Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Taivas ja maa yhtyvät, kauniit sävyt yrittävät hylkiä mustia varjoja, jotka sekoittuvat valoon. Kissat juoksevat karkuun, samalla kun esi-isät yhtyvät hyvinä ja pahoina toisiinsa.

Tähtiklaanin maille ovat tunkeutuneet Pimeyden metsän kissat. On vain pieni hetki aikaa valita, pitääkö paeta vai asettua vastarintaan. Klaanien, metsän ja kaiken tulevaisuuden puolesta on vain vaihtoehtona tehdä yhteentörmäys. Tehdä vastarinta, taistella oikeudesta.

Kahden suuren magian omaava esi-isä ryhmät syöksyivät toisiaan kohden, valmiina tuhoamaan toisen joukot kokonaan. Kahden magian voimasta klaanikissojen tuttu elämä muuttui, sillä kissojen  menneisyys, sekä tulevaisuus menivät sekaisin. Aika on sekaisin, mutta kissat eivät tiedä siitä. He eivät tiedosta muutosta, joka heidän välilleen on tullut tai menneisyytensä muutoksista, sillä he eivättiedä ajan muutosta, kissat siis ymmärtävät asioiden olevan ennallaan.

 

 

 

Vieraskirja  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Masi

24.04.2018 23:51
//Mymmeli, mainittinkin sulle tossa chatissä, että Heli oli just näihin vastannu Havulle, mutta kun siusta ei kuulunu, niin roolin tähän nyt sitte jotai jatkoksi//

Pähkinätassu – Salamaklaani

Nuolaisin rintakehääni mietteliäänä, kun katselin Kotkatassua, joka esitteli itsensä ja sisarensa meille. Kaksikon iällä oli jonkinlaista eroa, sillä Oravantassu näytti nuoremmalta ja vasta nimetyltä oppilaalta, kun Kotkatassu oli selvästi jo vanhempi oppilas. Tuuhean hännän omaavan oppilaan häntä nyki Kotkatassun vierellä ja tuo näytti siltä kuin olisi halunnut räpätä tätä kuonolle.
’’Ai, sinua kiinnosti vain tulla mukaani, jotta pääset nälvimään minua’’, Oravantassu mumisi loukkaantuneena Kotkatassulle. Pähkinätassu katseli hiljaisena kaksikkoa, mutta piti ystävällisen hymyn kasvoillaan.
’’Minusta hän on varovaisempi kuin sinä, ei niinkään loukkaava’’, Pähkinätassu naukaisi hiljaisesti, vilkuillen Kotkatassua tassuista nenänpäähän. ’’Ehkä ei ole kovinkaan hyvä idea olla niin ystävällinen kissoille, jotka ovat vain röyhkeästi astelleet paikalle?’’, Pähkinätassu väräytti huvittuneena viiksiään, viitaten siihen, että ei tarkoittanut pahaa. Se oli huonoa huumoria, ja siitähän Pähkinätassu tunnettiinkin.
Kun kumpikin Yöklaanin oppilas kaksikosta katseli häntä ja Havutassua, Pähkinätassu alkoi tuntea olonsa tukalaksi näiden polttavien silmien alla.
’’Eh, kiitos’’, naaras sopersi hämmentyneenä Kotkatassulle, joka kehui heidän turkkiaan. Pähkinätassu tiesi, että hyviin tapoihin kuuluisi, että hänen pitäisi kehua jotakin ominaisuutta Kotkatassussa. Mutta naaraan mieleen oltiin uskotettu tuuheiden ja kookkaiden kissojen olevan parasta rotua, ulkonäköä ja kuvaa antavia. Kotkatassu raitoineen ei nyt kuitenkaan muistuttanut aivan sitä, joten Pähkinätassu päätti hymyillä kohteliaasti. Oravantassun häntä teki häneen vaikutuksen, vaikka Pähkinätassun oma häntä oli lähes samanlainen karvakasa.
’’Tuota, päällikkömme varmaankin kertoo meistä enemmän’’, Pähkinätassu vilkaisi Havutassua, sillä ei halunnut keskeyttää tätä, muttei halunnut tämän vahingossakaan mainitsevan mitään ylimääräistä muille. Kaikki olisi parempi pitää niin kauan salassa, että Kolibrintähti päättäisi kertoa.
’’Te varmaan tulette vanhasta metsästä. Osa teistä vaikuttaa väsyneiltä, joten matkanne tänne on ollut pitkä. Kuinka pitkällä te olette koulutuksessanne? Näytätte jo kovin vanhoilta’’, Oravantassu naukui uteliaasti silmät tuikkien, hyväntahtoisesti. Pähkinätassua se hymyilytti. Ehkä suurikokoisuus sai muut oppilaat luulemaan heitä vahvemmiksi ja kokeneemmiksi.


//Loput jatkoa Helille, koitan loput roolia huomenna, jos vain jaksan. OOn jatkuvasti tosi väsynyt ja en tiedä miksi, mutta nukun vaan ihan jatkuvasti ^^ //


Varjosielu – Myrkkyklaani

’’Erikoisuus taitaa kuulua toimenkuvaani’’, kolli hymyili Mutakatseelle huvittuneena. Kollin sydän tuntui tanssivan, kun hän sai kuulla naaraan nauravan ja kehräävän kollille. Hän koki olevansa jälleen elossa ja sen ansiosta hän janosi aina päästä takaisin Mutakatseen vierelle. Ikävää vain oli, että tämä oli aina niin kovin kaukana.
’’En tiedä, haluatko puhua siitä, mutta kuuntelisin mielelläni enemmänkin perheestäsi. Minun päällikköni kun taitanee olla sinun siskopuolesi’’, kolli väräytti pienesti viiksiään ajatellen, että Jäätähti ja Mutakatse olisivat sukua keskenään. Kolli yritti lohduttaa naarasta, johon oli korviaan myöden rakastunut, sukien tämän päälakea hiljaisesti.
’’Ehkä sinun tehtävänäsi ei ole tehdä suurta saavutusta. Vaan antaa sisaruksillesi toinen tilaisuus elää, sinun pentujesi kautta? Olen kuullut tarinaa siitä, kuinka kissat, jotka eivät ehtineet elää täyttä elämäänsä tai aloittamaankaan sitä, voivat saada Tähtiklaanilta uuden mahdollisuuden’’, Varjosielu selitti hieman vaivaantuneena. Ehkä naaras pitäisi häntä nyt ihan hulluna, kun hän uteliaana kuuli kaikenlaista.



Ruoskatähti – Varjoklaani

’’Älä kuvittele itsestäsi liikoja. Olet nuori ja kuulut siihen puolta sukua, jota kaikki metsässä katsovat kieroon ja odottavat innolla, että saavat repiä sinut ja isäsi kaltaiset kaksinaamaiset valehtelijat. Yrität puhua itsestäsi kunnioittavasti, mutta kaikki me tiedämme, että ajattelet ensin itseäsi kuin klaaniasi’’, Ruoskatähti pyöritteli silmiään. Että naaras jaksoi olla pikkumainen. Joko tämä eli aivan erissä metsässä kuin Ruoskatähti tai sitten hän näki vain oman häntänsä.
’’Se mitä kerran on tapahtunut, on jäänyt useiden kissojen mieleen. Vanhimmat kertovat niistä edelleen tarinoita, koska ne asiat ovat olleet hirveitä. Ja nyt sinä sanot, että asiat pitäisi unohtaa ja kuvitella, ettei sellaisia olekaan ollut? Epäilykset pysyvät ja ne syöpyvät jokaisen kissan mieleen, ikuisiksi ajoiksi. Sanat eivät merkitse täällä mitään, vaan ne ovat teot. Eivätkä sinun tekojasi ole huomattu, vaan sinun pentumainen itkusi on kuultu siitä, miten et ole kuin isäsi. Vaikka seurasit häntä Synkkäklaanin asti ja vaikka kuinka hän oli se, joka vei sinua mukanaan’’, Ruoskatähti kohotti toista kulmaansa. Viekastähti ei todellakaan ymmärtänyt sanojen ja tekojen eroja. Hän oli aivan liian nuori siihen. Hän oli kasvanut maailmassa, jossa oli oppinut ajattelemaan vain itseään ja omia tekemisiään. Aivan kuten hänen edeltäjänsäkin.
Ruoskatähti virnisti huvittuneena, kun Viekastähti ei jaksanut enää kinata. Syyllisyys oli tuotu vihdoinkin Synkkäklaanin kissojen silmien eteen ja näiden oli myönnyttävä siihen. Viekastähti ei ollut oppinut vielä metsän rajoja tai sitä, minkä joku voi tulkita uhaksi. Ruoskatähden mielessä pyöri vain ajatus siitä, että hän opettaisi naaraalle, että hänen selkänsä takana ei tapahtuisi enää tällaista. Viekastähden kissoista joku oli siirtänyt rajaa. Toisen rajalle tunkeutuminen on vain uhittelua, jolloin tunkeilija voidaan häätää. Mutta rajan siirtänyt on tehnyt sodan julistuksen, haluten saada vihollisensa ahtaalle.
’’Ylpeys voi koitua jonakin päivänä sen kohtaloksi. Se on kerran jo vienyt sen mukanaan, on mielenkiintoista katsoa, miten historia toistaa itseään’’, Ruoskatähti murahtaen heilautti pitkää häntäänsä.

Surusiipi – Synkkäklaani

Naaras vastasi järkyttyneellä ja raivosta suuniltaan olevalla katseellaan päällikkönsä silmiin. Päällikkö oli kuin syyttäisi häntä. Naaras antoi päällikön kääntää katseensa järvelle, vaikka itse pitikin haastavan katseensa Ruoskatähdessä ja tämän vierellä olevassa Kuolonmarjassa. Aavesusi ei sanonut mitään, tuon silmistä näki, että suuri kolli oli tyytymätön, ja olisi halunnut sanoa jotakin, mutta piti sen itsellään. Niin kovin kuin kilpikonnakuvioisen naaraan kynsiä syyhyttikin päästä repimään Ruoskatähteä, hän puri hampaansa yhteen ja päällikön esimerkkiä seuraten, lähti vetäytymään.
Kokoontumisesta tulisi hyvin pitkä, ellei sielläkin otettaisi yhteen. Jos Synkkäklaani mainitsisikin Varjoklaanin kanssa käydyn kiistan, klaanit alkaisivat mesota taas keskenään ja asettuisivat jollekin puolelle kannanoton takia. Mahdollisesti kaikki kaatuisi taas vain Synkkäklaanin päälle. Mitä tahansa Ruoskatähti olikin tarkoittanut, naaras tiesi, että se voisi olla vielä liiankin lähellä. Aavesusi heilautti tuuheaa häntäänsä, muttei vieläkään sanonut mitään. Kaikki janosivat sotaa. Kaikki muut paitsi Viekastähti. Me itsetuhoiset idiootit, naaras sihisi mielessään.





Nimi: Mymmeli

22.04.2018 15:01
//Masi//

Havutassu – Salamaklaani

"Öh, hei", tervehdin luoksemme tullutta karvapalleroa hämmentyneenä. "Minä olen Havutassu, ja tässä on sisareni Pähkinätassu", jatkoin varovasti. En tiennyt, paljonko saisimme kertoa. "Kukas itse olet?" Vilkaisin sivusilmällä Pähkinätassua. Toivoin, että hän antaisi minulle jonkin merkin, josta tietäisin, mitä aikoo sanoa. Olin kuitenkin valmiina vastailemaan tuon vihreäsilmäisen oppilaan mahdollisiin kysymyksiin kiertävästi.

Nimi: heli-fairy

22.04.2018 12:11
KOTKATASSU katseli hetken Oravantassua hieman hämmentyneenä, mutta sitten iloisemmin hihkaisten nousi ylös ja katsahti veljeensä. AURINGONTASSU hetken aikaa mittaili Oravantassun menoa, mutta nyökäytti sitten hymyillen päätään nuoremmalle sisarelleen. Musta naaras puski lempeästi veljensä lapaa ja lähti sitten innoissaan tassuttelemaan kissojen ohi kohti Oravantassua, ja tuuhea turkkisia kissoja, joiden luo tämä oli eksynyt.
”Hei”, Kotkantassu naukaisi iloisella lempeällä äänellään ja katsahti sitten Oravantassusta kahteen oppilaaseen. Naaras silmäili toista alas istuutuvaa naarasta ja nyökäytti tuolle päätään.
”Olen Kotkatassu, Yöklaanista. Ja tämä innokas karvahäntä on sisareni, Oravantassu. Olen pahoillani, jos hän oli hieman innokas”, musta oppilas naukui ja siirsi katsettaan Pähkinätassusta Havutassuun.
”Keitäs te olette? Tuoksutte ainakin vuoristolle, ja turkkinne ovat kauniin tuuheat!” hän hihkaisi ja räpytteli ystävällisesti sinisiä silmiään kaksikolle.



TULIKOLIBRI vienosti hymyillen istui Kuolonlaulun rinnalla katsellen hieman hämmentyneesti korkeammalle puuhun kiipeävää, tuuhea turkkista kissaa. Oppilaat yrittivät pitää suunsa supussa istuessaan heidän edessään, mutta KILPIKONNATASSU oli aivan liian innoissaan. Oranssin musta naaras oli avaamassa suutaan kysyäkseen kumppaniltaan, kuka tuo kissa oli, mutta eräs tuuhea turkkinen naaras astelikin heidän luokseen. Tuon silmissä oli ystävällisen innokas katse, mutta naaras tunsi, miten kolli hänen rinnallaan jännittyi. Tulikolibri katseli toista naaras hieman kummastuneella ilmeellä, kunnes tuo alkoi puhua. Nimi Valkealeijona, Kuolonlaulun nykivä häntä sekä närkästynyt äänensävy antoi hieman vihjettä siitä, kuka tämä kissa mahtoi olla. Soturitar vain ihmetyksissään katseli tätä kissaa, kaksikon jatkaessa keskusteluaan. Kuolonlaulun esiteltäessä häntä itseään, naaras nyökäytti nopeasti vain toiselle hymyillen päätään. Tulikolibri oli hyvin hämmentynyt. Oppilaatkin olivat kääntäneet katseensa kummalliseen keskusteluun. Kilpikonnatassun häntä nyki sekä ihmetyksestä, sekä innostuksesta. Valkeatassu näytti taas myös hieman hämmentyneeltä. Sirpaletassu hyvä, jos oli edes vilkaissut tätä naarasta. Tulikolibria hieman huolestutti nuorempi kolli. Naaraan kääntäessä huomionsa takaisin keskusteluun, tuo hieman luimisti korviaan nimelle Salamaklaani. Hän oli kuullut hyvin harvan tarinan kadonneesta klaanista, mutta tämäkö oli oikeasti sen klaanin kissa? Kuolonlaulukin? Tuon hämmentynyt katse kääntyi hetkeksi kumppaniinsa ja naaras vain räpytteli oranssia silmäpariaan hämmentyneenä. Valkeatassun kommentti sai soturittaren pään kääntymään tämän suuntaan. Pentu vaikutti liiankin innostuneelta. Tulikolibri luimisti korviaan ja katseli Tammipolkua.
”Miten olette päässeet takaisin? Tai siis sen harvan tarinan mitä olen kuullut, niin klaanihan katosi, tai melkein oikeastaan kuoli sukupuuttoon? Miksi olette täällä?” Tulikolibrin ääni oli hieman hämmentynyt, mutta lempeä. Hän räpäytti silmäpariaan ja nosti vienon hymyn toista kohden.



SALVIANTASSU jauhoi kehäkukkaa rauhallisesti, Okapolun sitten kommentoidessa hänen kysymykseensä.
”Hyvä sitten. Sanothan jos mitään muita oireita tulee vastaan”, hän naukui ja räpäytti hymyillen silmiään toiselle. Oppilas asettui istumaan paremmin ja alkoi varovasti tassuillaan tuputella haudetta kollin haavaan. Pelkkä ajatuskin hieman pisti itse naaraan selkään, mutta hän yritti tehdä työnsä mahdollisimman rauhallisesti ja varovasti. Tuo käänsi korviaan toista kohden, samalla nopeasti Okapolkua vilkaisten.
”Minä voin oikein hyvin. Tai siis, mitä pitäisi olla vikana. Sain juuri oppilasnimeni ja saan toimia Kylmäsydämen kanssa, en tiedä voisiko mikään olla paremmin. Sekä vielä ensimmäinen tehtäväni! Ei sillä, että se olisi kivaa itse haavan saaneelle kissalle, mutta minusta tämä on jo hauskaa”, hän naukui iloisella lempeällä äänellään hymyillen samalla jatkaen haavaan haudetta laittaen. Naaras sai pian hauteen valmiiksi. Hän pyyhki tassunsa ylimääräiseen sammaleeseen ja hännästään kääri varovasti suuremman palasen, asettaen sen Okapolun haavan päälle.
”Tuntuu ihan hyvältä? Ei särje? Voit hyvin?” naaras kyseli hiljaisesti painaen hämähäkinseitin kollin turkkiin kiinni. Se näytti jopa ihan hyvältä! ”Entä saitko muita haavoja?” hän käänsi lopulta katseensa toisen silmiin ja hymyillen odotti, olisiko kollilla muita huolia. Sitten hän kysyisi Kylmäsydämeltä, näyttikö haava oikeasti hyvältä.



HEHKUTONTASSU katseli aukiota hetken silmät pyöreinä, kunnes käänsi sitten hieman luimistaneet korvansa kohti kollia. Myrkkysydän oli kyllä lempeä, eikä hän olettanut tuon olevan mitenkään liian hätistelevä tai turhautuva. Ruskea oppilas nyökäytti vienosti vain päätään tuon kommentilla rutiinin löytämisestä, ennen taisteluun pääsyä. Se hieman helpotti pennun oloa. Hän ei haluaisi vielä pitkään aikaa astua tassullakaan tuolle hiekka-aukiolle. Se kammotti häntä jotenkin hyvin suuresti. Oppilas nousi takaisin tassuilleen ravistaen turkkinsa, katsahtaen sitten takaisin mestariinsa. Hän kuunteli rauhallisesti, nyökäyttäen sitten päätään ja vilkaisten lopulta tassuihinsa. Hänen pitäisi alkaa harjoittelemaan lyömistä ja huitomista? Muiden oppilaiden kanssa? Naaras pidätti kylmänväreensä ja otti muutaman askelen taaksepäin. Vieno hymy nousi tuon kasvoille kollin viimeisestä kannustavasta kommentista, ja hän räpäytti Myrkkysydämelle lempeästi silmiään.
”Jatketaanko sitten?” vieno naukaisu ei ollut paljoa kuiskausta voimakkaampi, mutta hän kuitenkin hymyili kollille vienosti. Mikä oli aika hyvä saavutus. Hehkuttomantassun tulisi parantaa itseään asioiden läpipääsemisestä, sekä hänen tulisi alkaa luottaa kissoihin enemmän. Hän voisi luottaa Kirouksenvereen, sekä Myrkkysydämeen. Todella paljon. He olivat nyt hänen päähahmonsa hänen elämässään. Kirouksenveri hänet pelasti, Myrkkysydän hänestä kouluttaisi hyvän soturin klaanille.



SÄDEKATSE siirsi katseensa kummasta kollista muiden päälliköiden yllä takaisin Kärsimyksenvereen ja väläytti tuolle lempeän hymyn.
”En minä sinuun kyllästy. Miksi kukaan kyllästyisi omaan klaanitoveriinsa?” tuo naurahti hiljaa ja räpäytti violetti silmälle omia turkoosinvärisiä. Nopea ajatus turkoosin ja violetti silmäisen kissan jälkikasvusta nauratti naarasta. Minkälaiset silmät pennut saisivatkaan. Mutta ajatus nopeasti karkasi hänen päästään. Ruskeahko naaras katseli hetken kissamerta kollin ohitse, sitten taas katsahtaen toiseen.
”Jos löydät jonkun kenen kanssa vaihtaa sanoja, sano toki. Kyllä minä voin mukaasi tulla. Ei minullakaan ketään ole kenen kanssa voisin jutustella, muita kuin sinä, tietenkin”, naaraan sanat olivat lämpimät ja hän pian käänsi ystävällisen katseensa päälliköihin. Ehkä sitä olisi pian aika aloittaa, vaikkei kolme klaania ollutkaan paikalla. Todella eriskummallista. Sekä tuo tuuhea turkkinen kollikin.



SIRUKATSE naureskeli Usvahallan kanssa ja pudisteli hieman päätään. Oli ihmeellistä, miten hän edes sai naaraan nauramaan. Musta raitainen kolli katseli toista viiksen väpättäen nyökäyttäen sitten päätään.
”Totta tuokin. En minä ilman järkevää varapäällikköä pärjäisi. Pentujen vanhemmat tulisivat antamaan minulle korvapöllyä, kun en kunnioittaisi heidän ehdotuksiaan”, pudistellen päätään hän vielä naurahti. Korvat höröllä hän tutkaili Usvahallaa, sekä välillä silmäili leiriä, jossa vain harva kissa enää tallusteli.
”Kyllä siihen kukkoiluun kohta tylsistyy. Se on niin tätä päivää, että pian kukaan ei sitä äksyä enää usko, vaan nauravat vaan päin naamaa”, hän naurahti hiljakseen ja räpäytti naaraalle silmiään. Eikä kokoontumisessa niin kivaa olisi, kun satoikin vielä kaiken lisäksi. ”Olen kyllä onnellinen siitä, että asumme saaressa tuon äksy kukon johtamana. Sen saa nähdä sitten, kuka onnistuu tänne tassullaan astumaan ja haastamaan Jäätähteä. Mahdollisinta se ehkä olisi lehtikatona, kun järvi saattaisi olla jäässä. Mutta varmasti ei kukaan koskaan tänne uskalla noin vain tassullaan astumaan”, hän naukaisi kohauttaen lapojaan. Räpäyttäen ystävällisesti silmiään naaraalle vierellään, kolli nyökäytti päätään samalla hieman luimistellen korviaan alas putoaville vesipisaroille.
”Oikein hyvä idea neitiseni. Alkaa pikkuhiljaa tassut jäätymään tähän maahan kiinni, kun vielä sataakin ja turkki muutenkin kylmänä. Pieni liikunta ja partiointi voisi olla ihan käypää tällä hetkellä”, Sirukatse nousi tassuilleen ja ravisti varovasti turkkiaan aiheuttaen itselleen todella kauniin kampauksen. ”Mennäänkös sitten, ennen kuin raitani huuhtoutuvat pois tämän sateen takia?” kolli naurahti ja hymyili Usvahallalle.



HOHDONTASSU katseli ymmällään vanhempia ja naurahti pienesti, katsellen isän arpia. Hänpä oli viisas! Harmaan valkea naaras tassutteli hieman kauemmas saaden TÄPLÄTASSUN pian rinnalleen. Kaksikko katsahti nopeasti Tiikerinkuiskauksesta Tulenhenkeen tuon mainittaessa Tuuliklaanin. EEDENTASSUN korvat nousivat hörölleen, ja kylmä naaras käänsi tiukan katseensa isäänsä. Emon hämmentynyt kommentti lähinnä nauratti häntä. Mikseivät he muka menisi? Hohdontassun iloinen hymy tuntui hyytyvän, kun hän näki kaksikon melkein riitelevän. Täplätassu yritti olla välittämättä liikaa ja varovasti hännällään paijasi siskoaan. Eedentassu ei ollut vieläkään tehnyt elettäkään mihinkään suuntaan. Nyt häntä alkoi enemmän kiinnostaa Tuuliklaani. Eikö vanhemmilla oikeasti ollut hyviä välejä? Miksi edes hankkia pentuja toisen klaanin kissan kanssa, jos ei näitä edes aio kasvattaa yhdessä? Turhia kuraverisiä vain lisää tähänkin maailmaan. Tumman sinertävä naaras virnisti pienesti kaksikon viimeisteltyä keskustelunsa ja varovasti siisti rintaansa. Hohdontassun katse oli surullinen ja pian harmaan valkea pieni naaras ryntäsi emonsa tassujen väliin piiloon, kylmää, ikävää sekä sadetta.
”Emme kai oikeasti lähde Jokiklaanista? Miksei isä tulisi Jokiklaaniin kanssamme?” pentu naukui hyvin hiljaa katsellen emonsa leukaa. Täplätassu olisi halunnut liikahtaa ja tassutella myös emonsa viereen, mutta Tiikerinkuiskauksen paikalla olo hieman pelotti häntä. Kolli ei näyttänyt paljoa välittävän perheestään. Ainakaan sanallisesti. Ei sillä, että tuon silmistä saisi minkään näköistä tunnettakaan irti.



MUTAKATSE höristi korviaan ja katseli Varjosielua hetken hieman hämmentyneenä. Hän kyllä ymmärsi kollin kommentin, mutta haluaisiko tämä hänet muka hänen klaaniinsa? Sinisilmä pudisti varovasti päätään kuunnellessaan tuon tarinaa omasta taustastaan. Koko elämä metsässä on ollut naurettavaa. Kuka koskaan on antanut sellaisen ylimielisen kaapata valtaa niin helposti. Asiat olivat ehkä pikku hiljaa kääntymässä hyvään päin, mutta siihen olisi vielä pitkä matka. Ruskea soturitar hymyillen nyökäytti toiselle päätään, ymmärtäen mistä tämä puhui.
”Olet kyllä hyvin erikoinen kissa Varjosielu”, hän lähes kehräsi ja nuolaisi nopeasti kollin korvaa, puskien tätä sitten takaisin. ”Kaipasin sinua myös…”, hän naukui ja sulki hetkeksi silmänsä vain maistellen kollin lämmintä ominaistuoksua. Oli tässä metsässä sentään jotain, joka hänetkin voisi rauhoittaa. Hetkisen naaraan mielessä kävi ajatus karata yhdessä kollin kanssa, muttei hän olisi valmis hylkäämään metsää tai Tähtiklaania. Ehkä Höyhenputous heitä vielä katselisi tähdistä. Mutakatseelle iski nopeasti kamala ikävä emoaan sekä isäänsä, sekä kaikkia sisaruksia. Hän veti päänsä sivummalle Varjosielusta ja hetkeksi vain sulki silmänsä pyrkien unohtamaan kaikki kamalat ajatukset. Moni sisaruksista oli menehtynyt nuorellakin iällä ja nyt naaraasta vain tuntui, että istuisi täällä tyhjän panttina. Kaikki katselisivat häntä Hopeahännästä ja mitä hän on saanut elämällään aikaan? Löysi Varjosielun. Koulutti oppilaan… Eihän siinä elämän saavutuksia ollut miksikään. Naaras huokaisi ja katsahti Varjosieluun.
”Anteeksi… Ikävöin vain menehtynyttä perhettäni kovemmin kuin olisin ajatellut… Pienemmän sisarukset kuolivat edes ennen soturinimeä saatuaan ja nyt mietin, mitä minä olen saanut elämälläni aikaan, kun he vain minua ovat kuiden ajan katselleet Hopeahännästä. Onneksi olen sentään löytänyt sinut, asiat voivat vielä muuttua parempaan suuntaan”, hän hymyili vienosti ja varovasti luimisti toista korvaansa. Turkki oli melkein kokonaan märkä ripottelevasta sateesta, eikä kokoontumista edes oltu aloitettu vielä. Sinisilmäinen naaras räpäytti silmiään Varjosielulle ja viimein nojasi kolliin maistellen kielellään kutkuttavaa kollin tuoksua.



VIEKASTÄHTI naurahti ja pudisti päätään katsellessaan kohti kokoontumissaarta jossain kaukaisuudessa. Sotaa ei koskaan voisi välttää. Ei koskaan, jos metsässä asuisi sotaa ja kapinaa janoavia kissoja. Aina täällä jossain asuisi kissa, joka haluaa valtaa sekä väkivaltaa. Ruskean meripihkan sävyiset silmät kääntyivät takaisin Ruoskatähteen ja tuo otti pienen askelen takaisin, heilautellen häntäänsä rauhallisesti takanaan. Varjoklaanin kissojen ilmeet olivat samaa verenjanoa mitä Ruoskatähden, ja naaras vain aisti, miten Synkkäklaanilaisten lihakset olivat jännittyneet vihasta.
”Klaania voisi arvostaa uuden päällikön tultua. Menneen voi joko antaa mennä tai uhota ja kaluta sitä takaisinpäin niin paljon kuin haluaa. Synkkäklaani ei tee mitään yhteistyötä kenenkään kanssa. Veritähti teki mitä teki. Tiikerintähti teki mitä teki, mutta me emme tee sitä samaa mitä he tekivät”, naaras murahti vain pieni virne kasvoillaan. ”Minä en yritä kontrolloida mitään, mutta jos sinä sotaa haluat noin paljon, antaa sen sitten tulla. Me emme halua sotaa enkä kyllä ymmärrä kuka ketunaivo on käynyt rajaa näin tietämättäni siirtämässä, mutta me emme aloita tätä sotaa. Minä en siihen tassullani astu, ellei se tule kynnykselleni. Vien siis kissani kokoontumiseen, sanot sinä mitä sanot. Minä sain tarpeeksi pienistä loukkauksistasi, mutta haluan pitää oman klaanini ylpeyttä yllä. Emme jää kokoontumisesta pois. Hyökkää sitten leiriimme tai et, harkitse nyt vielä”, naaras ärähti ja kääntyi taas lähteäkseen. Tuo nopeasti katsahti läpi klaaninsa. Häntä inhotti miten menettää ote jostain. Hän menetti otteen itsestään ja nyt vain kynsisi omaa turkkiaan irti, kunnes olisi enää vain pelkää luuta, jonka Ruoskatähti pian hajottaisi palasiksi. Hyytävällä katseella naaras vielä vilkaisi Varjoklaanin kissoihin ja pudisti päätään. Kukaan ei olisi tästä tyytyväinen. Raja merkattaisiin vahvemmin kuin koskaan siihen paikkaan missä se oli aina ollut ja partioita kävisi rajalla aina kuin mahdollista. Hän ei käsittänyt hiirenkarvan vertaa, kuka olisi tuollaista tehnyt. Ei millään. Hänen hyytävän kylmä katseensa kävi Aavesudesta Surusiipeen, pudistaen sitten vielä päätään. Naaras huokaisi hiljakseen ja katsahti sitten taas kohti Järveä.


x siinä pitäisi olla kaikki taas ^^''

Nimi: Masi

20.04.2018 04:25
//Heli & Mymmeli //

ORAVANTASSU – YÖKLAANI

Naaras kuunteli sisarusten keskustelua, vaikka itse haikailikin Tomutuulen perään, vaikka ei saanut tuolta minkäänlaista vastakaikua. Oliko se ihmekään, kun hän oli vain pörröhäntäinen oppilas. Hänen täytyisi osoittaa soturin alulle olevansa ikäistään kypsempi.
’’Ehkä voisimme mennä puhumaan jonkun kanssa?’’, tämä ehdotti uudelleen, kun muut oppilaat eivät liikkuneet. Hän ei ollut kyllä varma kysyikö sitä taaskaan ääneen vai ajatteliko hän kysyvänsä sitä. ’’Tuolla taitaa olla Tuuliklaanin oppilaita. Ehkä me voisimme puhua heille?’’, naaras osoitti hännällään Nokitassua ja Tulitassua, joiden nimiä ei tosin tiennyt. Vaikka uteliaisuus polttikin hänen turkissaan, kun hän katseli suurin piirtein itsensä ikäisiä karvakorvia, jotka olivat tulleet uusien outojen kissojen joukossa.
Naaras tökkäsi lopulta Kotkantassua sen merkiksi, että lähtisi. Hän toivoi, että muut Yöklaanin oppilaat tulisivat hänen mukanaan, muttei hän jaksanut enää näitä odottaakaan. He olivat tänne tullessaan vain istuneet paikallaan ja hän oli heti joutunut Okatuulen nälvittäväksi. Oravantassu ei pitänyt sellaisesta.
’’Heippa’’, naaras naukaisi, astellen pörröinen häntä heilahtaen takanaan, näitä oppilaita oli useampia kokoontumisessa, mutta he olivat ripotelleet itsensä ympäriinsä. ’’Keitäs te olette? Haisette todella hassuille’’, naaras nyrpisti nenäänsä, mutta kuitenkin iloisesti hymyillen. Ehkä se vaikuttaisi epäkohteliaalta näiden uusien tulokkaiden mielestä, mutta ainakin se ei ollut loukkaus, sillä ystävällinen ja energinen Oravantassu räpytteli iloisesti toisille oppilaille silmiään.
Pähkinätassu tapitti takaisin tätä pörröhäntäistä naaras kissaa, joka oli tullut hänen ja Havutassun luokse. Pähkinätassu oli ollut aikeissa alkaa pulista Havutassun kanssa, mutta tämä erikoinen pörrökasa oli ehtinyt ensin. Vähän varautuneena Pähkinätassu yritti tavoittaa katseellaan, missä muut oppilaat, kuten Katajatassu, Kuuratassu tai Tammentassu olisivat. Pähkinätassu huomasi kuitenkin oravamaisen naaraan keskittävän huomionsa enemmän Havutassuun, joten oppilas istuutui alas ja vastasi oudonhajuisen oppilaan hymyyn, antaen Havutassun puhua heidän puolesta.


//Tästä alaspäin pitkälti Helille //
TAMMIPOLKU - SALAMAKLAANI

Naaras heilautti korvaansa Kolibrintähdelle, joka lähti askeltamaan muiden päälliköiden taivaita kohti kohoavaa puuta kohden. Tammipolku ei kuitenkaan malttanut enää odottaa, vaan halusi jo päästä puhumaan Kuolonlaulun kanssa. Perhe ja koti olivat saapuneet metsään, nyt olisi hyvä hetki hakea myös kolli kotiin turvaan. Ja Tammipolku toivoi, ettei ollut yksin tämän ajatuksen kanssa.
Pörheän turkin omaava tummahko naaras askelsi Myrskyklaanin soturia kohden, jonka vierellä oli ilmeisesti tämän kumppani. Kollilla oli ainakin ollut hyvä maku kumppaninsa suhteen, koska jopa naaras muistutti ulkomuodoltaan aivan Salamaklaanin soturia. Tammipolun tullen lähemmäs perhettä, hän huomasi näiden olevan kolmen oppilaan kanssa keskustelemassa. Naaras heilautti tuuheaa häntäänsä ja huomasi jo Kuolonlaulun katseesta, ettei tämä näyttänyt olevan mielissään naaraan näkemisestä.
’’Hyvää iltaa Myrskyklaanin kissat’’, Tammipolku naukui ja istuutui alas, kohtelias hymy kaareillen kasvoillaan. Kuolonlaulun häntä nyki, mutta tämäkin istui alas. Tammipolku oli tosiaan unohtanut kuinka suuri tämä kolli olikaan. Valkea kolli, leijonamaisen leukansa kanssa ja lihaksikkaan kehonsa sekoittamana, naaras tunsi itsensä pieneksi. ’’Siitä on todella kauan, Valkealeijona’’, naaras naukaisi, mutta huomasi kollin kumppanin katsovan häntä hieman oudosti.
’’Mitä sinä haluat?’’, kolli murahti ja kiersi sitten häntänsä ympärilleen. ’’Ja anteeksi nyt vain Tammitassu, mutta olen nykyään Kuolonlaulu’’, kollin tympääntynyt äänensävy ei selvästi ollut lähteäkseen. Tammipolku pyöritteli silmiään.
’’Kuka ihme sinulle niin kamalan nimen on antanut? Eihän se kuvasta sinua ollenkaan, Valkealei-’’, naaras sulki kuitenkin suunsa, kun huomasi soturin mulkaisevan varoittavasti. Hän ei halunnut turhaa riitaa, hän halusi vain kumppaninsa sisaren pojan takaisin omiensa luokse. ’’Kuolonlaulu. Kukas tämä viehättävä kaunotar on?’’, soturi kysyi, kääntyen naaraan puoleen.
’’Hän on kumppanini Tulikolibri. Tulikolibri, tässä on Tammi-’’.
’’—Tammipolku’’, naaras lopetti kollin puolesta poistaakseen tähän jotenkin seisovan ja raskaan ilman heidän päältään. Hän ei halunnut keskustelusta yhtään vaivaantuneempaa. ’’Entäs nämä nuoret sitten?’’, naaras katseli kolmea pentua, jotka vilkaisivat toisiaan yhtä hämmentyneinä kuin näiden emokin, Tulikolibri.
’’Tässä ovat meidän pentumme. Kilpikonnatassu, Sirpaletassu ja Valkeatassu’’, Kuolonlaulu lähes mutisi ja loi hyytävän mulkaisun Tammipolkuun. Tammipolku oli kuin ei olisi huomannutkaan toisen kiukkua häntä kohtaan.
’’Voi että koko perhe valmiina. Mutta nyt koti on saapunut luoksesi, tulethan takaisin kotiin? Emosi kaipaa sinua, kuten myös muu klaani. Siitä on niin kauan, kun se hullu vei sinut mukanaan’’, naaras huokaisi ja sai Kuolonlaulun hännän nykimään vihaisesti.
’’Myrskyklaani on nyt minun ja perheeni koti. Emmekä me aio tulla Salamaklaaniin’’, Kuolonlaulu sanoi jämäkästi ja silloin Tammipolusta tuntui, että hän särkyi kokonaan. Hän katseli hämmentyneenä valkeaa kollia, jonka silmät paistoivat pohjatonta vihaa.
’’Mutta sinä synnyit Salamaklaaniin. Eikö se enää merkitse sinulle mitään?’’, naaras murisi vaisusti, mutta Kuolonlaulu ei enää vastannut. Jos he eivät olisi rauhanomaisessa kokoontumisessa, naaras olisi halunnut syöksyä kynnet esille tuon omahyväisen leijonapään kimppuun ja kouluttaa tämän uskolliseksi soturiksi.
’’Mikä on Salamaklaani?’’, Valkeatassu naukaisi pian ja Tammipolku kääntyi katsomaan tähän pienempään valkoiseen oppilaaseen, joka muistutti isäänsä nuorempana. Tammipolku veti kasvoilleen lempeän hymyn.
’’Päällikkömme kertoo siitä kokoontumisen aikana, älä turhaan huolestu. Olemme yksi klaani kaikkien teidän muiden joukossa, ja osan teidän kotinne, mutta ne jotka eivät sitä osaa arvostaa, ovat pettureita. Toivon, että isänne tulee järkiin ja ymmärtää, että se on teidän perheenne parhaaksi’’, Tammipolku hymyili ja hän huomasi, kuinka Valkeatassun silmissä syttyi jotakin tulkitsematonta.


RUOSKATÄHTI – VARJOKLAANI

Kolli pudisteli huvittuneena päätään, kun naaras jatkoi uhoamistaan, mutta samalla kääntyi lähteäkseen. Ruoskatähti heilautti häntäänsä lähes innoissaan, kun kuuli toisen äänen särkyvän suuttumuksen huudoksi, kuinka naaras halusi tappaa hänet hukuttamalla. Lähes omahyväinen pilke värähti kollin silmissä, kun hän tiesi, että Viekastähti olisi pulikoinut lammessa, mutta Ruoskatähdellä oli taustalla Jokiklaanin kissan uintitaitoa. Tiikerintähtikin oli hukkunut, joten tämän tytär olisi yhtä raskas kivi painumaan pohjaan.
’’Olenko minä väittänyt, että haluan yhdistyä kanssanne?’’, kolli kohotti toista kulmaansa hieman huvittuneena. Aavesusi oli muistuttanut asiasta, että klaanit ovat olleet yhtenäisiä, yrittäen saada jotakin rauhaa aikaan sillä. Ja nyt Viekastähti käänsi sen Ruoskatähden sanoiksi. Naaraalla tosiaan hurisi oravia korvien välissä. ’’Huonoa nähdä, miten ’itsenäinen’ ja ’vahva’ klaani suojelee itseään, kun vetäydyt rajalta klaanisi kanssa häntä koipien välissä’’, kolli väräytti viiksiään huvittuneena.
’’Uusi aika tulee. Tottakai. Mutta jotkut meistä osaavat muokata sitä enemmän mielekkäämmiksi kuin toiset’’, kolli paljasti hymyillessään kulmahampaansa. ’’Enkä minä ota käskyjä sinulta, tytteli. Kuten ei useammat muutkaan sinun klaanistasi, kun täällä merkitsevät rajoja mihin sattuvat, ylittäen vanhan rajan. Minä katson sen uhkana ja sodanjulistuksenasi, me tiedämme, etten minä sitä aloittanut’’, kolli heilautti pitkää häntäänsä.
’’Siihen nähden, että väitätte meidät tappaneen riistanne puolellamme tai puolellanne, ja vieneen sen teidän puolelle. On silmissäni pientä siihen nähden, että se lepäsi ilmeisesti jossakin siellä, missä raja oli ennen kuin te siirsitte sitä. On siis mahdotonta sanoa, tapettiinko se kumman puolella ensin ja kumman puolelle se oli jätettynä, ennen kuin raja siirrettiin. Te aloititte tämän Viekastähti ja yritätte saada Varjoklaanin syylliseksi siitä’’, kolli veti yhteenvedon koko tapahtuneesta, saaden hyväksyttyä mouruntaa takaansa. ’’Kissat janoavat sotaa, me janoamme oikeutta, mutta sinä pakenet. On mahdotonta käydä sotaa, jos toinen pakenee, eikä osaa edes kontrolloida omia kissojaan, mutta yrittää vihollista saada kontrolliinsa’’.
’’Eikä sinun tarvitse painottaa sinun itsenäistä klaaniasi, me tässä kuitenkin kaikki tiedämme, että te olette niitä, jotka ovat tehneet yhteistyötä Ruskaklaanin kanssa!’’, Ruoskatähti purskahti nauramaan.





OKAPOLKU – YÖKLAANI

Nuorta soturia hieman harmitti, että hän joutui olemaan pesässä ja että hän oli samalla missannut oman nimitysseremoniansa. Vaikka Synkkämyrsky olikin naukunut sen kuuluvasti ja Tomutuuli oli onnitellut häntä pesän suuaukolta, ennen kuin oli lähtenyt kokoontumiseen. Jossa myös Okapolun oli ollut tarkoitus olla. Soturista tuntui, että hänen päivänsä oli kokonaan pilalla.
’’Voin ihan hyvin’’, kolli naukaisi Salviantassulle, asettuen makaamaan, jotta pienemmän oppilaan olisi helpompaa työskennellä hänen haavansa kimpussa. Okapolku seurasi Salviantassun katsetta Kylmäsydämeen, aistien parantajan pohjattoman surun. Tulenkipinä ei tainnut voida hyvin. Okapolku saisi olla ikuisesti kiitollinen nuoremmalle veljelleen, että tämä oli sattunut paikalle, pelastamaan hänet koirien hampaista.
’’Mitenkäs sinä jakselet?’’, kolli yritti ylläpitää keskustelua, hymyillen ystävällisesti Salviantassulle. Hän saattoi muistaa, kun tämä oli ollut vielä pomppiva pentu pentutarhan luona sisarustensa kanssa. Okapolusta alkoi tuntua, että omat pentuajat olivat jo niin kaukana, ette hän muistanut lähes mitään muuta kuin isänsä Varisjalan tapaamiset. Emosta muistot olivat haalistuneet, etenkin kun tämä oli menehtynyt sairauteen, jota Kylmäsydän oli saanut osittain parannettua.

MYRKKYSYDÄN – SYNKKÄKLAANI

Kolli katsahti oppilaaseensa Hehkutontassuun, joka vaikutti nyt huolestuneelta. Kolli yritti päätellä, miksi oppilas olikin vaivaantuneen ja hermostuneen oloinen, muttei pystynyt ymmärtämään sitä. Hän käänsi katseensa harjoitusaukiolle ja antoi ajatusten kuljettaa itseään mukanaan, kun hän oli kouluttanut täällä siskonsa tytärtä Ohdakekynttä. Ohdakekynnellä oli myöhemmin mennyt vallanjano ja kunnianhimo yli karvojen ja hän oli lopulta sodan tuntumassa menehtynyt. Ei Myrkkysydämelläkään silloin ollut puhtaat hiiret pussissa, mutta hän oli yrittänyt parhaansa ja yritti aina tarjota oppilailleen sitä, mitä nämä kaipaisivat. Hehkutontassu oli rauhallinen, innokas oppimaan, mutta samalla hermostuva, joten Myrkkysydän halusi edetä koulutuksessa oppilaansa tahdissa.
’’Mekin tulemme harjoittelemaan täällä. Mutta ensin me keskitymme rajoihin, päiviesi aikatauluttamiseen, metsästykseen ja partioihin. Taisteleminen ei taida olla muutenkaan ajankohtana nyt Synkkäklaanille, mutta jos alkaa näyttää tilanne uhkaavalta, oppilaat pistetään puolustamaan pesiä ja turvaamaan itseään pienempiä ja heikompia. Kuten kuningattaria ja pentuja, sekä parantajia, joten et kuitenkaan joudu syöksymään ensimmäisenä kamppailuun’’, Myrkkysydän selitti kannustava hymy kasvoillaan. ’’Äläkä huoli. Vaikka täällä saattaa joskus olla muitakin harjoittelemassa, ensimmäinen tarkoituksemme on hioa sinulle oikeat asennot, oikeat tavat lyödä ja huitoa, ensin vaikka puuhun, myöhemmin harjoittelet minun kanssani ja sitten jonkun toisen oppilaan kanssa’’, kolli selitti.
’’Tärkeintä on muistaa, ettei se ole juuri tämän hetken asia. Joten älä turhaan murehdi sitä, sinä tulet pärjäämään hyvin. Tiedän sen’’, kolli räpäytti kannustavasti silmiään. ’’Ja toinen asia, tällä harjoitusaukiolla, pidetään aina kynnet piilossa’’.




KÄRSIMYKSENVERI – MYRKKYKLAANI

Musta kolli katseli violeteilla silmillään naarasta, mutta kohautti sitten hennosti lapojaan. Hän antoi katseensa seurata Sädekatseen katsetta päälliköihin ja pieni hymy kaareili hänen kasvoillaan, kun häntä huvitti Jäätähden kommentointi. Häijy ja riidanhaluinen, ainakin kaikki tuntui olevan aivan niin kuin viime kokoontumisessa. Vaikka Synkkäklaania ja Varjoklaania ei näkynytkään.
’’Minusta olisi mukavaa vaihtaa kuulumisia jonkun kanssa’’, hän heilautti häntäänsä hieman vaivaantuneena. ’’Mutta nyt muistankin, eihän minulla ole muita kuin sinä. Sinäkin varmasti kyllästyt pian seuraani’’, kolli irvisti huvittuneena. Hänellä olisi vielä paljon opittavaa Myrkkyklaanin hyväksi soturiksi, mutta vaikka matka tulisi olemaan pitkä ja kivinen, hän olisi valmis antamaan kaikkensa. Hän halusi osoittaa Sädekatseelle olevansa hyvä soturi ja sopeutuvansa tänne.



USVAHALLA – MYRKKYKLAANI

Naaras purskahti nauramaan, kun kolli kertoi nimivaihtoehdoista ja riidoista. Vielä tovin hänen viiksensä väpättivät ajatukselle, että jonkun kissan nimenä olisi Hiirenpapana. Tai jotakin muuta yhtä hupaisaa. Jäätähdellä oli karumpi maku useissa nimissä, mutta päällikkö kävi aina välillä kyselemässä Sädekatseelta nimiehdotuksia, kuten myös pentujen vanhemmilta. Minkäköhän mukaan Usvahalla oli saanut soturinimensä? Jäätähtihän oli hänet nimennyt. Ehkä emo oli saanut vaikuttaa siihen?
’’Ainakin meillä olisi jatkuvasti tekemistä, jos sinä johtaisit tätä klaania. Se voisi olla ihan hupaisaakin ja nimiehdotusten suhteen, tarvitsisit luovan varapäällikön, kenen harteille voisit nimiehdotukset laittaa’’, naaras hymyili ja jatkoi kollin kuuntelemista.
’’Minä kun luulin, että kaikki ovat mielissään kuuntelemassa Jäätähden kukkoilua’’, Usvahalla tirskahti hiljaa, yrittäen peittää hymyään, kun kolli oli jäänyt mieluummin puhumaan hänen kanssaan kuin lähtenyt kokoontumiseen. Naaras oli siitä salaa hyvin otettu. ’’Mutta toisaalta, minusta se on mukavaa, että Jäätähti tykkää kukkoilla. Hän ainakin onnistuu pitämään meidät sillä tavoin itsenäisinä, sekä antaa meistä niin vahvan kuvan, ettei edes Tuuliklaani halua kokeilla uimista tänne. Hyvä hänen on muutenkin leikkiä suurta rouvaa, kun olemme täällä keskellä järveä, eikä kukaan halua lähteä uiskentelemaan tänne’’, naaras myhäili huvittuneena kollin röyhistellessä kastunutta turkkiaan.
’’Haluaisitko lähteä vaikka katsomaan, olisiko jää missä kunnossa? Uskoisin, että on mukavaa kertoa Jäätähdelle ja varoittaa oppilaita kulkemasta siellä yksin, jos jää on alkanut sulaa? Ehkä voimme pyrähtää myös uimaan, jos löydämme jonkin reiän järvellä. Ei kalastaminenkaan huono vaihtoehto taitaisi olla’’, naaras kohautti hymyillen lapojaan.


TULENHENKI – JOKIKLAANI

Naaras koki olonsa hieman vaivaantuneeksi, kun pennut katselivat Tiikerinkuiskausta ja olivat niin ihmeissään. Kai hyvällä tavalla suurinosa. Kolli oli kylmän tyyni, mikä myös huolestutti naarasta. Tuon silmät räpsähtivät vaisusti, kun hän katseli innokasta Hohdontassua mietteliäästi.
’’Minkä mukaan olet nimennyt heidät?’’, kolli pian murahti saaden Tulenhengen hieman värähtämään hämmennyksestä. Mitä kolli oikein tarkoitti?
’’Nimillä, jotka sopivat heihin’’, naaras vastasi hämillään, mutta näki selvästi, ettei kolli ollut ollenkaan tyytyväinen pentujen nimiin, kun naaras oli esitellyt nämä tälle. Yksikään pennuista ei ollut saanut ilmettyä isänsä ulkonäköä, mikä näytti loukkaavan myös kollia. Kolli kääntyi takaisin Hohdontassun puoleen, myhähtäen pienesti.
’’Eivät arvet tee kenestäkään rohkeaa soturia. Arvet kertovat tarinansa, mutta usein näyttävät, että kissa on selvinnyt jostakin, mistä toinen ei välttämättä olisi. Harmillista usein on, että joukossamme on kissoja, jotka ajattelevat, että arvet viestivät kissan hitaudesta väistää iskuja’’, pentujen isä vastasi ja se sai Tulenhengen olon kurjaksi. Hänestä arvet kertoivat rohkeudesta, aivan kuten Hohdontassunkin mielestä.
Jotenkin kohtaaminen tuntui emon mielestä todella kiusalliselta ja hän alkoi painella maata tassujensa alla.
’’Oletko nyt sitten tulossa pentujen kanssa Tuuliklaaniin?’’, Tiikerinkuiskaus käänsi katseensa kumppaniinsa ja naaraan silmät laajenivat suuriksi.
’’Mitä? Miksi!’’, hän kysyi nyt tyrmistyneenä kumppaniltaan, joka kohotti hieman päätään kuin pitäen asiaa täysin yksiselitteisenä.
’’On ihan naurettavaa kasvattaa heidät näin. Tuuliklaani on muutenkin Jokiklaania paljon vahvempi, te jäätte jalkoihin, jos alamme joskus sotia. Olisi kurjaa joutua kanssanne kamppailemaan, mutta ei tietenkään, mikään ongelma se minulle ole’’. Kollin sanat tuntuivat niin hyytäviltä Tulenhengestä, että tämän häntä alkoi hakata maata turhautuneena.
’’Jokiklaani on kotimme! Me emme ole mihinkään lähdössä sieltä! Kuinka edes kehtaat ajatella tuollaista? Välillämme on rauha, mikä sen edes rikkoisi! Päälliköt ovat hyviä ystäviä keskenään’’, naaras henkäisi ja Tiikerinkuiskaus pyöritteli silmiään.
’’Minä en tuhlaa yöunia, että voisin tavata teidät. Välillämme on joko kaksijalkala, johon on tuotu koiria tai kaksi klaania’’, kolli tuhahti ja Tulenhenki oli niin tympääntynyt kollin käytökseen, että olisi halunnut läimäistä tätä.
’’Miten voit sanoa noin perheellesi? He ovat pentujasi ja minä sinun kumppanisi! Emmekö merkitse sinulle mitään?’’, naaras sihisi, niskakarvat kohoten, vaikka tämä soturi olikin tyyni.
’’Olette vihollisia, niin kauan, että olemme eri klaaneissa’’, kolli murahti yksinkertaisesti vastauksensa.


VARJOSIELU – MYRKKYKLAANI

Kolli kuunteli naarasta mietteliäänä ja kuunteli jokaisen sanan hyvin tarkasti, ettei kadottaisi jotakin tärkeää Mutakatseen sanojen välistä. Hän nyökytteli ymmärtäväisesti, vaikka mietteliäs ilme pysyikin hänen kasvoillaan.
’’Ehkä sinä kuitenkin uskottelet, että paikkasi on Tuuliklaanissa. Ehkä oikea paikkasi olisikin jossakin muualla, jossa on tuulta ja jossa sinut nähdään’’, kolli kysyi hieman varovaisesti. Jonka jälkeen hän käänsi katseensa muualle ja katseli kaukaisuuteen.
’’Minä en syntynyt Myrkkyklaaniin, vaan emoni patisti minut turvaan johonkin muualle, kun isäni menehtyi Synkkäklaanin päällikkönä. Minä, kuten useammat muut sisarukseni jouduimme lähtemään, koska Tiikerintähti ei katsonut, että voisimme olla uskollisia hänelle tai hänen maallaan. Minusta se on aivan naurettavaa. Mehän olimme pentuja, jotka vasta aloittivat elämäänsä’’, kolli murisi katkerana. ’’Silti Aavesusi sai jäädä kotiin’’, Varjosielun kurkusta kohosi vihainen murina, suunnaten sen Aavesuteen. Aavesusi oli hänen ystävänsä, mutta Varjosielu odotti vain tilaisuutta, jolloin saisi kostaa kaiken tuntemansa epäoikeuden tuohon kolliin ja Synkkäklaanin kissoihin.
’’Naurettavinta ehkä Synkkäklaanin toiminnassa on se, että he unohtavat ketkä heidän esi-isänsä ovat ja tuomitsevat kaikki muut ympäriltään, vaikka meillä lähes kaikilla taustalla on Veritähti. Viekastähdellä ja Tiikerintähdellä jopa lähempänä kuin minulla ja emollani’’, kolli kohautti tympääntyneenä lapojaan. ’’Mutta palaten takaisin aiheeseen. Minä en ole koskaan kokenut kuuluvani Myrkkyklaaniin. Olen erikoinen kissa muiden joukossa, joka on sattunut saamaan ystäviä, sekä kissojen hyväksynnän, vaikka Synkkäklaani tuomitsee minut’’, kolli huokaisi katkeroituneena.
Kolli puski lempeämmin naarasta, osittain, että rauhoittuisi itse, mutta osittain myös rakkauden osoitukseksi.
’’Minulla on ollut ikävä sinua’’, kolli vastasi lyhyesti ja ytimekkäästi, kun naaras kysyi mitä hänelle kuuluisi.




Nimi: Masi

19.04.2018 12:25
//Blari//
PUNAHÄMÄRÄ - LUMOUKSENKLAANI

Punertava naaras antoi katseensa kiertää kissojen valtameressä, ja hänen aistinsa olivat valppaina, kun hän havaitsi ventovieraita kissoja. Suurikokoinen kolli kiipesi puuhun, kun jätti muut seuraajansa sekoittumaan muiden klaanien sekaan. Punahämärän häntää nyki olla tällaisessa tilanteessa, niin paljon vihollisia ja vielä jotakin ennen kuulumatonta. Keitä nämä vieraat kissat olivat ja mitä he täällä tekivät?
Hetken kuljettuaan itsekseen, kylmä katse kasvoillaan, hän kuuli tutun äänen. Naaras käänsi katseensa Päästäisaskeleen puoleen ja heilautti kevyesti häntäänsä, antaen tämän tulla luokseen. Naaras katseli alemmas pienempää naarasta, odottaen, mitä asiaa tällä olisi tällä kertaa. Kuitenkaan toinen soturi ei tuntunut saavan suutaan auki ollenkaan, joten Punahämärä tiesi joutuvansa avaavan keskustelun naaraan kanssa, joka usein veti kokonaisia ruohopalloja nenäänsä. Jonka jälkeen lähtisi juosten itkemään Tomukuulle, joka yrittäisi laittaa jotakin kuria, huonoin menestyksin.
''Iltaa'', naaras vastasi Päästäisaskeleelle, ja istuutui sitten alas, kiertäen tuuhean häntänsä vierelleen. Veriruusu oli tainnut mainita Punahämärälle, että pitäisi kielensä aisoissa ja yrittäisi keskittyä olemaan edes kohtelias muille. Sitä soturi ei kuitenkaan voinut ymmärtää, miksi hänen pitäisi olla kohtelias tai mukava sellaisille, jotka eivät olleet hänelle. ''Mikä sinun mieltäsi painaa, kun minun luokseni päätit tulla?'', Punahämärä heilautti toista korvaansa, pitäen kasvoillaan rauhallisen ilmeensä. Osittain tulkitsemattoman, mutta hänellä ei ollut ihmeempää mielentilaakaan, mitä hän haluaisi ylläpitää. Kaikki oli vain sumua.

/EE//
SUDENULVONTA - LUMOUKSENKLAANI

Kolli katseli tyttärensä pentuja mietteliäänä, hän tunsi ylpeyttä Kultapiiskupennun kunnianhimosta, vaikka Sudenlaulun mainitseminen saikin hänen niskakarvansa nykimään. Hopeakuu heilautti toista korvaansa hieman hermostuneempana ja vilkaisi veljeään, joka istui selvästi kauempana muusta perheestään.
''On hienoa nähdä, kuinka mahtaviksi tyttäreni pennut tulevat kasvamaan. Klaani kaipaa juuri teidän kaltaisianne lupaavia alkuja, ja varmasti sinusta vielä jonakin päivänä tulee klaanin päällikkö. Jollaista ei ole ennen nähty'', Sudenulvonta hymyili rohkeammalle pennulle, katsoen sitten tätä arempaa pentua. Minttupentu muistutti kovasti Sudenlaulua pentuna, mutta koska Sudenulvonta ei ikinä haluaisi myöntää tuon ruman arpinaaman olevan hänen poikansa, hän ei halunnut verrata Minttupentua mihinkään niin kamalaan.
''Parempi kuitenkin, että Sudenlaulu pysyttelee teistä kauempana, ettette saa häneltä huonoja vaikutteita'', kolli murahti ja mulkaisi vielä kauempana olevaan kolliin, joka päätti nousta ylös ja lähteä paikalta. Hopeakuun häntä alkoi vihaisesti takoa puolelta toiselle. ''En ymmärrä, miksi hänenkaltaisiaan ei voida karkottaa klaanistamme. Onko Veriruususta ja Tomukuusta tosiaan tullut niin typeriä'', kokenut soturi murahti, saaden Hopeakuun hännästä nenälleen.
''Sudenulvonta! Nyt se kuono kiinni! Veljeni ei ole tehnyt mitään pahaa sinulle, hän on kantanut vastuun esikoisena ja toiminut Tähtiklaanin luomalla tehtävällä kunniakkaasti. Miten voit puhua hänestä noin?'', naaras huiski vihaisesti hännällään ja asteli pentujensa taakse istumaan kulmat kurtistuneina.
''Hän ei ole veljesi!'', vanhempi soturi sähisi takaisin, saaden Hopeakuun painamaan korvansa päätään vasten. Sudenulvonta otti paremman asennon ja nuolaisi rintaansa rauhoittuakseen. Häntä hermostutti niin moni asia, eikä hänen tarkoituksenaan ollut purkaa kiukkuaan tyttäreensä. Se, että Syyslaulu oli kadonnut, Pöllönisku oli valehdellut hänelle, Pyörteenviuhka oli menehtynyt ja Sudenlaulun mainitseminen oli jo liikaa soturille. Nyt, kun hän oli toipunut muistinsa menetyksestä, kaikki asiat toivat hänen päälleen niin raskaan pilven, että sateen alkaessa, se loisi uuden järven klaaneille.
''Mikä tärkeintä, pennut haluavat jäädä tänne ja kasvaa tämän klaanin parissa. Olen ylpeä siitä, miten olette Pajuhännän kanssa saaneet opetettua heille uskollisuutta ja halua toimia, kodin ja perheen vuoksi. Klaani on rakas kaikille, ja toivottavasti tulee aina olemaan myös teille'', kolli naukui rauhoittuneempana, lempeä hymy kulkien kasvoillaan.

//En muista, olinko pöytäkoneella jo vastannut Helille kaikkiin tai olinko roolinut Mymmelille jotakin, joten en viitsi nyt tällä läppärillä koululla alkaa roolia enempää, koska sitte ärsyttää, jos teen tuplana jotkut roolit  //

Nimi: Blarien

14.04.2018 21:23
PÄÄSTÄISASKEL yritti pitää katseensa poissa Punahämärästä. Hän ei ollut antanut itsensä ajatella naarasta sitten Aamutähden kuoleman jälkeen. Tomukuukin oli kehottanut häntä pitämään asiat ja tunteet piilossa. Kuitenkin jatkuvat huomiotta jättäminen alkoi väsyttää Päästäisaskelta. Naaras veti syvään henkeä ja käänsi katseensa kohti taivasta. Ehkä hän voisi yrittää puhua Punahämärän kanssa? Olisihan se riski, että Punahämärä haukkuisi hänet kaikkien klaanien kuullen. Mutta saattoihan olla, että muiden klaanien ollessa paikalla Punahämärä olisi hienovaraisempi... Päästäisaskel sulki silmänsä ja mietti hetken, ennen kuin hän päätti lähteä kävelemään kohti Punahämärää.
"Hei.." oli ainoa asia, jonka Päästäisaskel sai suustaan.

Nimi: Mymmeli

14.04.2018 14:44
Havutassu – Salamaklaani

Istuin muiden klaanilaisteni joukkoon jännittyneenä. Ensimmäinen kokoontumiseni, ja koko klaanin ensimmäinen kokoontuminen!

Ruistassu – Salamaklaani

Istuin hieman erilleen muusta klaanista ja tutkin uteliaana ympäristöäni. Kissoja oli valtava määrä.
*Miten kukaan voisi tuntea heidät kaikki*, ajattelin ihmeissäni. *Eivätkä tässä edes ole kaikki klaanien kissat!*

Fenkolijalka – Synkkäklaani

Katselin välinpitämättömänä kiistaa klaanien välillä. Hyvällä tuurilla saattaisi syttyä taistelu – tai ei, taisteluhan siitä tulisi – ja voisin kokeilla kynsiäni. Niitä kihelmöi jo valmiiksi, eikä minua haittaisi lainkaan, jos tappaisin "vahingossa" jonkun. Varjoklaani oppisi ainakiin olemaan isottelematta – ja taistelemalla hyvin saattaisin saada Viekastähden luottamaan minuun.
*Pitäkää jo vauhtia sen taistelun kanssa*, ajattelin hiukan kärsimättömänä, mutta pidin ilmeeni huolestuneena muka klaanimme turvallisuudesta.

//sori, on kestäny ja aika tylsää tekstiä mut en keksiny mitään ja halusin silti kirjottaa D:

Nimi: EE

08.04.2018 21:36
Kultapiiskupentu, Lumouksenklaani

Kultapiiskupentu nyökkäsi tomerasti Sudenlaulun lauseelle ja vilkaisi sivusilmällä sisartaan. Sisko oli hyvin ujo, eikä käyttäytynyt koskaan rohkeasti. Mutta ehkäpä se rohkea puoli vielä löytyisi, vaikkapa myöhemmin. Hopeakuu oli siirtynyt heidän taakseen katsomaan veljeään ja puhui jotain muiden sotureiden kanssa, jonka seurauksena Kultapiiskupentu läpsäisi Minttupentua poskelle. Minttupentu vain vilkaisi kilpikonnakuvioista siskoa, jonka jälkeen hän kääntyi kuuntelemaan muiden keskustelua. Kun Kultapiiskupentu kuuli heidän menevän ulos, hän kipitti nopeasti pentutarhan suuaukolle, mutta Hopeakuu ehti hänen eteensä. Pentu puuskahti tylsistyneenä ja kun emo oli mennyt pois tieltä, hän juoksi ulos. Minttupentu seurasi verkkaammin perässä, mutta istuutui sisarensa viereen, selvästi tarkkaillen uutta kollia, jolle Hopeakuu oli alkanut jutella. Kultapiiskupentu ei jaksanut uudesta kissasta välittää, se oli kuitenkin selvästi heidän klaanitoverinsa. Naaras hyppäsi oranssitäpläisen sisaren päälle ja sai Minttupennun välittömästi puolustuskannalle. Sisko yritti päästä kilpikonnakuvioisesta irti, huonolla menestyksellä. Kultapiiskupentu päästi hänestä irti vasta, kun tuo uusi kolli käveli heidän luokseen. Tuo kysyi heiltä mitä he odottivat elämän tuovan tullessaan. Kultapiiskupennun täytyi miettiä asiaa vain sydämenlyönnin ajan.
”Minä haluan olla klaanin paras soturi, tai ehkä päällikkö! Ainakin haluan olla kuten Hopeakuu ja Pajuhäntä. Ehkä yllän jopa Sudenlaulun tasolle!” Kultapiiskupentu maukui kovaan ääneen ja vilkaisi vielä lopuksi Sudenlauluun. Hän oli niin ylpeä ollessaan hänelle sukua! Kohta Minttupentu maukui pienellä ja ujolla äänellä oman vastauksensa.
”Minä haluan palvella klaania niin hyvin kuin pystyn. Ehkä haluan pentujakin”, oranssitäpläinen maukui ja kilpikonnakuvioisen silmät kääntyivät hänen sisareensa ja sitten takaisin harmaaseen kolliin.
”Minttupentu on vähän ujo", Kultapiiskupentu selitti kollille ja taputti hännällään sisarensa selkää.

Nimi: heli-fairy

07.04.2018 18:51
KOLIBRINTÄHTI katseli ympärilleen astellessaan klaaninsa keskellä, Tammipolun vierellä. Katse kierteli kissasta kissaan, ja pian erilaiset katseet alkoivat kääntyä suurten paksuturkkisten kissojen puoleen.
”Jututamme häntä myöhemmin. Etsikää itsellenne seuraa, tai jääkää ryhmäksi”, päällikkö naukaisi kumppanilleen, nuolaisten vielä tuon poskea ja sitten askeltaen ryhmästään sivummalle, kadoten pian aukiota reunustavien pensaiden väliin. Tumma kolli katseli kissamerta hieman kauempaa, kiertäessään puun toiselle puolen, jossa päälliköt seisoivat. Muutama päällikkö oli tuttu, joko nimeltä tai naamalta, mutta suurin osa kissoista olivat kuitenkin vieraita salamaklaanilaiselle. Hän odotti innolla, kuinka moni hihkuisi riemusta saaden tietää siitä, että vanha klaani oli tullut takaisin. Suuri vuorileijona otti kynsillään otteen puusta ja omalla ketterällä tavallaan kapusi puuhun, hieman muiden yläpuolelle. Pitkä turkkinen kolli katseli kissoja oksiston välistä ja pian astui esiin niin, että varmasti jokainen hänet näkisi. Suuremmatkin salamaklaanilaiset näyttivät hukkuvan kissamereen, joka hieman kuitenkin haki suojaa aukiot reunustavasta kasvustosta. Kolibrintähti laskeutui yhden oksan alemmas, katsellen jokaista päällikköä alapuolellaan. Oksa, jolla tämä suuri salamaklaanilainen seisoi, taipui hieman tämän painosta. Suurimmat oksat olivat jo varattu, ja pitihän tämän esitellä itsensä.


VIEKASTÄHTI virnisti toiselle paljastaen hampaitaan. Hänen ei tehnyt mieli taistella tästä asiasta, mutta jos toinen sitä niin paljon tahtoi, niin miksei hän sitä saisi.
”Synkkäklaania haukut sitten heikoksi, hyökkää vaan rajan yli ja saat alkaa miettiä, kuka on heikko”, naaras ärähti luimistaen toista korvaansa. Isän mainitseminen keskustelussa sai päällikön puristamaan kynsiään routaiseen maahan. >>Jauha siitä vielä lisää ja näytän sinulle, kuka on kuollut esimerkki<< naaras ärähti mielessään heilauttaen vihaisesti häntäänsä takanaan. ”Hukutan sinut kohta kaikkien nähden järveen, jos sitä niin kovasti haluat, herra kuollut esimerkki”, naaras otti askelen pois rajalta murahtaen Ruoskatähdelle ivallisesti. Kolli siis halusi kaivaa kuoppaa noin paljon tassujensa eteen.
”Uusi aika on aina tuleva Ruoskatähti. Tiikerintähti eli aikansa miten eli, mutta minun aikanani ei meillä ole sopimuksia. Olemme oma itsenäinen klaani, joka Synkkäklaani on ollut jo pitkään, tajuat sinä sitä tai et. Tule ja kokeile, niin näytämme miten itsenäinen klaani puolustaa itseään”, naaras ärähti toiselle väläyttäen tuolle meripihkaista silmäpariaan. Viekastähti otti toisen askelen pois rajalta ja katseli hieman ympärilleen, kuun noustessa vielä korkeammalle. Suuri ruskeahko naaras virnisti Ruoskatähteä kohti, Surusiiven naukuessa ilkeän kommentin päällikölle.
Päällikkö heilautti häntäänsä takanaan rennommin ja höristeli korviaan, tuntiessaan toisten kissojen askellusta maasta. Hän oli hieman onnistunut vetämään kynsiään takaisin, mutta viha silti kipinöi tuon tassuissa. Pian saapui rajaa pitkin kolme kissaa, jotka liiankin ystävällisesti alkoivat keskustella keskenään. Viekastähti siristi silmiään tätä luopiota kohden ja katsahti kohti kahta tämän perässä kulkevaa oppilaan kokoista kissaa. Viekastähti piti suunsa kiinni ja vilkaisi nopeasti Aavesudesta takaisin luopioon. Kissa hermostutti päällikköä pienesti, mutta vielä oli suurempi ongelma tassuissa, kuin luopio ja kaksi seuralaista. Tumma katse laskeutui takaisin Ruoskatähteen ja naaras käänsi hieman kulkusuuntaansa kohti kokoontumissaarta.
”Hyökkää nyt, ja näe itsenäisen klaanin voima, tai anna rajan olla ja mieti kuka tällaista kapinaa lietsoo. Minä en tästä taistele nyt, rajasta ei ole taistelemista. Synkkäklaani on tyytyväinen rajaansa, vaan ei sen rikkojiin”, hän ärähti ja tuijotti varjoklaanilaista partiota silmät viiruina.


SALVIANTASSU nyökäytti hymyillen päätään Kylmäsydämelle siirtyen sitten uuden soturin viereen. Hetken naaraasta tuntui avuttomalta edes aloittaa keskustelua, joten hän hiljaisena vain istuutui kollin viereen laskien yrttinsä tassujensa juureen. Naaras hieman korjasi kurkkuaan, sitten alkaen tutkailla silmin haavaa kollin selässä.
”Sattuuko haavaasi paljon? Onko muita oireita, kuten pahoinvointia?” oppilas yritti keksiä jotain kysyttävää tai keskustelunaloittajaa, ennen kuin koskisi soturiin. Hän ensin puhdisti Okapolun haavan märällä sammalella, varoen kuitenkin satuttamasta kollia liikaa. Puhdistettuaan haavan suurin piirtein, vilkaisi Salviantassu olkansa yli kohti Kylmäsydäntä. Mestarista vain hehkui huono-olo ja suru. Ei kai Tulenkipinälle sattunut mitään? Valkeahko naaras työnsi ajatukset pois ja alkoi jauhamaan kehäkukkaa Okapolun haavaan.


HEHKUTONTASSU kuunteli mestariaan innoissaan. Ruskea naaras höristi korviaan ja nyökäytti sitten päätään pienesti soturin tepastellessa hänen ohitseen. Musta raitainen naaras heilautteli häntäänsä takanaan innoissaan. Hän tunsi olevansa oikeasti innoissaan. Ei mitenkään liian iloinen, mutta kuitenkin kiinni jossain, innoissaan päästessään näkemään asioita ja oppimaan uutta. Pelko kuitenkin eksymisestä, pahoinpitelystä ja jostain pelottavasta yllätyksestä pyörivät naaraan päässä. Oppilas asetti askelensa Myrkkysydämen perään, ja leiristä ulos astellessaan hän vielä vilkaisi lapansa ylitse emoonsa. Lämmin innokas hymy huulillaan tuo räpäytti sinisiä silmiään emolleen ja muutamalla huteralla juoksuaskelella hän otti mestarinsa kiinni. Metsä tuoksui kylmälle ilmalle, sekä ilmassa leijui selvä riistan tuoksu. Kuun loiste heijastui vesiputouksesta ja se loi pienen oppilaan huulille vienon hymyn. Kuuliaisesti korvat höröllä Hehkutontassu asteli Myrkkysydämen perässä havupuiden alla. Silmien edessä puut alkoivat pikkuhiljaa kadota, ainakin tietyn alueen ympäriltä. Ruskea naaras loikkasi mestarinsa edelle ja seisahtui alueen reunamalle katselemaan kokonaisuutta. Hän käänsi korviaan kuunnellakseen mestariaan. >>Yhden puun harjoitusaukio<< hän toisti mielessään. Se oli kyllä selvää, miksi aluetta kutsuttiin sillä nimellä.
”Tulemmeko mekin harjoittelemaan täällä pian?” naaras naukaisi vieno sävy pelkoa äänessään. Hänen tassujaan jo vavisutti ajatus syöksyliikkeistä ja tappavista sivalluksista toisten oppilaiden kanssa. Mitä jos hänen tulisi harjoitella Routatassun kanssa?! Oppilaan sydän jätti lyönnin välistä ja naaras tupsahti takamukselleen maahan mestarinsa viereen korvat pienesti luimussa.


SÄDEKATSE tassutteli saarelle korvat höröllä kuunnellen ja katsellen kissojenmerta, kuitenkin silmiään siristellen pienehkön sateen vuoksi. Turkoosisilmä käänsi katsettaan kohti päälliköin oksistoa ja huokaisi vain mielessään, nähdessään Jäätähden aukovan suutaan. Tulisiko sille koskaan loppua? Ruskea turkkinen asteli hieman syrjempään, kuitenkin lähelle päälliköiden puuta, kuullakseen puheenvuorot kunnolla. Varapäällikön silmät lopulta laskeutuivat tummaan tuttuun Kärsimyksenvereen, joka oli näköjään jäänyt hänen seuraansa. Soturitar pudisti päätään.
”Ei minulla ole mitään tarvetta puhua kellekään. Tulkoot sitten joku minulle puhumaan, jos haluaa, mutta minulle kelpaa kuuntelu, sekä kanssasi istuskelu”, hän naukaisi vienoinen hymy huulillaan. Sade alkoi ikävästi kastella kissojen turkkeja, muttei se naarasta kovin paljoa haitannut. Hänhän oli synnynnäinen jokiklaanilainen. Turkki kesti osittain hyvin vettä ja hän omasi tietyt perustaidot uimisessa. Ei hän kuitenkaan sateesta sen enempää pitänyt kuin sitä piti kestää. Virkistävää vain. Sulaisi se viimeinenkin lumi ja routa pian maasta pois.


SIRUKATSE naurahti naaraan kommentille ja väräytteli viiksiään leikkisästi. Tuon tumma hännänpää nyki hänen tassujensa juuressa, korvat höröllä kuunnellen Usvahallan kaunista ääntä. Kolli hieman nyökytteli päätään, mutta lopulta vain pyöräytti silmiään soturittarelle.
”Ei minusta ole tuonne ylös koskaan. Hankkiutuisin vain tyhmiin riitoihin toisten klaanien kanssa oman egoni takia ja antaisin tuleville pennuille hiirenpapanoilta kuulostavia soturinimiä”, kolli naurahti itselleen päätään pudistellen. ”Tyydyn vain siihen, että saan palvella täällä hyvän päällikön alla ja olla niin hyvä soturi klaanille kuin voin”, tuo naukui ja räpäytti silmäpariaan Usvahallalle. Tämän soturittaren kanssa oli hauska viettää aikaa. Pihkasiiven tai Tuntemattomantuulen kanssa keskustelusta ei tullut muuta kuin äksyilyä tai hiljaista silmien pyörittelyä. Kolli oli tyytyväinen klaaniinsa.
Musta raitainen nuolaisi muutaman kerran rintaansa höristäen sitten taas korviaan Usvahallaa kohti.
”Ai niinkö? Minulta näytti menevän ihan ohi koko kokoontuminen”, hän naurahti itselleen kohauttaen lapojaan hieman välinpitämättömästi. ”Eivät kokoontumiset ole minulle niin suuri juttu. Sitä paitsi, jäin suustani kiinni sinun kanssasi, mikä on paljon parempi vaihtoehto kuin istua tuolla kuuntelemassa Jäätähden äksyilyä”, hän naukaisi ja röyhisti hieman rintaansa. Karvat jäivät sojottamaan vain ikävään asentoon sateen takia ja kollia hieman jopa ehkä alkoi nolottaa noin elegantin naaraan seurassa.


EEDENTASSU asteli Täplätassun perässä, joka seurasi Hohdontassua, joka innoissaan korvat höröllä asteli emonsa rinnalla. Siniset silmät tutkailivat ympärilleen maistellen ilmaa. Sade kasteli tumman sinistä paksuhkoa turkkia ja saivat naaraan ajatukset vielä hieman tummemmiksi. Ei naarasta niin kiinnostanut kokoontuminen. Paitsi sen osalta, mitä emo oli juuri kertomassa. Eedentassu istuutui kolmikon takariviin ja katseli vain silmiään pyöritellen, miten Hohdontassu oli hyppäämässä turkistaan innokkuuden takia. Täplätassu vain nyökäytti päätään emolleen. Ei kolli kertoisi tästä, eniten häntä pelotti, osaisiko Hohdontassu pitää kuonoaan kiinni. Viimeinen häijymmän näköinen sisarkin nyökäytti päätään emolleen tuon lähtiessä askeltamaan kohti kissoja. Ilmassa maistui monien klaanien tuoksut, sekä naaras jäi hetkeksi tuijottamaan päälliköitä puun oksistoilla. Voisiko hän joskus päätyä tuonne? Hohdontassu taputteli maata koko ajan tassuilleen ja hymyili kuin viimeistä päivää. Oliko tuo muka niin innoissaan? Kyllä tummempaa sisartakin kiinnosti saada tietää, kuka isä oli, mutta eniten häntä inhotti asiassa se, että hän olisikin puoliverinen.
Pian Tulenhenki oli askeltamassa takaisin takanaan seuraten tuntematon kolli. Hohdontassu nousi seisomaan ja hymyillen korvat höröllä katseli, kun kaksikko saapui heidän luokseen ja Tulenhenki esitteli pennut isälleen, Tiikerinkuiskaukselle. Eedentassu siristi silmiään ja kohensi ryhtiään, nousten muiden sisarten yläpuolelle. Kyllä Täplätassustakin tulisi suurikokoinen, mutta Eedentassu oli selvästi sisarista rotevin. Täplätassun ilme tuntui kirkastuvan, kun hän näkikin, millainen suuri ylväs kolli heidän isänsä oli.
”Vihdoinkin!” vaalean harmaa Hohdontassu naukaisi innoissaan ja loikki muutaman kerran isän tassujen ympärillä. ”Olen odottanut tätä tosi kauan ja maltan tuskin pysyä turkissani!” oppilas naukui kimakalla äänellään katsellen siniset silmät suurina isäänsä. ”Onpa sinulla suuria arpia, isä on tosi rohkea soturi!” hän naukui ja naureskeli, istuutuen lopulta tuon tassujen juureen. Täplätassu varovasti nousi seisomaan ja asteli hieman lähemmäs tätä tuntematonta kollia, joka olikin heidän isänsä. Se tuntui hieman häkellyttävältä, eikä oppilas osannut oikein reagoida siihen mitenkään. Tuo vain nyökäytti tälle päätään, katsahtaen sitten Tulenhengestä takaisin Tiikerinkuiskaukseen. Musta täplikkään kollin suupielessä, oli kuitenkin vienoinen hymy. Eedentassu vain istui samalla paikallaan pensaikon suojassa, katsellen syvän tummilla sinisillä silmillään tätä tiikerikuvioista kollia, jonka selässä ja lavoissa oli suuria arpia. Hän oli hieman isäänsä tullut. Omasi saman, tosin hieman sinertävän, tiikerikuvion selässään. Naaras siristeli silmiään ja tutkaili kolliaan, hännänpää rennosti tassujensa päällä nykien. Siinä sitten, elämän suurin hetki. Todistetusti hän olisi sitten puoliverinen.


KOTKATASSU istuskeli Tomutuulen ja Oravantassun vierellä, kuunnellen korvat höröllä kissojen ääniä. Ensimmäinen kokoontuminen oli silmiä pyöristävä ja musta naaras ei voinut uskoa, kuinka suuri metsä oli. Jos tässä oli vain osa klaaneista, sekä osa klaanien kissoista, miten suuri koko metsä olisi, tai koko metsän kissat yhteen pistettynä?! Auringontassu naurahti siskonsa naamalle ja heilautti tuuheaa häntäänsä vierellään.
”Kyllä sinä tulet vielä moniin tutustumaan ja varmaan vielä löytämäänkin jonkinlaisia ystäviä. Tämä on vasta alkua”, kolli naukaisi sisarelleen, saaden tuon hieman naurahtamaan.
”Kaikki hajut ja tuoksut ja äänet ovat niin valloittavia. En voi uskoa, että olen oikeasti täällä”, musta naaras kuiskasi innoissaan ja heilautteli ohuempaan häntäänsä. Tuo huomasi pian Tomutuulen hahmon liukenevan viereltään ja katsahti sitten ihmeissään soturista Oravantassuun, joka oli heidän seurassaan istumassa. Oppilas hymyillen katsahti pienempään sisareensa ja nyökäytti päätään innoissaan.
”Tämä on todella upeaa, enkä voi oikeasti uskoa, että olemme täällä, tai että täällä on oikeasti näin paljon kissoja”, naaras naukui ja hymyili Oravantassulle. Auringontassun katse oli juurtunut päällikön puuhun ja tuon oranssin meripihkainen katse silmäili nyt suurempaa kissaa, joka juuri oli kiivennyt puun yläosaan. Kissalla oli tosi tuuhea turkki ja näytti uhkaavalta, vaikka hänen kasvoiltaan näkyi hymy sekä lämmin silmäpari katseli alaspäin.


MUTAKATSE naurahti siniset silmät iloisesti hymyillen. Varjosielun tuttu turkki taas saapui hänen luokseen ja kollin tuttu tuoksu sekä pehmeä ääni sai naaraan mielessään hykertämään. Yölliset tapaamiset olivat olleet kauniita, sekä hän oli nauttinut kollin seurasta suuresti. Onneksi hän oli törmännyt tähän kolliin ja saanut viettää aikaa tuon kanssa. Naaras hieman tunsi nojaavansa kollia vasten ja tunsi hymyilevänsä tälle lempeästi. Ruskea soturitar kohautti lapojaan ja katseli kohti kissamerta.
”Tuskin olen puhunut heille sanaakaan. Olo vain klaanissa on lähempänä vierasta, kuin perheenjäsentä. En siellä oikeastaan kovin paljoa kenenkään kanssa vietä aikaa, mutta siellä kuitenkin tassuni haluavat olla. Ehkä vain kaipaan sitä tuulta turkillani, vaikkei sieltä suurta perhettä tai suurempia ystäviä löydy”, tuo kohautti olkiaan katsahtaen sitten hymyillen kolliin. ”Mutta nyt voin paremmin, kun herra karvakorva änkesi viereeni”, hän naurahti lempeästi ja räpäytti silmiään toiselle. Varjosielusta oli tullut hänelle todella tärkeä ja naaras todella välitti kollista, vaikka tuon turkissa tuoksuikin Myrkkyklaanin tuttu tuoksu. Tuoksusta oli kuitenkin tullut jo aika tuttu, kun hän tämän herran kanssa oli viettänyt aikaa.
”Mutta mitä sinulle kuuluu? Kuinka olet voinut?” tuo naukaisi sinisiä silmiään lempeästi toiselle räpäyttäen.

Nimi: Masi

07.04.2018 18:08
ITACHI - LUOPIO

Matkaan lähdettyään Cielin kartanolta, Claude ja Luca olivat molemmat kovin hiljaisia. Itachi saattoi kuvitella heidän piinaavan tuskansa, kun heiltä revittiin kaikki rakas pois kasvojen edestä. Mutta ehkä Itachi oli hieman hullu, koska hän oli aina nauttinut siitä tunteesta, kun sai katsoa muiden kärsivän. Kun hän katseli näitä kahta oppilaan ikäistä karvapalloa, hän saattoi vain tunnistaa suuret lihakset, jotka oltiin koulittu jo valmiiksi. Hän yritti punnita, mihin klaaniin hänen olisi viisainta johdattaa nämä pennut, sekä itsensä.
Metsä oli niin täynnä vihaa häntä kohtaan, ettei hän ollut varma, mihin hänen kannattaisi pistäytyä. Jos Liekkitähti johtaisi vielä Jokiklaania, hän olisi marsittanut heidät sinne, sillä Liekkitähti olisi ottanut hänet avosylni vastaan. Puumahalla tuskin olisi arvostanut sitä, sillä Liekkitähti oli tälle kertonut, että Jokiklaanissa naarasta odottaisi tuho. Jos Puumahalla joskus löydettäisiin jälleen, ehkä Itachin seuraajat osaisivat ohjaistaa naaraan klaanien pariin ja Itachi saattaisi jälleen löytää rakkautensa.
Lopulta askeleet pysähtyivät, kun hän tunnisti tutun maaperän. Miksi askeleet olivatkaan kantaneet hänet Varjoklaanin ja Synkkäklaanin rajan tuntumaan? Synkkäklaani, sinne kolli oli kasvanut useammat kuut, vaikka Varjoklaani tavallaan olikin hänen alkuperäinen kotinsa. Vahva kahden klaanin haju pisteli hänen nenässään ja nuoremmat kollit olivat myös valpastuneita.
Hetken kuluttua kolli havaitsi pitkähäntäisen kollin, sekä tämän ryhmän olevan vastakkain Synkkäklaanin kissojen kanssa. Ehkä mustankin kollin sydäntä lämmitti nähdä tuttuja kasvoja, jotka toivat mieleen erilaisia muistoja. Ei aina niinkään hyviä muistoja.
''Hyvää iltaa, Ruoskatähti'', luopio raakkui, piruileva virne kasvoillaan, kaksi oppilasta astellen perässään. Kuolonmarja jännittyi muiden tavoin, kun kolli käveli rajan tuntumassa, tarkalleen sanottuna, vaikeaa arvioida kumman puolella, pennut perässään.
''Miten kaltaisesi luopio onkaan eksynyt näin kauas heimonsa luota?'', Ruoskatähti käänsi katseensa lopultakin lähes yhtä arpikasvoiseen kookkaampaan kissaan.
''Minä, kun kuulin, että vihollisheimoni jäsenet on tumpattuina Synkkäklaanissa. Mieltäni kovasti nostaakin nähdä tämä teidän tilanteenne, kun muistutatte niin kovasti heimojen kiistoja'', Itachi jatkoi, kääntäen halveksuvan katseensa Viekastähteen.
''Niin olemme mekin kuulleet, mutta voisit varmasti nyt palata muualle, kun meillä on tilanne päällä'', Ruoskatähti murahti, häntä kärsimättömänä väristen. Itachi virnisti kevyesti molempien rajalla.
''Voi ei, minä olen tässä niin kauan, että otat nämä kakarat klaaniisi'', punertavasilmäinen kolli hymyili.
''Miksi minä luottaisin sinuun tai pentuihin, joiden taustaa en tiedä''. Itachi mietti, olisiko Haukkatähden kanssa tarvinnut käydä edes näin tylsä keskustelu.
''He ovat rakkaan veljeni, Cielin pentuja. Ja sinun pitäisi tietää, että me tulemme Varjoklaanista, joten olemme jokainen pohjimmiltamme uskollisia edelleen klaanillemme'', kolli virnuili, tehden selväksi, että oli kuullut näiden keskustelun aiemmin.
''Haluat vain paikan, jossa voit olla turvassa Jackilta'', Ruoskatähti murahti piikittelevästi takaisin, viitaten sanansa Liekehtivän heimon päällikköön, joka oli ollut vastakkain aina Verisen putouksen heimon, eli Itachin heimon kanssa.
''Ei sellaisesta rampautuneesta ole minulle vastusta. Voitin hänet jo sodassa, olen voittanut hänen heimonsa, joten sinisilmäisestä heimopäälliköstä ei minulle ole tarpeeksi vastusta'', kolli hykersi, huomaten kuitenkin, kuinka Aavesusi heristi toista korvaansa häntä kohden. Itachi oli mielissään siitä, että saisi lietsottua paljon vihaa näiden kahden klaanin välille, ollessaan vain paikalla.
Ruoskatähti oli pitkään hiljaa, mulkoillen luopiota vain hyytävästi.
''Karkauspolku saanee johdattaa teidät leiriin. Kun me palaamme kokoontumisesta, jos edes edistymme sinne asti, katson sitten, mitä teen sinun kanssasi herra kerskailija'', Ruoskatähti murahti ja Itachi virnuili tyytyväisenä, katsellen, kuinka nuorempi kolli asteli esille Kuolonmarjan takaa. Itachin oli hetken räpyteltäviä silmiään, ettei olisi rääkäissyt tämän kollin olevan isänsä Veritähti, niinä päivinä, kun Itachi oli isänsä nähnyt ensimmäisen kerran.
''Oletko varma, ettet haluaisi apua täällä? Olisin mielelläni mukava verilöylyssä?'', Itachi naurahti Ruoskatähdelle, astellessaan tuon ohitse.
''Minä en luota sinuun niin paljoa, että ottaisin sinut mukaan kamppailemaan rajalle'', musta kolli hymyillen vastasi, sarkastisuus tihkuen äänestään.
''Sepä ikävää, toivonkin, että ehdimme vielä jutella'', Itachi vastasi nopeasti takaisin, lähtien seuraamaan tätä nuorta soturia, joka opastaisi heidät kotiin. Leiriin, joka oli Itachille koti.

Nimi: Masi

06.04.2018 02:31
//Toivon, että siinä oli kaikki  Ole hyvä Heli! Lisäsin muutamia, että saa niitäkin eteenpäin //


HUURRESYDÄN – MYRSKYKLAANI

Juuri nimitetty soturi oli lievästi katkera siitä, että hänen pitäisi olla se, joka jäisi vahtimaan leiriä ja odottamaan, että kissat palaisivat takaisin leiriin kokoontumisesta. Vielä inhottavampaa asiasta teki se, että myös Hiekkapyörre oli joutunut jäämään leiriin, ja Hiutaleenhäntä pääsisi lähtemään mukaan kokoontumiseen. Se ei tuntunut kovinkaan reilulta, vaikka Huurresydän olikin ylpeä omasta arvostaan. Naaras heilautti häntäänsä, lähtien askeltamaan pois Hiekkapyörteen luota, joka oli asettunut istumaan leirin suuaukolle.
’’Mihin sinä olet menossa?’’, kolli huhuili pian, kun naaraan askelet kantoivat kauemmas leirin suuaukolta. Huurresydämen vilkaistessa veljeään lapansa ylitse, hän saattoi nähdä tämän silmistä paistavan ärtymyksen. Veljelle soturilaki ja kaikki tavat olivat niin lähellä sydäntä, että kolli katkeroituisi varmasti, kun sisko ei olisi vahtivuorossa.
’’Menen katsomaan rajalle. Ehkä siellä on jotakin mielenkiintoisempaa kuin täällä’’, Huurresydän sihahti takaisin, saaden kollin huokaisemaan, sekä pudistelemaan päätään turhautuneena. Hiekkapyörre tiesi, että olisi turhaa yrittää sanoa naaraalle mitään, koska ei saisi kuitenkaan toisen mielipidettä muutettua. Huurresydän antoi askeltensa lähteä kulkemaan kokoontumispartion hajujanassa, vaikka nämä olivatkin kulkeneet jo hetki sitten. Olisivat varmaan jo perillä. Leuaton naaras tuli Hiekkapyörteen vierelle ja Huurresydän päätti laittaa askeliinsa vauhtia, ennen kuin saisi emonsa vihaiset hampaat niskaansa. Yönkäärmeen vastuulle oli jätetty leiri, mistä naaras oli ollut yllättynyt. Huurresydämelle asia oli ollut itsestään selvä, olihan Yönkäärme muuttunut, valitettavasti ja osoittanut uskollisuutta Myrskyklaanilla. Salaisesti Huurresydän oli katkera siitä emolleen, sillä Veritähti olisi varmasti ollut kotikisuklaania varmempi tapa päästä loistoon ja valtaan.
--
Lopulta Huurresydämen askeleet päättyivät rajalle, jonka Myrskyklaanin lähtijät olivat ylittäneet. Hänen tassujaan kuumotti, ja jokainen karva huusi, että lähde perään ja liity mukaan kokoontumiseen, ei häntä huomattaisi vääräksi joukosta. Tuskin oikeasti kukaan muu huomaisi kuin Vihertähti ja tuskin se päällikköä olisi haitannut. Huurresydän mutristi huultaan. Vaikka Vihertähti olisi keksinyt jonkun rangaistuksen, Liekkimyrsky olisi kuitenkin kehottanut kumppaniaan olemaan rauhallinen ja antamaan toisen mahdollisuuden Huurresydämelle. Mutta ennen kuin naaras ehti ylittää rajan, hän kuuli syvän huokauksen kauempaa. Vasta sitten partion jättämä hajuvana karkasi hänen nenästään ja hän aisti vieraan kissan hajua. Naaras valpastui ja lähti hitaasti kulkeutumaan rajan tuntumassa naaras kissan hajua kohden. Eikä mennyt kauaakaan, kun Huurresydän löysi rajalta erikoisen naaraan, joka pesi turkkiaan tylsistyneenä.
’’Ah, vihdoinkin, joku teistä jaksaa vaivautua luokseni’’, toinen kissa naurahti ja tämän silmät olivat niin lumoavan kauniit, että Huurresydän jäi hetkeksi hämmentyneenä vain tuijottamaan tätä kissaa, jonka turkista kumpuava haju, ei ollut peräisin klaanikissalta.
’’Kuka sinä oikein olet?’’, Huurresydän sihahti valppaampana, kun naaras kiepautti häntänsä vierelleen. Tämä muukalainen oli Huurresydäntä korkeampi, mutta solakka ja kaunis naaras, jonka ominaistuoksussa leijui jotakin kukkamaista. Muukalainen oli vanhempi kissa, ehkä Yönkäärmeen ikäinen.
’’Nimeni on Ketunsilmä. Halusin tulla tapaamaan veljeäni, Käärmesielua, mutta tuskinpa se sinua liikuttaa. Vai on Myrskyklaanissa nykyään sinunlaisiasi kissoja. Voi että, ovat ne kuut vierineet’’, naaras mittaili nyt Huurresydäntä. Huurresydän olisi halunnut häätää tämän pois, mutta kuullessaan varapäällikön nimen, ja että tämä naaras olisi sukua varapäällikölle, nuoren uteliaisuus alkoi laukata.
’’Hän ei ole juuri nyt leirissä. Mutta saattanet haluta siirtyä sinne odottamaan häntä, voisit samalla vaihtaa kanssani kuulumisia siitä, millaista täällä ennen on ollut, kun sinulla tuntuu siitä olevan kokemusta’’, Huurresydän siristi aavistuksen verran toista silmäänsä. Ketun oranssehtava naaras kohautti lapojaan iloisesti hymyillen.
’’Tämä sade kastelee turkkini täällä, joten jos voimme istua jossakin suojassa, ajatus kuulostaisi mukavalta’’. Ja niin Huurresydän valpastuen lähti saattamaan tätä kissaa uteliaana leiriin, olisipa ainakin Käärmesielulla ja Vihertähdellä pohdittavaa tämän kissan suhteen. Tai sitten Yönkäärme ja Liekkimarja hoitaisivat tämän.



TUSKATÄHTI – JOKIKLAANI

’’Hyvää iltaa Vihertähti, aloin jo ihmetellä, mihin olette jääneet’’, Valkeatähti naukaisi Tuskatähden viereltä. Tuskatähti nyppi hieman ärtyneenä neulasia tassujensa välistä pois, mutta Valkeatähden silmät olivat nuorta päällikköä kohtaan hyvin ystävälliset. Valkeatähti ja Vihertähti olivat viime kokoontumisessa tutustuneet toisiinsa ja Tuskatähden mielestä tuntuivat yllättävänkin läheisiltä, mutta ei siitä varmaankaan koituisi Jokiklaanille harmia.
’’Pitäisiköhän meidän pian jo aloittaa.. Varjoklaania tai Ruskaklaania ei näy, kuten ei Synkkäklaaniakaan. Ehkä he ovat estyneet’’, Tuskatähti naukaisi mietteliäänä, katsellen, kuinka sade kasteli kissojen turkkeja. Osa kissoista asteli höpötys kaverinsa kanssa pensaiden alle suojaan. ’’Kissat, jotka eivät ole tottuneet veteen voivat vilustua’’, päällikkö mutisi jatkoksi. Valkeatähti näytti alkavan myös miettiä Tuskatähden murhetta.
’’Se on sitten heidän murheensa. Eiköhän todelliset klaanikissat yhtä vettä vastaan pysty taistelemaan. Niin tai ainakin Myrkkyklaani, Jokiklaani ja Tuuliklaani. Kotikisut etsikööt kaksijalkojen luota itselleen nukkumapaikan’’, Jäätähden murahdus sai Tuskatähden hännän nykimään. Hän oli helpottunut siitä, ettei itse joutunut Jäätähden pilkan tai vihan kohteeksi, mutta naaras olisi voinut olla kohteliaampikin.
’’Jos sinulla on jotakin klaaniani vastaan, antaisit sitten tulla vaan’’, Verentähti sihahti takaisin, mutta Jäätähti heilautti vain huvittuneena häntäänsä. Keskustelu tuntui jäävän siihen, vaikka Tuskatähti ei ymmärtänytkään, miksi Veriruusu oli sillä tavalla haastanut Jäätähteä. Viime kokoontumisessa Veriruusu oli ollut hermostunut Jäätähdestä ja tämän halusta listiä heidät, nyt naaraassa paistoi silmistä asti verenhimoinen hohde. Liekkitähti olisi kurittamassa siskoaan, jos kuulisi tämän sanat. Ikävä entistä Jokiklaanin päällikköä alkoi vainota Tuskatähteä.
’’Haistatteko te tämän oudon löyhkän?’’, Jäätähti pian murahti ja kissat kohottelivat neniään, kun vieras kissaryhmä lähestyi heitä kohden.



RUOSKATÄHTI – VARJOKLAANI

Arpinaama kallisti päätään taaksepäin, jotta näkisi korkeamman naaraan, joka tuli rajalle, lähes nenä kiinni hänessä. Kolli kohotti hieman huvittuneena kulmiaan, huomatessaan, että toinen oli kiukustunut ja turhautumisen rajamailla.
’’Ainoa, ketä täällä voisi jotakin tunnustaa on takanasi piilottelevat kissat, jotka ovat pettäneet synnyinmaansa ja klaaninsa, aiheuttamalla myös häpeää lisää valehtelemalla ja väärentämällä asioita. Siinähän te olette hyviä. Piilottelette valheilla totuuksia ja käännätte selkänne muille’’, Ruoskatähti murisi, pitkä ruoskamainen häntä vääntyen ilmassa.
’’Tähtiklaani tuskin haluaa laskeutua tämän takia tänne, koska te olette paikalla!’’, Kuolonmarja purskahti nauramaan ja moni muu yhtyi siihen. Ruoskatähden viikset väpättivät, vaikka hän yrittikin pitää tyyneyden kasvoillaan.
’’On ikävää, että klaaninne on niin heikko, ettei kykene partioimaan rajalla tähän aikaan. Meillä kun Kuolonmarja ja Karkauspolku tarkistivat rajaa. Olisitte päässeet tästäkin kuin koirat veräjästä, jos meillä olisi yhtä pieni klaani kuin teillä’’, kolli kohautti lapojaan asiansa päätteeksi, muiden huomatessa äänestä tihkuvan sarkasmin. ’’Mukava kuulla, ettei teillä ole yhtä tiivishenkistä kuin Varjoklaanissa. Yksi kissa on sinun klaanistasi mokannut, mutta minun klaanistani jokainen on vastuussa. Näin kun asian ilmaisit, Viekastähti’’, kolli heilautti jälleen häntäänsä.
’’Me emme ole pettäneet omiamme. Te olette kääntäneet selkänne Varjoklaanille kahdesti, me olemme uskollisia, te olette pettureita. Isäsi on siitä elävä esimerkki. Tai tarkoitan, kuollut esimerkki’’, Ruoskatähden takaa kissat purskahtivat nauramaan. Surusiipi paljasteli vihaisesti kynsiään, kuten myös Aavesusi. ’’Sinuna perääntyisin, ellet halua hukkua, kuten isäsi’’.
Aavesusi mittaili katseellaan Ruoskatähteä, jonka siniset silmät kiiluivat viekkaina lähes valkoisina. Aavesusi tiesi, ettei Viekastähti perääntyisi, eikä ketään haluaisi tehdä niin, mutta Ruoskatähti yllytti vain Synkkäklaania sotaan. Jos Viekastähti ei hyökkäisi, laskisi päivää sodalle tai vetäytyisi, tilanne raukeaisi varmasti sillä, että joku malttamaton juoksisi rajan ylitse. Jonka jälkeen kaksi klaania olisivat sodassa.
’’Se laulaa, kenellä henki pihisee’’, Aavesusi murahti lopulta, saaden Ruoskatähden arpisen naaman kääntymään puoleensa. Toiset silmät ilkkuivat hänelle, ja susimainen kolli vastasi niihin rauhallisesti. ’’Viha on juurtunut syväksi puroksi väliimme, mutta me kaikki tiedämme, että jos metsään puhkeaa ongelma kaikkien klaanien välillä, hautaamme tuon puron väliltämme. Olemme katkeria, mutta emme koskaan pystyisi luottamaan muihin klaaneihin kuin sellaisiin, jotka jotenkin ovat omiamme’’.
’’Meillä ei ole mitään syytä luottaa teihin, te itse rikoitte sopimuksen, ja loitte uuden Ruskaklaanin kanssa!’’, Ruoskatähti kivahti ja Aavesusi mittaili toisen häntää, joka heilui ilmassa. Aavesusi saattoi olla varma siitä, että yksikin isku kipakasta hännästä voisi lävistää kissan tai kuristaa vastustajansa.
’’Ne molemmat olivat Tiikerintähden aikaansaannoksia, nyt meillä on Viekastähti päällikkönämme’’, susimainen kolli vastasi tyynesti.
’’Tytär on samanlainen kuin vanhempansa, petturi, valehtelija, eikä osaa kantaa vastuuta teoistaan. Oman klaaninsa hylkäsi isänsä takia, sen lisäksi, että hän on puoliverinen rotta’’, Ruoskatähti kohotti toista kulmaansa.
’’Minusta sinä kyllä muistutat enemmän rottaa tuon häntäsi kanssa’’, Surusiipi pisti väliin, saaden kissat hekottamaan. Aavesusi peitteli tyrskähdystään, kun tiesi kipakan naaraan olevan juuri tuollainen. Aavesusi ei ollut koskaan kuullutkaan Ruoskatähden taustoista, vaikka tiesikin, että tämän veli oli Tuuliklaanin päällikkö ja sisko olisi Jokiklaanin parantaja. Aavesudelle Ruoskatähti olisi ollut enemmänkin ventovieras, ellei Tiikerintähti olisi ollut läheinen joskus Ruoskatähden kanssa, kun Varjoklaani ja Synkkäklaani tekivät yhteistyötä.
’’Haluatko sitten tanssia kanssani, kultaseni?’’, Ruoskatähti purskahti nauruun ja loi katseensa, sen hyytävän katseensa Surusiipeen, jonka hymy karisi nopeasti tuon kasvoilta. ’’Voin luvata, että se on kuolemantanssisi’’. Kuolonmarja mittaili kauempana Ruoskatähteä ja Surusiipeä, eikä Aavesusi voinut olla ajattelematta, miltä emosta mahtoi tuntua tyttärensä puolesta.

KYLMÄSYDÄN – YÖKLAANI

Parantaja oli mielissään Salviantassun innokkuudesta ja Okatassu, joka oli hetki sitten saanut soturinimensä, ei kovinkaan virallisesti tosin, katseli huvittuneena parantajaoppilasta. Kylmäsydän nyökkäyksellä kehotti oppilastaan aloittamaan ja tökkäämään sitten, jos jotakin unohtuisi tai karkaisi oppilaan mielestä. Sitten naaras kääntyi Tulenkipinän puoleen, omassa hännässään myös hämähäkinseittiä käärittynä, sekä hauteiden kanssa. Päästessään soturittaren vierelle, tämän silmät olivat kuitenkin jo lasittuneet ja vaikka parantaja kyyristyi tämän äärelle, hengitys oli katkennut ja sydän oli lyönyt viimeisen kerran.
Parantaja lysähti istumaan murtuneena ja painoi päänsä alas. Miten hän olikaan antanut käydä näin? Naaras pyysi Tähtiklaanilta, sekä Tulenkipinältä anteeksiantoa. Nuori soturi oli menehtynyt jo jonkin aikaa sitten, eikä naaras voisi enää tehdä mitään muuta kuin haudata tämän Aamunkajon kanssa. Kylmäsydäntä alkoi pelottaa kertoa naaraalle totuutta. Tulenkipinä oli suoriutunut taistelusta koiria vastaan loistavasti ja Kylmäsydän tunsi huonoa omatuntoa siitä, ettei ollut pystynyt pelastamaan nuorta kissaa. Parantajan vilkaistessa pesänsä suuaukolta, hän kuuli hiljaiset Kettupisaran tarinoinnit Aamunkajolle, jonka pää oli lyyhistynyt alas murheesta. Kylmäsydän ei halunnut mennä heille kertomaan, sillä hän tiesi, että Aamunkajo kajoaisi varmasti johonkin kissaan, josta tekisi syntipukin. Kylmäsydän huokaisi syvään ja antoi päänsä painua alas Tulenkipinän vierellä.
>>Anna anteeksi, olit niin nuori vielä. Henkesi tulee varmasti elämään vielä mukanamme ja tulet olemaan meidän muistoissamme. Kiitos sinun, teit huomisesta paremman ja turvallisemman päivän meille kaikille. Anna anteeksi minulle, Tulenkipinä<<, naaras antoi hiljaisten ajatustensa jäädä leijumaan ilmaan, haudatessaan kasvonsa vielä soturin turkkiin, antaen polttavien kyynelten valua.


MYRKKYSYDÄN – SYNKKÄKLAANI

Kilpikonnakuvioinen kolli hymyili tuoreelle oppilaalleen, Hehkutontassulle mielissään. Hän saattoi nähdä kauempana olevan Kirouksenveren, jonka silmistä paistoi huoli ja hermostuneisuus. Myrkkysydän halusi osoittaa myös oppilaan emolle, että olisi toisen luottamuksen arvoinen. Vaikka ei varmasti koskaan voisi tehdä sitä, sillä Kirouksenverelle tämä pieni, ainoa elossa selvinnyt pentu olisi kaikki kaikessa.
’’Kyllä vain, ajattelin, ettemme menisi kauas, koska kohta alkaa tulla pimeää. Voisi myös olla mukavaa, että palaamme ennen kuin kokoontumisesta tulijat tulevat, jotta saamme hetken levätä, ennen kuin Viekastähti kertoo mitä on tapahtunut. Tai ennen kuin muut oppilaat alkavat hysteerisesti kertoa tapahtuneesta’’, kolli jatkoi ystävällisesti ja heilautti sitten häntäänsä merkiksi, että he voisivat lähteä leiristä ulos. Kirouksenveren katse poltti kokoajan mestarin niskassa ja hänestä tuntui enemmän siltä, että jos hän halusi olla mestari Hehkutontassulle, hänen tulisi olla myös mestari Kirouksenverelle. Ehkä Korppivarjo saisi tyttärensä aisoihin, tai enemmänkin tyttären huolen aisoihin.
Astuessaan leirin kallioisten seinien suojasta ulos, kolli lähti johdattamaan Hehkutontassua kuusien joukossa kohti harjoituspaikkaa. Tämän täplikäs häntä heilui rauhallisesti ilmassa, samalla kun hetki sitten lähteneen partion haju roikkui vielä lähettyvillä. ’’Täällä oppilaat harjoittelevat’’, kolli naukui, heidän päästessään kuusien joukosta aukiolle, jonka pehmeä maa oli hiekkaa ja multaa. Keskellä hiekkapaikkaa kasvoi yksi iso kuusi, jonka mukaan harjoituspaikka oli nimetty.
’’Jos pyydän sinua tulemaan harjoituspaikalle, harjoittelemaan taistelemista tai puolustamista, tulet tänne. Ei ole kaukana leiristä, joten et voi eksyä matkalla’’, kolli iski hymyillen silmää. He olivat kulkeneet ehkä viiden kuusen verran harjoituspaikalle. ’’Me kutsumme tätä yhden puun harjoitusaukioksi’’.


KÄRSIMYKSENVERI – MYRKKYKLAANI

Kun Myrkkyklaani oli saapunut kokoontumiseen, kissat olivat vetäytyneet keskustelemaan muiden kanssa. Kolli ei kuitenkaan tiennyt, miksi puhuisi kenellekään. Etenkin, kun Varjoklaani ei ollut paikalla, eikä musta kolli voisi olla Ruoskatähden piikittelyn kohteena. Tavallaan se oli suuri helpotus, vaikka tämä olisikin halunnut päästä vaihtamaan kuulumisia Kostosydämen kanssa, tai sitten Synkkäklaanin Korppivarjon kanssa. Kolli vilkaisi Sädekatsetta, kun Jäätähti oli tylysti mennyt puulle ja oli jo raakkumassa muiden päälliköiden päänmenoksi solvauksia.
Soturin silmiin pisti punamusta turkki, kun hän huomasi tarkkailevansa Pakkasnaurua, joka selvästi etsi katseellaan tuttuja kissoja Tuuliklaanin joukosta. Tämä lopulta liittyi siskonsa Viiltokynnen seuraan, josta onneksi Kärsimyksenveri sai lopulta revittyä katseensa irti.
’’Haluatko puhua jollekulle?’’, Kärsimyksenveri kysyi hieman arasti Sädekatseelta, astellessaan tämän luokse. Kun hän katseli Myrkkyklaanin kissoja, kolli ei kuitenkaan huomannut Sirukatsetta mukana ryhmässä, vaikka tämä oli ilmoitettu lähtijäksi. Soturi päätti antaa asian olla ja keskittyä nyt paremmin Sädekatseeseen.


USVAHALLA – MYRKKYKLAANI

Soturin mieliala kohosi välittömästi Sirukatseen puhuessa ja naaras huomasi hymyilevänsä. Hänelle tuli yllättävän hyvämieli pelkistä sanoista, kun kolli kannusti ja kehui, sekä kyseli hänen mielipiteitään. Ehkä olo oli verrattavissa siihen tunteeseen, että hän koki olevansa tärkeä tai arvokas jollekulle, vaikka Sirukatseen kanssa keskustelu oli likipitäen ensimmäisen kerran syvällinen. Jos siis verrataan partioihin tai kiroamiseen, kun kala on karannut kynsistä.
’’Jos sinä uskot minuun, kai minunkin täytyy’’, naaras hymyili kollille ja katseli, kuinka Valkovirta pentuineen oli liittynyt jonkin aikaa sitten kokoontumispartioon ja nyt Leijonanvarjo oli yksinäinen aukiolla. ’’Olet syntynyt isähahmoksi, joka saa puolinaamalta kuonoonsa’’, naaras hykersi.
’’Minusta se on hienoa, että joukostamme löytyy pomottelijoita. Jos Jäätähdelle tapahtuu jotakin ja Sädekatse ei osaa hoitaa jotakin, meillä on useampia täällä, jotka osaavat antaa vinkkejä tai kertoa oman mielipiteensä. Ehkä sinun paikkasi on tuolla vielä’’, naaras viittasi hännällään päällikönpesää kohden.
’’Toivon, että tulet saamaan sen perheen, jota toivot. Ja että pääset käyttämään taitojasi johtohahmona, ja perheesi suojelijana. Klaani kaipaisi kaltaisiasi kissoja enemmän joukkoonsa’’, naaras hymyillen naukui kollille, katsellen sitten Lieskatuulta, joka tervehti Leijonanvarjoa. Jos Usvahalla ei tietäisi paremmin, hän olisi voinut väittää kaksikon olevan jotakin sukua, sillä nämä näyttivät kovasti toisiltaan. ’’Etkö muuten mennytkään kokoontumiseen?’’, naaras muisti sen pian, kun aikaisemmin he olivat siitä puhuneet. Sirukatse oli kyllä parempi lääke kuin parantajien yrtit, sillä Usvahalla ei ollut pitkään aikaan hymyillyt yhtä paljon.


TULENHENKI – JOKIKLAANI

’’Noniin, nyt on se päivä, mitä te olette tivanneet ja odottaneet jo kauan’’, naaras supatti hiljaa kolmelle pennulleen Eedentassulle, Täplätassulle ja Hohdontassulle. Emon silmistä saattoi aistia hermostuneisuuden, kun hän katseli pentujaan, jotka olivat odottaneet jo kauan, että tapaisivat isänsä. ’’Ennen kuin näytän teille isänne, teidän on luvattava, ettette kenellekään paljasta totuutta. Minut, sekä teidät karkotetaan klaanistamme, jos paljastatte olevanne puoliverisiä. Haluan, että ymmärrätte tilanteen vakavuuden, joten pitäkää tämä teidän välisennä tietonanne, sekä minun ja isänne välisenä. Ymmärrättehän?’’, naaras kysyi vilkuillen jokaista. Kaikki tuntuivat olevan nyt innoissaan, kun saisivat tavata isänsä, eikä kenelläkään ollut vastaväitteitä salaisuuden suhteen (?).
Naaras asettui syrjemmälle, kääntyen pian taas pentujensa puoleen.
’’Odottakaa te hetki tässä, niin käyn hakemassa isänne. On kurjaa, jos joudumme olemaan tuolla kaikkien kissojen keskellä, ettekä voi keskustella juurikaan mistään. Mieluummin puhumme syrjemmällä, jos ymmärrätte?’’, naarasta kuohui hermostuneisuus, kun hän vilkaisi vielä lapansa ylitse pentujaan, ennen kuin hän lähti kulkeutumaan kissojen valtamereen. Pennut odottaisivat puiden varjossa, saaren reunalla, ja Tulenhenki lähti etsimään Tuuliklaanin soturia, jonka oli yhtenä yönä tavannut. Hän vain toivoi, että nyt löytäisi tämän, kun oli pennut saanut mukaansa kokoontumiseen. Kiitos Tuskatähden ymmärryksen, että oppilaiden olisi mukava päästä näkemään kokoontumista.
Tiikerinkuiskauksen hahmo erottui nopeasti, kun tämä istui ylväänä Nokitassun ja Tulitassun vierellä, hänen sisarensa pentujen lähellä. Tulenhenki siirtyi kollia kohden, toisen soturin huomatessa hänet jo kauaa ja tullen häntä kohden. Hetki sitten takaisin sotureihin siirretty naaras oli mielissään, kun kolli ei kysynyt mitään, vaan suostui seuraamaan Jokiklaanin naarasta. Kaksikon palatessa pentujen luokse, Tulenhenki vilkaisi kaikkien katseita hieman hermostuneena. Tiikerinkuiskaus kuitenkin katseli pentuja, silmät rauhallisesti lipuen jokaisen välillä.
’’Tässä ovat poikasi Täplätassu’’, naaras osoitti kolli pentua hännällään, samalla, kun Tiikerinkuiskauksen arvioiva katse kulki poikansa pilkkujen ja raitojen keskellä. ’’Ja tässä tyttäresi Eedentassu ja Hohdontassu’’, naaras jatkoi, kun tiikerikuvioisen rotevan kollin katse kääntyi sinisilmäisiin tyttäriin. Naaras veti syvään henkeä ja mittaili sitten pentujen ilmeitä.
’’Pennut, tässä on isänne, Tiikerinkuiskaus’’, naaras lopulta naukaisi, vaikka kolli ei sanonutkaan mitään, vaan vaikutti olevan hieman häkeltynyt pentujen tapaamisesta, vaikka pitikin sen mietteliäällä katsellaan kurissa.


TAMMIPOLKU – SALAMAKLAANI

Saarella, johon Kolibrintähti oli juuri johdattanut ryhmänsä, oli täynnä kissoja. Tammipolku oli jo kuiden aikana ehtinyt unohtamaan, kuinka monta kissaa kokoontumisessa saattoi olla. Hän antoi katseensa kierrellä kissoissa, kunnes huomasi Myrskyklaanilaisten joukossa tutun kollin. Naaraan huulilta karkasi henkäys ja hän ei voinut vastustaa kiusausta tökätä Kolibrintähteä lavalle hännällään.
’’Tuolla on Kuolonlaulu’’, hän kuiskasi hiljaa, tunnistaen kollin leijonamaiset kasvot ja vahvan leuan. Naaras oli iloinen nähdessään tutun kollin.
’’Ompa Myrskyklaanista tullut iso klaani’’, Pähkinätassu henkäisi, vaikka olikin kuullut Myrskyklaanin avunannosta pienenä vain tarinoita. Hän ei voinut olla tunnistamatta hajua, jota oltiin kuvailtu pehmeäksi ja kotikisumaiseksi, matkalla uudelle reviirille he olivat törmänneet useisiin kissoihin. Tammipolku painoi pienen naaraan huomion korvansa taakse, sillä oppilas oli oikeassa. Pian he olivatkin suuren kissa joukon huomion kohteena ja Tammipolkua alkoi mietityttämään, kuinka Kolibrintähti hoitaisi tilanteen.

PUNAHÄMÄRÄ – LUMOUKSENKLAANI

Kettumainen naaras suki rauhallisesti turkkiaan, antaen katseensa käydä Päästäisaskeleessa. Tuo omituinen naaras oli pysytellyt kaukana hänestä, eikä pahasuinen soturi olisi ollut yhtään yllättynyt, vaikka Veriruusu olisi järjestänyt asian niin. Tai vaihtoehtoisesti ’hyvää’ isoveljeä leikkivä Tomukuu olisi toiminut niin. Toisaalta Päästäisaskeleella ei ollut paljoa arvoa Punahämärän silmissä, vaikka naaras olikin utelias tätä kohtaan.
Naaraan katse harhaili päälliköissä, joista se lepäsi jonkin aikaa Jäätähdessä ja Veriruusussa. Hän olisi voinut lyödä korvansa vetoa, että kaksikon välille puhkeaisi vielä sota. Punahämärä oli salaa näreissään Jäätähdelle, sillä Punahämärä ja Jäätähti olivat molemmat Veriruusun kasvattamia, avuttomia rääpäleitä, joista kuitenkaan Jäätähdellä ei ollut mitään kunnioitusta Veriruusua kohtaan. Soturi pyöritteli silmiään ja käänsi katseensa Hallalintuun, sekä tämän pentuun Kettutassuun, joka oli hetki sitten ennen lähtöä nimitetty naaraan oppilaaksi. Se ajatus ei ollut naaraan mieleen, mutta jos hän joskus haluaisi kohota ylemmäs soturin tasolta, siitä voisi olla hyötyä.
Ehkä naaras etsi vain kohdetta omalle pahansisuisuudelleen, tai sitten hän alkoi huomata, kuinka yksinäinen oli. Oli päiviä, jolloin Punahämärä oli kateellinen sille suloiselle Hopeakuulle, jolla oli pentuja ja kumppani. Oli päiviä, jolloin hän oli katkera siitä, että Veriruusulla oli paljon ystäviä ja päiviä, jolloin hän katseli onnellisia perheitä ja kumppaneita. Mutta oli päiviä, jolloin oli mukavaa olla yksin ja nauttia tuulesta, joka puhalsi kylmästi ja rauhoittavasti. Oli helppoa luoda kylmä kuori ja olla sen suojassa, koska sen sisällä ei ollut mitään, mitä muiden olisi tarvinnut nähdä. Ehkä siksi olikin parempi, että Punahämärä välitti vain itsestään ja keskittyisi vain itseensä.

ORAVANTASSU – YÖKLAANI

Pieni naaras oli juuri nimetty oppilaaksi ja hänelle oli suotu kunnia päästä kokoontumiseen. Jos pörröhäntäiseltä kissalta kysyttäisiin, onnellisempaa ja iloisempaa tapausta tuskin voisi olla. Oppilas oli kokenut suurta kauhua, kun hän oli nähnyt Okatassun ja Tulenkipinän loukkaantuvan, mutta samalla se oli vahvistanut naaraan halua tulla soturiksi.
’’Vau, täällä on upeaa’’, naaras miukui vaikuttuneena Pilvitassulle, joka oli muiden oppilaiden kanssa hänen lähellään. Naaras oli myös otettu siitä, että Tomutuuli oli liittynyt heidän seuraansa, vaikka tuo olisi voinut jo mennä vanhempien soturien seuraan. Oravantassu oli salaa ihaillut aina Tomutassua ja tämän sankariteko Okatas-polkua kohtaan koirien kanssa käydyssä taistelussa oli uskomaton! Hän oli kuullut sen moneen kertaan ja puhunut siitä myös Pihkahallan, Tomutuulen siskon kanssa. ’’Harmi, että Okapolulta jäi tämän näkeminen välistä’’, Oravantassu naukaisi vilkaisten Kotkatassua ja Auringontassua, vaikka tuskin näitä kiinnostaisi. Oravantassun kävi vain nuorta soturia hieman sääliksi, koska tämä ei ollut päässyt edellisellä kerralla, oppilaana paikalle, vaikka tämän siskot olivatkin. Ja nyt hän oli parantajien tassuissa, myös parantajilta oli jäänyt kokoontuminen väliin.
’’Ehkä teidän kannattaisi tutustua myös muihin oppilaisiin’’, Tomutuuli pian huokaisi, kun Oravantassu istui silmät ihailevasti säihkyen vierellään.
’’Mitä? Hulluko olet?’’, Oravantassu nyrpisti nenäänsä, mutta Tomutuuli heilautti häntäänsä pienemmälle pörrökasalle.
’’Oppisitte heistä jotakin. Etenkin, kun oppilaat ovat usein sellaisia, että lipsauttelevat asioita turhankin paljon. Heidän heikkoutensa ovat eduksenne, sekä heidät suuret suunsa, unohtamatta, että oppilaat jakavat mielellään taisteluliikkeitään keskenään. Oppisitte ainakin väistämään niitä ja olla kompuroimatta omiin häntiinne’’, Tomutuuli loi katseensa Oravantassun pörröiseen häntään. Naaraan korvat painuivat nolostuksesta alas, kun soturi lähti kulkeutumaan kohti Pakkasnaurua ja Viiltokynttä, jotka istuivat sivummalla.
Eikö Tomutuuli pitänyt Oravantassun hännästä? Naaras vilkaisi hieman pettyneenä vielä soturin alun perään ja huokaisi surullisena. Miksi Tomutuuli ei huomannut häntä? Oppilas päättikin, että etsisi katseellaan muita oppilaita, että näyttäisi soturille ottaneensa toisen vinkistä vaarin. Mutta kokoontumisessa oli vähän oppilaita! Jokiklaanin oppilaat puhuivat emonsa kanssa sivummalla, Lumouksenklaanin oppilas oli soturin kanssa liikkeellä. Outojen kissojen joukossa oli pienempiä kissoja, mutta Oravantassu ei uskaltanut mennä puhumaan näille, koska muut näyttivät hyvin hämmentyneiltä tätä yhtä klaania kohtaan.
Tuuliklaanin kaksi oppilasta oli sivummalla, ja pian Oravantassu alkoi erottaa useita oppilaita myös Myrskyklaanin joukossa. Ehkä Oravantassu vain luovutti liian aikaisin, kun hän kääntyi hyvän ystävänsä Kotkatassun puoleen, sekä tämän sisarusten.
’’Mitä mieltä olette kokoontumisesta?’’, naaras kysyi, yrittäen kuulostaa pirteältä, vaikka hän olikin sydänjuuriaan myöden murtunut Tomutuulen takia.

VARJOSIELU – MYRKKYKLAANI

Tumma kolli havaitsi Tuuliklaanin kissojen joukossa tutun naaraan, jota kohden lähti innoissaan kulkeutumaan. He olivat nähneet muutaman kerran kokoontumisen ulkopuolella ja Varjosielu oli menettää häntänsä, kun Leijonanvarjo oli tivannut Usvahallan kanssa hänen öisiä katoamisiaan, sekä outoa hajua turkissa. Varjosielu oli yrittänyt sulkea kaksikon ulkopuolelle, mutta vuorotellen nuo piinasivat häntä ja tapaaminen Mutakatseen kanssa oli muuttunut vaikeaksi.
’’Kuinka kaunotar voi tänään?’’, kolli loikki tämän luokse tuuhea häntä heilahtaen iloisesti, hymy väreillen kasvoilla, kun hän saapui Mutakatseen luokse. ’’Piditkö lupauksestasi kiinni ja puhuit sisarustesi kanssa?’’, kolli istuutui tämän seuraan, kietoen häntänsä vierelleen.
’’Jos totta puhutaan, minua ei lueteltu mukaan kokoontumiseen, mutta pujahdin jonon jatkoksi. Jäätähti kyllä huomasi minut, mutta ei sanonut mitään, joten en usko, että häntä se haittaa’’, kolli kohautti suuria lapojaan hymyillen huvittuneena. ’’Etenkin, kun huomasin kahden soturin jääneen pois matkasta, joten Jäätähti ehkä oli mielissään siitä, että näytämme silti vahvoilta, kun joku minun kaltaiseni itsekäs karvakorva änkee mukaan’’.


Nimi: heli-fairy

05.04.2018 21:15
VIHERTÄHTI asteli Liekkimarjan luo ja nuolaisi tuon poskea ylpeästi. Heidän pentunsa nyt asustaisivat oppilaiden pesässä, sekä Liekkimarja itse pääsisi hänen kanssaan heidän pesäänsä lepäämään, heti kun olisi itse siihen valmis. Naaras ei näyttänyt olevan vielä täysin kunnossa, mutta hän olisi pian.
”Pidäthän silmällä näitä hulivilejä, sillä aikaa, kun johdan klaanin kokoontumiseen. He ovat taatusti innoissaan päästessään oppilaiden pesään, mutta toivon, ettei heidän heti tarvitsisi rientää Kanervamarjan pesälle nyrjäytetystä tassusta tai liian vaikeasta taisteluliikkeestä. Olemme pian takaisin ja sitten haluan viettää hieman aikaa kanssasi”, musta kolli kehräsi ja nuolaisi vielä Liekkimarjan korvaa, ennen kuin lempeästi tätä puskien tassutteli leirin suulle.
”Myrskyklaani, lähdemme matkaan nyt! Voimme olla hieman jäljessä, mutta aiomme silti olla osallisena kokoontumiseen!” päällikkö naukui vihreät silmät hymyillen leirin suulta ja lähti sitten johdattamaan klaaniaan kohti kokoontumissaarta täyden kuun hohtaessa heidän turkeillaan. Matka taittuisi nopeasti eivätkä heidän pitäisi liian myöhässä olla. Kuu oli vasta saavuttamassa huippuaan. Vihertähti huomasi Tuuliklaanin tuoksun leijailevan ilmassa ja hän oletti, että Valkeatähti oli juuri johdattanut klaaninsa myös saarelle. Myrskyklaanilainen kiristi tahtiaan ja laskeutui pian nummea alas kohti rantaa. Kissat alkoivat kasaantua taas ryhmäksi ja itse kolli jäi katsomaan rannalle, että jokainen pääsisi turvallisesti saarelle. Tänään ei tarvittaisi märkiä tassuja kokoontumisen päätteeksi. Vihersilmä itse tassutteli pian klaaninsa perästä saarelle ja hymyillen katseli hetkisen jokaista.
”Ollaan sitten nätisti ja näytetään, miten voimissamme olemme”, hän naukui hiljaisesti ja tassutteli sitten esiin saarta reunustavista pensaikoista, nähdäkseen jo monien klaanien kissat. Yhteinen kielienvaihto kuulosti rauhalliselta ja lempeältä, eikä kolli huomannut mitään suurempaa kylmyyttä ilmassa. Vihertähti tassutteli kissajoukon läpi ja loikkasi pian oksistolle muiden päälliköiden seuraan.
”Hyvää iltaa”, hän naukaisi nyökäyttäen päätään jokaiselle. Muutama klaani näyttäisi vielä puuttuvan, mutta musta kolli oletti, että jokainen pääsisi vielä paikalle.



VIEKASTÄHTI luimisteli korviaan kuunnellessaan perättömiä syytöksiä ja pilkkauksia. Naaraan vaaleahko hännänpää heilui ärtyneesti hänen takanaan ja kynnet melkein puristelivat pehmeää maata hänen tassujensa alla. Päällikkö yritti pitää katseensa rauhallisena ja kuuliaisena, muttei tätä mitenkään liian rauhallisesti voinut ottaa. Miten Tiikerintähti tämän käsittelisi? Eihän hän katseli häntä juuri, sillä hetkellä, kun hän pilaisi kaiken? Viekastähti murahti ärtyneesti ja heilautti päätään ylpeänä korkeammalle, etsien kunnon ryhtiään.
”Viattomiahan te tässä olette aivan… Olisihan se kivaa saada tietää, kuka rajan yli oli juossut, eikö? Kuka haluaa tunnustaa?!” naaras ärähti voimakkaalla äänellä kohti varjoklaanin partiota, mutta katsahti sitten olkansa ylitse kohti omaa partiotaan. Hän ei ollut tietoinen partiosta, joka olisi käynyt rajalla tähän aikaan. Kissoja oli vain yksi. Joku oli käynyt toisella puolen. Joku oli käynyt tällä puolen. Viha kumpusi kohti naaraan kurkkua. Ei hän voisi kauaa vain pidätellä asennettaan ja antaa asian vain olla.
”Tähtiklaani voisi sitten tulla kertomaan, keitä olivat nämä klaaniaan pettävät irvinaamat, jotka aiheuttavat klaaneja sotaan. Sen minäkin haluaisin tietää, sillä kukaan ei ole partioinut tällä rajalla ja aiheuttanut rajamerkkien siirtymistä!” hän ärähti ja vihoissaan katseli hieman pienemmän mustan kollin kasvoja. Ei muutama arpi lisää haittasi häntä yhtään. Naaras otti askelen eteen ja luimisti korviaan.
”Alentuvaa käytöstä nähnytkään. Joku on pilkannut meidänkin rajaamme. Olemme valmiita sotaan. Siitä minä en kierrä. Klaanimme voi olla pieni, muttei se tarkoita, etteikö se uskaltaisi taistella ja vaalia rajojaan. Te olette rikkoneet lakeja yhtä hyvin kuin se irvinaama minunkin klaanista, olette ylittäneet rajan ja saalistaneet maallamme ja jättäneet vielä riistan pilkaksi! Hajunne tulvii yhtä hyvin meidänkin puolellemme. Pidettäkööt sitä sitten sodan julistuksena. Minä en omalta rajaltani peräänny”, naaras murahti tumman varoittavasti ja katseli Ruoskatähden silmiä valmiina repimään tuolta korvat päästä. ”Petturien verta löytyy teiltäkin. Petturien verta löytyy koko metsästä, eikä sitä mikään totuuden ja vihan julistus huuhdo täältä poiskaan. Taistelkoon siitä sitten. Synkkäklaani ei peräänny”, Viekastähti murahti ja vihoissaan heilautteli häntäänsä takanaan. Tämä ei päättyisi kauniisti. Tähtiklaani ei nauttisi tämän täydenkuun tapahtumista, mutta jos kerran joku irvinaama tällaista haluaa aiheuttaa, taisteltakoon siitä sitten. Ja hän varmistaisi, ettei tuo irvinaama enää tassullaankaan astuisi tälle maalle. Ei enää ikinä.


”Lähdetään sitten!” KOLIBRINTÄHTI huusi taakseen ryhmälleen. Kolli lähti juoksemaan paksu turkki hulmuten ulos luolasta rotkoon ja juosten kohti vuoren rinnettä, sekä nummea, jonka alla hohti kuunvalossa loistava järvi. Harmaan ruskea turkki heilahteli suurten askelen tahdissa päällikön juostessaan ryhmän edellä vieden uutta klaaniaan kohti kokoontumista. Juuri äsken ohi juosseen klaanin tuoksuja oli helppo seurata, joten eksymisen mahdollisuus ei ollut kovin suuri. Se saari, josta Poltesydän oli heille juuri kertonut, oli helppo löytää kaukaakin katsellessa. Kolibrintähden suulle kohosi vieno hymy, kun hän vielä vilkaisi taakseen katsahtaessaan kohti klaaniaan.
Järvi ja kuunhuippu alkoivat pian lähestyä. Suuri vuorileijona hidasti askeliaan ja seisahtui klaaninsa eteen, varjojen ja lehtien suojissa vielä kiinteällä maalla. Kissat tasoittivat hengitystään ja Kolibrintähden katse oli täynnä ylpeyttä. Sieltä kyllä saattoi löytää palasen epävarmuutta sekä pelkoa. Hänellä oli kuitenkin hyvä tuntuma kokoontumisesta, sekä Salamaklaanin paluusta.
”Olemme saapuneet juuri metsään ja on aikamme näyttää heille olemassa olomme ja palata takaisin metsään. Meidät on saatettu unohtaa, mutta me emme koskaan unohda tapojamme tai menneisyyttämme. Älkää avatko suutanne uteliaille kysymyksille. Käyttäytykää nätisti ja tehkää Salamaklaanista arvostettava klaanikuva. Luotan teihin täysin. Älkää antako itsestänne liikaa muille kissoille. Vastahan me saavuimme”, päällikkö naukui virne suupielessään ja heilautti tuuheaa häntäänsä korkealla ilmassa. Kissojen ylpeät katseet ja innokkaat hymyn antoivat päällikölle kaiken aiheen hymyyn. ”Mennään sitten, mutta nätisti ja rauhallisesti”, kolli naukui ja tassutteli Tammipolun viereltä klaanin edelle, asettaen tassunsa jäänpinnalle kohti saarta ja kissojen tuoksua sekä ääniä. Tästä voisi tulla katastrofaalista tai kaikki voisi mennä hyvin. Sitä odotellessa.


SALVIANTASSU katseli Kylmäsydämen tassuja ja lehtiä ja yrttejä tuon tassujen juuressa silmät suurina tuikkien.
”Kehäkukka… Tulehtuminen ja verenvuoto… Lähellä vettä… Kultapiisku… Haavoihin… Lumisudelta… Lumisusi on tuuliklaanilainen!” naaras hihkaisi hetken muminansa jälkeen ja nyökäytti päätään innoissaan Kylmäsydämelle. Hänen vaalea häntänsä heilahteli hänen takanaan innoissaan tassut syyhyten jo tekemisen puutteesta.
”Ensin kehäkukka haude, joka sidotaan nätisti Okatassun haavan päälle, sitten kultapiisku haude parantamaan haavoja”, naaras naukui innoissaan räpäyttäen vielä yllättyneesti silmiään. ”Jos haava näyttää tulehtuvan, tammen lehtiä!” hän hihkaisi ja loikkasi pystyyn katsahtaen häntäänsä. ”Sekä huolellinen hämähäkinseitti side!” pieni naaras naukui innoissaan ja katseli hymyillen mestariaan. Hän osaisi! Ja hänestä tulisi paras parantaja ikinä! Vaalea naaras otti jo askelen kohti Okatassua vielä tutkaillen Kylmäsydäntä. Kehäkukka… Sitten kultapiisku… Ja tarvittaessa tammen lehtiä. Naaras hihkui sisäisesti ja turkkia syyhytti jo päästä toimimaan.


KETTUPISARA luimisti korviaan surullisena ja istuutui kaunottarensa rinnalle. Ruskea soturi katseli hetkisen tassujaan kohottaen sitten katsettaan Aamunkajoon, tämän kysyessä kysymyksen. Huoli lepatteli kollin rinnassa, hän ei haluaisi jättää Aamunkajoa yksin kokoontumisen ajaksi, mutta jos hänen tulisi lähteä kokoontumiseen, ehkä pennut voisivat piristää hänen mielialaansa. Tapahtuneet vieläkin vilkkuivat kollin muistissa ja se sama pistelevä kipu palasi hänen häntäänsä. Kettupisara laski katseensa Aamunkajoon ja hännällään rauhallisesti silitteli naaraan selkää.
”Tulenkipinä oli itse halukas härnäämään koiria, siis Synkkämyrsky hyväksyi hänen ehdotuksensa ja antoi Tulenkipinän juoksuttaa ne muun ryhmän luokse”, soturi huokaisi ja laski hieman katsettaan. ”Ensimmäisen koiran juoksutus sujui ilman suurempia ongelmia. Kaikki sujui hyvin ja ryhmä antoi myös sille koiralle kunnolla kuonolleen. Kuitenkin Tulenkipinä oli hengästynyt ja hänen tassunsa olivat vielä arkana ennen toisen juoksuttamista”, kolli laski vielä päätään ja luimisti hieman korviaan. ”Koira sai Tulenkipinän kiinni juuri ennen kuin hän oli tarpeeksi lähellä meitä… Se riepotteli häntä hampaissaan ja lopulta heitti naaraan lumihankeen. Onnistuimme antamaan koiralle kuonoonsa, mutta Tulenkipinä palasi leiriin juuri tuollaisena”, kolli naukui hiljaa ja katsahti surullisin silmin Aamunkajoon. Kettupisara kosketti kumppaninsa korvaa lempeästi, muttei uskaltanut sanoa enempää. Tulenkipinä tiesi tehtävän riskin, mutta päätti sen silti ottaa… >>Olemme kaikki ylpeitä sinusta. Tulethan vain takaisin… Kipinä ei kuole taistelematta. Tähtiklaani älkää nyt häntä vielä viekö<< ruskea soturi kuiskasi hiljaa ajatuksensa taivaalle ja huolehtien katseli Aamunkajoa.



HEHKUTONTASSU hykerteli emonsa sanoille ja nyökäytti tuolle päätään, siniset silmät loistaen. Hän oli niin lämmin ja ystävällinen, kissa, joka hänestäkin huolehtisi. Pieni pentu oli todella kiitollinen Kirouksenverelle. Naaras oli hänet löytänyt viime hetkillä ja pitänyt sitten pentua aivan omanaan. Hehkutontassu ei voisi olla kiitollisempi. Ruskea naaras puski emoaan vielä lempeästi kylkeen ja sitten räpäytti tuolle innoissaan silmiään.
”Lupaan tulla kertomaan mitä kaikkea retkellä tapahtui!” tuoreen oppilaan ääni oli hento, mutta hänen sanansa hihkuivat innokkuutta, vaikka sydämessä vielä jyskyttikin pelko siitä missä hän oli ja mistä tässä kaikessa oli oikeasti kyse. Naaras hymyili lämpimästi emolleen ja lähti sitten rauhallisin askelin mutkittelemaan suurempien kissojen ohitse kohti Myrkkysydäntä. Pentu oli hyvin ihmeissään siitä, miten noin suuri ja ylvään näköinen kolli, oli kuitenkin ystävällinen, ja vielä hänelle! Hehkutontassu nopeasti siisti rintansa ja vielä korviaan hieman luimistaen, hän tassutti mestarinsa eteen.
”Olisin nyt valmis lähtemään, jos me vielä olisimme menossa”, pentu takelteli hieman sanoissaan, mutta onnistui sentään pitämään vienoisen hymyn kasvoillaan.



SÄDEKATSE ravisteli turkkinsa ja lopulta kohotti turkoosin katseensa kolliin vierellään. Ei heidän pieni harjoituksensa ollut kovinkaan aikaansaava, mutta ainakin tuhlasi aikaa. Kuu oli nousemassa ylös puiden takaa, Tähtiklaanin astellessa lähemmäs kokoontumissaarta. Kärsimyksenveren kysymys sai naaraan kohauttamaan olkiaan.
”Jotain sinne päin. En ole mikään ekspertti myrkkyklaanilaisten taktiikoiden kanssa, mutta tarpeeksi lähelle tulemme. Ennenhän taktiikka oli vain sivaltaa ja antaa myrkyn vaikuttaa, joten uskon, että vanhoissa tavoissa on melkein pysytty. Sivalla ja juokse, tai uuvuta vastustaja ja hyökkää päälle”, naaras naukui ja katseli tassujensa alla sulavaa lunta. Harjoitus oli kyllä saanut mukavasti veren kiertämään korvissa, sekä lumi ja vienoinen tuuli taas viilensi vastaan. Ilta oli kaunis ja pilvetön. Soturitar käänsi pian katsettaan kohti ohi kulkevaa partiota. Jäätähden tylyt tutut sanat saivat varapäällikön nousemaan tassuilleen. Ruskea turkkinen naaras otti nopeat askelet saavuttaakseen partiota, sitten vasta vilkaissen taakseen. Kyllähän Kärsimyksenverikin oli kutsuttu. Vieno hymy huulillaan naaras asteli partion perään, hieman huolestuneesti kyllä luimistaen nopeasti korviaan. Kokoontuminen menisi hyvin, jos ei häntäänsä sotkisi liikaa toisten asioihin tai jäisi suustaan liiaksi kiinni. Naaras huokaisi rauhallisesti heilutellen hännänpäätään. Ehkä Kärsimyksenverikin olisi rauhallisempi tässä kokoontumisessa.


SIRUKATSE kuunteli Usvahallaa rauhallisesti heilautellen musta raitaista häntää vierellään. Tuon vihertävän harmaat silmät tutkailivat soturittaren kookasta rakennetta. Usvahalla oli kaunis, vaikka omasikin vahvemman, rotevamman kehon. Itse Sirukatse oli hyvin paljon emoonsa tullut. Virtaviivainen ja ohut rakenteinen, vaikka lihaksiakin omasi. Naaraan kertomus siitä mitä tuo odotti, oli kollia hieman yllättävä. Hän ei ajatellut Usvahallasta ensin näin, mutta nyt hänen ajatuksensa hieman muuttivat suuntaa. Harmaan musta kolli nyökytteli päätään ja kohensi sitten taas ryhtiään.
”Odotat hienoja asioita. Odotan innolla itse sinuun osalta sitä, milloin saat näyttää kuuluvasi tänne. Uskon, että Sädekatse teki sinusta mahtavan soturin, enkä epäile, ettetkö kuuluisi tänne. Sinä vielä onnistut vakuuttamaan ja näyttämään oikeat taitosi klaanillesi monia kertoja. Tiedän sen”, kolli naukaisi pienesti vinkaten toiselle silmäänsä. ”On kuitenkin tärkeää, että elämästään pyrkii saamaan irti itselleen tärkeitä asioita”, lopulta uusi soturi nyökäytteli päätään. Hänen katseensa hetken kiersi Tuntemattomassatuulessa, joka askelsi ulos parantajanpesästä haukkamaan kirpeää yöilmaa. Kokoontumispartio oli lähtenyt, joten tartunnansaajien määrä ei ollut niin suuri, kuin keskellä päivää. Vieno hymy kohosi Sirukatseen huulille.
”Toivon, että saan pitää perheestäni huolta ja olla tässä heitä varten, aina kun jotain sattuu. En tykkää katsoa sisarieni tai kissojen joista välitän enemmän, kärsivän, vaan haluan heitä auttaa. En halua istua tassut tyhjänä katsellen vierestä, kun voisi tehdäkin jotain. Vaikka siltä voi vaikuttaakin, että minä juuri olisin se kissa, haluan silti pitää perheeni turvassa.” Tuo kohensi ryhtiään ja katsahti aidosti hymyillen naaraaseen. ”Toivon, että saan pitää myös klaanini turvassa ja olla tälle klaanille se kissa, johon he voivat luottaa. Täytyy myöntää, tykkään välillä pomotella, enkä yhtään ihmettelisi, jos joskus saisinkin Jäätähdeltä kuonolleni, mutta ainakin jonkun saavutuksen silloin saisin”, soturi naurahti tyynesti ja huokaistuaan jatkoi: ”Haluan olla klaanille hyödyksi ja auttaa kissoja klaanin sisällä. Toivon myös kuiden kuluessa saavani kumppanin ja perustavani perheen”, Sirukatse kohautti lopuksi olkiaan ja rennosti hymyillen katseli kohti sisartaan, joka pian palasi takaisin pesään. Ilma oli hieman kylmä, muttei liian kirpeä. Kuu hohti taivaalla kauniisti muutaman vienon pilven sen ohi kiitäessä.
”Tiedän, että voimme molemmat olla hyödyksi tälle klaanille monien, monien kuiden ajan”, musta raitainen kolli vielä naukaisi naaraalle, väläyttäen tälle myös hennon ystävällisen lempeän hymyn.

Nimi: Masi

29.03.2018 17:37
/Tässä nyt hieman laiskoja roolauksia, vastauksia, ainiin ja oottelen tohon Leijonantähden linnunkarkoitus juttuun Wilmaa. Saat toki aloittaa sen, mutta jos tuntuu venyvän/kestävän, niin voihan Leijona jo pakata ryhmänsä ja lähteä kokoontumiseen? Tässä myös pitäisi olla kaikille vastauksia//

PÄHKINÄTASSU – SALAMAKLAANI

Naaras vilkaisi hämmentyneenä pentuetoveriaan, mutta hymyillen nyökkäsi sitten Ruistassulle. Oppilas oli ymmärtänyt, että parantajaoppilaskin olisi tullut mukaan, mutta heilautti asialle hieman harmistuneena korviaan. Hän alkoi nyppiä tassuillaan ruohontupsua innoissaan, sillä hän haluaisi jo olla kokoontumisessa ja tavata ne kaikki kissat.


KYLMÄSYDÄN – YÖKLAANI

Naaras nyökkäsi mielissään Salviantassulle, kun tämä ymmärsi, että hänen tulisi laittaa ensin haudetta ja sitten hämähäkin seittiä. Naaras kääntyi yrttien puoleen, alkaen ladota niitä pinoiksi ja otti sitten lehtiä eteensä, viitaten oppilastaan tulemaan viereensä katsomaan.
’’Näistä luodaan haude’’, naaras naukaisi osoittaen kehäkukka kasaa hännällään. Alkaen esimerkillisesti luoda haudetta oppilasta varten. ’’Tämän nimi on kehäkukka, se estää haavaa tulehtumasta ja auttaa verenvuodon tyrehtymiseen. Muista, että se kasvaa lähellä vettä, joten usein voidaan joutua hakemaan sitä järveltä’’, naaras selitti ja katseli lehden päälle aikaan saatua haudetta.
’’Tässä on kultapiiskua. Se parantaa haavat hyvin, joten kun Okatassun haava on hetken levännyt kehäkukan hauteen alla, voisit tehdä kultapiiskusta toisen hauteen, jonka levität myöhemmin haavan päälle. Olen saanut tätä Lumisudelta, kun tätä ei meidän maillamme paljoa kasva’’, naaras selitti ja osoitti hännällään toista kasvia.
’’Jos haava näyttää siltä, että se alkaa tulehtua, tuossa on kuivatettuja tammen lehtiä, voit pureskella ne soseeksi ja levittää Okatassun haavalle’’, naaras osoitti tammen lehtiä sivummalla ja vilkaisi sitten Salviantassua, kiertäen tämän häntään hämähäkinseittiä. Parantaja näytti tassuillaan ilmassa, kuinka hämähäkinseittiä olisi hyvä laittaa haavaan ja hymyili sitten oppilaalleen.
’’Onko kysyttävää tai murheita?’’.


AAMUNKAJO – YÖKLAANI

Naaras pudisteli hiljaisena päätään ja lysähti vain istumaan, hartiat painuen alas pään mukana. Hiljaisesti hän pudisteli päätään, tämä oli niin epäoikeudenmukaista. Naaras ei halunnut lähteä, hän halusi vain odottaa, että Kylmäsydän päästäisi Tulenkipinän ulos pesästä, hyvinvoivana ja terveenä soturina. Joka jonakin päivänä voisi saada pentuja ja jonka kanssa Aamunkajo voisi taas mennä metsästämään.
’’En, minä odotan’’, naaras kuiskasi ja vilkaisi Kettupisaraa silmät sumeina surusta. ’’Mitä siellä tarkalleen tapahtui? Miten tämä pääsi tapahtumaan Tulenkipinälle?’’, naaras kuiskasi ja kietoi häntänsä vierelleen.


PÄIVÄTASSU – MYRSKYKLAANI

Kolli katseli innostuneena isäänsä ja päästi hihkaisun, kun kuuli, että pääsisi parantajaoppilaaksi. Hän hyppelehti hetken ympärilleen, vaikka saikin siskoltaan Tarutassulta hieman huvittuneen pilkkeen vastaukseksi. Sisko ei ollut osannut ymmärtää kollin intoa ryhtyä parantajaksi, mutta Päivätassu oli kauan halunnut yrittää tätä polkua. Nyt hän yritti tavoitella Taivaanlintua katseellaan, vaikka hän havaitsikin vain muut kissat hurraamassa toisiaan.
Liekkimarja kuitenkin ilmestyi nopeasti pentujen luokse, alkaen sukia jokaista innoissaan kehräten. Päiväpentua se nauratti kovin, mutta samalla hänen sydäntään riipaisi ajatus, että nyt hänen pitäisi kulkea eriä polkua kuin sisaruksensa ja vanhempansa, jotka olivat johtaneet tätä klaania.
Yönkäärme oli hieman yllättyneen näköinen, kun kuuli Vihertähden antavan hänelle vastuun. Naaras asteli kolmen pentunsa luokse, onnitellen Huurretassua, Hiekkatassua ja Hiutaleentassua siitä, että näistä tulisi sotureita. Päivätassun silmissä nuoret soturit näyttivät jokainen aavistuksen verran emoltaan, vaikka emolta olikin onnettomuudessa repeytynyt leuka irti.


KIROUKSENVERI – SYNKKÄKLAANI

Emon kurkusta karkasi kehräys, kun hänen rakas pentunsa tuli hänen luokseen. Hän oli salaa pelännyt tätä päivää, että pienestä kasvaisi oppilas ja naaraan olisi annettava tälle tilaa kulkeutua eteenpäin elämässään. Kirouksenveri ehkä oli toivonut, että pentu voisi olla aina hänen lähellään.
’’Tottakai saat aina tulla luokseni, ja varmasti myös Myrkkysydän on mielissään, jos puhut hänellekin’’, naaras kehräsi ja nuoli karhealla kielellään Hehkutontassun korvantaustoja. ’’Olen niin ylpeä sinusta, toivottavasti saat heimokissoista hyviä ystäviä itsellesi, sekä Myrkkysydän on sinulle hyvä mestari’’, naaras jatkoi kehräten kovalla äänellä.


KÄRSIMYKSENVERI – MYRKKYKLAANI

Kolli heilautti kasvoiltaan lunta ja istuutui alas hieman mittaillen Sädekatsetta. Hän ei ollut kauhean vakuuttunut toisen taidoista, mutta Sädekatse oli leikkinyt hänen kanssaan muutenkin kuin hän olisi pentu. ’’Jos oikein tulkitset, teidän tapanne on iskeä vain tassuillanne kohtiin, jotka eivät vaurioita tappavasti, sitten härnäätte vihollistanne ja livistätte karkuun?’’, kolli kohotti hieman toista korvaansa, kuitenkin huomaten pian, kuinka Jäätähden partio kulki heidän ohitseen.
’’Te kaksi, tulkaa jo, me lähdemme kokoontumiseen’’, päällikkö murahti. Kärsimyksenveri mietti, oliko Jäätähti nähnyt heidän harjoittelunsa ja mitäköhän mieltä arpinen naaras siitä olisi. Hän vilkaisi Sädekatsetta, kun huomasi myös Pakkasnaurun olevan mukana. Tämä seisoi lähellä Jäätähteä ja kohotti hieman kulmiaan kaksikolle, mutta suurempikokoinen Jäätähti oli kyllä Kärsimyksenveren silmissä karmivampi ilmestys kuin Pakkasnauru.

USVAHALLA – MYRKKYKLAANI

Naaras mittaili Sirukatsetta, tuon puhuessa, samalla tarkkaillen Leijonanvarjoa ja Valkovirtaa, jotka keskustelivat aukiolla jotakin. Usvahalla oli edelleen yllättynyt siitä, että Sirukatse oli tullut puhumaan hänen kanssaan, mutta kolli tuntui olevan ihan viihdyttävä tapaus. Tavallaan naaras oli kylmän kuorensa alla otettu siitä, että jotakuta kiinnosti hänen mielipiteensä.
Ehkä hieman yllättävää tästä teki se, että Sirukatse oli hänen mestarinsa velipuoli. Ehkä joku ilkeä ajatus siitä, että Sädekatse olisi pyytänyt Sirukatsetta puhumaan hänelle kuiskaili hänen mielessään, mutta sen ajatuksen naaras työnsi muualle. Hän seurasi kollin katsetta naaraaseen, joka oli hänen siskonsa ja ymmärsi, että parantajanpesässä oli vakavasti sairastunut kissa, Tuntematontuuli.
’’Mitäkö odotan eniten?’’, naaras huokaisi hiljaisesti ja mietti jonkin aikaa pitkään. ’’Odotan hetkeä, jolloin saan näyttää klaanille olevani heidän arvoisensa. Haluan näyttää mestarilleni Sädekatseelle, että hän koulutti minusta vahvan soturin, josta on hyötyä klaanille. Sekä veljelleni, että olen häntä parempi soturi, vaikka en olisikaan niin uskovainen Tähtiklaania kohtaan tai soturilakia kunnioittava’’, naaras hieman naurahti, tarkoittaen sillä sitä, ettei ollut mikään paha kissa. Hän vain ei laskenut Leijonanvarjon kunnioittamille asioille yhtä paljon painoarvoa. ’’Haluan kyllä perheen, mieluiten aluksi kumppanin, jonka kanssa voin jakaa tätä hyvin pitkästyttävää aikaani. Sekä pentuja, joista saan olla ylpeä useamman kuun ja katsoa, kuinka he kasvavat. Mutta en toivo sitä niin kauan, kun Jäätähti on päällikkönä, koska en usko, että Myrkkyklaani on paras paikka pennuille. Jäätähti on kokenut, mutta uhkarohkean raivopäinen, emmekä tiedä joudummeko sotaan huomenna vai kuun päästä’’, naaras yritti selostaa yksinkertaisesti Sirukatseelle.
’’Entä sinä? Mitä sinä toivot tai tahdot elämältäsi seuraavien kuiden aikana?’’, hän hymyili hieman kollille.


SUDENLAULU – LUMOUKSENKLAANI

Kolli hymyili siskonsa pennuille lämpimästi, etenkin kun nuorempikin uskalsi puhua hänelle. Hän tiesi ulkonäkönsä väräyttävän kissoja, ja yritti olla ottamatta siitä piikikästä vihlausta sydämelleen, muttei voinut sille mitään. Hopeakuu venytteli petillä ja alkoi nousta ylös.
’’Kissa voi olla milloin vain rohkea, kun vain haluaa suojella perhettään ja puolustaa rakkaimpiaan. Joskus sillä ei ole väliä, onko kyseessä vihollinen, kun tietää, että jokaisella on joku, joka rakastaa häntä’’, kolli naukaisi ja Hopeakuu asteli pentujensa taakse, katsellen hieman korkeampaa veljeään takakenossa.
’’Onko ulkona nyt kaikki hyvin? Partioko hetki sitten lähti?’’, naaras naukui ja vilkaisi kumppaniaan Pajuhäntää, joka oli hetki sitten ilmoittanut asiasta. He olivat myös saaneet riistaa pesään Pajuhännän tuomana. ’’Ehkä me voisimme mennä ulos hetkeksi, jos leirissä on nyt rauhallisempaa. Otetaan hanhi mukaan ja syödään sitä samalla, kun siitä on vielä vähän jäljellä’’, naaras kehräsi ja Sudenlaulu kurottui ottamaan hanhen, alkaen siirtyä ulos.
Hopeakuun astellessa ulos pesästä, hän lähes törmäsi kolmanteen kolliin, joka peruutti nopeasti pentutarhan suulta. Hopeakuun lempeä kehräys kantautui nopeasti Sudenlaulun korviin ja pentujen, sekä hänenkin tullessa ulos, hän näki isänsä Sudenulvonnan istumassa Hopeakuun vieressä höpötellen iloisesti. Sudenlaulu heilautti toista korvaansa hieman harmistuneena ja asetti hanhen sivummalle pentutarhan suuaukon tienoille, istuutuen sen viereen.
’’Mitäpä te pennut toivotte, että elämänne tuo tullessanne?’’, kehräävän kollin ääni kysyi Hopeakuun viereltä Minttupennulta ja Kultapiiskupennulta, tullen vähän näitä lähemmäs ystävällisesti silmät loistaen. Hopeakuu istuutui nyt myös hanhen vierelle ja katseli isäänsä, sekä pentujaan hymyillen.

Nimi: Masi

15.03.2018 11:57
Tässä nyt eka päälliköillä roolauksia/////

VERIRUUSU - Lumouksenklaani

Lumouksenklaanin päällikkö johti ryhmänsä kokoontumis saarelle. Matka oli taittunut nopeasti ja naaras kääntyi puunrungon ylityksen jälkeen katsomaan vielä kissoja mukanaan.
"Olkaamme varuillamme , älkääkä paljastako mitään, mikä voisi viedä meidät muiden kanssa sotaan. Kukaan ei mainitse mistään klaanissamme tapahtuneesta, sillä minä kyllä kerron sitten sen, mikä on tarpeen", naaras naukui jämäkästi ja heilauttihäntäänsä merkiksi kulkea saarelle. Tuuliklaani olikin jo paikalla ja Valkeatähti suki turkkiaan yhdellä oksalla, Tuskatähden vieressä. Jokiklaanin haju iski naaraan nenään vasta lähempänä puuta, kun hän kipusi kaksikon yläpuolella olevalle oksalle.
"Hyvää iltaa Veriruusu", Valkeatähti tervehti häntä, johon naaras vastasi pään nyökäytyksellä. Tuskatähden häntä nyki, josta Veriruusu ajatteli, että kollia saattoi vaivata jokin.
Pian Yöklaani saapui paikalle Synkkämyrskyn ja Varisjalan johdolla. Kolli kiipesi Veriruusun vierelle ja tervehti kaikkia lämpimällä hymyllä. Myrkkyklaanin haju tulvi myös aukiolle, kun Jäätähti johti ryhmänsä aukiolle ja tämä asettui Veriruusun ja Synkkämyrskyn alapuolella olevalle oksalle. Valkeatähti tervehti naarasta ystävällisesti, vaikka tiesikin saavansa vihaisen murahduksen vastaukseksi. Veriruusu asetti häntänsä vierelleen ja mietti, missä loput klaanin viipyivät. Kuten Ruskaklaani, aikoivatko he tulla enää ollenkaan. Myrskyklaani, Synkkäklaani ja Varjoköaani puuttuivat myös, vaikka kuu kohosi ja korkealla taivaalla. Jäisikö heiltä kokoontuminen kokonaan pois?

Ruoskatähti - Varjoklaani

Musta kolli kuunteli Viekastähden syytöksiä ja päästi pitkän kuuluvaisen naurun.
"Petturit pilkkaavat meitä, koska eivät myönnä omaa virhettään! Yrittävät kääntää jälleen kaiken viattomien syyksi! Me tiedämmr kuitenkin totuuden, ja sen tietää myös Tähtiklaani", kolli sihise ja heilautti sitten huvittuneena korviaan. "Aivan, ettehän te ole kiinnostuneita Tähtiklaanista".
"Jos sinua ei kiinnosta taistelu, peräänny sitten, käännä selkäsi ja painu kokoontumiseen. Varjoklaani on valmis sotaan, emmekä katso tälläistä alentuvaa käytöstä meitä kohtaan", Ruoskatähti kiersi häntänsä ylpeästi ylös, tehden selväksi, että he olivat valmiita. "Te olette rikkoneet lakeja, ylittäneet rajan, saalistaneet maillamme ja jättäneet hajumerkkinne puolellemme, vaikka raja on tässä. Otan sen sodan julistuksena, enkä kuule sanojanne siitä, että me olisimme vieneet riistanne puolellemme. Haju voi leijailla rajan yli, mutta riista oli meiltä peräisin ja joku on jättänyt teistä virtsansa merkiksi puolellemme", päällikkö murisi.
"Käännä selkäsi, jos et halua sotaan, sillä Varjoklaani ei peräänny. Epäoikeus ei virtaa enää tässä metsässä, vaan totuus ja viha, dekä teidän petturien veri".

Nimi: Mymmeli

11.03.2018 15:32
//Sori ku on kestäny...//

Laventelipentu–Myrkkyklaani

"Mi-minä näin unen", aloitin. "Siinä minusta tuli parantajaoppilas. Voi-voisiko se olla merkki Tähtiklaanilta?" lisäsin epävarmasti ja vaihdoin painoani tassulta toiselle. En tiennyt, lähettikö Tähtiklaani ylipäätään usein merkkejä parantajaoppilaaksi alkaville. Odotin jännittyneenä vastausta. Vilkaisin voimakkaasti tuoksuvaa yrttikekoa, mutta käänsin sitten katseeni Kanervamarjan silmiin.


Havutassu–Salamaklaani

Heräsin ja minun oli hankalaa saada silmiäni auki. Tuntui, kuin silmäluomieni päällä olisi ollut suunnaton paino. Lopulta vääntäydyin ylös ja raahauduin kiviseen käytävään, josta paistoi sisälle valkoista kajoa. Tupsahdin kirkkaaseen auringonpaisteeseen. Leirissä hälistiin, tai siltä se ainakin kuulosti väsyneisiin korviini. Jäin istumaan maahan kolon eteen odottelemaan, josko saisin seuraa. Yllätyin kuitenkin Kolibrintähden ilmoittaessa, että minä pääsisin kokoontumiseen. Mahtavaa! Pääsisin esittäytymään muille klaaneille! Ja sen lisäksi myös rakas siskoni Tammentassu pääsisi mukaan! Vilkaisin häneen innostuneena ja koukistin kynsiäni malttamattomana. Halusin vain päästä nopeasti kokoontumiseen! Lihaksiani tosin särki vielä matkan jäljiltä, mutta nopeastihan ne vertyisivät. Juoksin lähemmäs Ulvojankiveä etsimään siskoani.


Ruistassu–Salamaklaani

"Hei sitten", naukaisin Pähkinätassulle. Vilkaisin, näkyikö Kuparitassua missään, mutten nähnyt häntä. "Kerro minulle sitten, mitä siellä tapahtui." Sipaisin siskoni lapaa hännälläni hyvästiksi ja jäin katsomaan klaania sen tehdessä lähtöä. Mietin, pitäisikö minun mennä katsomaan, tarvitsisiko Orvokkisydän apua yrttien antamisessa kissoille, mutta muistin sitten, ettei meillä vielä ollut yrttejä. Toivoin, että pääsisin seuraavaan kokoontumiseen.

//Nää on nyt tämmösii vähän epämääräsii

Nimi: heli-fairy

06.03.2018 16:22
KOLIBRINTÄHTI kehräsi hiljaisesti katsellen kumppaniaan. Tämä nyökäytti päätään myöntävästi ja katseli oppilaita, jotka innoissaan sukivat hieman unesta takkuuntuneita turkkejaan ja pian alkoivat asettua leirin sisäänkäynnille päin. Ilo ja innostus sai kollin sydämen sykkimään lämpimästi.
”Todella toivon, että monet klaanit eivät näe meitä uhkana. Useissa klaaneissa meilläkin on verisukulaisia, ja voisin olettaa, että Myrskyklaani olisi ainakin valmis ottamaan meidät metsään. Myrskyklaani on meidän itsemme lisäksi pitäneet sukuamme yllä. Kuun nousun aikaan sitten näemme, mitä muut ovat mieltä meistä”, Kolibrintähti viimeisteli ja lähti astelemaan hiljaisesti kohti leirin suuta, väläyttäen hymyn Orvokkisydämelle. Parantaja olisi varmasti innoissaan päästessään tapaamaan muita parantajia. Tältä alueelta ei varmaan kauheasti löytäisi tärkeimpiä yrttejä, joten päällikkö toivoi, että parantajat ottaisivat uuden tulokkaan piireihinsä ja jakaisivat hänelle tärkeitä yrttien sijainteja ja voisivat jopa auttaa toisiaan tarvittaessa.
Suuri kolli oli päässyt oppilaiden luokse leirin sisäänkäynnille, jossa myös Simpukkasumu, Varisliito sekä Hopeataivas jo odottivat. Kolibrintähden hymyilevä katse lepäsi hetken Tammipolussa, kunnes Poltesydän loikki takaisin heidän luokseen. Hetken päälliköllä oli huolestunut katse silmissään, kunnes hän huomasi kollin iloisen hymyn. Hän höristi korviaan ja nyökäytti sitten hymyillen päätään.
”Kiitos Poltesydän. Hyvä, että tulit kertomaan. Nyt osaamme ainakin perille tarpeeksi ajoissa. Jatkakaa niin kauan kuin jaksatte, olemme pian takaisin ja kerromme teillekin mitä tapahtui”, Kolibrintähti naukui ja nyökäytti päätään Poltesydämelle, laskien tuon takaisin omaan tehtäväänsä. Nuolaisten nopeasti Tammipolun korvaa, kolli loikkasi hieman korkeammalla kivetykselle kokoontumiseen lähtijöiden edessä ja heilautti tuuheaa häntäänsä.
”Kiitos Poltesydämen ja Lovijuovan tärkeän huomauksen, tiedämme nyt, missä kokoontuminen pidetään. Nummen jälkeen joen lähistöllä on toinen saari lähellä maata, joka varmaankin on yhteydessä pienen maakaistaleen kautta itse maahan. Meidän ei siis tarvitse välttämättä kastella edes turkkiamme, toki nyt jää voi meidän pelastaa. Lähdemme mahdollisimman pian, jos teillä on jotain asiaa hoidettavananne, tehkää se nyt”, päällikkö naukui lempeästi ja loikkasi alas katsellen oppilaita, jotka hihkuivat vieläkin toisilleen. Hän olisi halunnut ottaa sisaruksensa mukaan, mutta näin saattoi olla parempi. Kyllä he pääsisivät vielä moneen kokoontumiseen mukaan.



HALLALINTU katseli silmät loistaen poikaansa, joka seisoi Veriruusun katseen alla, tuon nimittäessä hänet oikeaksi oppilaaksi. Kettutassun epävarma katse kohosi Veriruususta Punahämärään, joka nimitettiin juuri hänen mestarikseen. Selvästi jonkinlainen rituaali kuului nimityksen yhteyteen, sen näki Punahämärän silmistä, joka ei vaivautunut kuin häntä katsomaan. Oppilaan vieno ivallinen hymy kääntyi kuitenkin tästä mestarista hänen isäänsä, joka nyökäytti tälle ylpeästi päätään, räpäyttäen sitten kiitollisesti silmiään Veriruusulle. Hallalintu totesi itselleen mielessään, että tänään todella oli klaanikokoontuminen. Hän toivoi, että näkisi joitain tuttuja kasvoja, mutta uskoi muutoksen olevan suuri. Yllätyksekseen oranssi suuri kolli käänsi katsettaan kokoontumiseen lähtijöistä Veriruusuun, joka antoi heillekin mahdollisuuden osallistua ensimmäiseen kokoontumiseen. Isän kasvoille kohosi lämmin hymy, kun hän katsoi Kettutassua kohden, joka kipitti Veriruusun loikattua kalliolta hänen luokseen.
”Haluatko lähteä tapaamaan klaaneja? Kokoontumisesta varmaan tulee pitkä, joten en pakota sinua jaksamaan, jos olet väsynyt”, Hallalintu naukui katsellessaan kissojen katoamista leiristä. Kettutassu hetken katseli noiden perään ja sitten otti askelen kohti leirin suuta.
”Tulen mukaan”, pikainen kylmä lausahdus ja kaksikko lähti juoksemaan muun joukon perässä kohti kokoontumista.




KORPPIHALLA katseli vieno tumma hymy huulillaan Kolibrintähteä, joka alkoi kasata ryhmää kokoontumiseen lähteäkseen. Musta kolli nuolaisi muutaman kerran rintaansa, katsahtaen sitten kumppaniinsa, sekä nopeasti kohti Puolukkapihlaa, joka myös alkoi valmistautua tekemisiin. Soturi nousi jaloilleen heilauttaen rennosti häntäänsä, sitten katsahtaen Kirsikkasiipeen.
”Meidän on varmasti paras aloittaa mahdollisimman pian. Klaanilla on kunnon pehmeät ja lämpimät pedit tullessaan takaisin, eivätkä he tunnista edes leiriä, kun tunnelit ovat piilossa, sekä leiri aivan näkymättömissä”, hän tuhahti pienesti ja nuolaisi kumppaninsa poskea. ”Voimme ensin hakea sammalta Puolukkapihlalle, joka aloittaa petien tekoa, ja sitten siirtelemme kiviä ja piilotamme leiriä silmiltä?” hän naukaisi ja asteli kohti leirin suuta silmät kuitenkin tiukasti kiinni kumppanissaan.



SALVIANTASSU kipitti Kylmäsydämen perässä hieman peloissaan pesään ja asteli Okatassun ohi Tulenkipinää täristen katsellen kohti yrttivarastoa. Naaras pelotti, vaikka korvissa virtasi innostus, sekä Tähtiklaanin hyväksyntä tykytti käpälissä. Valkeahko oppilas kohotti katsettaan Kylmäsydämeen ja antoi tuolle tilaa astella hänen edelleen.
”Okatassun niskaan laitetaan jotain haudetta ja sitten se sidotaan hämähäkinseitillä, eikö?” Salviantassu naukui ja katseli alas laskeutuvaa vanhempaa oppilasta. Hän kyllä voisi paikata oppilaan! Okatassu näytti urhealta ja vahvalta Salviantassun silmissä ja hän oli nähnyt, miten Kotkatassu oli kollia välillä katsellut. Ei pieni arpi missään kissaa rumemmaksi muuttaisi. Pienesti hihkaisten itsekseen valkea oppilas katsahti takaisin Kylmäsydämeen korvat innoissaan höröllään odottaen ohjeita. Hän varmasti painaisi kaikki yrtit mieleensä!

KETTUPISARA katseli kaksikkoa hermostuneesti, mutta tuhahti lopulta hymyillen, sitten huitaisten Okatassun korvaa hännänpäällään.
”Haavoilla leikkiminen ei ole tarpeen, mutta tosiaan siitä upea arpi jää. Parantelekin se sitten kunnolla. Tällaista ei saa käydä toisten”, ruskea soturi oli kohdistanut katsettaan kohti pesän suuta, josta pian pinkaisi sisään Kylmäsydän sekä hänen tyttärensä, Salviantassu. Hymy nousi kollin huulille. Ei sitä voisi päästä toiseen lopputulokseen, Salviantassu oli nyt parantajaoppilas. Kettupisara väisti heti Kylmäsydämen luota ja asteli hiljaisesti Aamunkajon luo. Kolli lempeästi kosketti tuon korvaa nenällään ja asteli tämän perässä ulos pesästä. Hiljaisesti itsekseen huokaisten soturi vielä katsahti pesän suuntaan, sitten astellen Aamunkajon rinnalle.
”Haluatko käydä kävelyllä tai syödä jotain? Tiedän, että haluat olla hänen lähellään, mutta Kylmäsydämeltä vie aikaa paikata hänet. Ehkä pieni lenkki verryttäisi lihaksia ja saisi ajatukset hetkeksi muualle”, hiljaisesti naukuen kolli katseli Aamunkajon itkuisia silmiä ja yritti olla liian tungetteleva. Hän ei paljoa tiennyt Tulenkipinästä, vain sen verran kuullut Aamunkajolta, että hän oli tuota hoivannut pienenä, kuten Kurkisydämenkin pentuja. KOTKATASSU tirkisteli pesään hyvin salaisesti ja tutkaili Okatassun pimeää hahmoa. Pesästä leijaili tunkeutuva veren tuoksu ja pian oppilas kipitti muualle kohti AURINGONTASSUA ja asettui tuon rinnalle istumaan. Oranssi suurehko veli nuolaisi sisarensa otsaa ja katseli huolestuneesti emoa ja isäänsä.




VIHERTÄHTI kehräten nyökäytti päätään ja hetken vain maisteli kumppaninsa tuoksuaan silmät suljettuina. Pelkästään tämä oli tarpeeksi. Heillä olisi vielä aikaa käydä kävelyillä ja vain viettää aikaa kaksin. Toisaalta Vihertähti halusi luovuttaa päällikön asemansa, jotta hän voisi ehkä vain päiväksi käydä juoksemassa metsässä ja viettämässä aikaa Liekkimarjan kanssa. Niin kuin sitä nuorena yleensä tykättiin tehdä.
”Ymmärrän kyllä. Kohta sitä on luppo aikaa vaikka muille jakaa. Muista levätä kunnolla”, lempeä nuolaisi kumppanin poskelle ja Vihertähti suuntasi katsettaan TULIKOLIBRIIN. Mustan oranssi naaras käänsi katsettaan Liekkimarjaan hieman kysyvänä.
”Odotanko seremonioita vai?” kuningatar naurahti ja katseli kolmikkoa, joka asettui istumaan rauhattomasti hänen eteensä. Ylpeä hymy lepäsi hetken kussakin, Kilpikonnapennun pian alkaen vääntyillä paikoillaan. Odottamaton ilopilleri. ”Odotan innolla, että saan nähdä klaanin kasvavan ja uutta tapahtuvan. Olen todella kiitollinen, että pääsin klaaniinne. Nyt voin tehdä sen eteen vielä enemmän ja maksaa sille takaisin sen, mitä se antoi minulle seitsemän kuuta sitten”, naaras naurahti ja nuolaisi Valkeapennun otsaa, katsahtaen sitten Liekkimarjaan hymyillen.
Vihertähti naurahti lempeästi ja nousi sitten seisaalleen, nopeasti napaten ja siirtäen Päiväpennun emonsa rinnalle. Lempeä nuolaisi toisen otsalle ja katsahdus sitten Liekkimarjaan.
”Eipä sitten odotella liian kauaa. Ilouutiset alkakoon”, hän kehräsi pienesti ja katseli, miten Kipinänpentukin asteli korvat höröllä lähemmäs emoaan ja sisariaan.

Vihertähti loikkasi Suurkiven päälle heilauttaen mustaa häntäänsä. Hän vilkaisi nopeasti ensin Liekkimarjaan ja asteli sitten kiven reunalle.
”Saapukoot jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä Suurkivelle klaanikokoontumiseen!” päällikön ääni oli vahva. Se kumpusi kollin rinnasta kuin koko klaanin voimalla. Liekkimarjan elämät kumpusivat hänen sisällään nyt ja toivat hänelle uutta tarmoa, sekä vahvuutta. Kissojen päät innokkaasti kääntyivät Suurkiven suuntaan ja pesistä asteli ulos loputkin soturit sekä oppilaat. Vihertähden katse kierteli leirissä katsellen hymyillen koko perhettään.
”Tänä yönä on klaanikokoontuminen, mutta meillä on myös muita menoja suoritettavana ennen sinne lähtöä. Saanko pyytää Huurretassua, Hiutaleentassua sekä Hiekkatassua astumaan eteen”, kookas päällikkö katseli, miten jännittyneenä oppilaat astelivat eteenpäin muusta joukosta. Hänen ylpeä katseensa hetken lepäsi omassa oppilaassaan Huurretassussa, mutta sitten hän käänsi katseensa yleisöön.
”Minä, Vihertähti, Myrskyklaanin päällikkö, pyydän Tähtiklaania kääntämään katseensa näihin oppilaisiin. He ovat opiskelleet ankarasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on heidän vuoronsa tulla sotureiksi. Huurretassu, Hiutaleentassu, Hiekkatassu, lupaatteko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa klaanienne, jopa henkenne uhalla?” päällikkö huomasi ylpeiden mestarien katseiden tutkailevan oppilaitaan, näiden naukuessaan lupauksensa. Musta kolli hymyillen katseli kolmikkoa allaan ja kohotti sitten taas katseensa ylöspäin.
”Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan teille soturinimenne. Huurretassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Huurresydämenä. Tähtiklaani kunnioittaa voimaasi ja viisauttasi, ja hyväksymme sinut Myrskyklaanin täydeksi soturiksi!
Hiutaleentassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Hiutaleenhäntänä. Tähtiklaani kunnioittaa rohkeuttasi ja kestävyyttäsi, ja hyväksymme sinut Myrskyklaanin täydeksi soturiksi!
Hiekkatassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Hiekkapyörteenä. Tähtiklaani kunnioittaa uskollisuuttasi ja rauhallisuuttasi, ja hyväksymme sinut Myrskyklaanin täydeksi soturiksi!” Vihertähden koskettaessa uusien soturien otsaa ja näiden vastakkaisesti nuolaistessa hänen lapaansa, klaani hurrasi uuden kolmen soturin nimiä. Kaikki paikalla olevat hurrasivat uutta sukupolvea ja jatkuvaa menestystä. Myrskyklaani saisi uusia sotureita, ja pian lisää oppilaitakin. Myrskyklaani kasvaisi takaisin sellaiseksi, kuin se oli ollutkin.
”Kokoontumiseen lähtijät ovat vielä hieman epäselvät, mutta uskon, että uudet soturit jäävät vahtimaan leiriä hiljaisuudessa vanhojen tapojen mukaan. Mutta nyt kuitenkin, ennen kokoontumiseen lähtijöiden julkistamista, haluan nimittää vielä uudet oppilaat. Valkeapentu, Kilpikonnapentu, Sirpalepentu, astuisitteko eteen”, päällikön lempeä katse lepäsi hetken Tulikolibrissa, ennen kuin pennut innoissaan loikkivat lähemmäs kuulemaan omaa seremoniaansa.
”Valkeapentu, Kilpikonnapentu ja Sirpalepentu ovat saavuttaneet kuuden kuun iän, ja he ovat valmiita aloittamaan soturioppilaan koulutuksen. Valkeapentu, tästä päivästä aina siihen päivään asti, jona ansaitset soturinimesi, kutsuttakoon sinua Valkeatassuksi. Sinun mestarinasi toimii Tulensydän. Toivon, että Tulensydän siirtää kaiken oppimansa sinulle. Sirpalepentu, tästä päivästä aina siihen päivään asti, jona ansaitset soturinimesi, kutsuttakoon sinua Sirpaletassuksi. Mestarinasi toimii Sähköisku. Toivon, että siirrät kaiken oppimasi ensimmäiselle oppilaallesi. Kilpikonnapentu, tästä päivästä aina siihen päivään asti, jona ansaitset soturinimesi, kutsuttakoon sinua Kilpikonnatassuksi. Mestarinasi toimii Kultapiisku. Toivon, että siirrät kaiken oppimasi ensimmäiselle oppilaallesi”, Vihertähti nyökäytti päätään mestareille ja katseli, miten oppilaat kipittivät koskettamaan neniä näiden kanssa. Hänen ylpeä katseensa kävi Tulikolibrissa, sitten siirtyen Liekkimarjaan. Sitten vielä viimeisiin nimityksiin:
”Vielä viimeiseksi uudet nimensä saa Liekkimarjan sekä minun pentuni. Huurrepentu, Kipinänpentu, Tarupentu sekä Päiväpentu, astukaa eteen”, ylpeyden sykähdys loisteli päällikön silmissä, kun pennut astelivat eteen osa hieman täristen, mutta ainakin katseita keräten. Osa katseista harhautui Huurrepentua kohden, vaikka tuo yritti mahdollisimman vähän heilutella häntäänsä. Kipinänpentu näytti todella levottomalta.
”Nämä pennut ovat saavuttaneet kuuden kuun iän, ja he ovat valmiita soturikoulutukseen. Tästä päivästä aina siihen päivään asti, jona ansaitsette soturinimenne, kutsuttakoon teitä Huurretassuksi, Kipinäntassuksi sekä Tarutassuksi. Mestareiksenne tulee Hiekkapyörre, Varissilmä ja Kastehelmi”, iloisesti naukuen hän katseli miten uusi soturi, sekä kaksi muuta soturia astelivat lähemmäs koskettamaan neniä oppilaidensa kanssa.
”Päiväpentu, oman toiveesi mukaan sekä Taivaanlinnun pyynnön mukaan, sinusta tulee parantajaoppilas. Tästä päivästä aina siihen päivään asti, kun saat Tähtiklaanin luona parantajanimesi, kutsuttakoon sinua Päivätassuksi. Sinun tulee käydä Kuulammella Taivaanlinnun kanssa pian, jotta saat Tähtiklaanin hyväksynnän”, lempeä hymy katseli viimeistä pentua kohden, joka kipitti sitten kohti Taivaanlintua, joka tuon hymyillen otti vastaan. Päivätassusta tulisi hyvä oppilas sekä mainio parantaja. Klaani hurrasi viimeisten neljän oppilaan nimeä, kunnes Vihertähti sitten hiljensi klaanin.
”Ilosanoma on kerrottu, nyt haluan vielä julkistaa kokoontumiseen lähtijät, jotta voimme valmistautua pitkään yöhön. Mukaani lähtevät Käärmesielu, Taivaanlintu, Hiekkasydän, Kultapiisku, Kuolonlaulu, Tulikolibri, Hiutaleenhäntä, Valkeatassu, Kilpikonnatassu sekä Sirpaletassu. Leirin ja muiden kissojen turvallisuuden jätän Yönkäärmeelle, Käärmesielun lähdettäessä kokoontumiseen. Olkaa valmiina kuun nousun aikaan, levätkää ja syökää. Olemme tarmokkaasti ja kunnioittavasti mukana taas uudessa kokoontumisessa!” Vihertähti naukui ylpeä hymy huulillaan ja lopulta loikkasi alas Suurkiveltä, käyden vielä henkilökohtaisesti onnittelemassa uusia sotureita, sekä oppilaita, siirtyen sitten hieman syrjempään kohti Liekkimarjaa ylpeä hymy huulillaan.



SIRUKATSE silmäili Usvahallaa mielissään. Hänen silmänsä loistivat lempeyttä ja hieman ylpeyttä kollin luonteensa johtuen. Soturin tumma hännänpää heilahteli hänen vierelleen, kuunnellen samalla soturitarta. Hän naurahti toisen kommentille perhe draamasta ja nyökäytti päätään katsahtaen pikaisesti Leinonvarjon ja muiden suuntaan. Harmaa mustan kollin katse kääntyi kuitenkin takaisin lumoavaan naaraaseen.
”Siellä olisi todella upea käydä useamminkin. Tai siis tarkoita, että on miellyttävää nähdä muiden klaanien kissoja, sekä tutkailla, miten nämä voivat ja miten he mahtavat pitää yllä lämpöä ja ravintoa näinkin isoilla pakkasilla. Se on vaan jotenkin ihan erilainen tunne”, tuo naukaisi olkiaan kohauttaen ja räpäyttäen silmiään. ”Olen voinut hyvin. Hetken aikaa tunsin jonkinlaista kuumeentynkää, mutta se menikin sitten yössä. Voin oikein mainiosti”, hän naurahti ja röyhisti hieman rintaansa. ”Tässä vain olen ajatellut ja tullut siihen päätökseen, että olen iloinen siitä missä saan olla ja miten hyvin saan nähdä perhettäni sekä ystäviäni”, tuo naukaisi ja katsahti Pihkasiiven suuntaan, joka näytti tutkailevan hieman huolestuneesti parantajan pesän suuntaan. Tuntematontuuli olisi pian taas kunnossa. Parantaja halusi vain pitää hänet vielä hetken pesässä varmistuakseen, että viheryskä olisi mennyt ohi.
”Mitä odotat eniten? Tarkoitan tulevaisuudelta, soturiajalta… Haluatko joskus oman perheen? Mitä haluat vielä saavuttaa?” kollin kysymys oli hieman hakeva ja sanat jotenkin vasta suusta päästyään asettuivat lauseiksi. Hän pyöräytti itselleen silmiään ja kallisti päätään tutkaillen Usvahallaa lempeästi hymyillen.



VIEKASTÄHTI hidasti vauhtiaan lähestyessään rajaa. Hän piilotti kyntensä vihansa laantuessa ja asteli lähelle rajaa tutkaillen ja maistellen ilmaa. Rajalla todella oli Varjoklaanin puolen tuoksua, sekä hän erotti rastaan sulkia matkalla pensaikkoon, jonne se oli jätetty. Naaras huomasi murahtavansa, ennen kuin kohotti katsettaan kohti Ruoskatähteä, joka saapui mahdollisen kokoontumispartionsa kanssa rajalle. Päällikkö luimisti korviaan väläyttäen hampaitaan, sitten ryhdistäytyen ja pudistaen tomerasti päätään.
”Emme hanki kanssanne sotaa, Ruoskatähti. Synkkäklaani ei myöskään tarvitse lisää maita itselleen, joten tuo on aivan perätön syytös. Varjoklaanin haju on selvästi tulvinut myös meidän puolellemme rajaa, ja Surusiipi itse toi leiriimme rastaan, joka oli tapettu ja raahattu Synkkäklaanin puolelle pensaikkoon. Teidän kissanne ovat metsästäneet joko meidän mailtamme tai sitten omaltanne, mutta pilkanneet rajamerkkejä ja maatamme, jättämällä tapetun riistan pensaaseen. Riistan, joka haisee kauttaaltaan Varjoklaanin kissalta”, Viekastähti murahti villisti heilautellen häntäänsä, ja huomasi katseensa harhautuvan Kuolonmarjaan. Mitä naaras siellä itse sähisi, ylittänyt itse varmaan rajan ja pilkannut siitä sitten toisia. ”Emme millään tavalla hanki sotaa kanssanne, sitä ei mikään klaani kaipaisi juuri nyt”, naaras murahti nyt katsoen Ruoskatähteä silmiin. Hän oli vain aavistuksen mustaa arpista kollia suurempi, muttei koko voimassa aina voittanut. Kolli oli kokenut paljon ja varmasti tiesi Varjoklaanilaiseksi kaikenlaisia tappohyökkäyksiä, jolla viedä kaikki yhdeksän henkeä kerralla. Naaraan kurkkua kuristi ja häntäänsä hermostuneesti heilautellen hän odotti ja kuunteli ympäristöä. Ilta alkoi hämärtymään ja pian olisi palattava takaisin leiriin, jotta voitaisiin lähteä kokoontumiseen koko ryhmällä. Oliko tässä jonkun jekku kyseessä, vai Varjoklaani itse hakemassa sotaa? Varjoklaanin haju myös selvästi tulvi heidän puolelleen, eikä ainuttakaan partiota ollut käynyt Varjoklaanin rajalla auringon huipun jälkeen. Pitäisi näköjään kiristää niitäkin partioita. Eihän kukaan oppilas ollut hiirenaivona käynyt leikkimässä liian lähellä rajaa? Mutta se rastas oli kyllä varjoklaanilaisen kynnen jälkeä. Hän voisi repiä itse varjoklaanilaisen karvoja siitä linnusta, jos itse arpipäällikkö niin halusi.


LOIMUSYDÄN sydän hätkähtäen asteli lähemmäs Tuskatähden takana, kun partio saapui leiriin kuollut kissa mukanaan. Musta naaras luimisti korviaan ja hiljaa asteli Tuskatähden vierelle, silmät surullisena suunnattuna Surukyyneleeseen. Ei kissan menettäminen koskaan ollut iloinen uutinen. Eikä se nyt ollut mikään iloisin juuri kokoontumiseen lähtevälle päällikölle. Naaras kosketti rauhallisesti Tuskatähden lapaa hännällään ja tutkaili tuon surullista katsetta empaattisesti. Kokoontuminen oli kuitenkin ensimmäinen prioriteetti, sitten vasta alettaisiin miettimään suunnitelmaa Varjoklaania vastaan. Tuskatähti selviäisi, sen naaras tiesi. Loimu olisi hänen vierellään aina auttamassa, tapahtui sitten paha tappio tai perheenjäsenen menetys, tai minkäänlaista muuta pientä. Sen takia hän oli tullut takaisin, jotta voisi auttaa Tuskaa vielä kaikin mahdollisin keinoin. Varapäällikön kiinnostunut katse seurasi hetkisen Punavirtaa, joka alkoi paikata soturittaren haavaa. Hänen mieleensä tuli se päivä, kun hän löysi Tuskan joesta ja paikkasi itse tämän haavoja. Siitä oli kuitenkin monia kymmeniä kuita, mutta se oli silti jättänyt suuria jälkiä hänen sydämeensä. Tuska oli vaikuttanut hänen elämäänsä suuresti. Loimusydän otti askelen kohti leirin suuta ja silmäili rauhallisesti päällikköään, odottaen tämän johtavan klaaninsa kokoontumiseen.



SÄDEKATSE tuhahti ja pudisti pienesti päätään hymy huulillaan. Nyt hänen tulisi taistella tämän klaanin puolesta. Uhrata henkensä tämän klaanin puolesta. Kärsimyksenveren lähtiessä liikkeelle, turkoosi katse seurasi tuon liikkeitä tiukasti. Hän lähestyi vastustajaansa hyvin suorasti, mikä olisi helpompi tapa myrkkyklaanilaisen vain iskeä toista silmille tai jalkaan. Kynnet heillä oli kuitenkin ollut käytössä hyvin mitkään pää prioriteetti tappovälineenä. Kollin loikatessa naaras luimisti korvansa ja painoi päätään alemmas, tuntien kollin tassut otsallaan, sitten tuon painon pudoten hänen selkäänsä. Naaras laski päänsä alas ja löi sen nopeasti ylöspäin, osuen Kärsimyksenverta leukaan, saaden tuon hämmennyksen valtaan(?). Naaras löi toisella etutassullaan, lempeämmin kuin täydellä voimalla, tuon tassulle hänen olallaan, kuin merkiksi että itse viiltäisi siihen. Hän keikautti painoaan vasemmalle puolelle, saaden kollinkin hänen selässään horjahtamaan. Naaras kokonaan kaatoi itsensä maahan, kollin myös mukanaan ja loikkasi pois tuon tassuista nopeasti, heittäen lunta tuon kasvoille ottaessaan muutaman askelen välimatkaa. Oikeasti myrkkyklaanilainen olisi aggressiivinen ja löisi vastustajaansa kynsillään koko ajan, ei armoa. Myrkkyä kun ei kuitenkaan nyt joka taistelussa käytetty, oli sitä hieman vaihdetta tyyliään. Ruskean sävyinen naaras jäi seisomaan muutaman hiirenmitan päähän valmiina uuteen taisteluun leikkisä hymy huulillaan. Hän oli jo melkein unohtanut, että tässä oli kyse taisteluharjoituksesta, mutta tämä oli Sädekatseesta lähes leikkisää. Milloin viimeksi hän oli harjoitellut täysikokoisen kissan kanssa? Usvahallan kanssa siinä kyllä oli harjoittelemista, kun naaras oli kooltaan jo muutenkin isompi. Turkoosit silmät tuikkivat innostuksesta ja naaras silmäili laskeutuvan alta hahmottuvaa Kärsimyksenveren siluettia.



KUKKAISELO hymyillen katseli Lumisutta ja asettui istumaan lähelle pesän suuta, kuunnellen puolella korvalla Valkeatähden puhetta. Pian olisi kokoontumiseen lähtö, heidätkin oli kutsuttu. Varmaan sitä olisi mentävä. Vihreät silmät siirtyivät takaisin Lumisuteen ja parantaja rohkaisevasti kosketti toisen poskea nenänpäällään.
”Voi olla. Mutta klaanimme on kuitenkin vahva ja leiriin aina jää kissoja huolehtimaan leiristä sekä muista. Olemme turvassa. Se mitä ikinä unessasi näit, ei aina toteudu. Se on osa ennustusta, joka joko toteutuu, tai vihjaa meille mitä tulisi tapahtumaan. Valkeatähti on kuitenkin vahva päällikkö, eikä meillä ole mitään hätää. Olemme kuitenkin varpaillemme, emme tiedä mitä kaikkea sitä on tulossa”, vieno rohkaiseva hymy huulillaan parantaja asteli ulos pesästä ja räpäytti entiselle oppilaalleen silmiään. Kyllä he kestäisivät sen mitä olisi tulossa. Lumisusi vaikutti hyvin hermostuneelta. Hän ei tiennyt tarkalleen mitä naaras oli nähnyt, mutta se oli ollut kauheampaa kuin mitä hän oli nähnyt. Häntä huolestutti nuoremman parantajan puolesta. Kuitenkin Lumisusikin oli vahva ja hän olisi siellä aina hänen rinnallaan.




HEHKUTONTASSU katseli hieman pelokkaana jopa kissoja, jotka virtasivat hänen ympärillään, sitten lähtien juoksemaan ulos leiristä vesiputouksen luota. Varjoklaani kuulosti ihan hupsulta hänen korvissaan. Hän oli kuitenkin sisimmiltään iloinen siitä, että Fenkolijalasta ja muista oli tullut sotureita, sekä Närhitassusta oli tullut hänen, pesätoverinsa? Kaikki sanat kuulostivat vieläkin hieman oudoilta pienen naaraan korvaan. Tuo kohotti sinistä katsettaan kohti tätä Myrkkysydäntä, joka oli hänen mestarikseen nimitetty. Tuo pelokkaana nopeasti kosketti kollin kanssa neniä, sitten hieman luimistaen korviaan ja ottaen askelen taaksepäin. Jopa tuon nimi kuulosti pelottavalta. Oliko kolli yhtä pelottava kuin Aavesusi? Aavesusi näytti niin pelottavalta, ettei edes oppilas kehdannut katsoa kollia silmiin. Kuitenkin tämä kolli vaikutti hieman lempeämmältä. Hänen silmänsä eivät ainakaan näyttäneet niin pelottavilta. Pieni hymy huulillaan Hehkutontassu kuunteli kollia katsellen tätä omilla sinisillä silmillään. Ruskea naaras halusi naurahtaa. Kolli todella oli lempeä. Naaras huomasi, että hänen jalkaansa ja keuhkojaan vielä hieman aristi, mutta ulkoilu vain tekisi hyvää, eikö niin? Hehkutontassu nyökäytti päätään muutamaan kertaan pienen pieni hymy huulillaan ja katsahti kohti Kirouksenverta silmät tuikkien innokkaasti. Hän otti pienen askelen kohti emoaan, katsahtaen vielä soturiin ja sitten loikkien emonsa luo.
”Olen nyt ihan oikeasti oppilas”, hän naukaisi hennosti hymyillen emonsa turkkia vasten. Oppilas piilotti hetkeksi naamansa emon kylkeen, sitten naurahtaen ja katsoen ylös kohti tuon silmiä.
”Saanhan aina tulla luoksesi raskaan päivän jälkeen?” hento ääni naukaisi emolle ylemmäs. Hän tunsi olonsa vieläkin hieman heikoksi, eikä hänellä ollut ystäviä. Toki pesätoverit, kaksi suurta pelottavaa kollia sekä Närhi. Närhi sentään vaikutti mukavalta. Ehkä hän saisi tuosta ystävän. Hehkutontassu vilkaisi kohti Myrkkysydäntä ja heilautteli häntäänsä innokkaasti.



LEIJONANTÄHTI tutkaili katseellaan kissoja, jotka pian alkoivat saavuttaa latvaa. Ylhäisemmät oksat jopa hieman heiluivat, oliko lintu huomannut kissojen saarron? Häntä pelotti soturien puolesta, mutta uskoi näihin koko sydämestään. Hiljaiset askelet pian vierellään saivat kollin kääntämään päätään ja rauhallinen hymy lepäsi Lumisydämen yllä tuon astellessa hänen vierelleen. Päällikkö kuunteli soturittaren raporttia ja vilkaisi lopuksi tuoresaaliskasan suuntaan, sitten silmäillen miten ensin Susitassu saapui leiriin ja asettui istumaan leirin laitamalle nähdessään muidenkin tekevän niin, sitten Mustatassun, joka kantoi saaliinsa tuoresaaliskasaan ja sitten puikkelehti oppilaiden pesään piiloon. Turkoosisilmäinen kolli nyökäytti päätään soturittarelle ja heilautti häntäänsä lempeästi.
”Kiitos tästä Lumisydän. Teit oikein hyvää työtä arvioidessa kumpaakin oppilasta. Sanojesi mukaan, heistä tulee oppilaita ennen kokoontumiseen lähtöä. Olet tehnyt oikein hyvää työstä Susitassun kanssa. Olen ylpeä heistä kaikista”, oranssin punertava Leijonantähti naukui ja katsahti sitten pikaisesti yläilmaan.
”Haluaisitko siirtyä varmistamaan tuoresaaliskasaa, jos se nokkaeläin haluaisikin viedä meiltä riistaa, ennen kuin siipirikkona yrittää karkuun. Nyt kun se on noin hienosti täynnä, emme halua pilata oppilaiden uurastusta”, hän väläytti rohkaisevan hymyn Lumisydämelle räpäyttäen sitten silmiään. Pian olisi aika toimia, sitten aika nimittää uusia sotureita ja lopulta lähteä kokoontumiseen.


// Pahoitteluni kestosta, sekä kirjoitusvirheistä, toivottavasti en myöskään jättänyt ketään huomiotta cx

Nimi: EE

04.03.2018 19:26
//Masi & Varjo(kai?)//

Minttupentu ja Kultapiiskupentu, Lumouksenklaani

Kultapiiskupentu kuunteli tarinan haltioituneena emonsa ja enonsa rohkeudesta. Hän halusi olla samankaltainen, kun hän oli soturi. Nuori naaras vilkaisi taakseen ja tuhahti ärsyyntyneesti, kun huomasi siskonsa kyyristelemässä Hopeakuun vierellä. Eikö Minttupentu ollut kuullut, että Sudenlaulu ei ollut vaarallinen? Kilpikonnakuvioinen pentu käveli oranssipilkkuisen sisaren viereen ja työnsi tämän päällään jaloilleen ja Minttupennun smaragdinväriset silmät olivat vieläkin järkytyksestä sumeina, vaikka Hopeakuu oli silittänyt häntä rauhoittavasti. Minttupentu käänsi katseensa Kultapiiskupentuun ja järkytys hävisi hetkessä. Oranssitäpläinen tunsi siskonsa meripihkaisten silmien rauhoittavan häntä, vaikkakin lempeyden välissä naaras saattoi nähdä vihan. Se ei ollut pennulle tuttu näky, koska Kultapiiskupentu harvoin oli vihainen sisarelleen. Minttupentu kuitenkin tajusi, mitä hänen sisarensa yritti tehdä ja hänen vihreät silmänsä sumentuivat pelosta. Naaras ei olisi uskaltanut mennä lähemmäs Sudenlaulua, mutta halusi todistaa rakkaalle sisarelleen, että oli valmis tutustumaan uusiin kissoihin. Hän käveli varovaisesti eteenpäin, katse laahaten maata ujosti, mutta silti valppaana, jos heidän enonsa tekisi äkkinäisen liikkeen. Vasta Sudenlaulun eteen päästyään, Minttupentu kohotti katseensa ja pelko pienesti paistaen silmistä hän haistoi tämän valkoista turkkia.
”Olit tosi rohkea”, oranssitäpläinen maukui ujosti ja niin hiljaisella äänellä, ettei tiennyt, oliko kolli edes kuullut. Kultapiiskupentu oli kävellyt sisarensa vieressä ja käänsi nyt katseensa Minttupennusta Sudenlauluun. Meripihkanväriset silmät hehkuivat ylpeyttä olla noin rohkealle kissalle sukua, että Minttupennun rohkeuden osoitukselle, jonka takia vihan pilkahdus oli häipynyt hänen silmistä.

//Vuolastassulle saa laittaa seuraa kuka vaan c://


Vuolastassu, Ruskaklaani

Vuolastassu heräsi hätkähtäen. Jokin hänen unessaan oli herättänyt hänet, mutta hän ei muistanut mikä. Ei se varmasti ollut mitään tärkeää, joten siniharmaa naaras nousi istumaan ja ravisti päätään. Nyt hän palasi takaisin pesäänsä ja muisti asemansa. Vuolastassu oli parantajaoppilas! Hän ei voinut vieläkään uskoa sitä, vaikka naaras olikin ollut oppilaana jo hetken. Juovikas kissa huomasi Koitomun makuualusen tyhjäksi ja muisteli, missä hänen mestarinsa voisi olla. Ajatus tuli päähän, kuin salama. Koitomu oli tietysti parantajien kokoontumisessa Kuulammella. Hän ei ollut lähtenyt mukaan matkaan, mikä oli tietysti hieman harmittanut häntä, mutta naaras tiesi, että jonkun piti jäädä huolehtimaan klaanista. Tai no, ehkä parantaja oli jättänyt oppilaansa leiriin sen takia, että hän ei eilen ollut erottanut kurkkuyrttiä maustekirvelistä. Joskus Vuolastassu ihmetteli unohduskykyään, joka tuli aina väärään aikaan. Tavallisesti hän pystyi luettelemaan oppimansa yrtit, vaikka unissaan. Naaras keskittyi nyt kuitenkin itsensä pesemiseen. Sitten parantajaoppilas astui ulos puunkolosta ja katseli ympärilleen. Kirkas valo tuli häntä vastaan ja naaras räpytteli vihreitä silmiään. Vuolastassu loikki alas oksia pitkin, kunnes saavutti aukion. Siniharmaa turkki kiiltäen hän tassutti aukion reunalle katselemaan leirin touhuja. Koitomun pitäisi olla jo matkalla takaisin leiriin.

Nimi: Masi

03.03.2018 16:34
/EE//

SUDENLAULU – LUMOUKSENKLAANI

Kollin kurkusta pääsi huvittunut kehräys, kun hän kuuli Kultapiiskupennun ihmetyksen karhun kanssa taistelemisesta. Samalla hän ei voinut mitään sille kurjalle tunteelle, joka piinasi hänen mieltään, kun hän huomasi ainokaisella silmällään Minttupennun reaktion. Hopeakuu suki lohduttavasti pentunsa päälakea, mutta Sudenlaulu tunsi jälleen saman pistoksen sydämessään, kun hänen isänsä Sudenulvonta oli nähnyt hänet ja järkyttynyt pahasti. Etenkin nyt, kun Syyslaulu oli kadonnut yllättäin, heidän emonsa siis, ja kollista tuntui, ettei hänellä ollut perhettä klaanissa enää. Hopeakuu oli ainoa, mutta hänelläkin oli jo oma perheensä, jonka ympärillä nuori soturi ei voisi pyöriä jatkuvasti. Pajuhäntä liittyi myös keskusteluun, kun kertoi mitä aukiolla tapahtui ja Hopeakuu nyökytteli päätään, heilauttaen häntäänsä kumppanilleen, että tämä voisi asettua hänen viereensä. Tavallaan Sudenlaulu oli kateellinen kaksikolle, kun he olivat löytäneet toisensa ja olivat saaneet kaksi tervettä pentua klaaniin. Sudenlaulu toivoi, että voisi joskus itsekin olla samassa tilanteessa kuin Pajuhäntä.
’’Yöklaanin Leijonaturkki jäi karhun kynsiin, kun hän kompastui. Karhuista yksi sai hänet napattua, mutta koin tehtäväkseni pelastaa hänet. Hän oli silloin todella pieni ja vasta nimetty oppilas, joten päätin auttaa häntä, vaikka hän olikin toisen klaanin kissa’’, kolli selitti räpäyttäen ainokaista silmäänsä. Mutta ennen kuin hän ehti jatkaa, hänen siskonsa naukui Minttupennun viereltä.
’’Jokaisen pelastajan, eli klaanikissan henki oli todella tärkeä matkalla, sillä tarvitsimme kaikkia. Olen iloinen, että sinut osattiin hoitaa jotenkin kuntoon matkalla, ettet kuollut mihinkään, kuten myös, että olti valmis uhraamaan henkesi Leijonaturkin vuoksi. Jokainen oli arvokas kissa matkalla’’, Hopeakuu huokaisi raskaasti. Sudenlaulu hymyili sisarelleen ja katsahti sitten Kultapiiskupentuun takaisin.
’’Onnistuin pelastamaan hänet karhun kynsistä, mutta silloin se iski minua kasvoihin pitkillä kynsillään. Menetin tajuntani, mutta minun perässäni tullut kissa luolasta, nappasi minua niskasta ja juosten raahasi mukanaan turvaan muiden luokse’’, Sudenlaulu heilautti korvaansa ja Hopeakuu nyökkäsi hymyillen. Sudenlaulu ei ollut koskaan saanut tietää, kuka hänet oli pelastanut hänet, eikä hän ollut edes varma, oliko kukaan edes häntä raahannut pois karhun luota vai oliko hän lähes tajuttomana onnistunut raahautumaan karhun luota.
’’Sitten me jatkoimme matkaamme vuorille, jossa heimokissat pitivät pentuja vankina. Kiipesimme korkeille vuorille, joille oli laskeutunut paljon raskasta lunta ja minä vahingossa putosin lumen lävitse sisälle vuoreen, jossa kulki luolia ja tunneleita. Loukkasin jalkani pahasti’’, naaras naukaisi ja vilkaisi takajalkaansa, josta paistoi syvä arpi. ’’Muut kissat päättivät silloin etsiä sisäänkäynnin, koska eivät nähneet hyvää laskeutumispaikkaa minun pelastamiseksi. He jakautuivat kolmeen ryhmään, joista Valheenkuiskauksen ryhmä löysi minut. Valheenkuiskaus oli Synkkäklaanin oppilas silloin ja hän ei pitänyt minusta ollenkaan’’, naaras naurahti pienesti. ’’Mutta samalla toinen ryhmä löysi pennut, joista heimokissojen kuningattaret pitivät huolta. Kuningattaret olivat iloisia, että löysimme heidät ja he antoivat pennut ryhmälle, joka johti pennut ulos tunneleista. Kolmas ryhmä löysi heimojen johtaja kissan ja tämän apulaisia, joiden kanssa he taistelivat’’, Hopeakuu naukui hieman haikeana. Sudenlaulu muisteli, kuinka oli itse ollut tasanteella vartioimassa Kivihännän ja Viiltokynnen kanssa, koska Kivihäntä oli myös loukannut jalkansa matkalla, ja Viiltokynsi ei halunnut jättää kahta vaikeasti loukkaantunutta kollia vartioon, jos joku kävisi näiden kimppuun.
’’Kun pennut löydettiin, ja Pakkasnaurun partio voitti heimon johtajan, me aloitimme paluumatkamme. Joka oli raskaampi, sillä pennut valittivat jatkuvasti ja olivat pahansisuisia, sillä olivat väsyneitä, peloissaan ja nälkäisiä. Meidän piti useasti pysähtyä lepäämään, sekä metsästää kaikille ruokaa, mutta me selvisimme takaisin ja nyt nämä pennut, jotka kaapattiin ovat jo sotureita. Kuten Varjoklaanin Karkauspolku, ja Myrkkyklaani Sirukatse. En ole muita pentuja sen enempää nähnyt’’, naaras selitti hieman hymyillen.

//Mymmeli ja Ee. Mymmelin Laventelille Wilma myös vastasi, ajattelin vain huikata, jos et huomannut ^^ //

PÄHKINÄTASSU – SALAMALAANI

Oppilaan silmät loistivat iloisena, kun hän kuuli, että oppilaat pääsisivät mukaan kokoontumiseen. Hän oli ollut varma, ettei heitä otettaisi, mutta tämä uutinen sai naaraan hännän nykimään innostuksesta. Oli haastavaa pitää itsensä rauhallisena paikallaan. Oppilaiden kertoessa, että he olivat nukkuneet hyvin, vaikka matka paikalle olikin ollut pitkä ja tassuja raastava. Pähkinätassu oli hieman hyvillään siitä, ettei joutunut itse jäämään leiriin, vaan pääsisi tutustumaan uusiin kasvoihin. Naaras kääntyi katsomaan Ruistassua, joka kysyi hänen nukkumisestaan.
’’Olin helpottunut, että pääsin pitkäkseni. Olin kuoleman väsynyt, mutta nyt olen täynnä energiaa ja odotan kokoontumista innolla’’, naaras hykersi ja paineli ruohontupsua tassujensa alla, koska ei malttanut odottaa sitä hetkeä, että he pääsisivät matkaan. Hän haluaisi vain jo päästä matkaan. Poltesydän palasi pian kuitenkin nopeasti puhumaan Kolibrintähden kanssa, joten Pähkinätassu yritti höristellä pehmeitä korviaan, että kuulisi paremmin, mistä olisi kyse. Oliko Poltesydän ja Lovijuova varmoja kokoontumispaikasta, kun olivat korkeammalta tarkkailleet nummilta tullutta kissaryhmää? Voisivatpa he jo lähteä, hän halusi jo matkaan!



//Wilmalle/

LEIJONANVARJO – MYRKKYKLAANI

Leijonannäköinen kolli kääntyi katsomaan Laventelipentua, sekä parantajaa, joka asteli pennun luokse puhumaan. Ainakaan pentu ei ehtinyt tehdä lisää paheita leirissä tai klaanitovereilleen, ja kolli kuunteli nyt Valkovirtaa, joka oli todella huolissaan. Myrskytassu heilautti korviaan hieman hämillään.
’’Minusta voisi olla hyvä, että sinä menet heidän kanssaan puhumaan. Laventelipennun kohtalo on osa sinuakin, joten voisi olla mukavaa olla kuulemassa, mitä parantaja haluaa hänelle sanoa. Mutta muista, älä estä Laventelipentua aloittamaan tätä polkua, vaikka hän ei olisi varma tai et sinäkään olisi. Vanhemman täytyy olla kannustava, ja juuri sen sinä osaat parhaiten, kunhan et murehdi liikaa’’, Leijonanvarjo naukui Valkovirralle ja nuolaisi tämän korvaa kannustavasti, siirtyen sitten Myrskytassun vierelle. Hän huomasi, kuinka Sirukatse oli siirtynyt puhumaan Usvahallan kanssa, joten päätti olla änkemättä näiden seuraan. Kyllä Usvahallalla saisi olla elämässään muitakin kolleja kuin vain hänen yli huolehtivainen veljensä.
Myrskytassu hymyili emolleen kannustavasti ja odotti jo kärsimättömänä, milloin Jäätähti tulisi ulos pesästään ja alkaisi tehdä lähtöä kokoontumiseen.


NÄRHITASSU – SYNKKÄKLAANI

Pieni karvapallo katseli mestariaan silmät räpytellen hieman hämillään, mutta nyökkäsi sitten vaisusti. Sinisydän vaikutti mukavalta kissalta, ihanalta kerrassaan. Hän oli helpottunut, että hän oli saanut juuri Sinisydämen mestarikseen, vaikka olikin alkuun ollut varuillaan ja pelokas, koska toisen nimi oli aiheuttanut kylmiäväreitä hänessä.
’’On mukava tutustua sinuun Sinisydän’’, pieni Närhitassu naukaisi hieman arasti hymyillen, mutta samalla lempeästi. Hän toivoi, ettei heidän välilleen muodostuva side koskaan rikkoutuisi tai Sinisydän muuttuisi käytöksessään. ’’Ja olen pahoillani emosi puolesta. Mutta olen iloinen, että hän elää aina sinussa ja mukanasi’’, naaras hymyili nyt aidosti. Hän itse ei tuntenut omaa emoaan, mutta isä oli sanonut kissan olevan klaanista. Synkkäklaanista. Yksikään soturi täällä ei kuitenkaan muistuttanut Närhitassun ulkonäköä, joten hän uskoi isän sanojen olevan vain sellaisia, joiden avulla pennut olisivat olleet halukkaampia matkaamaan klaaniin. Hän antoi katseensa käväistä Routatassussa, joka mittaili mestariaan Vaahtera jotakin kissan nimi oli tainnut olla. Miksi kaikilla täällä oli niin monimutkikkaat nimet?
’’Minä tuota’’, naaras naukaisi mietteliäänä ja pureskeli alahuultaan. ’’Minun pitäisi varmaan käydä vielä puhumassa parantajan kanssa, koska olen hetki sitten vasta toipunut parantajanpediltä. Minulle nousi korkea kuume, kun vilustuin matkallamme tänne, enkä ole varma olisinko saanut vielä lähteä pesästä, mutta Salamatassu ja Routatassu tulivat kertomaan nimitysmenoista’’, naaras takelteli hieman nolostuneena, koska ei ollut varma oliko tehnyt jo tietämättään rikkeen, kun oli noussut ylös Kirouksenveren ja Hehkutonpennun pedistä, jossa oli levännyt kuumetta pois.
’’Ethän siis pahastu, jos käyn näyttämässä nenänpääni Hehkutonvalolle, ennen kuin hän lähtee kokoontumiseen?’’, oppilas naukaisi ja katseli hermostuneena Sinisydäntä. Hän ei heti halunnut kaksikon suhteen välille halkeamia.


SYNKKÄMYRSKY – YÖKLAANI

’’Taidat olla oikeassa’’, kolli nyökytteli Varisjalalle, joka totesi, että olisi parempi laittaa tehokkaampaa vartiointia rajalle. Hän oli iloinen siitä, että Varisjalka oli hänen hyvä ystävänsä ja suostunut lähtemään vielä hänen kanssaan merkitsemään rajoja. Kolli laski hajunsa rajalle ja heilautti sitten häntäänsä merkiksi palata leiriin.
--
Synkkämyrsky kutsui kissat koolle leirissä ja mittaili hetken rauhallisella katseellaan kissoja ympärillään. ’’Minulla on ilo nimittää meille uusia oppilaita, sekä sotureita. Toivotan vielä onnea uudelle parantajaoppilaallemme, Salviantassulle. Sekä tiedoitan, että koirat on nyt häädetty rajoiltamme, ne eivät palaa enää. Kiitos siitä useille ryhmille, Kettupisaralle, Tulenkipinälle, Varisjalalle ja teille kaikille, jotka olitte urheita ja rohkeita. Muistutan vielä, että jos olet saanut jonkun vamman tai haavan, käykää näyttämässä sitä Salviantassulle ja Kylmäsydämelle, vaikka heillä onkin nyt Okavarjo ja Tulenkipinä hoidettavanaan, meillä ei ole varaa menettää teistä yhtäkään, koska mitätöitte omat haavanne ja vammanne’’, kolli naukui painokkaasti.
’’Klaanimme on kuitenkin saanut uusia sotureita. Okatassu, Tomutassu, Pihkatassu ja Salviantassu, astukaa eteenpäin. Okatassu ei nyt valitettavasti saa virallista nimitysseremoniaa, koska on paikattavana, mutta toivon, että hän kuulee, että teemme hänestä soturin hänen vammoistaan huolimatta. Tomutassu ja Okatassu osoittivat tänään soturin tasoista rohkeutta, kun taas Pihkatassun ja Salviantassun mestarit kertoivat arvioinnin sujuneen hyvin’’, kolli julisti hymyillen. ’’Heidät tunnetaan tästä päivästä lähtien Okapolkuna, Tomutuulena, Pihkahallana ja Salvianvirtana’’, kolli naukui ja kissat alkoivat juhlia nelikon nimiä.
’’Meillä on myös uusia oppilaita. Oravanpentu, Hämäräpentu ja Hohdetassu, astuisitteko eteenpäin. He ovat saavuttaneet kuuden kuun ikänsä ja ovat valmiita aloittamaan soturioppilaan koulutuksensa. Heidän mestareinaan toimivat Setriviiksi, Varisjalka ja Leijonaturkki. Toivon, että välitätte kaiken oppimanne, sekä tietonne näille oppilaille. Toivotan myös Aamunkajon tervetulleeksi takaisin soturienpesään’’, kolli hymyillen naukui, vaikka huomasikin itkuisen näköisen Aamunkajon istuvan parantajanpesän suuaukolla.
’’Haluan myös valita klaanillemme varapäällikön’’, kolli jatkoi nopeasti, ja kissat tuntuivat nyt katsovan häntä painokkaasti. ’’Seuraajakseni olen valinnut Varisjalan. Hän on toiminut urhollisesti klaanimme hyväksi, puolustanut sitä koirilta, sekä vakuuttanut minut taidoillaan ja tiedoillaan. Toivon Tähtiklaanin hyväksyvän valintani varapäälliköstä’’, kolli naukui rauhallisesti ja hymyili ystävälleen. Kissat hurrasivat myös varapäällikön nimeä, sekä Synkkämyrsky tunsi tyytyväisen hymyn kaareilevan kasvoillaan.
’’Viimeiseksi ilmoitan kokoontumiseen lähtijät. Mukaani tulet Varisjalka, Kylmäsydän ja Salviantassu, jos vain voitte. Ruusukuono, Puolukkalintu, Ukkoskorva, Okapolku, jos olet kykenevä lähtemään mukaamme. Tomutuuli, Kotkatassu, Auringontassu, Pilvitassu ja Oravantassu’’, kolli naukui kuuluvasti ja alkoi sitten siirtyä Yöklaanin leirin suuaukolle, jotta voisi johdattaa kissat mukanaan kokoontumiseen. Hän van toivoi, ettei ollut unohtanut mitään.

/Tästä alaspäin Helille roolauksia pitkälti. //
TAMMIPOLKU – SALAMAKLAANI

Tammipolku kuunteli rauhallisena tehtävien jakoa ja katsahti myös veljeensä, joka sai tehtäväkseen lähteä tutkimaan rajoja Lovijuovan kanssa, jonka silmät tuikahtivat häijyn iloisesti. Tammipolku oli aina ollut hieman epävarma Lovijuovaa kohtaan, mutta tiesi olevansa tämän kanssa ainakin yhdestä asiasta samaa mieltä, hänen ja hänen kumppaninsa pojat olisi saatava klaaniin. Muuten naaras vältteli Lovijuovaa, sillä tiesi tämän sortuvan herkästi voiman käyttöön, mitä kissassa puhkusi valtavasti. Taisteluissa Lovijuova oli ihailtava soturi, sekä vahva tukipilari klaanin kannalta, mutta kolli sai vahvan Tammipolunkin varpailleen.
Poltesydän asteli Lovijuovan luokse ja kaksikko alkoi keskustelemaan hiljaisina siitä, mistä aloittaisivat ja miten kiertäisivät koko alueen. Tammipolun ajatukset kuitenkin keskeytyivät, kun hän ymmärsi, että hänkin pääsisi mukaan kokoontumiseen. Naaras huomasi hymyilevänsä ajatukselle, että pääsisi jo nyt etsimään heidän näköisiään kissoja muiden joukosta. Hän joutuisi varmasti puhumaan asiasta sen jälkeen Lovijuovan kanssa, mutta ainakin hän voisi tehdä ennakkotyötä tämän poikien suhteen.
’’Olen innoissani kokoontumisesta, mutta samalla myös hieman huolissani. Emme tiedä, minkälaisiksi klaanit ovat täällä ollessaan muuttuneet tai kasvaneet. Meitä suuremmat klaanit saattavat ajatella, että meitä on turha päästää reviirillemme, sillä olemme niin pieni kissaryhmä, että he voisivat kävellä ylitsemme. Kyllä olemme vahvoja ja vastaamme taistelussa useampaa kissaa, mutta liika on kuitenkin liikaa. Toisaalta, meitä saattaa näyttää olevan sen verran vähän, ettei meitä pidetä uhkana ja saamme pitää paikkamme’’, naaras hymyili ja puski lempeästi kumppaniaan. Joskus Tammipolku ajatteli liikaa, mutta häntä rauhoitti se, että hän sai puhua ne ääneen. Ehkä Kolibrintähti ottaisi ne täten helpommin huomioon ja osaisi olla varovainen, tai ainakin valppaana. Poltesydämellä oli usein ollut tapana sanoa, että Tammipolku näki tulevaisuuteen, vaikka todellisuudessa naaras ajatteli asiat vain monella tavalla.

ITACHI – LUOPIO

Ciel, tuo itsepäinen kartanon herra oli pyytänyt seuraajansa, Samia etsimään hänet tassuihinsa ja tuomaan hänet kartanolle puhumaan kanssaan. Ciel tiesi, että heimot olivat heikentyneet ja voivat huonosti. Kylmä viima myös karkotti riistaa tassuista jatkuvasti ja nuoret kissat Cielin kartanossa olivat monien muiden vanhempien tavoin nähnyt nälkää. Cielin kumppani oli hetki sitten menehtynyt nälänhätään, mikä oli ollut Cielille kipeä paikka, vaikka hän ei ollutkaan asiaa sen enempää puinut. Suuri kartano kohosi mäen päällä hevospaikan takana ja Itachi huomasi uudelleen ja uudelleen vilkuilevansa epäilevästi Samia, joka käveli kaikessa rauhassa kartanoa kohden. Tuon pitkä ja tuuhea turkki oli kylmästä tuulesta liimautunut ihoa vasten ja tämä näytti pienikokoiselta, vaikka olikin Itachia paljon korkeampi kissa.
--
Saavuttuaan kartanoon, Ciel oli jo heti alaovella häntä vastassa. Tämän vierellä seisoi kaksi pentua, jotka olivat selvästi nähneet nälkää jonkin aikaa. Itachi oli ennenkin nähnyt pennut ja tunnisti nämä Lucaksi ja Claudeksi, Cielin ja Nanan pennuiksi. Itachi oli hieman hämillään, mistä olisi kyse.
’’Haluan, että viet heidät klaaniin, jossa heille on varmasti enemmän käyttöä kuin tällä, jossa he paleltuvat ja kuolevat nälkään’’, Ciel, hänen pienikokoinen pikkuveljensä naukaisi lyhyesti ja Itachi heilautti korviaan hämmentyneenä. Hän mittaili hetken kahta oppilasikäistä kissaa ja sitten näiden isää, jonka silmissä oli niin pohjaton pimeys, ettei Itachi saanut tämän ajatustenjuoksusta kiinni. ’’Sinähän olet itsekin lähdössä klaaniin, eikö niin?’’, Ciel murahti kohottaen tylysti toista kulmaansa ja Itachi huomasi murahtavansa myöntävästi. Hän oli vältellyt klaaniin menemistä niin kauan, mutta nyt jokin veti häntä puoleensa. Heimon kaaduttua ja rikkouduttuaan Itachi kaipasi sitä ryhmää ympärillään, eikä hän voisi kerätä sellaista uudelleen helposti.
’’Mihin klaaniin heidät haluat?’’, kolli puri hampaitaan yhteen kysyessään ’herra ylhäisyyden’ mielipidettä, joka naurahti ankeasti ja kohautti lapojaan.
’’Siihen, mihin sinäkin olet menossa’’, kolli murahti ja kääntyi sitten ovilla, mennäkseen pois. Hän ei tosiaan ollut kiinnostunut sen enempää pentujensa kohtalosta, kunhan saisi vähemmän suita ruokittaviksi ja saisi tarjota näille mahdollisuuden hyvään tulevaisuuteen. Itachi katseli kahta kollia edessään, jotka vaikuttivat vaivaantuneilta ja sitten vieressä olevaa Samia, joka räpytteli silmiään hämmentyneenä. Itachi yritti punnita mahdollisuuksiaan jokaisessa klaanissa. Synkkäklaani oli hänen vihollisensa, Jokiklaanissa vallassa olisi vihollinen, Myrskyklaaniin hän ei tassullaan astuisi. Yöklaanissa olisi hänen pikkuveljensä, Synkkämyrsky. Hän oli jo vahvoilla mielessään, että kallistuisi Yöklaanin puoleen, mutta muisti, ettei ikinä soveltuisi huononmaineensa takia hyväuskoisten keskelle.


POLTESYDÄN & LOVIJUOVA – SALAMAKLAANI

Poltesydän antoi tassujensa kuljettaa hänet vielä Tammipolun ja Kolibrintähden luokse, ystävällinen hymyk kasvoillaan. Lovijuova seurasi mitäänsanomattomana hänen perässään ja puhalsi vain hengityksensä hampaidensa välistä ulos. Poltesydän oli mielissään tehtävästään, hän olikin toivonut, että pääsisi ulos leiristä ja saisi tutkia paikkoja.
’’Turvallista matkaa teille. Kun palaat, kerromme sinulle raporttimme kaikesta siitä, mitä leirin ulkopuolella on ja mihin jätimme hajumerkit’’, kolli naukaisi Kolibrintähdelle ja puski sitten siskoaan lempeästi, heilauttaen häntäänsä Lovijuovalle, että he voisivat lähteä liikkeelle.
Kaksikko lähti kipuamaan solasta ylös, kivistä polkua pitkin. He kohosivat solasta ja Poltesydän antoi katseensa kierrellä kahden vuoren, sekä solan välillä. Lovijuova oli häntä nopeammin kiivennyt jo vuorelle, sekä loikannut suurelle kivelle tähystämään uteliaana ympäristöä.
’’Pimeällä ei nähnyt tätä kaikkea. Täältä on upeat näkymät’’, Lovijuova henkäisi ja Poltesydän loikki tämän vierelle kivelle katselemaan alas. Yksi kissa ryhmä kulki nummilla ja lähti jatkamaan matkaansa kohti järven keskustaa, jossa oli kaksi saarta. Toinen keskellä saarta, jossa Poltesydän saattoi nähdä yhden kissan loikoilevan rantakivien päällä, ja toinen kaislikoiden saartamana saarena, jossa kohosi suuri yhdistynyt puu. ’’Minulla on tunne, että tuo partio on matkalla kokoontumiseen’’, Lovijuova naukaisi ja Poltesydän huomasi, että oli itse ajatellut aivan samaa. ’’He näyttävät olevan matkalla tuonne saarelle’’, lihaksikas kolli naukaisi hänen viereltään.
’’Kolibrintähti ei tiedä, missä kokoontuminen pidetään. Joten pidä sinä tässä heitä silmällä, niin käyn mainitsemassa vielä asiasta, emme kuitenkaan ole vielä kovinkaan kaukana’’, Poltesydän totesi, he olivat kuitenkin vasta nousseet ylös solasta. Kolli loikki takaisin siskonsa ja päällikkönsä luokse, häntä tuuheasti pörröisenä. Tammipolku katsahti häneen hämmentyneenä ja vilkaisi kumppaniaan sitten.
’’Emme päässeet Lovijuovan kanssa pitkälle, kun huomasimme, että nummilta lähti kissaryhmä liikkeelle. Oletamme heidän olevan matkalla kokoontumiseen, sillä he vaelsivat suuren osan järven ympäristöä, enkä usko, että kenenkään reviiri olisi sentään niin isolla alueella järven ympäryksellä. Järven keskustassa on kaksi saarta. Toisella taitaa elellä klaani ja toisella, mikä on yhdistynyt järven rantaan, uskon, että siellä pidetään kokoontumisia’’, kolli selosti päällikölle hymyille.






LUMISYDÄN – RUSKAKLAANI

Naaras asteli Leijonantähden luokse, katsellen kissojen alkavaa toimintaa aukiolla. Hän vilkaisi päällikköä pahoittelevasti ja istuutui tämän viereen. Hän ei halunnut vaivata kokeneempaa kissaa, mutta hänen olisi pian ilmoitettava, olisivatko hänen ja Valosydämen oppilaat sopivia sotureiksi.
’’Anteeksi häiriöni, etenkin, kun teillä näyttäisi olla täällä sen nokkaeläimen nappaaminen kesken. Mutta halusin vain ilmoittaa, että mielestäni oppilaani Susitassu ja siskoni oppilas Mustatassu ovat valmiita sotureiksi. Arvioin heidät molemmat, koska siskoni on mukana tässä höyhentämisessä’’, naaras selitti lempeästi hymyillen, mutta hermostuneena hän paineli maata tassujensa alla.
’’He metsästävät hienosti, Mustatassukin, vaikka voisi olettaa sen pentuna käyneen puusta putoamisen vaikuttavan häneen, ulkopuolisin silmin, en huomannut, että se olisi hänelle enää mikään este tulla hyväksi Ruskaklaanin soturiksi’’, naaras naukaisi ja heilautti sitten häntäänsä tuoresaaliskasaa kohden, joka oli nyt paljon täydempi, kun kaksi oppilasta olivat metsästäneet vaikka ja mitä.


LIEKKIMARJA – MYRSKYKLAANI

Naaras hymyili kumppanilleen, joka kiertyi hänen vierelleen. Naaras nuolaisi Huurrepennun korvantaustaa kehräten, kun sai katsella, kuinka iloisia pienet olisivat. Vihertähti oli todellakin hyvä isä heidän pennuilleen, vaikka Kuolonlaulusta naaras ei ajatellutkaan samoin, hän ei pitänyt tätäkään huonona isänä.
’’Näin kyllä. Hyvä, että Huurreklaani voi jatkaa elämäänsä’’, naaras kurisi ja nuolaisi Tarupennun päälakea, joka päästi iloisen kehräyksen kurkustaan. Päiväpentu istui hieman hölmistyneenä kauempana, kun isä oli pudottanut hänet kuin linnun oksalta. Liekkimarja katsahti sitten takaisin Vihertähteen, joka kysyi kävelylle menosta.
’’Taidan kyllä kaivata enemmänkin unta, joten odotan tässä mielelläni, että saan katsoa seremonioita’’, naaras hymyili Vihertähdelle ja katsahti sitten Tulikolibriin lempeästi. ’’Entä sinä?’’, naaras kysyi. Naaras katseli, miten Valkeapentu asettui vaitonaisena emonsa ja sisarensa väliin, ja katseli Vihertähteä uteliaana. Pentu ilmeisesti odotti jo omaa oppilas nimeään, ja siksi kieltäytyi leikkimisestä siskonsa kanssa, mutta pyysi tätä istumaan viereensä.

USVAHALLA – MYRKKYKLAANI

Naaras suki turkkiaan mukavassa auringon paisteessa, samalla kun mittaili kauempana keskustelevia Leijonanvarjoa, Valkovirtaa ja Myrskytassua. Haukkatassun hän oli hetki sitten onnistunut hakemaan leiriin ja sanomaan tälle muutaman valitun sanan siitä, kuinka emoa ja omaa perhettä tulisi kohdella, mutta Haukkatassulla se oli mennyt toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ainakaan tämä ei ollut tehnyt mitään toisin tai mennyt pyytämään anteeksi emoltaan Valkovirralta, tai veljeltään Myrskytassulta. Pääasia nyt kuitenkin olisi, että Haukkatassu olisi leirissä, eikä seikkailemassa sulavan jään päällä.
Naaras kohotti yllättyneenä katseensa, kun huomasi Sirukatseen saapuvan luokseen. Naaras vastasi tuon hymyyn ja heilautti häntäänsä tervehdykseksi.
’’Hyvin, oletan. En ainakaan ole kärsinyt sairauksista tai muista ongelmista, vaikka veljeni onkin päätynyt perhe draaman keskelle’’, naaras pyöritteli silmiään ja heilautti nyt häntäänsä kohti Leijonanvarjoa, joka kuunteli Valkovirran ja Myrskytassun keskustelua. ’’Kokoontuminen ei minua niinkään hetkauta, mutta mitenkäs sinä? Kuinka sinä olet voinut? Vaikutat hyväntuuliselta’’, naaras jatkoi hymyillen Sirukatseelle, antaen katseensa kierrelle tässä kollissa.


MYRKKYSYDÄN – SYNKKÄKLAANI

Soturi oli mielissään, että saisi itselleen oppilaan. Kolli kosketti tämän kanssa neniä. Pieni Hehkutontassu ja jonakin päivänä tästä tulisi soturi, josta Viekastähti, Kirouksenveri ja koko klaani saisi olla ylpeä. Kilpikonnakuvioinen kolli mittaili oppilastaan ylpeänä ja yhtyi sitten kaikkien kissojen nimiä huutamaan muiden kanssa. Aavesusi röyhisti ylpeänä rintaansa, kun hänen oppilastaan Fenkolitassusta tulikin Fenkolijalka. Kuitenkin pian Viekastähti lähti johtamaan partiota kohti rajaa, sillä Surusiipi oli tullut kertomaan havainnoistaan. Myrkkysydän mittaili hämmentyneenä siskonsa tytärtä, muttei sanonut mitään, sillä Surusiipi oli luonut häneen vihaisen katseen. Tiedä sitten syytä.
’’Valitettavasti meitä ei pyydetty mukaan kokoontumiseen’’, kolli naukaisi oppilaalleen, kääntyen tämän puoleen lempeästi silmät tuikkien. ’’Mutta ehkä voisit käydä katsomassa vielä emoasi, sekä toivottamaan onnea ystävillesi, jotka lähtevät matkaan. Voisimme sen jälkeen lähteä vähän tutkimaan reviiriä, että olet hieman enemmän mukana kartalla ja tiedät, missä ovat rajamme. Tosin Varjoklaanin rajalla emme nyt sitten käy, jos siellä on tapahtunut jotakin, mistä Viekastähti meni ryhmänsä kanssa ottamaan selvää’’, kolli naukaisi ja kallisti päätään kysyvästi. Sopisikohan se oppilaalle?





KÄRSIMYKSENVERI – MYRKKYKLAANI

’’Oletko varma? Minut on kuitenkin koulutettu taistelemaan siten, että olen valmis uhraamaan henkeni klaanin vuoksi’’, kolli heilautti toista korvaansa hieman hermostuneena, mutta ei halunnut millään tavalla pönkittää naaraan arvovaltaa. Hän mietti hetken, mutta nyökkäsi sitten. Varjoklaanissa hänelle oltiin opetettu yksi tapa taistella, tappaa vihollisensa. Keinoilla ei ollut väliä, kunhan vihollinen kuolisi. Kolli mittaili hetken Sädekatsetta, mutta naaras vaikutti olevan valmis, joten Kärsimyksenveri muistutti itseään vielä pitämään kynnet piilossa, ennen kuin syöksyi hyökkäykseen.
Kolli syöksyi matalampana maata viistäen aivan Sädekatseen kasvojen lähelle, jonka jälkeen pudotti painonsa takatassuilleen ja loikkasi korkeammalle ilmaan, kohti Sädekatsetta. Hän painoi tassuillaan naaraan otsalle, loikatessaan tuon ylitse, merkiksi, että niihin viiltäisi, jos tämä olisi oikea taistelu. Todellisuudessa hän olisi tähdännyt silmille, mutta parempi oli nyt hipoa otsaa, ettei toiselle vahingossakaan koituisi haavoja, vammoja tai mitään muutakaan. Kolli jatkoi ilmalentonsa naaraan selkään, yrittäen painaa tämän sitten alas. (?)
Varjoklaanin tapa taistella oli hämmentää vihollista paljastamalla vatsansa, mutta samalla usein sokaista kissa, tai viiltää tätä kasvoihin, mikä saisi kissan raivonvaltaan. Vaihtoehtoisesti luovuttamaan heti ja lähtemään pakoon. Jos kissa ei näin tekisi, soturi hyökkäisi selkään, jolloin saisi avuttoman vihollisensa painettua alas ja voitettua tämän helpommin.

LUMISUSI – TUULIKLAANI

Naaras oli heti parantajien kokoontumisesta saavuttuaan kiiruhtanut parantajien pesään, jotta saisi varmistettua, olisiko heillä kaikki, mitä he tarvitsisivat. Jotakin pahaa oli tulossa, todella pahaa ja siitä naaras oli liian varma. Hänen niskakarvansa nykivät, kun hän mietti untaan, joka pelotti häntä ja velloi hänen vatsaansa perhosia. Kukkaiselon ääni sai naaraan hätkähtämään ajatuksistaan ja naaras kohotti päänsä mestariaan kohden, joka saapui pesään.
’’Täällähän minä’’, naaras naukui ja asteli yrttien joukosta mestarinsa luokse, heilauttaen tälle tuuheaa häntäänsä tervehdykseksi. Mitäköhän mestari oli nähnyt? Valkeatähden kutsuhuuto kuitenkin sai parantajan valpastumaan. ’’Meidän varmaan pitäisi liittyä matkaan’’, naaras jatkoi vilkaisten hermostuneena tassujaan. Eihän enteet pitäisi paikkansa ja mitään pahaa tapahtuisi, kun he olisivat poissa? Lumisusi olisi kaiken varalta halunnut jäädä leiriin, mutta hän ei halunnut kissoilta outoja katseita siitä, miksi naaras jäisi. Hän ei voisi piinata näitä kertomalla unestaan.
’’Ne taitavat tulla, kun me lähdemme’’, naaras kuiskasi ja katseli mestariaan huolestuneena.

Nimi: Varjo

03.03.2018 14:52
VALKOVIRTA hymyili ja heilautti valkeaa häntäänsä hiukan päätään kallistaen. Naaraan katse kävi kulmiaan kurtistaen Laventelipennusta, joka oli ilmeisesti herännyt ja suunnannut askeleensa kohti parantajanpesää. Hän tiesi parantajan olevan kokoontumisessa, joten hiukan huolestuneena räpäytti silmiään. Pentu näytti terveen tuntuiselta, mutta ei sitä siltikään tiennyt millainen vointi toisella olisi ja söisikö toinen yrttejä luullen sen helpottavan oloaan, vaikka mahdollisesti voisi sitä huonontaa. Huoli kasvoi toisen sisällä vielä kun hän muisti myrkyn, jota myrkkyklaanilaiset olivat joskus käyttäneet taisteluissa.
”Pitäisikö käydä katsomassa häntä?” Valkovirta kysyi hiljaa hännänpäätään vääntyillen sekä vilkaisten Leijonavarjoa, vaikka käänsi katseensa lopulta takaisin Myrskytassuun.
”Kyllä hänelle se voisi sopiakin, mutta Laventelipennun pitäisi ensin parantua ja myös pitäisi keskustella parantajan kanssa haluaisiko hän edes kokeilla toista oppilaanaan”, Valkovirta naukaisi edelleen huoli äänessään sekä antaen katseensa valua takaisin yrttien tuoksuiseen pesään. Naaras toivoi jokaiselle läheiselleen menestystä, mutta samalla hän halusi estää mahdolliset virheet, joten olisi tärkeää, että Laventelipentu olisi varma valinnastaan ennen kuin alkaisi toimimaan parantajana jopa hiukan vaisumman parantajan oppilaana, joka tuntui jakavan kritiikkiä enemmän kuin kehuja.

VAAHTERATUULI räpytteli silmiään antaen katseensa levätä kolmessa nuoressa soturissa, jotka olivat juuri nimitetty. Tuntukynsi räpäytti silmiään antaen keveän kohteliaan hymyn koristaa kasvojaa astellessaan Ametistikyyneleen luokse, jonka violetit silmät loistivat epätavallisesti toisen ollessa ylpeä itsestään sekä veljestään heidän saadessa kauan hapuilemansa nimet. Vaahteratuuli hymyili virneen tapaisesti kaikille kolmelle antaen katseensa käydä myöskin Sinisydämessä, omassa sisaressaan, jonka kanssa oli päättänyt lähteä synkkäklaaniin isänsä ollessa vielä elossa. Ei naaras ikinä myöntänyt, mutta olihan toisella jonkinlainen ikävä synkkäklaanin päällikköä sekä isän arvon saanut hänen elämässään, vaikkei kolli tuntunut ikinä hänestä tai emoa muistuttavasta Sinisydämmestä välittää niinkään, vaikka hakikin kaksikon klaaniinsa. Ehkä kyse oli vain saada synkkäklaani suuremmaksi sekä vanhemmaksi? Ei hän toisaalta halunnut niinkään ajatella. Naaras syytti ennemmin itseään siitä, että oli jäänyt myrkkyklaaniin Viekastähden lähtiessä. Jos hän olisi ollut aikaisemmin, ehkä hänkin voisi olla korkealla sekä saanut koulutuksen, jonka Tiikerintähti oli Viekastähdelle antanut. Nuorta päällikköä katsoessa hänellä tuli mieleen isänsä ja taas ystävällistä siskoaan katsoessa hänellä tuli mieleen emonsa, mutta ei tuntunut itse edes sopivan sukuunsa.
Naaras räpäytti silmiään hätkähtäessä ajatuksistaan sekä kohottaen katsettaan Viekastähteen, joka jopa pienenä yllätyksenä sekä hämmentyneisyyden aiheena sai hänet nousemaan tassuilleen. Naaras tiesi Sinisydämmen katsovan häntä hiukan jopa huolissaan toivottaen ainakin mielessään onnea toivottaen, mutta ei suonut harmaalle sisarelleen edes katsettaan lähtiessään muiden perässä kohti varjoklaanin rajaa häntäänsä heilautellen.

SINISYDÄN hymyili omalle oppilaalleen omaa ystävällisen keveää hymyään rauhallisesti silmiään räpäyttäen. Ei Närhitassu vaikuttanut ilkeältä oppilaalta tai omahyväiseltä, joka helpotti hänen lähestymistään nuorempaan sekä mukavuutta koulutuksessa yrittäessä opettaa toiselle kaiken mahdollisimman synkkäklaanin tapaan, vaikkei ollut itsekkään täysin varma osaisiko kyseisen taidon. Hän muisti jokaisen koulutuksensa myrkkyklaanissa, mutta klaanit erosivat toisistaan, joka voisi tuoda hänellekin vaikeuksia mestarina. Naaras kuitenkin heilautti häntäänsä istuen keveästi oppilaansa eteen sinisiä silmiään räpäyttäen. Hän olisi ehkä odottanut jotain muuta, kuin toisen kysymystä hänen nimestään, mutta se sai kuitenkin lämpimämmän hymyn nousemaan kasvoilleen. Hän tiesi kantavansa nimeä, joka voisi saada hänestä kylmän vaikutelman, mutta hän silti kantoi nimeään ylpeänä. Ei hän halunnut uskoa nimien tuomiin vaikutelmiin, vaan kantoi ylpeänä muistoa emostaan, jonka haluaisi pitää lähellä sydäntään.
”En tiedä, mistä nimeni alku tuli, mutta arvelisin sen johtuvan sinisistä silmistäni tai harmaasta turkistani, josta saisi yksinkertaisen alun nimelleni”, Sinisydän naukaisi, jopa hiukan huvittuneena heilauttaen häntänsä siististi ympärilleen sekä hymyillen oppilaalle mahdollisimman ystävällisen lämpimään sävyyn.
”Mutta minulle nimeni loppu merkitsee enemmän. Ei se taida tarkoittaa sitä, että sydämeni olisi sininen tai jään peitossa. Se on muisto emostani, joka kuitenkin kuoli. Emoni nimi oli Hiekkasydän”, naukaisi loppua kohden ääneni hidastuessa. Vilkaisin ensin Viekastähteä toisen lähtiessä nopeasti ulos leiriä vanavedessä muita, kuten myös Vaahteratuuli. Räpyttelin silmiäni noiden perään toivotellen mielessäni kaikille onnea.

KOBRANKATSE oli palannut leiriin ja saanut kuulla pääsevänsä kokoontumiseen, joka oli samalla yllättänyt hänet. Ei naaras sitä tietenkään näyttänyt, mutta ei ollut täysin varma Ruoskatähden mielipiteestä hänen sekä myöskin Varjokuiskeen, joka saikin nyt kyyhöttää ulkona vartioimassa päätöksestä tapattaa jokiklaanin soturi, vaikka ei naaras itse täysin ollut siihen suorasanaiseen tappoon osallistunutkaan. Naaras heilautti häntäänsä vain lähtien muiden kokoontumiseen lähtijöiden perässä kulkemaan kohti rajaa, joka taisi olla heidän ensimmäinen pysäkkinsä ennen itse kokoontumista.

KIRSIKKASIIPI heilautti vain häntäänsä kohottaen katsettaan Kolibritähteen, joka alkoi jakamaan tehtäviä leirissä sekä kokoontumiseen lähtijöitä. Olisi hän itsekin tietenkin halunnut lähteä tekemään tuttavuutta muiden klaanien kanssa, mutta oli vain tyytyväinen saadessaan auttaa ylipäätään ja ehkä seuraavalla kerralla sitten. Naaras vilkaisi kumppaniaan hymyillen hieman tuttua hymyään. Olisi ainakin mukava tehdä töitä kumppaninsa kanssa, vaikkei tietenkään myöskään vihannut ketään muuta, vaikka pystyikin olemaan hyvin vaativa tarvittaessa. Naaraan katse kävi myös omissa pennuissaan, joka jokainen saisi lähteä. Kirsikkasiipi olisi halunnut tietenkin muistuttaa jokaista käyttäytymisestä, mutta lempeästi tuhahtaen uskoi heidän kuitenkin osaavan homman, tai ainakin toivoi sitä. VARISLIITO, klaanin vanhin soturi nyökkäsi vain omalle pojalleen rauhallisesti päätään nousten tassuilleen sekä etsien katseellaan Hiirenmieltä, jos toinen haluaisi hänen kanssaan metsästää.

PAJUHÄNTÄ vilkaisi Verentähteä kohti toisen ilmoittaessa kokoontumiseen lähtijät sekä nimittäessä uusia sotureita, muun muassa Haamuliekin, joka siristeli erivärisiä silmiään ympärilleen heilautellen ylpeästi häntäänsä, joka sai soturin hiukan huvittuneena hymähtämään ennen kuin nousi takaisin tassuilleen kääntyen pentutarhaa kohden sekä palaten sinne. Kolli nosti katsettaan Sudenlaulua kohti vilkaisten kuitenkin kollista kumppaniaan Hopeakuuta sekä kahta pentuaan häntäänsä rauhallisesti räpäyttäen.
”Hei Sudenlaulu”, Pajuhäntä naukaisi tyynesti nyökäten hiukan kohteliaan tapaan kollille ennen kuin istui Hopeakuun toiselle puolelle kääntäen rauhallista katsettaan hiukan hymyillen kumppaninsa suuntaan.
”Hallalintu sekä hänen poikansa ilmestyivät vain saaden jäädä klaaniin. Muut ovat lähdössä kokoontumiseen”, kolli ilmoitti rennosti kääntäen katsettaan kahteen pentuunsa hymyillen jopa hiukan ylpeään tapaan.

UHRILAHJA räpytteli silmiään tuoreiden oppilaiden suuntaan häntäänsä hivenen välinpitämättömään tapaan päätään keveästi kallistaen. Kolli tuhahti huvittuneena itsekseen Okatuulen, päällikön pojanpojan, mutta silti ujon kollin käydessä keveästi koskettamassa oppilaansa nenään juhlavasti, kuten keveästi hymyilevä pienikokoinen Rohtokämmen kävi tekemässä. Olisihan kolli voinut saada oman oppilaansa, kuten oli kunnianhaluisena ajatellut, mutta luotti vuoronsa tulevan vielä myöhemmin. Ehkä joku seuraavista oppilaista? Kyllä hän oli omalla tavallaan tyytyväinen, että hänet sentään valittiin kokoontumiseen, vaikka ei niistä edes hirveästi välittänyt. Ei sinisilmäinen kolli kenenkään kanssa siellä ikinä edes puhunut, kunhan istui syrjemmällä kuuntelemassa sekä tarkkailemassa, jonka osasi paljon paremmin kuin omien tunteidensa esittelemisen.
Uhrilahja nousi keveästi tassuilleen häntäänsä heilauttaen sekä lähtien kulkemaan tyynesti leirin suuaukolle, jonne oli määrä kokoontumiseen lähtijöiden kokoontua ennen liikkeelle lähtöä.

Nimi: Varjo

03.03.2018 14:23
VARISJALKA nosti hiukan päätään Synkkämyrskyn suuntaan häntäänsä heilauttaen sekä rennosti astellen hiukan lähemmäs haistellessaan ilmaa. Kolli nosti katsettaan suuntaan, josta arveli vieraiden kissojen hajun tulevan antaen hännänpäänsä vääntyillä mietteliään oloisena. Kyllä kolli sen saman haistoi, mutta ei se tuntunut heidän puoleltaan tulevan sekä aika kiri kokoontumista kohden.
”Taitaa olla”, kolli totesi rauhallisesti kulmiaan hiukan kurtistaen kohoavien vuorien suuntaan. Haju kuitenkin tulisi lumouksenklaanin reviiriltä vielä ainakin, ja jos jotain olisi sattuneet saisivat hekin kuulla sen varmasti kokoontumisessa, joihin heidän olisi määrä lähteä.
”Mutta ei se tunnu olevan meille ainakin vielä vaaraksi, mutta voimme aina lähettää leiriin päästyä muutaman soturin varmistamaan tilanne?” Kolli naukaisi tyynesti kääntäen katsettaan ystävänsä suuntaan keveästi nyökäten.

MINTTUKIELEKE nyökkäsi tyynesti Tiikerinsurmalle häntäänsä heilauttaen sekä silmiään räpäyttäen toisen suuntaan. Naaras oli tyytyväinen, että joku otti työkseen jakaa tehtäviä ja antaa muiden räpytellä silmiään vain tyytyen suunnitelmaan. Ei Minttukielekkeen omasta mielestään siinä ollut mitään vikaa, ja oli muutenkin vain iloinen toisen kerraten sen vielä ääneen välttyen mahdollisia sekaantumisia, joka voisi viedä joltain vielä hengen. Naaras vilkaisi Lovisielua, joka nyökäytti vain päättäväisenä päätään paljastellen kynsiään sekä muiden mukana lähtien kiipeämään hiljaa, mutta nopeasti kohti lintua. Naaras itse meni toiselle puolelle, mutta alkoi vetämään itseään korkeammalle hännänpäätään vääntyillen sekä lihaksiaan jännittäen valmiina hyppäämään lintua kohti. Soturitar jäi yhdelle oksalle kyyristyen enemmän oksaa kohti vilkuillen vihreillä silmillään muita ympärillään valmiina hyppäämään toisten kanssa mahdollisimman samaan aikaan.

KANERVAMARJA heilautteli häntäänsä hiukan ärtyneeseen tapaan silmiään siristellen työntyen takaisin leiriin kokoontumisesta, joka oli raastanut parantajan hermoja vähitellen. Ei häntä niin paljoa väsyttänyt, mutta ennustus, josta hän ei vielä täysin itsekkään ymmärtänyt painoi toisen mieltä, aivan kun parantajalla ei olisi muitakin hoidettavia asioita sairaiden kanssa sekä kokoontumisissa ramppaamisien.
Kanervamarja kohotti päätään hiukan pesästä suulla silmiään siristellen syvemmälle Laventelipentuun, joka oli paikalle saapunut ennen häntä. Naaras heilautti omaa häntäänsä kulmiaan hiukan kurtistaen sekä kääntäen katsettaan yrtteihin, ettei toinen olisi niitä sentään suuhunsa pistänyt ilman tietämättä hoitokeinoja.
”Näytät voivan ihan hyvin”, naaras naukaisi tyynesti työntyen syvemmälle omaan pesäänsä lähemmäs oppilaan ikäistä pentua istuen keveästi alas sekä sukien muutaman kerran valkeaa rintaansa.
”Tarvitsetko jotain?” Parantaja kysyi antaen pienen kärsimättömyytensä kuulua äänessään, vaikka räpyttelikin silmiään toisen suuntaan rauhallisesti ja heilautteli häntäänsä maata pitkin muutamaan otteeseen.

Lukekaas nämä tarinankirjoitus ja roolipelaus ohjeet, ja tarinat kirjoitetaan myös tänne!

 

 

♦ Kun kirjoitatte tarinoita, muistakaa lukea toisen kissan hakemukset, jotta osaatte kertoa paremmin, minkälainen toinen hamo on, minkälaiseen tapaan hän vastaa, sähiseekö hän joka toisella lausauksellaan vai onko hän iloinen hymyilevä kisuli. Voitte myös kuvailla häntä täten paremmin, kun tiedätte, miltä kissa näyttää, miten hän katsoo sinun kissaasi jne. Jos tarinoissanne tulee tilanteita, joissa paha kissa onkin ykskaks täydellisyyden perikuva, kiltti, pehmotassu, tarinoita ei hyväksytä. Ne poistetaan tai skipataan silloin yli! ♦

 

♦ Roolipelatessanne, ette voi kertoa, miten toisen kissa vastaa oman kissanne kysymykseen, mutta tarinoissa voitte! ♦

 

♦ Kun kirjoitatte, puheet ''näiden väliin'' tai - viivan jälkeen. Kun kissanne ajattelevat *ajatus näiden* tai >>näiden väliin<<. ♦

 

♦ Muistakaa ottaa oikeinkirjoitus huomioon, mutta muistakaa pitää hauskaa ja hyvä ilmapiiri yllä! ♦

 

♦ Jos sinulle tulee toiselle roolijalle jotakin kysyttävää laittakaa asianne //näiden väliin//, mutta joss tahdotte sopia jotakin nopeasti, avatkaa sivusta chatti tai kirjoittakaa vieraskirjaan. ♦

 

 

©2018 Soturin sydän - suntuubi.com