • päällikkö • Liekkitähti tappoi
  • Sielunkyynel • varapäällikkö • menehtyi                                                                 
  • Savutiikeri • varapäällikkö • kuoli Itachin tappamana                                           
  • Jäätähti•päällikkö                                                                                                                      
  • Kipinänkapina • varapäällikkö •kuoli sodassa                            
  • Sädekatse • varapäällikkö



SYNKKÄKLAANI:

  • Sielutähti • päällikkö • kapinamurha
  • Hopeatiikeri • varapäällikkö • menehtyi
  • Arpitähti • päällikkö • menehtyi
  • Sudenkatse • varapäällikkö • menehtyi
  • Viiltotähti • päällikkö • menehtyi
  • Veritähti • päällikkö
  • Myrskysilmä/tähti • varapäällikkö • vaihtoi klaania
  • Korpinkyynel • varapäällikkö • menehtyi
  • Puumatähti • varapäällikkö • vaihtoi klaania
  • Kurjenlaulu • varapäällikkö • katosi
  • Myrkkysydän • varapäällikkö • karkasi omilleen
  • Tuskahuuto • varapäällikkö • vaihtoi klaania
  • Ruoskahäntä • varapäällikkö • katosi
  • Synkkäsielu • varapäällikkö • menehtyi
  • Synkkämyrsky • varapäällikkö • vaihtoi klaania • menehtyi
  • Veritähti • ylipäällikkö • uusi aikakausi
  • Sudentähti•päällikkö•kenraali                                                                                                                                        Surusiipi • varapäällikkö • siirtyi kuningattariin
  • Tiikerintähti • päällikkö
  • Toivonkuiskaus • varapäällikkö


SALAMAKLAANI: ╬

  • Haukkatähti • päällikkö • menehtyi
  • Tuskapyörre • varapäällikkö • menehtyi
  • Saniaistähti • päällikkö • vaihtoi klaania
  • Tulisalama • varapäällikkö • menehtyi
  • Kirsikankukka • varapäällikkö • katosi

 

LUMOUKSENKLAANI:

  • Loimutähti • päällikkö • kuoli vanhuuteen
  • Harmaakorva • varapäällikkö • sairastui viheryskään
  • Varpustähti • päällikkö • kuoli Punasilmän tappamana
  • Valkeakyy • varapäällikkö • vammautui
  • Aamutähti • päällikkö
  • Veriruusu • varapäällikkö

RUSKAKLAANI:

  • Valkotähti • päällikkö • Karkoitettiin valkean värin takia
  • Käpytähti • päällikkö • Kuoli viheryskään
  • Tammipolku • varapäällikkö • siirtyi klaaninvanhimpiin
  • Kastanjahäntä • varapäällikkö • menehtyi rajasodassa
  • Leijonatähti • päällikkö
  • Tiikerinsurma • varapäällikkö

--------------------------------------------------------------------------------------------------------
Entisajan parantajat/parantajaoppilaat:
╬= Entisajan klaani

MYRSKYKLAANI:

  • Viherlehti • parantaja • menehtyi
  • Hohtokorva • parantaja • menehtyi
  • Vaahterasydän • parantaja • menehtyi
  • Sulkatassu • parantajaoppilas • menehtyi
  • Taivaanlintu • parantaja

 


JOKIKLAANI:

  • Punavirta • parantaja • siirtyi soturiksi
  • Enkelisiipi/Kyyhkynlento • parantaja • siirtyi soturiksi
  • Okapolku • parantaja • menehtyi
  • Jäätassu • parantajaoppilas • menehtyi
  • Lumenkukinto • parantaja • katosi
  • Tuhkatassu • parantajaoppilas • Liekkitähti tappoi
  • Siipikatse • parantaja
  • Kristallitassu • parantajaoppilas


TUULIKLAANI:

  • Tiikerimarja • parantaja • menehtyi
  • Enkelisiipi/Kyyhkynlento • parantaja • vaihtoi klaania
  • Taivaskaiku • parantaja • menehtyi
  • Apilatassu • parantajaoppilas • menehtyi
  • Laventelilumous • parantaja • menehtyi
  • Kukkaiselo • parantaja
  • Sulkatassu • parantajaoppilas • menehtyi
  • Lumisusi • parantaja


VARJOKLAANI:

  • Kuolonmarja • parantaja • siirtyi soturiksi
  • Kyynhammas • parantaja • katosi
  • Aavantassu • parantajaoppilas • menehtyi
  • Kaniiniaskel • parantajaoppilas • menehtyi
  • Viiruaskel • parantaja
  • Kirkastassu • parantajaoppilas


YÖKLAANI:

  • Sakaaliselkä • parantaja • karkoitus
  • Punahämärä • parantaja • siirtyi sotureihin
  • Käärmeensiluetti • parantaja • vammautui
  • Skorpionitassu • parantajaoppilas • vakava vammautuminen
  • Ruusutassu • parantajaoppilas • vammautui
  • Pilvikaste • parantaja                                                                                                                                                 
  • Kylmätassu • parantajaoppilas


MYRKKYKLAANI:

  • Kirsikankukka • parantaja • vanheni
  • Perhostassu • parantajaoppilas • menehtyi
  • Perhossinetti • parantaja • sairaus
  • Närhitassu • parantajaoppilas • vammautui
  • Kanervamarja • parantaja
  • Käärmetassu • parantajaoppilas



SYNKKÄKLAANI:

  • Yölintu • parajantaja • siirtyi sotureihin
  • Kotkansulka • parantaja • siirtyi kuningattariin
  • Karhunlehti • parantaja • menehtyi
  • Kyynhäntä • parantaja • menehtyi
  • Näätämarja • parantaja • menehtyi
  • Kuolonmarja • parantaja • vaihtoi klaania
  • Katajanmarja • parantaja • katosi
  • Kyynhammas • parantaja • vaihtoi klaania
  • Hehkutonvalo • parantaja
  • Taivaantassu  • parantajaoppilas • menehtyi sodassa •
  • Skorpionitassu • parantajaoppilas


SALAMAKLAANI:╬

  • Lumipilvi • parantaja • menehtyi
  • Minttutassu • parantajaoppilas • menehtyi
  • Saukkohäntä • parantaja • menehtyi

LUMOUKSENKLAANI:

  • Muraturkki • parantaja •kuoli vanhuuteen
  • Aaveenvarjo • parantaja
  • Leoparditassu • parantajaoppilas • kuoli hirviö aiheuttamiin vammoihin
  • Kuusentassuparantajaoppilas

 

RUSKAKLAANI:

  • Käpyhammas • parantaja • kuoli epidemiaan
  • Hopeanäätä • parantaja • siirtyi klaaninvanhimpiin
  • Hiirikoipi • parantaja
  • Sudentassu • parantajaoppilas

 

--------------------------------------------------------------------------------------------------------

 

 

©2017 Soturin sydän - suntuubi.com