Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Taivas ja maa yhtyvät, kauniit sävyt yrittävät hylkiä mustia varjoja, jotka sekoittuvat valoon. Kissat juoksevat karkuun, samalla kun esi-isät yhtyvät hyvinä ja pahoina toisiinsa.

Tähtiklaanin maille ovat tunkeutuneet Pimeyden metsän kissat. On vain pieni hetki aikaa valita, pitääkö paeta vai asettua vastarintaan. Klaanien, metsän ja kaiken tulevaisuuden puolesta on vain vaihtoehtona tehdä yhteentörmäys. Tehdä vastarinta, taistella oikeudesta.

Kahden suuren magian omaava esi-isä ryhmät syöksyivät toisiaan kohden, valmiina tuhoamaan toisen joukot kokonaan. Kahden magian voimasta klaanikissojen tuttu elämä muuttui, sillä kissojen  menneisyys, sekä tulevaisuus menivät sekaisin. Aika on sekaisin, mutta kissat eivät tiedä siitä. He eivät tiedosta muutosta, joka heidän välilleen on tullut tai menneisyytensä muutoksista, sillä he eivättiedä ajan muutosta, kissat siis ymmärtävät asioiden olevan ennallaan.

 

 

Vieraskirja  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Mymmeli

20.11.2017 17:36
Fenkolitassu

"No, olen tutustunut muutamaan kissaan aika hyvin", sanoin vaatimattomasti. "Ja parantaja on toki arvokas kissa, mutta päälliköllä on kuitenkin enemmän valtaa... vaikka toisaalta, parantajahan voisi vaikka antaa jollekin kissalle vääriä yrttejä, jos haluaisi. En tosin usko, että kukaan tekisi niin", totesin mietteliäänä. Olin kysymyksen myötä alkanutkin miettiä tuota, ja ajatus tuntui epämiellyttävältä. Säikähdin hieman Sinitassun kysymystä hullusta ajatuksesta ja avasin suuni ja suljin sen taas.
"No... joskus minä ajattelin, että kaikkien klaanien hallitseminen olisi mahtavaa..." mutisin ja kauhistuin omia sanojani.
*Hiirenaivo! Pitää sitten paljastaa omat suunnitelmat kaikille!* ajattelin.
"Mutta se oli vain pentutarhan pikku suunnitelmia", lisäsin ja toivoin, etten vaikuttanut siltä, että olisin jäänyt jostain kiinni rysän päältä. Sitä minä nyt viimeiseksi olisin halunnut, että toisen klaanin kissat saisivat salaisuuteni selville.
"Mutta päälliköt taitavat aloittaa", naukaisin pahoittelevaan sävyyn, kuin olisin aikonut kertoa toisista, itsekeksimistäni "suunnitelmista". Kuuntelin ensimmäisen päällikön, Vihertähden puheenvuoroa kiinnostuneena ja ajattelin: *Vielä joskus minä olen tuolla.*

Nimi: heli-fairy

20.11.2017 12:04
Oranssit turkit välähtelivät puiden ja pensaiden välistä, kun kaksi kissaa juoksivat läpi pimeän yön. Pienempi kolli juoksi isänsä tassun jälkiä pitkin eteenpäin pehmeässä lumessa. Suuremmat tassun jäljet loivat jälkiä pehmeään, tasaiseen, silkkisen valkeaan lumeen. Hiljaisuudessa vain tassujen suhina lumessa, he jatkoivat matkaansa kohti paikkaa, jota isä sanoi turvalliseksi.
”Kauanko vielä?” pentu murahti isälleen uudelleen. Suurempi tuuhean oranssi turkkinen kolli murahti pennulleen ja heilautti häntäänsä tuon kuonolle. Hän ärähti ja otti muutaman sivuaskelen välttääkseen isänsä vahvaa häntää. Korvat puoliksi luimussa hänen hengityksensä höyrysi ilmaan.
”Ei enää pitkä matka. Olemme perillä aamunkoitteessa”, kolli naukui pennulleen ja pikkuisen ilme kirkastui heti. Hän pidensi askeliaan ja nautti siitä tuulen mukavan kirpeästi tunteesta. Hänelle kasvaisi vielä yhtä pitkä turkki kuin isälleenkin jonain päivänä. Kettu jatkoi matkaansa isänsä rinnalla. Turvapaikassa olisi mukavaa, lämmintä ja muitakin kissoja. Niin hän oli kertonut.

HEHKUTONVALO luimisti korviaan hieman turhautuneena. Oli turhauttavaa katsella pieniä pentujaan, kun heidät juuri häädettiin isänsä luota emonsa tassuihin, kenestä he eivät tienneet. Naaras huokaisten astui pentujen rinnalla vesiputouksen taakseen luolaan, jossa nyt vain muutaman kissan läsnäolo herätti hänet kokonaan valppaaksi. Parantaja kohdisti katsettaan tummaan kolliin, joka selvästi oli jätetty kokoontumisen ajaksi vahtimaan leiriä. Harmaa naaras vilkaisi pentuihin ja tönäisi pientä Salamaa hännällään sisariensa rinnalle.
”Hei Korppivarjo”, naaras naukui rauhallisesti katsoen kollia silmiin. ”Löysin nämä pennut läheltä rajaa. Heissä on selvästi heimojen tuoksua turkissaan. Uskon, että heillä on jotain hätänä ja haluavat pelastaa edes pienet pennut tuholta, tai siltä, mikä heitä vaivaa tällä hetkellä”, parantaja naukui hiljaa ja katsahti pentuihin katseella, joka käski heitä pitää suunsa kiinni. Kyllä tästä selvittäisiin. Kaikki klaanit olivat sukua toisilleen ja oliko sillä enää väliä, tuliko klaaniin puoliverisiä vai häädettäisiinkö heidät.

MUTAKATSE nyökytteli päätään hieman surullisena, mutta yritti kirkkain silmin katsella päällikköitä. Totta oli, että hänellä oli silti vielä perhe, vaikka se olikin kärsinyt. Hän todellakin voisi mennä puhumaan isälleen enemmän ja olla häntä kohtaan arvostavampi. Viiltokynnestä hän ei tiennyt. Pitikö naaras edes pesätovereistaan? Häntä puistatti vielä muistot pentuajoista. Ruskea turkkinen huokaisi syvään ja katsahti vieno hymy huulillaan kohti Varjosielua.
”Kiitos, uskon, että heti kokoontumisen jälkeen menen puhumaan isälleni. Hän toden totta on vielä täällä ja haluan kunnioittaa häntä enemmän… Ehkä saan vielä oman perheenikin, kenestä pitää parempaa huolta”, naaras naukui lempeästi ja heilautti tuuheaa häntäänsä maata pitkin. Varjosielu oli mukava kissa. Ei mikään parhain kohtaaminen tämän herrasmiehen kanssa, mutta mukava silti tavata muitakin kissoja. ”Kiitos myös, että jaksoit kuunnella. Yritän olla positiivisempi nyt. Turha se on negatiivisia asioita ja tuntemuksia vain levittää. Kaikki on hyvin eikä mikään oikeastaan huonosti”, hän naukui laskien katsettaan tassuihinsa. Kokoontuminen oli muutenkin alkamassa, olisi varmaa parasta kuunnella päälliköitä.

LOIMUSYDÄN luimisti korviaan kuunnellessaan tarinaa. Synkkämyrsky todella tiesi paljon… Naaraan sydämessä loimusi tällä kertaa kaipuu, joka melkein pakotti häntä etsimään Myrskytähteä juuri nyt. Hän paineli tassuillaan maata ja katseli pää painuneena kollia vierellään.
”Hänen tarinansa on todella hirveä. En olisi uskonut, että kenelläkään olisi voinut tapahtua noin”, hiljaa naukuen hän räpäytti silmiään. ”Toivon, että löydän hänet vielä jonain päivänä. Jos hän todella on elossa, haluan nähdä hänet. Haluan tavata Myrskyni, kenestä on tullut suuri urhoollinen kissa”, varapäällikkö naukui väräyttäen viiksiään, kohottaen katsettaan hieman päälliköiden suuntaan, jättäen katseensa Tuskatähteen.
”Olen todella iloinen, että sain tavata sinut. Meidät voidaan sitten luokitella perheeksi”, hän naurahti hiljaa ja katsahti tassuihinsa. ”Toivottavasti tapaamme Myrskyn vielä jonain päivänä.”

SÄDEKATSEEN hymy hyytyi ja naaras katsahti kummastuneena kolliin. Eikö uskonut? Hänen hännänpäänsä alkoi nykiä ja turkoosit silmänsä alkoivat kiertää läpi kissamerta. Miksi hän sitten istui nyt varapäällikön paikalla? Hän itse olisi halunnut Pakkasnaurun istuvan tässä. Tekevän päätöksiä emonsa kanssa ja johtavan klaania jonain päivänä. Pitikö tämän tapahtua? Sädekatse nyökäytti päätään hiljaisena ja katsahti kollia silmiin.
”Toivottavasti todella näemme jonain päivänä saman klaanin merkeissä”, hän naukui ja yritti pitää pientä hymyä huulillaan. Hänestä tuntui nyt pahalta. Eikö edes Tähtiklaani hänestä lähettänyt ennettä? Oliko hänellä enää muuta virkaa, kuin istua varapäällikön paikalla päällikkönsä rinnalla, joka ei edes saanut ennettä.

ERIMIELI naurahti lempeästi ja räpäytti eriväristä silmäpariaan.
”Ei se mikään perhesalaisuus ole. Harvemmin ne ovat”, hän naukui ja heilautti valkeaa hännänpäätään. ”Hiirentassu sai nimensä hiiren sävyisistä merkeistä turkistaan. Tai niin Verenpiikki ajatteli”, hän naurahti lempeästi. ”Huurretassu sai nimensä syntyessään huurteisen aamun aikaan. Hänen silmänsäkin säihkyvät sinistä huurretta. Haamutassu sai nimensä pehmeästä tuuheasta melkein juuri haamumaisesta turkistaan. Eivät ne kai mitenkään ihmeelliset nimet ole”, naaras naurahti hymyillen kollille. Valkean soturittaren kurkusta nousi pieni kehräys, kun hän hykersi hymyillen kollille.
”Toivon teidän elämännekin jatkuvan samanlaisena rauhallisena ja onnellisena”, naukuen lempeästi eriväriset silmät ajautuivat kohti aloittavia päälliköitä.

”Aloittakaamme kokoontuminen!” Musta kolli naukui kantavalla äänellä kissameren ylle, saaden kymmeniä silmäparejaan kääntymään itseensä. Vihersilmäinen pörhisti turkkiaan jännityksestä ja astui muutaman askelen eteenpäin, aloittaakseen kokoontumisen omalla esittäytymisellään.
”Olen Vihertähti, Myrskyklaanin uusi päällikkö. Liekkimarja luopui päällikön paikastaan saadessaan pentuja, ja minä toimin nyt Myrskyklaanin päällikkönä”, kollin sanat olivat vahvat ja rauhalliset. Myrskyklaani olisi valmis sotaan tai rauhaan, miten päälliköt asiaa halusivatkaan hoitaa. ”Myrskyklaani muuten menee hyvin. Riista alkaa vähenemään, mutta olemme vahvoja ja löydämme klaanillemme ruokittavaa vielä pitkään. Voimme hyvin ja olemme vahvoja ja takaisin jaloillamme”, VIHERTÄHTI naukui hymyillen ja astui askeleen taakse, antaen tilaa Tuskatähdelle. Kolli nyökäytti päätään ja istuutui alas rauhallisena. Hänen sydämensä tykytti jännityksestä, mutta se tuntui hyvältä. Hyvää jännitystä.

Nimi: Masi

18.11.2017 22:53
//Pahottelen roolailujen kestoa, ollut tosi kova kiire taas koulun kanssa. Ens viikolla on koeviikko ja kiirettä pitää, sekä esiintymisiä luvassa musiikissa ja kauheesti töitä koulun suhteen, joten en oo paljoa ehtinyt nenääni tänne tunkea ;_; Nyt tässä kuitenkin nämä

SINITASSU kurtisti kulmiaan, mutta nyökkäsi sitten. Kai se sitten sitä vain oli, vaikka toinen vaikuttikin vaivaantuneelta ja siltä, että tämä olisi pakotettu istumaan hänen seurassaan. Ehkä tämä halusi vain olla kohtelias ja jättää mainitsematta, että toivoi Sinitassun siirtävänsä takaliston muualle?
’’Onko sinulla paljon ystäviä klaanissasi?’’, naaras kysyi Fenkolitassulta hymyillen. Tämä, kun oli hetki sitten maininnut, että oman klaanin kissat vaikuttivat tutummilta. ’’Onko sinun mielestäsi päällikön arvo tärkeämpi kuin parantajan?’’, hän päätti pian kysyä, kun katseli, kuinka Varjoklaanin päällikkö keskusteli Jokiklaanin parantajan kanssa. He vaikuttivat tulevan hyvin toimeen keskenään, mikä sai naaraan kurtistamaan taas kulmiaan epäilevästi.
’’Mikä on hulluin ajatuksesi, mitä olet koskaan saanut päähäsi ja olet toteuttanut sen, tai aiot toteuttaa sen? Vai oletko sen verran kiltti kisu, ettet ole sellainen hurjapää?’’, naaras kysyi hymyillen. Hänen ei tarkoituksena ollut loukata Fenkolitassua vain ajatuksena käynnistää jotakin keskustelua, jossa kolli rentoutuisi ja kertoisi avoimin itsestään. Tätä kun ei tuntunut kiinnostavan tavalliset kuulumisien vaihtelut, niin naaras ajatteli kysyä jotakin kaukaisempaa asiaa, jota ei jokainen kyselisi joka päivä tältä.
//Mymmeli?



ROUTA käänsi korvansa takakenoon, jotta kuulisi paremmin, mitä yrtintuoksuinen naaras heille halusi kertoa. Oli parempi oppia kaikki ja kuunnella tarkasti kuin mokata totaallisesti ja olla tiedostamatta mokaamista. Pikku Närhi ei enää vastustellut, tämä oli luovuttanut ja hiljaa ynisi jotakin, mutta josta Routakaan ei saanut selvää.
’’Jos kerta olet täällä meitä varten, voisit hakea isän takaisin ja puhua hänelle, ettei pakottaisi minua tulemaan mihinkään tällaiseen paikkaan’’, pikkusisko ynisi Roudan hampaiden välissä. Routa piti katseensa hiljaisena, tunteettomana, vaikka häntä vihloi ja ärsytti sisarensa jatkuva ininä.
’’Isä ei halua sinua takaisin’’, veli murahti ja nuuski nenällään muuttunutta ilmapiiriä, kun erilaisten kissojen hajut tunkeutuivat hänen nenäänsä. Hän laski sisarensa hampaistaan, mutta tämä jäi vain aukiolle makaamaan, jaksamatta nousta. Ilman halua nousta.
’’Sinä olet huono tehtävässäsi, kun et osaa edes hoitaa minun suruani ja ongelmiani. Et sinä ole hyödyksi, olet vain haitaksi’’, Närhi vikisi ja niiskautti, painaen valkoiset tassunsa kuononsa päälle.
’’Sinun ongelmasi ovat omiasi ja sinun on opittava itse päästämään niistä irti tai elämään niiden kanssa. Olisit kiitollinen, sillä hän auttaa meitä välttämään selvän kuoleman, johon heimo oli marssimassa’’, Routa murahti ja katsahti sitten Hehkutonvaloa.
’’Ilman häntä minulla ei olisi niitä’’, Pikku Närhi vikisi tassujensa alta.
Routa mittaili edessä aukeavaa luolaa, jossa lepäsi selvästi kissa. Tämä oli suurikokoinen, lihaksikas ja kokonaan musta. Pienemmästä oppilaasta tuntui, että iäkkäämpi kolli voisi vain astua hänen päälleen ja hän olisi hävinnyt. Kun tuo suurehko tumma kolli avasi silmänsä, ilmeisesti heräten Pikku Närhen itkuun, Roudan lihakset valpastuivat. Hän ei ollut eläessään nähnyt noin lihaksikasta ja korkeaa kissaa, joka samalla oli hyvässä kunnossa ja varmasti arvostetumpi kissa.
’’Mikäs täällä on hätänä?’’, Korppivarjo naukaisi ja keräsi itsensä pesästä, sammalpedin päältä ja asteli Hehkutonvalon ja kolmikon luokse. Kolli näki heti, etteivät kolme oppilasta olleet Synkkäklaanin kissoja, etenkään tämä itkevä pieni karvapallo, jonka turkki pörhistyi säikähdyksestä.

’’Kastanjaturkista olenkin kuullut’’, VARJOSIELU irvisti. ’’Sanat kirivät nopeasti, kun sattuu tuntemaan kissoja, jotka ovat avoimia keskustelemaan klaaninsa tapahtumista. Hän tosiaan huhujen mukaan surmasi emonne, mutta enpä oikein tiedä, hän kun kuitenkin yritti pitää pientä perhettänne kasassa’’, kolli kohautti lapojaan. Hän ei puolustanut kollia, muttei ollut tätä vastaankaan, hän halusi vain katsoa molemmat puolet jokaisessa kissassa, ei laskea kaikkea jommankumman puoliskon varaan.
’’Mutta vaikka perheesi onkin kokenut kovia, kun Viiltokynsi alkoi tapailla Kivihäntää, emosi koki kohtalonsa, Kastanjaturkki omaa huonot hermot.. Osa perheestäsi on kuollut, eihän kaikkea ole kuitenkaan menetetty vielä. Voit yrittää pitää kiinni siitä, mitä sinulla on jäljellä. ja eikö positiivisempaa ole ajatella, että Kohtalontassu halusi aloittaa elämänsä muualla kuin, että hän olisi kuollut? Usko mieluummin parempaan huomiseen kuin katso kaiken olevan huonosti ja pilalla’’, kolli hymyili lempeästi ja kannustavasti Mutakatseelle. ’’Onhan sinulle sentään silti Viiltokynsi ja isäsi, sekä se idiootti veli Kastanjaturkki. Milloin olet viimeksi yrittänyt puhua siskollesi tai isällesi?’’, kolli kallisti kysyvästi päätään.
’’Tai sitten voit luoda oman perheen, josta pidät huolta, jota pidät kasassa toisinkuin se perhe, jossa kasvoit’’, kolli ehdotti mietteliäänä ja kohautti sitten lapojaan. ’’Älä turhaan pyydä anteeksi, olen vain mielissäni, kun suostuit kertomaan minulle’’, Varjosielu naukui lempeästi silmät tuikkien.

’’Se oli vain Veritähden juoni’’, SYNKKÄMYRSKY naukaisi katsellen päälliköitä, jotka alkoivat valua paikoilleen ja aloittaa kokoontumista. Hän ei ollut varma, kuinka kuvailisi asian Loimusydämelle, ehkä liika tieto olisi tälle naaraalle liikaa. Se oli kuitenkin salaisuus, raskas salaisuus.
’’Veritähti kadotti hänet. Hän nappasi veljesi, raateli osittain siellä pesässä ja vei hänet sitten mukanaan. Veritähdellä ei silloin ollut mitään, isäni.. Veljesi luuli, että minä olin kuollut hänen vuokseen ja oli valmis tappamaan itsensä’’, varapäällikkö selitti. ’’Kuolonmarja oli luovuttanut minut parannuttuani vasten tahtoaan Veritähdelle, kuten kerroin siitä, kuinka Veritähti houkutteli minut mukaansa turvaan. Myrskytähti oli myös siellä. Veritähti oli vienyt hänet sinne’’, kolli kohautti hennosti lapojaan.
’’Paholaisen tarkoituksena oli vallata Jokiklaani, pääsemällä eroon Myrskytähdestä. Hän kai ajatteli, että Liekkitähden avulla olisi saanut klaaninsa valtansa alle, sekä hän tiesi sen, että jos Myrskytähti johtaisi klaania ja hän yrittäisi kaapata vallan. Hän ei onnistuisi siinä, koska kissat pitivät veljestäsi, mutta eivät Liekkitähdestä, kun tästä tuli vainoharhainen kumppaninsa kuoleman jälkeen’’, kolli yritti järkevästi selittää. ’’Sain autettua Myrskytähden pakoon, kun Veritähti lähti pitkälle matkalle hakemaan kissoja avukseen, jotta saisi valloitettua metsän. Pakenimme veljesi kanssa, vaikka hän oli haavoittunut pahasti silloin. Laskeuduimme silloin yhtä putousta pitkin pitkän aikaa, koska en olisi jaksanut vasta parantuneiden haavojen takia kantaa häntä kauas. Myöhemmin päädyimme kauas järveltä, niin kauas, että hän saattoi jäädä sinne ja aloittaa oman elämänsä uudelleen, vaikka se oli hänelle raskasta’’, kolli vilkaisi Loimusydäntä.
’’En tiedä, mitä hänelle kuuluu nyt, mutten usko, että hän huonosti voisi. Silloin vietimme öitämme vanhassa ladossa, jossa heinäkasat kuhisivat hiiristä. Tutustuimme muutamiin erakkoihin, joiden kanssa hän jatkoi matkaansa uuteen elämäänsä’’, Synkkämyrsky naukaisi vaisusti ja mietteliäänä.




KÄRSIMYKSENVERI kohotti kulmiaan ja mittaili hetken päälliköiden joukossa puun alla olevaa puolinaamaista päällikköä. Sitten hän käänsi hitaasti violetinsiniset silmänsä Sädekatseeseen.
’’Tiesitkö, ettei Jäätähti usko Tähtiklaaniin?’’, kolli naukui hitaasti Sädekatseelle, kallistaen sitten päätään empien. ’’Miten hän siis on saanut heiltä unen tai päällikkönimensä?’’, Kärsimyksenveri kohautti lapojaan. ’’Siinäpä vasta mysteeri, jonka me voimme ratkoa vain hiljaisesti omissa mielissämme, koska totta kai metsä olettaa hänen uskovan Tähtiklaaniin. Uskoohan Myrkkyklaanin kissatkin siihen, jopa kumppanisi, mutta ei kumppanisi emo’’, musta kolli puhui hiljaa. Seuraten hetken naaraan silmiä, hän kääntyi vielä vilkaisemaan Punavirtaa, parantajaa, jonka huolestuneet silmät paistoivat heihin päin. Tuon se sitten osasi kuulla kaiken tai sitten tämä oli kuullut vain tyttärensä nimen mainittavan, joten Kärsimyksenveri päätti madaltaa ääntään ja pysyä hiljaisempana. He tosin istuivat kaukana parantajista, mutta Punavirta tuntui aina olevan valppaana, kun Jäätähden nimi mainittiin.
’’Tämä on minullekin suuri ilo ja kunnia’’, kolli hymyili. ’’Ja voisin luvata, että tulemme vielä tapaamaan siten, että kannamme saman klaanin kunniaa ja arvoa harteillamme’’, kolli myhäili. Hänellä ei ollut mitään virkaa enää synnyinklaanissaan, joten hän voisi hyvin astua aloittamaan uutta elämäänsä Myrkkyklaaniin.


VIHAKATSE kehräsi Erimielen kertoessa kolmesta pennustaan. Hän hiljaa lisäsi mielessään, että toivoi itsekin sitä, että joskus hänellä olisi jälkeläisiä. Jotta hän voisi joskus kertoa siitä Erimielelle ja he voisivat lässyttää heidän jälkeläisistään.
’’Mistä heidän nimensä tulevat? Saanko sellaista udella vai onko se perhe salaisuus?’’, kolli hymyili lempeästi, mutta silmät tuikkien uteliaisuutta. ’’Heistä tulee varmasti vielä vahva lisä klaanillenne, viisaita, arvokkaita ja vahvoja’’, kolli nyökytteli niinittelijän roolissaan.
’’Elämäsi kuulostaa todella herkulliselta nykyään, toivotan onnea siihen, että se jatkuu sellaisena. Rikkaana, rauhallisena ja onnellisena’’, Vihakatse nyökkäsi naaraalle.


RUOSKATÄHDEN pitkä häntä kiemurteli ilmassa, kun tämä kulki arpisen kehonsa kanssa muiden päälliköiden edestä ja asettui toiseen reunaan paikalleen. Valkeatähti mittaili nuorempaa veljeään, jonka silmät tuntuivat syöksevän myrkkyä häntä kohden.
’’Tottakai, ole vain hyvä Vihertähti’’, Tuskatähti naukui ja kiersi häntänsä tassujensa päälle, vilkaisten itseään kolme kertaa isompaa Leijonantähteä. Kilpikonnakuvioinen kolli pohti vain, kuinka typerältä pennulta saattoi näyttää Ruskaklaanin päällikköön verrattuna, toinen oli kuin vuorileijona ja hän siili lehtikasassa. Tai heinäsirkka. Mitenköhän oksat kannattelivat tätä päällikköä? Toisaalta tuo varmasti osasi tasapainoitella niin hyvin, että oksat luulivat häntä höyheneksi.
’’Minusta alkaakin jo vaikuttaa siltä, että meitä oikein odotetaan aloittamaan tätä’’, Valkeatähti naukaisi hymyillen kannustukseksi nuoremmalle Vihertähdelle, jonka vieressä Veriruusu nuolaisi lapaansa mietteliäänä, muttei sanonut Ruoskatähden tavoin mitään vastalausettakaan. Jäätähden ainokainen silmä lipui kissameressä ja tämä tuntui enemmän juonivan jotakin maailmanloppua kuin olevan todellisuudessa. Puolinaama heilautti kuitenkin häntäänsä sen merkiksi, että aloittakoot jos niin mielii.

Nimi: Mymmeli

11.11.2017 21:45
Fenkolitassu

"Ei, et ärsytä", mau'uin. "En vain ole ennen puhunut toisen klaanin kissojen kanssa. Oman klaanin kissat tuntuvat vain- tutummilta." Vaihdoin asentoa kiusaantuneena ja laskin korviani näyttääkseni pahoittelevalta.
*Toivottavasti hän ei ala epäillä mitään!* ajattelin. Onneksi päälliköt aloittaisivat kokoontumisen pian, ainakin päätellen liikehdinnästä ja järjestäytymisestä.

//Miks tää teksti on näin tönkköö >n<

Nimi: heli-fairy

11.11.2017 19:02
Pikku Närhen huuto ja syvän surulliset silmät, sekä vapiseva keho sai naaraan luimistamaan korviaan. Pikkuista oli niin kamalaa katsella, kun ei edes totuutta saatu kertoa. Mustan harmaa naaras keinutteli painoaan tassuillaan kuunnellessaan Siriusta. Silmät syvästä surusta ja rakkaudesta täynnä hän käänsi toista kohti ja murheissaan vielä joutui katselemaan punertavan kollin juoksua pois. Hänen sydäntään riipaisi, kun Routakin haki valkean Närhen mukaansa.
”Kaikki tulee vielä menemään hyvin”, hän hieman vapisevin äänin sanoi ja otti reippaita askelia sisarten perään. Tuntui niin pahalta olla kertomatta, että heidän emonsa seisoisi juuri siinä heidän edessään. HEHKUTONVALO huokaisi ja hännällään patisti SALAMAA tassuttelemaan nopeammin sisartensa perässä.
”Tuonne suuntaan”, parantajakissa naukaisi Roudalle ja vaihtoi hieman suuntaa. Heistä tulisi vahvoja klaanikissoja, kunhan nyt oppisivat ja pysyisivät yhdessä. Heistä tulisi jotain suurta, joista he kummatkin voisivat olla ylpeitä vielä tulevaisuudessa. Närhen sisäinen itku raapi Hehkuttomanvalon sydäntä, mutta hän ei voinut vaarantaa paikkaansa parantaja. Ehkä hän joskus voisi näille pennuille kertoa totuuden.
”Klaanimme leiri sijaitsee kallion alla olevassa suuressa onkalossa. Leirimme piiloutuu vesiputouksen taakse. Kuten jo varmaan huomasitte, minussa on yrttienhajua. Olen klaanin parantaja. Siis jos teille kellekään tulee koskaan huono olo, etsikää minut. Olen täällä juuri teitä varten, tilanteessa kuin tilanteessa”, naaras naukui hieman ehkä haikeasti, mutta välittävästi pikkuisille pennuilleen.

MUTAKATSE pyöritteli katsettaan tassuissaan, kunnes se eksyi kollin tassuihin. Ne olivat lempeän näköiset. Hieman suuremmat kuin itse naaraan.
”En tiedä… Sitä on tullut mietittyä hyvin pitkään ja kaikkea on tapahtunut ja tuntuu vain, että Tähtiklaani yrittää vetää pientä perhettäni palasiksi. En ymmärrä miksi…”, hän tuhahti ja luimisti korvaansa, nostaen sitten sinistä katsettaan kollin punertaviin silmiin.
”Perheemme oli 9 päinen. Minulla oli 7 siskoa, emo ja isä, kuten muillakin. Tuulipentu kuoli hyvin nuorena. Hänestä olisi tullut ihana sisar. Sulkatassu taas kuoli sodanaikaan. Hänestä olisi tullut ihana parantaja. Kohtalontassu katosi… Sitten on muut sisaret Kastanjaturkki ja Viiltokynsi. Kastanjaturkki on vain idiootti. Häntä syytettiin ensin emoni murhasta, kun hän hänet löysi, mutten taas enää tiedä mikä olisi totta. Haluan vain ehjän perheen… Ehjän perheen, joka rakastaa, eikä vähene kuu kuulta…”, hän murahti laskien katsettaan ja pudisteli päätään. ”Anteeksi”, hän naurahti itselleen ja katsahti päälliköihin, jotka alkoivat ihan juuri aloittaa kokoontumisen.

LOIMUSYDÄN katsahti Synkkämyrskyyn hieman yllättyneenä, mutta tajusi heti höristää korviaan. Myrskytähti oli siis tehnyt hyvää, jotain todella hyvää, kuin vain huolehtinut omista sisaristaan. Tumma naaras heilautteli hännänpäätään kuunnellessaan tarinaa, jota Synkkämyrsky kertoi elämästään, sekä hänen veljestään, Myrskytähdestä. Loimu ei osannut odottaa, mitä kaikkea hänen veljensä oli oikeasti saanut aikaan tässä hurmaavassa metsässä. Hänen sydäntään vihloi ajatella, mitä veli oli käynyt läpi ja mitä saanut aikaan. Tämä kissa tässä, oli hänen veljensä lähes kasvattama. Se loi lämpimän hymyn naaraan kasvoille.
Synkkämyrskyn tarina oli ymmärrettävä ja todella lämmin, myös surullinen. Naaras sai ihan uuden kuvan veljestään ja antoi paljon neuvoa siitä, millainen tästä oli tullut. Nyt kun hän sai uutta tietoa klaaneista, sekä tästä Tähtiklaanista, ehkä hän näkisi veljensä vielä joskus. Vielä joskus yhteisellä taivaalla. Loimusydän katsahti nopeasti päälliköihin, mutta käänsi sitten hieman surullisena katseensa takaisin. Koko tarina tästä Veritähdestä oli hänestä kuvottava, ja naaras ei voinut kuvitellakaan mitä kaikkea tuo oli saanut aikaan. Kylmäväreet saivat tuon turkin pystyyn, kun Synkkämyrsky viimeisteli tarinaansa. Hän joutui hetkeksi sulkemaan silmänsä, kun ajattelikin veljensä kuolemaa. Syvään henkeä ottaen varapäällikkö käänsi katseensa takaisin. Hän hieman ihmetellen katsahti toista silmiin ja lopulta hänen sydämensä jätti lyönnin välistä.
”Hän… mitä”, naaras naukaisi käheällä kummastuneella äänellä. Tuon toinen korva oli painunut alas ja katse oli surullinen ja hämmentynyt. ”Miten hän voisi olla?” hän henkäisi uudestaan ja katsahti hetkeksi taivaalle sulkien silmänsä. Korvissa soi vieläkin tarina siitä, miten pesä ui veressä ja mielikuvat välkkyivät ohi hänen silmien. Naaras joutui pudistamaan päätään ennen kuin katsahti takaisin Synkkämyrskyyn.
”Oletko varma?”

SÄDEKATSE nyökäytti päätään hiljaisena ja piirsi kynnellään hiekkaan jotain kuviota.
”Hän sanoi nähneensä minut ennustuksessa. Olisin kyllä mieluusti antanut paikkani Pakkasnaurulle”, hän naukui puoliksi itselleen hiljaisella äänellä. Naaras nosti turkoosia katsettaan ja väräytti korvaansa. Kärsimyksenveri tuntui jotenkin lämpimämmältä, kuin silloin matkalla. Ei hän ottanut edes paljoa muihin kissoihin kontaktia, kuin vain Pakkasnauruun tai Hopeatassuun.
”Olen todella iloinen, että pääsin tapaamaan sinua. Tämä on vain ilo”, hän naukaisi vieno hymy huulillaan. ”Olisin iloinen nähdessäni sinut siellä, mutta se on vain ja ainoastaan sinun valintasi. Todella toivon, että klaanisi olisi ollut arvostavampi sinua kohtaan. Sentään me näemme toisemme erilaisessa valossa ja olen iloinen, että sain olla kanssasi siellä matkalla”, hän naukui lempeästi ja räpäytti silmiään toiselle.

ERIMIELI nyökäytti päätään Vihakatseelle hieman surullisena, mutta piti silti rohkaisevaa ja lempeää hymyään kasvoillaan. Valkea naaras vilkaisi takajalkaansa ja kohautti olkiaan.
”Tarpeeksi hyvin, että saan olla soturina ja taistella klaanini puolesta”, hän naurahti ja räpytti iloisena silmiään. Verenpiikki ei ollut hylännyt häntä vaan auttoi kuntoutuksessa ja hassustihan se oli päättynyt. Heidän käpäliinsä oli päätynyt kolme ihastuttavaa pentua.
”Saimme kolme aivan hurmaavaa pentua. Haamutassu, Hiirentassu ja Huurretassu. Haamutassu näyttää ihan isältään ja Hiirentassu ja Huurretassu taas hieman harmaan sävyisiäkin. Kuitenkin kaikilla isänsä ja emonsa piirteitä. Kuten kuulit, he ovatkin jo oppilaita. Hiirentassu on parantajaoppilas”, naaras hykersi iloisesti ja lempein äidillisin silmin katseli Vihakatsetta.
”Toivon, että teidän käpäliinne ilmestyy jonain päivänä samanlaisia ihastuttavia palluraisia.”

VIHERTÄHTI loikkasi keveästi Viekastähden rinnalle, joka nyökäytti toiselle päätään tervehdykseksi. Muut päälliköt alkoivat pikkuhiljaa myös saapua paikalle, ja musta kolli katsahti Valkeatähdestä lähestyvään Tuskatähteen.
”Saanko aloittaa kokoontumisen?” nuorempi kolli kihisi melkein innostuksesta, kun katseli edessään pikkuhiljaa kerääntyvää kissamerta. Tämä oli kuin unelma. Toivottavasti Toivontähtikin piti tästä. Toivottavasti hän olisi kunnossa. Vihreät silmät kääntyivät takaisin muihin päälliköihin ja Viekastähti nyökäytti hyväksyntänsä asialle, kuten myös pian paikalle saapuva suurempi Leijonantähti, joka asettui hieman reunaan viimeisenä klaanipäällikkönä ollessaan. Musta kolli heilautteli häntäänsä innokkaana ja katsahti kohti Hopeahäntää ja Kuuta.

Nimi: Masi

11.11.2017 13:50
//Noniin, vihdoinkin jaksoin. Mymmelille tässä ekana vastaus, sitten Helille ja vikana kaks Wilmalle ^^ Varmasti on paljon kirjotusvirheitä, mut wordin mukaan ois 6 sivua yhteensä tekstiä  //

SINITASSU kuunteli mietteliäänä Fenkolitassua, hän ei oikein ymmärtänyt tuon sanoista, tämän päälliköksi tulo intoa.
’’Minä haluaisin olla päällikkö, koska silloin jokainen kissa klaanissa olisi minun lapsiani. Huolehtisin heidän turvallisuudestaan ja klaanimme tulevaisuudesta kuin emot pennuistaan’’, naaras naukaisi ja heilautti häntäänsä, katsellen sitten ympärilleen.
’’Tuo tuolla on siskoni Harmaatassu’’, hän naukaisi ohimenevästi ja heilautti häntäänsä harmaata naarasta kohti, joka puhui Kanervatassun kanssa. Hän päätti olla enempää mainitsematta, ja päätti keskittyä katsomaan päälliköitä, jotka näyttivät alkavan kokoontua puhuakseen.
’’Näytät siltä, että haluisit sanoa jotakin, mutta et tiedä miten sanoisit sen’’, Sinitassu töksäytti, kun tämä mittaili toisen eleitä. Tämän sanavalintoja, tämän käytöstä. ’’Ärsytänkö minä sinua, mutta yrität olla kohtelias minulle?’’, naaras kysyi hämmentyneenä.


’’Minä en halua olla mikään tassu! Minä olen Pikku Närhi!’’, naaras naukui ulisevalla äänellään ja sai SIRIUKSEN huokaisemaan surumielisen turhautuneesti. ’’Minä en halua mihinkään klaaniin, jos isä ei ole mukana! Minä en halua lähteä kanssasi sinne, enkä minä ole turvassa siellä veljieni kanssa! Minä olen turvassa, jos isä on paikalla!’’, Pikku Närhi huusi itkien ja Routa vilkaisi lapansa ylitse siskoaan, sitten isäänsä. Routa olisi halunnut olla samaa mieltä, mutta hän näki isän tuskaisista silmistä, kuinka vaikea tilanne hänelle oli.
’’Me menetimme jo äidin, en halua menettää isääkin!’’, naaras ynisi poskilta karvat liimautuen nahkaa vasten, kun pieni karvapallo itki. Siriuksen sydäntä vihlaisi ja hän olisi halunnut sanoa, että emosi seisoo edessäsi.
’’Me näemme kyllä, tulen käymään’’, Sirius hymyili, mutta Pikku Närhi kiersi tassunsa isän paksun hännän ympärille ja pudisti päätään.
’’Se ei riitä!’’, hän vinkui. ’’En halua mennä tuohon klaaniin, koska siellä ei voi kalastaa elämän puhtaasta vedestä. Siellä puut ovat niin kuolleita, ettei niissä voi kiipeillä. Siellä haisee pahalle, eikä siellä juokse kaneja! Tämä maa on kuollut täällä! Minä en halua mennä sinne, se on pimeä paikka!’’, valkea naaras ulisi ja painoi päänsä isänsä häntään ynisten.
Sirius huokaisi raskaasti ja katseli hiljaisena Hehkutonvaloa. Kolli heilautti häntäänsä vapaaksi Pikku Närheltä ja naaras lensi kuonolleen isänsä vierelle. Naaras kohotti katseensa itkuisena isäänsä, jonka kasvoilla oli nyt vihainen ilme. Se sai pienen naaraan niskakarvat pörhistymään säikähdyksestä. Miksi isä oli hänelle vihainen?!
’’Tämä maa on sinun maasi ja sinä menet sinne! Sinä kuolet, jos jäät kanssani! Minä en voi tulla tuonne ja sinä voit, joten sinun on mentävä’’, Sirius murisi pienelle naaras pennulle, jonka silmät olivat laajentuneet säikähdyksestä. ’’Hehkutonvalo tekee kaikkensa, että te olette turvassa ja voitte elää ansaitsemaanne elämää, mutta sinä et osaa arvostaa sitä! Sinun pitäisi olla kiitollinen Hehkutonvalolle, joka on valmis uhraamaan henkensä puolestanne, jotta pääsette klaaniin turvaan’’, punertava kolli sähähti, mutta Pikku Närhi ei suostunut katsomaan yrtin tuoksuista naarasta. Hän katsoi pelokkaana, mutta itkuisena, sekä rakastavaisena isäänsä.
’’Minä menen nyt, te seuraatte Hehkutonvaloa, hän vie teidät kotiinne. Hän huolehtii teistä, rakastaa teitä ja opastaa teidät oikealle polulle’’, Sirius murahti ja käänsi selkänsä pennuille, sekä kumppanilleen. Hän kirisi nopeasti käpälänsä juoksuun, koska silmäkulmia alkoi kuumottaa. Kyyneleet tekivät tuloaan, eikä Pikku Närhen itkuinen huuto auttanut yhtään.
’’Isä odota!’’.
Routa katseli hiljaisena punertavan kollin perään. Pikku Närhi oli purskahtanut huutavaan itkuun, eikä edes yrittänyt peitellä sitä. Pieni pörröinen naaras lähti itkuisena kipittämään suuntaan, johon Sirius oli mennyt. Routa huokaisi raskaasti. Pippurikasa. Tuo ei antaisi periksi, ei sitten millään. Naaras oli aina turvautunut isään, eikä voinut nyt ymmärtää, miksi isä ei rakastanut enää häntä. Routa, joka oli oppinut Siriukselta, että olisi kylmetettävä tunteensa oli oppinut sen hyvin. Kasvot olivat ilmeettömät ja hän astui Pikku Närhen tielle.
’’Sinä et ole mikään pentu. Ja suuntasi on väärä, me olemme menossa tuonne’’, tummempi kolli maukui siskolleen, joka kurtisti kulmiaan ja pudisti hurjasti päätään. ’’Minä en tule!’’, naaras vikisi, ääni oli melkein kokonaan kadonnut.
Routa nappasi siskonsa niskasta ja raahasi tätä vahvoin askelin Hehkutonvalon ohitse kohti suuntaa, josta Sirius oli puhunut. Pikku Närhi oli luovuttanut. Hän ei jaksanut pistää vahvemmalle veljelleen vastaa, mutta hän itki. Ei ääneen, hän ei ollut mikään pentu. Mutta hän itki, kyyneleet valuivat hänen pehmeän valkoisia poskiaan pitkin, kun isoveli kantoi pientä pörrökasaa kohti Synkkäklaania.




VARJOSIELU luimisti korviaan ja siirtyi lähemmäs naarasta, jos tämä ei haluaisi kertoa kovemmalla äänellä. Hän laski häntänsä tämän lavalle ja laski kasvoilleen aran hymyn, lempeän katseen.
’’Miksi kaunotar? Miksi perheesi pilaa kasvoiltasi kauniin hymysi?’’, kolli kysyi hiljaisena. Hän ei pitänyt siitä, että naaras oli surullinen. Hän halusi sen pienen hymyn takaisin, mutta hän halusi myös auttaa naarasta. Tätä painoi asiat, ja Varjosielu halusi helpottaa naaraan oloa.
’’Mistä kaikki sai alkunsa?’’, hän kysyi hiljaisena vilkaisten naaraan silmiä.



SYNKKÄMYRSKYN silmät laajenivat hitaasti yllätyksestä, kun hän ymmärsi, että tämä naaras olisi hänen kasvatti-isänsä sisko. Kollin sisko, joka oli valmis riskeeraamaan henkensä, kun kasvatti Synkkämyrskyn kumppaninsa kanssa.
’’En ole varma, mitä haluat kuulla minun kertovan hänestä’’, Synkkämyrsky sanoi hiljaa ja hänen kaulassaan olevaa syvää kolollista arpea vihlaisi. ’’Hän kasvatti minut omana poikanaan, vaikka olin hirviön poika’’, kolli hymyili hiljaisena, surullista hymyään.
’’Liekkimyrsky, hänen kumppaninsa, taisiis Liekkitähti kertoi minulle kerran, että oli hakenut minut Synkkäklaanin rajalta, kun isoäitini Kotkansulka toi minut Liekkitähdelle. Liekkitähden omat pennut syntyivät samana iltana ja Kyynhammas auttoi häntä saamaan lavastettua ja aseteltua kaiken siten, että kaikki näytti klaanitoverien silmissä siltä, että minä olisin syntynyt oikeiden pentujen kanssa samaan aikaan. Liekkimyrsky kertoi vasta myöhemmin asiasta Myrskytähdelle, joka oli järkyttynyt, koska ymmärsi, että olin Veritähden poika’’, kolli kertoi hiljaisella äänellään. ’’Kotkansulka oli pyytänyt Liekkitähteä ottamaan minut kokoontumisessa, missä he olivat viimeisellä kerralla tavanneet. Veritähti menetti synnytysyönä malttinsa, kun emoni kuoli verenhukkaan sairautensa takia, eikä parantaja voinut pelastaa häntä. Veritähti kajosi sitten meihin pentuihin, koska uskoi meidän tappaneen emomme syntymällä. Tavallaanhan se on tottakin’’, kollin ääni katosi hetkeksi ja hän mittaili tassujaan.
’’Kasvoin Myrskytähden poikana Jokiklaanissa, sisaruksinani Sudensilmä ja Täpläturkki. Kun oli oppilasiässä, kuulin, kuinka Liekkitähti oli kauhuissaan siitä, että Veritähti kajoaisi varmasti vielä heihin. Kuulin sen, kun emoni halusi päästä minusta eroon, mutta Myrskytähti väitti vastaan, että olen heidän poikansa nyt. Veritähti yritti muutaman kerran saada minut omiin kynsiinsä, mutta Myrskytähti onnistui pitämään hänet kaukana’’, Synkkämyrsky huokaisi, muistellen, kuinka Veritähti oli usuttanut Synkkämyrskyn veljen Itachin tapaamaan Synkkämyrskyä. ’’Myöhemmin riitelin heidän kanssaan, kun olin tavannut oikean veljeni sattumoisin rajalla. Minulle se oli sattuma, hän oli todellisuudessa siellä vain isämme käskystä. Tapasimme useita kertoja, koska en vielä tiennyt, että olen Veritähden poika. Riitelin Myrskytähden ja Liekkitähden kanssa, kun Täpläturkki oli nähnyt minut ja veljeni keskustelemassa rajalla. Emoni käski minun lähteä, hän huusi silloin niin paljon, hän kertoi koko klaanille totuuden. Hän vain huusi ja huusi, hän oli niin raivoissaan siitä, että he olivat kasvattaneet minut, enkä osannut edes kiittää siitä’’, Synkkämyrskyn korvat painuivat alemmas ajatuksesta.
’’Sudensilmä oli tiennyt jo jonkin aikaa, etten ole hänen oikea veljensä ja hän halusi lähteä mukaani. Me lähdimme Liekkitähden ajamana pois Jokiklaanista ja päädyimme Varjoklaaniin, koska isäni oli siellä. Koska Veritähti ja veljeni olivat siellä. Kaipasin enemmän kuin tarpeeksi takaisin Jokiklaaniin, olin hyvä uimaan, rakastin kalastamista, kaipasin Myrskytähteä ja Liekkitähteä, sekä Täpläturkkia. Klaanin turvaa ja oppilastovereitani, sekä mestariani Arpisydäntä, sekä rakasta ystävääni Tuskatähteä ja unohtamatta parantajaa Punavirtaa’’, kolli hymyili haikeana. ’’Mutten voinut enää palata. Liekkitähden viha ja Myrskytähden pettymys silmissä ajoivat minua pois sieltä. Päätin vain, että selviän oman perheeni kanssa Varjoklaanissa, vältän sukulaisiani ja keskityn Sudensilmään. Myöhemmin saimme pentuja Sudensilmän kanssa’’, naaraasta tuleva muisto vihlaisi hänen sydäntään. ’’Nimesimme heidät Puumasydämeksi, oikean emoni siskon mukaan, Lieskatassuksi, Sudensilmän emon mukaan, sekä Veriliekiksi oikean isäni mukaan. Saimme myös kolmannen tyttären Kirouksenveren, mutta uskoimme hänen silloin olevan kuollut, myöhemmin Sudensilmä kertoi, että oli antanut pennun Korppivarjolle, emoni veljelle kasvatettavaksi Synkkäklaaniin’’, Synkkämyrsky kertoi, tietämättä oikein mitä sanoa.
’’Ensin menetin pentuni, Lieskatassu kuoli ketun surmaamana, sitten Veritähti taivutteli Veriliekin tanssimaan oman tahtinsa mukaan minua vastaan. Puumasydän löysi itselleen kumppanin, mutta menetin pian hänetkin, viheryskälle, kuten myös oman kumppanini Sudensilmän. Myöhemmin sodassa luopio joukkoa vastaan Blue niminen naaras kissa yritti surmata veljesi iskemällä tämän rintaan suuren puuvaarnan’’, kolli sulki silmänsä, arpista reikää hänen kaulallaan vain vähän sydämen sivussa vihloi. ’’Syöksyin hänen eteensä’’, kolli sanoi hiljaa, muttei katsonut Loimusydäntä.
’’Sinä yönä sain perheeltäni anteeksi käytökseni, sain anteeksi Liekkitähdeltä, sekä Myrskytähdeltä. Mutta sain myös Veritähdestä vihamiehen. Hän kunnioitti tekoani, että näytin todellisen sieluni hänelle, mutta vaikka hän jättikin minut rauhaan, hän ei antanut minun enää astua klaaniinsa. Olin menettänyt oman perheeni, isäni ja emoni, sekä kasvattivanhempani jo kerran’’, Synkkämyrsky toisti hiljalleen tapahtumia, jotka vilisivät hänen silmissään. ’’Myöhemmin heräsin sodan jälkeen. Varjoklaanin parantaja Kuolonmarja oli saanut minut hoidettua kuntoon, hän tosin ei voinut tehdä sitä klaanissaan, koska Veritähti oli kieltänyt minua astumasta klaaniin enää. Tietenkin ensimmäinen ajatukseni herättyäni oli, että onko Myrskytähti kunnossa, mutta Kuolonmarja kertoi minulle vain, että olin maannut puolikuolleena yli kuun’’, kolli murahti turhautuneena.
’’Seikkailin sokeasti metsissä, en tiennyt mihin mennä. Mutta törmäsin Veritähteen, joka kertoi minulle, että Jokiklaani ei ottaisi minua vastaan, koska Liekkitähti oli noussut päälliköksi. Kasvattiemoni oli masentunut, sekä kärsi mielenterveyshäiriöstä. Myrskytähti oli kuollut, hän oli järjiltään, hän purkasi sitä kaikkeen, niin tahallisesti kuin tahattomastikin’’, Synkkämyrsky ynähti hiljaa. ’’Päätin seurata kaikesta huolimatta Veritähteä, kun hän sanoi, että hänellä on minulle jokin paikka mihin mennä. En voinut mennä klaaneihin, en voinut mennä Jokiklaaniin, en Varjoklaaniin. Tuuliklaanissa en pärjäisi, Myrskyklaani oli silloin kuolemaisillaan, Synkkäklaani oli velisiteessä Varjoklaaniin, kun taas Yöklaani ja Myrkkyklaani eivät ottaisi minua sisään, koska olivat vasta saapuneita’’, Synkkämyrsky yritti selventää tilannetta.
’’Myrskytähden kuolemassa mielenkiintoisinta oli se, että hänen ruumistaan ei koskaan löydetty. Kaikki vain tiesivät, että Veritähti oli tappanut hänet, vain siksi, että hän oli raadellut Myrskytähden tämän omassa pesässä Jokiklaanissa ja vienyt ruumiin mukanaan. Liekkitähden tullessa paikalle, pesä oli uinut kollin verestä. Veritähti kertoi minulle silloin, että teki sen vain kostoksi siitä, ettei hän nauttinut siitä, kuinka veljesi leikki sankaria ja suojeli kaikkea, mutta samalla esti häntä olemasta isä minulle’’, Synkkämyrsky katsoi hiljaisena Loimusydäntä. ’’Paikka, jossa olin turvassa’’, kolli veti henkeä, että saisi asian sanottua. ’’Veljesi ei ole kuollut, Loimusydän’’.

KÄRSIMYKSENVERI kohautti lapojaan, totuus vain oli, että klaani ei ollut katsonut hyvällä matkaa, enemmänkin sellaisesta näkökulmasta, että hän oli nyt liittoutunut muiden klaanien kanssa. Hän kuunteli hiljaisena Pakkasnaurusta, kun Sädekatse tuntui vaivaantuneemmalta kuin hetki sitten.
’’Olen yllättynyt, että sinä olet Myrkkyklaanin varapäällikkönä kumppanisi sijasta, jos totta puhutaan. Pakkasnaurulle, kun emo oli tärkeä ja hän halusi näyttää tälle taitonsa, mutta ilmeisesti Jäätähti on viisaampi kuin miltä näyttää’’, kolli hymyili. ’’Pakkasnaurun valinta olisi varmasti tuhonnut koko klaanin’’, kolli huokaisi hiljaisena.
’’On hienoa tavata sinut näin, ettei tarvitse näyttää siltä kuin olisi valmis surmaamaan toisen ja ilman mitään ylimääräistä kireyttä välillämme. Ehkäpä minun pitää raahautua vielä Myrkkyklaaniin, kun siellä sentään on minulle joitakin tuttavuuksia’’, kolli hymyili tarkoittaen sanojaan enemmän kuin osasi kuvailla. Hän oli yksin, hukassa ja vihainen klaanilleen.


VIHAKATSE hieman säikähtäneenä naaraan kertomusta, siitä tuntui olevan niin vähän aikaa, kun he olivat naaraan kanssa vasta harjotelleet Varjoklaanissa ja sen aikana, sekä sen jälkeen tälle oli käynyt vaikka ja mitä.
’’Niin Varjoklaanista taisi meille molemmille jäädä hieman hapan maku suuhun.. Sinun kollisi valitsi toisen naaraan ja minun perheeni käänsi minulle selkänsä, kun löysin Satakielen’’, Vihakatse huokaisi hiljaisena, mutta ymmärtäväisenä. Hän muisti sen kyllä, Sudenulvonta oli kääntänyt selkänsä Erimielelle ja rakastunut oppilaaseensa Syyslauluun. Erimielen päästessä Lumouksenklaaniin, Sudenulvontakin oli päätynyt sinne, muttei Vihakatse tiennyt, minkälaiset kaksikon välit nykyään olisivat.
’’Kuinka jalkasi on nyt voinut?’’, Vihakatse naukaisi painaen häpeissään päätään alaspäin. Ehkä Erimieli ei olisi loukannut sitä, jos Vihakatse olisi ollut mukana sodassa samalla puolella tämän kanssa. Hänen sydäntään vihlasi ajatus, mutta hän oli heti lähtenyt, kun oli tullut tilaisuus ja kun se tuli, hän oli päätynyt Myrskyklaaniin. Kiitos Liekkimarjan ja Vihertähden hän oli saanut tilaisuuden aloittaa uudelleen elämänsä ja perheensä.
’’Mutta on ilo kuulla, että sinulle on tapahtunut jotakin hyvääkin. Oletteko te siis saaneet pentuja Verenpiikin kanssa?’’, kolli kysyi hymyillen. Voi että, Vihakatse rakasti pentuja. Hän oli ollut auttamassa Yönkäärmettäkin kolmen karvapallon kanssa pentutarhaalla, vaikka hänen olisi samalla pitänyt hoitaa soturin tehtäviään.

LEIJONAVARJO vilkaisi Usvahallaa, joka hymyili vain kannustavasti ja kääntyi kahden Valkovirran pennun puoleen. Kolli lähti astelemaan Valkovirran perässä, kirien tätä suurilla käpälillään. Kolli saavutti nopeasti naaraan ja painoi kuonoaan lähemmäs maata, jotta saisi jonkun vainun tästä karkulaisesta.
’’Miten hän on onnistunut noin vain katoamaan ilman, että kukaan huomaa hänen kadonneen’’, Leijonavarjo huokaisi, saaden pienen vainun pennusta, mutta se katosi pian. Sade oli pyyhkinyt maata ja vienyt, sekä sekoittanut hajuja keskenään. ’’Ehkä meidän pitäisi aluksi katsoa tämän saaren pientareet, ettei hän vain ole pudonnut veteen?’’, kolli ehdotti murheellisena.
’’Vaikka sanotkin, ettei pikkuinen nopeasti liikkuisi, emme kuitenkaan ole varmoja kuinka kauan hän on ollut kadoksissa’’, kolli sanoi hiljaa, katsellen pensaiden alle, mutta löysi vain tallottuja marjoja. Tallottuja marjoja? Voisikohan Laventelipentu ollut kulkenut tästä?

SALVIATASSU piti katseensa enimmäkseen päälliköissä ja odotti kokoontumisen alkua, mutta välillä vilkaisi myöskin Kastehelmeä, joka kuitenkin hymyili omaa ystävällistä hymyä ja vääntelehti rennosti hännänpäätään. Salviatassu ei täysin ymmärtänyt soturin rentoutta, mutta kai se kuului soturi-ikään sitten? Voisiko Salvitassukin olla soturina noin..rento ja tottunut?
"Kiitos. Teidänkin nimet ovat kauniit ja sopivat", Kastehelmi hymähti ystävällisesti ja hymyili molemmille. Salviatassu ehti jo ajatella olisiko mustan naaraan hymy edes aito kahdelle nuoremmalle, mutta ei siitä saanut kuin vain lämpöä, joten sinivihreä silmäinen joutui hyväksymään totuuden.
"Onhan soturina mukavaa, mutta pidin harjoittelusta ja siitä, että tein mestarina ja muut soturit ylpeiksi vaikka ehkä kasvoinkin sitten veljieni varjoissa", Kastehelmi naurahti mahdollisimman lämpimän huvittuneena tarkoittaessaan sanoillaan veljeään Vihertähteä sekä yöklaanin soturia Valkohaamua.
"Entä miten koulutuksenne? Ketkä ovat edes vanhempanne? On mukava tietää aina synnyinklaaninsa uusista perheistä", ruskea silmäinen totesi edelleen hymyilevin kasvoin.

’’Onko sinulla jo oppilas?’’, PIHKATASSU huomasi kysyvänsä silmät uteliaasti tuikkien. Sekä huomasi pian itsensä punastuvan, kun naaras sanoi heidän nimiään kauniiksi. ’’Enemmän oman nimeni osalta odotan sitä, että saan soturinimen, että saan todellisen nimen, joka kuvastaa minua. Tassu- pääte kuin nyt jokaiselta oppilaalta löytyy’’, naaras selitti hymyillen mielipidettään asiasta. Kyllä hän mielellään voisi toimia klaanissa oppilaana, mutta halusi nopeasti soturinimensä.
’’Vanhempamme ovat Sumunkuiskaus ja Varisjalka’’, naaras selitti hymyillen. Hän oli ylpeä isästään, mutta samalla muisto emosta sai hänen korvansa nytkähtämään alaspäin surumielisesti. Emo oli kuollut vain vähän aikaa sitten, kun oli sairastunut vakavasti ja juuri vähän sen jälkeen, kun pennut olivat päässeet oppilaiksi. ’’Sisaruksinamme meillä ovat vielä Okatassu ja Tomutassu’’, naaras naukui, mutta heilautti häntäänsä viitatakseen, että he eivät päässeet paikalle.
’’Ketkä sinun vanhempasi ovat ja sisarukset?’’, naaras kallisti päätään, kun Myrskyklaanin naaras oli maininnut, että jäisi veljiensä varjoon. ’’Minun mestarini on Puolukkalintu ja Salviantassun mestarina toimii Tulenkipinä’’, naaras naukui hymyillen. ’’Ketä sinun mestarisi oli?’’, naaras kallisti päätään hymyillen iloisesti, kun sai puhua näin ystävälliselle naaraalle.

Nimi: Mymmeli

10.11.2017 19:37
Laventelipentu

Heräsin aivastukseen ja ikävään oloon. Hoipertelin ulos kolosta kylmissäni ja nälissäni. Jaksoin silti säilyttää toivoni ja lähdin suuntaan, jonne päin aurinko oli laskenut. Nyt siellä näkyi vain kelmeänvihreä. rantu. Lukemattomat valkoiset valot alkoivat syttyä taivaalle. Kompastuin puun juureen ja lensin rähmälleni maahan. Niiskaisin turhautuneena ja aivastin taas. Kylmä alkoi tarrata turkkiini jäisillä kynsillään. Ponnistelin silti vielä vähän matkaa. Sitten lyyhistyin maahan. Ajattelin Myrskypentua ja Haukkapentua, rakkaita veljiäni. Emmehän me sukua olleet, mutta olivat he silti minulle kuin isoveljiä. Synkkä Haukkapentukin oli minulle niin tärkeä. Tiesin hänen olevan kateellinen Valkovirralta saamastani huomiosta, mutta toivoin hänen tietävän, että en halunnut olla hänelle ilkeä. Päätin pyytää häneltä anteeksi heti, kun pääsisin leiriin. Sitten ajatukseni siirtyivät Valkovirtaan.
*Hän on varmaan aivan kamalan huolissaan!* Päätin pyytää häneltäkin anteeksi. Laahustin muutaman askeleen ja vajosin taas maahan. Toivoin, että joku löytäisi minut, sillä en jaksanut kävellä enää ollenkaan. Viimeinen ajatukseni oli kuva Valkovirrasta, Haukkapennusta ja Myrskypennusta. Sitten vajosin syvään tiedottomuuteen ajattelematta enää mitään.

Fenkolitassu

"No... millainen siskosi on? En oikein ole nähnyt ketään..." totesin ja vastasin samaan hengenvetoon: "Päälliköksi haluaisin, koska voisin johtaa klaania ja pitää heistä huolta. Minulla ei ole perhettä... en haluaisi puhua siitä." Olin jo miettinyt kunnioitettavaa syytä päällikköhaaveilleni. Pyyhin naaraan juovikasta turkkia katseellani ja osuin hänen silmiinsä. Ne aistivat uteliaisuutta ja jotain muuta... ehkä hän halusi sanoa jotain?
*Miten helppoa*, ajattelin. *Kuin näkisin hänen päähänsä.* Tämä naaras ei todellakaan osannut sulkea tunteitaan silmistään, ne paistoivat kuin kirkas valo. Hän olisi helppo kohde.

Nimi: heli-fairy

10.11.2017 13:27
HEHKUTONVALO katseli pieniä pentujaan ihaillen ja heilautteli tuuheaa häntäänsä rauhalliseen tahtiin takanaan. SALAMA kallisti hieman päätään ja tutkaili tätä naarasta kummillaan.
”Sirius on oikeassa. Klaani käyttää kaksiosaista nimeä. Voin kertoa teille enemmän myöhemmin, mutta lyhyesti kuten isännekin jo sanoi, kannamme kaksitavuista nimeä. Olin ennen Hehkuton, Hehkutonpentu. Sitten Hehkutontassu ja nyt Hehkutonvalo. Teillä on nimet, Salama, Närhi ja Routa. Tehän olette jo noin kuuden kuun ikäisiä, eikö niin? Teistä tulee soturioppilaita, eli saatte nimellenne päätteen -tassu, kunhan teidät hyväksytään klaaniin”, naaras naukui ja katsoi lämmön täytteisin silmin Routaa. Hänen nimensä tuli ensin hänen silmistään. Tummat, ei melkein mitään väriä, Hehkuton. Siitä -valosta hän ei tiennyt. Se annettiin hänelle Kuulammella, kuten muillekin parantajille. Ehkä se oli hieman hänen luonnettaan. Tuo valoa ja välittää, parantaja. Syntyikö hän edes klaaniin? Salamakin asteli pian veljensä perässä tummemman naaraan rinnalle, sitten katsahtaen Närheen.
”Älä huoli Pikku Närhi. Olet turvassa veljiesi kanssa ja olen täällä tukemassa teitä. Olen varma, että näette vielä isäännekin. Kun teistä tulee sotureita, saatte olla ylpeitä sotureita ja isänne, ja emonnekin, olisi todella ylpeitä teistä. Mikä hätänä, Pikku Närhi?” pieni emollinen naukaisu päätti naaraan lauseen. Hän nousi parempaan asentoon ja katsahti Siriuksen tummista kasvoista tuon takana olevaan pieneen valkeaan karvapalloon.

MUTAKATSE painoi päätään ja katsahti sitten Varjosielun lempeisiin silmiin. Hänen ei tehnyt mieli puhua, mutta tämä herra näytti nyt oikeasti kiinnostuneelta ja tuntui välittävän. Naaras laski katseensa hetkeksi tassuihinsa ja heilautti tuuheaa hännänpäätään. Häntä nauratti kollin ehkä hieman lapsellinen kuvaus, ”saanko nenälleni”… Naaras tuhahti ja kohotti katsettaan pienen pieni hymyn kaarre suupielessään.
”Perhe juttuja vaan… Veljeni on idiootti, emoni kuoli, isäni kuoli kauan sitten…. Ei, en tiedä… Anteeksi en tiedä… Kaikki on hyvin, ei tässä mitään…”, hän naukui ja pudisti hennosti päätään puristaen sitten silmänsä kiinni. Kaikki olisi hyvin, mitään ei tapahtuisi, ehkä jonain päivänä hän näkisi perheensä taas uudestaan… Kaikki päättyi niin nopeasti. Hän huokaisi ja katsoi surullisena kulmiensa alta kohti Varjosielua. Välittikö kolli oikeasti?

LOIMUSYDÄN tervehti Synkkämyrskyä ja asettui rauhallisesti istumaan tuon rinnalle, kun katseli Tuskatähden menoa kohti päälliköiden paikkaa. Höristäen korviaan tumma naaras käänsi katseensa lopulta tähän kolliin, joka vielä esitteli itsensä.
”Tuskatähti puhui sinusta. Niin kuin hän esittelikin, olen Loimusydän. On kunnia tavata sinut näin”, hän naukui ja tuumi hetken sanojaan, pitäen kuitenkin katseensa kollissa.
”Tuota, uskon, että tunnet veljeni. Ja hänen takiaan Tuskatähti kertoi, että voisin tutustua sinuun ja puhua kanssasi. Siis olettaisin, että olisimme sukua. Myrskytähti, hän kuoli kuita sitten, hän on veljeni”, naaras naukui lempeyttä äänessään taas muistellessaan veljeään. Ajatuksia katosi kuin höyrynä ilmaan ja naaras pällisteli hetken tassujaan, ennen kuin katsahti taas Synkkämyrskyyn.
”Onko sinulla jotain kerrottavaa veljestäni?” hän naukui lopulta hiljaisemmin. Lopulta hän ei kuitenkaan tiennyt Myrskystä mitään.

SÄDEKATSE lempein silmin hymyili kollille ja välillä käänteli katsettaan ympärillään, hahmottaen mitä olisi pian tapahtumassa. Oli mukava taas tavata ja keskustella vanhojen tuttujenkin kanssa, joiden kanssa on olut tekemisissä. Naaras naurahti tuon kommentille ja luimisti hieman korviaan ajatukselle, mitä olisikin voinut tapahtua. Miten kaikki olisikin voinut mennä. Hän paineli tassujaan maahan ja antoi viileän yö ilman tunkeutua turkkinsa alle, tuoden kuitenkin tyydyttävää viileyttä hänen kehoonsa. Soturitar loi Kärsimyksenvereen hieman surumielisen katseen, kun kuuli mitä tälle oli käynyt.
”Olen pahoillani… Olisin ajatellut, että klaanisi olisi ollut ylpeämpi matkasta…”, hän naukui hiljaa ja tutkaili tätä hetken, kuitenkin sitten laskien katsettaan. Jaa Pakkasnauru…
”Hän voi hyvin. Samanlainen kuin ennenkin”, hän naukaisi tavalliseen tapaan ja kohautti sitten olkiaan. ”Samaa vanhaa, ei mitään erikoista. Hyvin meillä menee”, hän tokaisi hieman kylmästi, mutta kuitenkin välittävästi. Pitäisi todella korjata väli kollin kanssa, tai elämästä ei tulisi enää mitään.

ERIMIELI heilautteli häntäänsä maassa vierellään ja katseli Vihakatsetta hymy huulillaan. Kuun valo loisti kollin turkilta ja kissoja alkoi pikkuhiljaa kerääntyä päälliköiden ympärille, valmiina aloittamaan. Naaras höristi korviaan kollia kohden ja nyökäytti päätään.
”Kiitos vain”, hän kehräsi ja ajatteli pentujaan klaanissa yhdessä Verenpiikin, ja Sudenulvonnan, kanssa. Pieni tervehdyksen ele toiselle tutunnäköiselle kollille ja sitten naaras taas kohdisti katseensa Vihakatseeseen.
”Muistan sen kyllä…” hän väräytti viiksiään. Mitähän hänelle oikeasti oli tapahtunut. ”Lähdin aika pian jälkeesi Jokiklaaniin, jos nyt siitä ajasta jotain muistan. En tiedä miksi, siellä taisi olla joku kolli, kenen kanssa olin hetken aikaa”, hän naukui valkeita pieniä tassujaan tuijotellen. ”Sodassa kuitenkin takajalkani murtui pahemmin ja jouduin klaanivanhinten pesään, kun en saanut sitä kuntoutettua niin, että olisin päässyt takaisin soturien joukkoon. Se riitti minulle ja lähdin Jokiklaanista. Kuitenkin silloin tapasin Lumouksenklaanin ja liityin heihin, ja nyt elänyt siellä yhdessä kumppanini Verenpiikin kanssa”, hän naukui lopulta hymyillen ja katsahti kolliin. ”Meillä on ihana lämmin perhe”, hän räpäytti silmiään toiselle. Oli mukavaa keskustella vanhoista ajoista, vaikka se olikin jotain, mitä ei olisi halunnut aina muistella.
”Ja olen onnellinen puolestasi. Toivottavasti teille kahdelle käy vain kaikkea hyvää”, naaras naukui ja kallisti päätään ystävälliseen tapaan.

Nimi: Varjo

09.11.2017 22:46
VALKOVIRTA räpäytti silmiään kiitollisena ja hymyili Usvahallalle mahdollisimman lämpimästi kireydestä huolimatta, mutta enempää hän ei ehtinyt kiittelemään naarasta ainakaan vielä. Hän käänsi katseensa Leijonavarjoon jja vääntyili hännäpäätään.
"Hän on varmasti lähistöllä. En usko, että pentu vielä jaksaisi kulkea pitkää matkaa tai edes vahingossa. Hän voi olla jossain piilossa eksyneenä ja odottamassa löytöä", Valkovirta totesi mahdollisimman toiveikkaasti. Hän käänytyi vielä Haukkapennun ja Myrskypennun puoleen ja nuolaisi molempien päälakia silmiä räpäyttäen.
"Jos väsyttää voitte mennä nukkumaan niin tulen Laventelipennun kanssa sitten takaisin pian", naaras vielä naukaisi pennuilla ja vilkaisi hiukan pahoittelevasti Haukkapentua, koska tiesi ettei kolli varmaan olisi juuri noita sanoja halunnut kuulla. Silti pennun pitäisi tottua siihen, että Laventelipentu olisi samassa pesässä ja samassa klaanissa.
Valkovirta vilkaisi vielä Leijonavarjoa nyökäten ennen kuin lähti kulkemaan leirin suuaukolle päin olettaen nuoren soturin seuraavan häntä. Hän oli kiitollinen Leijonavarjolle sekä Usvahallalle, mutta voisi molempia kiittää sitten paremmin myöhemmin kunhan karkuteillä oleva pentu nyt ensin löytyisi.

SALVIATASSU piti katseensa enimmäkseen päälliköissä ja odotti kokoontumisen alkua, mutta välillä vilkaisi myöskin Kastehelmeä, joka kuitenkin hymyili omaa ystävällistä hymyä ja vääntelehti rennosti hännänpäätään. Salviatassu ei täysin ymmärtänyt soturin rentoutta, mutta kai se kuului soturi-ikään sitten? Voisiko Salvitassukin olla soturina noin..rento ja tottunut?
"Kiitos. Teidänkin nimet ovat kauniit ja sopivat", Kastehelmi hymähti ystävällisesti ja hymyili molemmille. Salviatassu ehti jo ajatella olisiko mustan naaraan hymy edes aito kahdelle nuoremmalle, mutta ei siitä saanut kuin vain lämpöä, joten sinivihreä silmäinen joutui hyväksymään totuuden.
"Onhan soturina mukavaa, mutta pidin harjoittelusta ja siitä, että tein mestarina ja muut soturit ylpeiksi vaikka ehkä kasvoinkin sitten veljieni varjoissa", Kastehelmi naurahti mahdollisimman lämpimän huvittuneena tarkoittaessaan sanoillaan veljeään Vihertähteä sekä yöklaanin soturia Valkohaamua.
"Entä miten koulutuksenne? Ketkä ovat edes vanhempanne? On mukava tietää aina synnyinklaaninsa uusista perheistä", ruskea silmäinen totesi edelleen hymyilevin kasvoin.

Nimi: Masi

09.11.2017 22:07
LEIJONAVARJO mittaili hetken pentuja, sitten näiden emoa Valkovirtaa. Hän katsahti lapansa ylitse Usvahallaan, joka räpytteli silmiään hämmästyneenä ja samalla järkyttyneenä.
’’Usvahalla, voitko sinä huolehtia sillä aikaa Valkovirran pennuista?’’, Leijonavarjo kysyi siskoltaan, joka asteli suurin puumamaisin käpälin myös näiden luokse, nyökäten vaisusti, mutta loi lempeän hymyn jokaiselle.
’’Kellään ei siis ole havantoa siitä, että hän varmasti olisi lähtenyt?’’, soturi lopulta maukaisi matalalla äänellään ja Haukkapentu paineli maata tassujensa alla murheellisena. Myrskypentu katsahti veljeensä ja sitten takaisin Leijonavarjoon.
’’Minä tarkistin jokaisen pesän, hän ei ole leirissä’’, Myrskypentu naukaisi soturille, kun tämän sisko istuutui tuon takana alas pudistellen surkeasti päätään.
’’Hän saattaa olla jossakin lähistöllä, toivotaan ainakin niin’’, Leijonavarjo huokaisi hiljaa, yrittäen sulkea sen kamalimman ajatuksen päästään, että pieni pentu olisi luiskahtanut ja hukkunut järveen, joka ympäröi saarta. Joskus myös linnut saattoivat napata pentuja rantakivikoilta, mutta lintuja ei kyllä ollut näkynyt pitkiin aikoihin.


PIHKATASSU nyökkäsi hymyillen.
’’Minä olen Pihkatassu ja tämä on siskoni Salviantassu, tulemme Yöklaanista’’, naaras naukui hymyillen. Oli hienoa puhua Myrskyklaanin jäsenelle, koska suurinosa Myrskyklaanin ja Yöklaanin kissoista olivat sukua keskenään, ehkä osittain siksi, koska klaanit olivat yhdessä vaiheessa yhdistyneitä. Myrskyklaani tosin oli vain kaapannut reviirinsä takaisin, mutta Pihkatassu ei ollut vielä silloin syntynyt ja hänen emonsa oli kertonut, ettei kellekään ollut käynyt mitään, sillä kamppailun sijaan asia puhuttiin. Enkelitähti oli ollut raivoissaan Toivontähdelle, mutta oli tällä ollut syytäkin. Pihkatassu kuitenkin halusi tutustua tämän klaanin kissoihin, jotka saattoivat olla jotakin sukua, sekä olivat aikoinaan olleet osana Yöklaania.
’’Sinulla on todella kaunis nimi, Kastehelmi’’, naaras naukui yllättyneenä ja maisteli soturin nimeä suussaan. ’’Millaista oli saada soturinimi ja tulla soturiksi?’’, oppilas kallisti päätään hymyillen iloisena. Tämä kissahan oli todella mukava!

SIRIUS hymyili, vaikka aistikin pentujen epävarmuuden. Kollia myös painui todellisuus siitä, ettei hän voinut kertoa, että heidän ’kuollut’ emonsa seisoisi nyt heidän edessään. Pennut olisit varmaan aivan hämillään, eivätkä olisi osanneet klaanissa vaieta salaisuudesta ja silloin Hehkutonvalo olisi ollut pahassa pulassa.
’’Miksi sinulla on sellainen nimi? Miksi se on niin pitkä ja kaksiosainen?’’, Routa naukaisi kallistaen hieman päätään. Siriuksen oli kyllä myönnettävä, ettei hänkään ollut asiaa oikeastaan ymmärtänyt, eikä tiennyt mistä naaraan nimi tuli, mutta hän ymmärsi sen verran, että näillä kissoilla oli pentu, oppilas ja päällikkö päätteet erikseen.
’’Ei saa arvostella, hänellä on kaunis nimi. Onhan heimollakin erilaisia nimiä heihin verrattuna’’, Sirius naukui hymyillen ja Routa kohautti lapojaan. ’’Mutta heimon nimet kuvastavat kissojen teoista, ulkonäöstä, käytöksestä ja tavoista, kuinka he toimivat. Kuten sinun, ’Taivaalla loistava suden tähti’’’, Routa naukaisi ja Sirius hymyili tälle.
’’Ei sekään selitä mitä minä olen ja on todella inhottavaa, jos joutuisimme aina naukumaan niitä, kun puhumme toisillemme. Näin klaanit antavat nimiään, he antavat kaksiosaisen nimen, joka kuvastaa heitä, kun me annamme useamman sanan kuvastamaan heimon jäseniä, joista otamme yhden tavun tai kehitämme hänelle oman nimen puhutellaksemme helpommin toisiamme’’, Sirius selitti ja Routa näytti erittäin epäileväiseltä.
’’Minä en taida haluta mennä klaaniin’’, Pikku Närhi kuiskasi hiljaa ja kurkisti Siriuksen hännäntakaa varovasti Hehkutonvaloa. ’’Minä haluan heimon luo. Paju on siellä’’, Pikku Närhi inisi murheellisena ja Siriuksen toinen korva painui alas.
’’Minä haluan tehdä isän ylpeäksi. Sinunkin kannattaisi, olet pettymys, jos et tule’’, Routa murahti ja asteli lähemmäs Hehkutonvaloa silmät ollen kuolettavan hiljaiset. Ne eivät viestineet tunnetta, vaikka kulmat värähtelivät uteliaisuutta ja hännänpää nykiminen kertoi hänen olevan hieman innostunut, lihakset olivat jännittyneet uudesta tilanteesta. Pikku Närhi kuitenkin pudisti päätään ja kiertyi pieneksi palloksi isänsä hännän alle ynähtäen.


VARJOSIELU nauroi ja istuutui Mutakatseen viereen, vilkaisten Aavesutta, joka pyöritteli silmiään. Varjosielu oli nopeasti pistänyt mieleen naaraasta muutaman asian, tämän kehon rakenne ja väritys kuvastutti tämän kauniiksi, sekä kolli oli puhunut Viiltokynnen kanssa viime kokoontumisessa, joka oli maininnut Mutakatseen olevan hänen siskonsa. Kolli hymyili naaraalle. Oli kyllä ilo katsoa kaunista naarasta, mutta jokin painoi tätä naarasta, siitä Varjosielu oli varma.
’’Silmäsi eivät ole iloiset’’, kolli naukaisi laskien päätään alemmas tavoittaakseen naaraan katseen. ’’Saanko kuonolleni, jos kysyn, voinko piristää sinua jotenkin?’’, kolli hymyili lempeästi. Hänen sydäntään vihloi nähdä, kun muut olivat allapäin. Kolli itse oli aina surumielinen, mutta hän ei halunnut nähdä sitä muiden kasvoilla. Hän oli valmis hakemaan näille taivaan, jotta saisi näiden kasvoille hymyn. Oikean, edes pienen hymyn.
’’Ehkä tuntuu typerältä, näin kun eri klaanien kissoja ollaan ja vasta tutustuneita, niin ehkä tuntuu typerältä kertoa, mutta kysyn kuitenkin, haluatko puhua siitä, mikä kaunotarta painaa?’’, kolli kysyi hiljainen hymy kasvoillaan, lempeä, rauhallinen ja ymmärtäväinen. Ei sellainen, joka tuli silloin, kun olisi vahingoniloinen muiden kärsimyksestä, vaan kaikkea muuta.
TUSKATÄHDEN häntä kiertyi lämpimästi Loimusydämen hännän ympärille ja tämä puristi sitä hellästi, kannustukseksi. Hyväntuulinen naurahdus kumpusi hänen kurkustaan naaraalle ja Synkkämyrskyn silmät olivat hämmentyneet, kun Tuskatähti asteli tämän luokse.
’’Tässä on Loimusydän, hän on Jokiklaanin varapäällikkö. Haluaisin, että puhuisit hänen kanssaan, ellei sinulla ole tärkeämpää tekemistä’’, Tuskatähti naukaisi kollille, joka vilkaisi naarasta ja sitten kilpikonnakuvioista kollia. Tuskatähden sanat saattoivat kuulostaa ilkeiltä tai komentelevilta, mutta lempeä hymy paistoi tämän kasvoilta ja Synkkämyrsky onnistui vastaamaan siihen hymyyn.
’’Uskoisin, että voin viettää uuden varapäällikkösi kanssa tämän kokoontumisen’’, Synkkämyrsky naukaisi ja mittaili Loimusydäntä, Tuskatähden nyökätessä ja heilauttaen sitten häntäänsä eleeksi, että hän lähtisi nyt muiden päälliköiden luokse.
Synkkämyrsky istuutui mättäälle ja viittosi toisen klaanin varapäällikköä tulemaan viereensä. Hän ei oikein tiennyt, mitä ajatella tilanteesta, mutta hän tiesi, että asia olisi jotenkin tärkeä. Sekä kollille oli aina ilo auttaa Jokiklaania, klaania, jossa hän oli kasvanut. ’’Kuinka voinen auttaa sinua neiti?’’, kolli kysyi ja mittaili, kuinka hyvin he näkisivät päälliköt paikaltaan.
’’Uskoisin, että Tuskatähti on esitellyt minut sinulle, jos ei, nimeni on Synkkämyrsky’’, kolli hymyili katsellen Loimusydäntä.

KÄRSIMYKSENVERI kuunteli oranssehtavaa naarasta nyökytellen aina välillä ja hymyili tälle. Sädekatseen seura rauhoitti ja rentoutti kollia, jotakin tuttua ja ystävällistä sai hänen mielensä pysymään kasassa. Kolli oli helposti suuttuva, ja tällaiset tilanteet eivät parantaneet sitä, koska ahdistus kohosi huippuunsa herkästi. Hännänpää nyki aina välillä, kun hän huomasi jonkun tuijottavan häntä.
’’Upeaa kuulla, olisin kyllä uskonut, että seuraavaksi, kun tapaamme, sinulla olisi ollut kasa pentuja kierimässä sinun ja Pakkasnaurun ympärillä. Mutta uskoisin, että parempi näin’’, kolli hymyili. Kun naaras kysyi hänestä, kolli meinasi kysyä, olisiko naaras sattunut näkemään Hopeatassua. Hopeatassu oli kyllä varmaankin saanut jo nimensä ja eleli Lumouksenklaanissa nykyään, mitäköhän naaraalle kuului? Kärsimyksenveri ei ollut varma, mitä vastaisi Sädekatseelle.
’’Yksinäistä, hiljaista ja aavemaisen kylmää’’, kolli kohautti lapojaan hiljaisena. ’’Matkalta tultuani, minut on jätetty kai omaan hiljaiseen arvooni. Kissat ovat ylpeitä siitä matkasta, mutta olemassa oloni on unohdettu. Ei minulla oikeastaan ole mitään mistä pitää kiinni tai ketään, jonka kanssa puhua’’, Kärsimyksenveri huokaisi, matalalla äänellään ja mittaili sitten Sädekatsetta.
’’Kuinka Pakkasnauru voi? Onhan hän kohdellut sinua hyvin?’’, Kärsimyksenveri hymyili.


VIHAKATSE hymyili Erimielelle lämpimästi.
’’Hyvin kiitos’’, hän naukui naaraalle. ’’Sinäkin näytät yhtä upealta kuin aina ennenkin, ellet jopa paremmalta’’, kolli hymyili leveästi, mutta ystävällisesti. Oli mukava tavata mestari ja mieluiten juuri tällä tavalla, ilman sotaa tai vihaista rajakahakkaa, tai mitään muutakaan negatiivista.
’’Onnistuin saamaan kumppanin, hänen nimensä on Satakieli’’, kolli hymyillen kertoi ja mittaili kauempana olevaa isäänsä, sekä veljeään Kostosydäntä, jonka näki jälleen. Tuo asteli heidän luokseen ja hymyili veljelleen, sekä tervehti kohteliaalla nyökkäyksellä Erimieltä. Enempää kuitenkaan isoveli ei puhunut Vihakatseelle vaan jatkoi matkaansa.
’’Mitä sinulle tapahtui Varjoklaanin jälkeen?’’, kolli kysyi hiljaa. ’’Minä lähdin sieltä ennen kuin sinä lähdit, en tiennyt, ettet ole siellä enää..’’, kolli naukaisi ja katsahti tassuihinsa. ’’Heh, tuskimpa sinä teit niin pahasti, että suututit päällikön, kuten minä?’’, Vihakatse kohautti lapojaan ja vilkaisi Erimieltä.
Hän oli saanut isänsä, Ruoskatähden raivon partaalle, kun Kostosydän oli nähnyt Vihakatseen tapaavan Satakieltä, joka oli vielä silloin kotikisu. Kostosydän ei ollut kertonut asiasta, mutta Ruoskatähti oli kerran lähtenyt seuraamaan Vihakatsetta. Jäätyään isälleen kiinni, Varjoklaanin päällikkö hääti hänet ja Vihakatse käytti silloin tilaisuuden hyödyksi, sillä oli juuri sitä ennen puhunut Toivontähden kanssa Myrskyklaanista ja niin päätti liittyä siihen. Uuteen klaaniin, jossa hän voi aloittaa uuden elämänsä.

Nimi: Varjo

09.11.2017 21:04
VALKOVIRTA käänsi katseensa takaisin Haukkapentuun ja nuolaisi uudelleen hitaammin sekä lohduttavan tuntuisena hänen päälakea hymyillen jotenkin keveästi, mutta lempeästi pennulle.
"Totta, eivät muut klaanilaiset pidä siitä, mutta siä voit kunnioittaa isääsi eikä se ole mitenkään väärin eikä ketään saa pitää sitä vääränä. Jotkut voivat pitää, mutta silloin sinun täytyy kohottaa leukasi rakas pentuni, kohdata pilkkaajat ja näyttää heille, että olet uskollinen tälle klaanille ja tärkeä soturi", naaras naukaisi ja liu,utti häntäänsä Haukkapennun leuan alle nostaakseen sitä hiukan sekä kohdatakseen kollin katseen. Hän tiesi, että Haukkapentu olisi varmasti pettynyt, mutta Valkovirta piti jokaista pentua tärkeänä vaikkeivat he olisi hänen omiaan eikä kestänyt taakkaa jos joku heista kuolisi hänen vahtivuorollaan.
Valkovirta käänsi katseensa Myrskypennun kautta Leijonanvarjoon, joka käveli heidän luokseen. Valkovirta itse kohensi hiukan ryhtiä ja räpäytti huolestuneena silmiään soturin suuntaan.
"Laventelipentu on kadonnut ja pelkään, että hän olisi lähtenyt ulos. Olisi mukavaa ja tärkeää jos voisit auttaa minua löytämään hänet", Valkovirta naukaisi hiukan kireään sävyyn vaikkakin silti tuttu ystävällisyys kuului sanoissa.

SALVIATASSU seurasi omalla tyynellä katseellaan Pihkatassua ja nyökäten lähti hänen peräänsä kohti myrskyklaanin soturia. Salviatassu veti pari kertaa syvään henkeä ja yritti jo valmiiksi miettiä, mitä sanoisi kuten aina tekeekin. Ei naaras halunnut kiusallista hiljaisuutta tai, että toinen luusi ettei Salviatassua kiinnosta keskustelu. Kuitenkin heti oppilaan tullessa pienikokoisen soturin luokse KASTEHELMEN kasvoille nouri ystävällinen sekä iloinen hymy, josta ei voisi erehtyä.
"Hei vain", Kastehelmi naukaisi ja räpäytti silmiään rauhallisen ystävällisesti. Salviatassu nyökkäsi ja yritti luoda kasvoilleen pienen hymyn, mutta tutusti se vain näyttikin jonkinlaiselta häpeävältä irvistykseltä, joten oppilas vain istui jäykän tuntuisesti ja käänsi katseensa päälliköihin pyyhkiessään ilmeensä kasvoiltaan.
"Olen Kastehelmi, myrskyklaanin sotureita. Entä te? Taidatte olla sisaruksia, vai mitä?" Kastehelmi kysyi ja vilkuili molempia oppilaita rauhallisesti, mutta samalla lämpimään sävyyn. Ei hän halunnut kuulostaa mitenkään uteliaalta taikka tunkeilevalta vaan mahdollisimman rennolta.

Nimi: Masi

09.11.2017 20:44
HAUKKAPENNUN korvat painuivat surullisena alas.
’’Mutta eivät hän klaanilaiset siitä pidä, että kissa on vaihtanut klaania ja on nyt toisen klaanin hyväksi. Ei sellainen ole kunnioitettavaa, vaikka kyseessä on isämme. Minä kunnioitan häntä, vaikka hän jättikin meidät.. En vain halua, että muut pitävät minua huonompana kissana, koska isä on lähtenyt, enkä halua, että joku Laventelipentu kuulee siitä ja alkaa pilkkaamaan meitä’’, kolli miukui hiljaisena.
Myrskypennun käytyä kaikki pesät läpi, tämä tuli emon luokse, kun tämä puhui soturista, jonka kanssa lähtisi katselemaan löytäisikö tätä karannutta pentua. Vanhempi pentu nyökkäsi ja tämä osasi lukea Haukkapennun kasvoilta, että tämä ei pitänyt ajatuksesta, että emo lähtisi ilman heitä. Haukkapentu loukkaantui helposti ja oliko tuo ihmekään, kun toinen pentu sai emolta enemmän huomiota. Haukkapentu mutristi alahuultaan ja katseli tassujaan.
’’Lupaan pitää pikku riiviöstä huolta’’, Myrskypentu hymyillen naukaisi emolle ja istuutui nyt Haukkapennun viereen, vaikka nuorempi veli näytti enemmänkin mököttävän.
LEIJONANVARJO katseli hämmentyneenä sotureidenpesän suulta Usvahallan kanssa, mistä tässä olisi kysymys? Kaksi perheestä oli huudellut yhden pienen pennun nimeä ja tämä yksi näytti elämänsä myyneeltä, istuessaan veljensä ja emonsa välissä.
’’Voinko auttaa jotenkin?’’, Leijonanvarjo naukaisi kävellessään kolmikkoa kohden, samalla kun Usvahalla mittaili empivästi kauempaa tilannetta.


PIHKATASSU antoi katseensa kiertää vain muutamassa oppilaassa, joka oli kokoontumisessa.
’’Kanervatassu puhuu tuolla jonkun harmaan karvapallon kanssa’’, tämä tuumasi ja heilautti häntäänsä kahta oppilasta kohden. ’’Tuskinpa he arvostavat häiriötämme’’, hän huokaisi ja katse jatkoi kiertoaan oppilaissa, joita oli todella vähän nyt kokoontumisessa.
’’Sinitassu puhuu tuolla tuon toisen oppilaan kanssa, enkä usko, että hekään nauttivat häiriöstä’’, Pihkatassu mumisi ja istuutui uudelleen alas turhautuneena. Kaikilla muilla oppilailla oli jotakin seuraa. Miten he olivat niin rohkeita, että vain menivät puhumaan toisilleen? Miksi Pihkatassu sitten ei ollut?
’’Ehkä voimme puhua jollekin nuorelle soturille? Ehkä hän ei katsoisi meitä niin kauheasti alaspäin?’’, Pihkatassu miukui ja lähti häntä arasti huiskien puolelta toiselle kulkemaan yksinäistä naarasta kohden, jonka kanssa oli saanut katsekontaktin.
’’Tervehdys’’, naaras naukaisi ja katseli pysyikö Salviantassu perässä, kun hän oli astellut tämän nuoremman soturin luokse. Myrskyklaanin ominaistuoksu pisti naaraan nenään, joten hän oli varma, ettei kissa olisi niin ilkeä. Ehkä pitäisi heitä pentuina tai hän arvioi väärin. ’’Tuota, kukas sinä olet? Haittaako, jos vaihdamme kuulumisia sinun kanssasi?’’, Pihkatassu kallisti päätään hymyillen arasti. (Meni puhumaan Kastehelmelle)

Nimi: heli-fairy

09.11.2017 20:41
HEHKUTONVALO katseli surullisin silmin ensin pentuja, jotka loikkivat isän jalkojen juurella, sitten nosti katsettaan lähelle astelevaan Siriukseen. Hän painoi päänsä kollin päätä vasten ja veti keuhkot täyteen kollin lämmintä, lempeää tuoksua. Hän ei saisi unohtaa häntä niin pian. Mustan harmaa naaras irrotti päänsä ja hymyili Siriukselle katselle tuota hetken silmiin, sitten heräten todellisuuteen. Musta valkea kolli seisoskeli isän tassujen juuressa ja tutkaili yrttituoksuista kissaa ihmeissään. Routa nyökkäsi hänelle tervehdyksen ja katseli sitten Pikku Närheä. Hän oli kasvanut niin paljon. Hehkutonvalo muisti, miten pieneltä ja suloiselta karvapallolta hän oli silloin näyttänyt. Sirius oli antanut heille ihanat nimet.
”Hei pikkuiset. Olen Hehkutonvalo, kuten isänne sanoi. On ilo tavata teidät ja saada hoitaa teitä klaanin parissa. Vien teidät turvaan sinne ja olette siellä turvassa kanssani ja toistenne kanssa”, naaras naukui ja laskeutui hieman alemmas pentujen tasolle. Salaman katse oli tarkka, hieman epäilevä ja arvosteleva. Roudalla oli kylmä epäilevä katse ja Pikku Närhi oli vain peloissaan.
”En aio satuttaa teitä. Haluan pitää teidät turvassa ja autan teitä kasvamaan ja oppimaan”, hän naukui ja räpäytti näille silmiään. Hän ei koskaan ollut ”lempeä”. Vain Siriuksen ja nyt pentujen lähellä. Se oli erikoista lempeyttä.

MUTAKATSE katsahti kulmansa alta Aavesutta ja murahti.
”Ehkä sitten nähdään myöhemmin, mörkö”, naaras puoliksi murahti, puoliksi naurahti ja lähti astelemaan Varjosielun edellä kohti päälliköiden paikkaa, jossa he puhuivat. Hän halusi olla hyvällä kuuloetäisyydellä, muttei liian lähellä. Varjosielun olemassaolo oli jotenkin rauhoittava. Hän ei halunnut avata suutaan murheistaan, mutta ehkä tämä kolli haluaisi kuunnella. Saisi kysyä. Naaras vilkaisi sinisillä silmillään kohti kollia, ravisti turkkiaan ja istuutui alas kiertäen tuuhean häntänsä tassuilleen. Kuu hohteli hänen tumman ruskealla turkillaan ja naaras höristeli korviaan katsellessaan päälliköitä.

LOIMUSYDÄN asteli rauhalliseen tahtiin Tuskatähden mukana. Hän kuunteli korvat höröllä ja samalla katseli sekä Synkkämyrskyä, välillä myös sitä kissamerta. Hän katsahti kolliin vierellään ja nyökäytti päätään.
”Voinhan minä yrittää keskustelua saada aikaiseksi, kun sinä hoidat päällikön asioitasi”, naaras hellästi naurahti ja kosketti kollin häntää lempeästi omallaan. Askelet lähenivät ja pian tämä kyseinen kolli seisoikin naaraan edessä. Tietäisikö hän enemmän veljestä, joka kauankin oli mysteeri?

HEHKUTONPENTU luimisti korviaan, kun tunsi emohahmon liikkuvan takanaan. Pikaisesti karhean kielen vedot selässä ja häntä nätisti hänen ympärillään, pentu tunsi olonsa lämpimäksi ja turvalliseksi. Silti kaikki mitä ympärillä tapahtui, oli hieman outoa ja totta kai pelottavaa, mutta tämä alkoi tuntua pikkuhiljaa mukavalta. Tuskin hän mahtoi odottaa mitä ulkopuolella odottaisi. Varmaan kymmenisen kertaa enemmän kaikkea, pelottavaa… Pieni naaras nyökäytti päätään ja sulki silmänsä hetkeksi. Ajatteli kaikkea mitä voisi tapahtua. Hyvää, totta kai. Vieno hymy nousi tuon huulille ja pentu käänsi katsettaan kohti Kirouksenverta. Tämä tuntui pikkuhiljaa kodilta. Ehkä siitä jonain päivänä tulisi oikea koti, jossa tuntea olonsa aina turvalliseksi.

SÄDEKATSEEN silmät seurasivat Jäätähteä, kun hän katosi kohti muita päälliköitä. Vihertähti oli lähtenyt Valkeatähden ja Leijonantähden kanssa kohti puhujan paikkaa, eikä varmaan Verentähti yksinkään pitkäksi aikaa jäisi. Viekastähti istui levottomana heilutellen häntäänsä puussa ja katseli ympärilleen. Tuskatähti asteli yhden tutun näköisen kissahahmon luo yhdessä uuden varapäällikkönsä kanssa. Turkoosisilmä räpäytti silmiään ja väräytti korviaan tulevien askelten suuntaan. Kolli oli hetken oudon näköinen, mutta naaras tunnisti tuon äänen.
”Ai, hei Kärsimyksenveri”, naaras nosti vienon hymyn kaaren huulilleen. Hän kallisti hieman päätään, mutta kohautti kollin kysymykselle olkiaan.
”Mikäs tässä”, hän naurahti hieman surumielisesti, vaikka olikin intoa täynnä. ”Minä olen nyt Jäätähden varapäällikkö ja niin… Hyvin kyllä, kiitos”, hän naukui ja hymyili sentään silmillään. Kollin näkeminen oli mukavaa pitkästä aikaa. Ei aina tarvinnut olla riidoissa tai kantaa kaunaa jollekin. Jokiklaani kyllä oli eri asia. Ruskea turkkinen heilautti häntäänsä ja katseli toista.
”Miten sinä olet voinut?” hän kysyi kohteliaaseen tyyliin.

ERIMIELI asteli rauhallisin askelin kissojen mereen, mutta hidasti vauhtiaan ennen kuin ehti lähemmäs ketään. Ei täällä oikeastaan ollut ketään kenelle edes puhua. Tai ei hän ainakaan vielä ehtinyt löytämään ketään sellaista… Valkea naaras oli juuri istumassa alas, mutta keveät tassun askelet keskeyttivät toiminnon. Eriväriset silmät nousivat kohti lähelle astelevaa kollia ja naaras piristyi heti. Kukahan muukaan…
”Hei Vihakatse, eikö se niin ollutkin!” naaras naurahti lempeästi ja kallisti päätään tarkkaillessaan kollia. ”Totta kai saat, se olisi mukavaa”, hän naukui ja kosketti lempeästi hännällään kollin lapaa. Oli mukavaa tavata kissoja vanhoista klaaneista ja ihan vain entisiä tuttuja tai vain tuttuja kasvoja. Mitä hän nyt taas selitti. Hänestä oli mukavaa nähdä, miten Vihakatse oli kasvanut.
”Miten olet voinut?” hän naukui ja katseli suurempaa kollia hymy kasvoillaan ja eriväriset silmät kiinnittyneenä tähän kasvaneeseen nuoreen.

Nimi: Varjo

09.11.2017 20:24
VALKOVIRTA siirsi katseensa leirin suuaukosta Haukkapentunn ja hiukan empien istui toisen eteen, mutta silti valmiina ponnahtamaan milloin vain pystyyn. Ei hän kauaa voisi muutenkaan istua, Laventelipentu olisi pakko löytää.
"Ei isänne enään kuulu tähän klaaniin valitettavasti, mutta ei se tarkoita etteikö hän olisi vahva ja hyvä soturi nyt toiselle klaanille", Valkovirta naukaisi mahdollisimman rauhallisesti ja nuolaisi Haukkapennun päälakea lohduttavaan sävyyn.
"Jokainen perhe on erilainen eivätkä tarinat tee heistä huonoja. Perhe ei myöskään aina ole verta vaan kissoja, jotka rakastavat ja ottavat toisensa lähelleen ja löytävät heidät kuten aijon tehdä Laventelipennulle. Vaikka hän on nyt yksin vailla perhettä, ei sen tarvi tulevaisuudessa olla niin ja toivon todella rakas poikani, että ymmärrät sen nyt ja pidät sen mielessä tulevaisuudessa", Valkovirta naukaisi rauhallisesti ja räpäytti pehmeästi silmiään Haukkapennulle ennen kuin nousi takaisin tassuilleen. Hän käänsi nyt katseensa Myrskypentuun huokaisten, mutta silti silitti Haukkapennun selkää hännänpäällään.
"Minun on varmaan parasta ottaa joku soturi mukaani ja lähteä etsimään Laventelipentua ennen kuin hänelle voi käydä huonosti, mutta olkaa te toistenne tukena ja pysykää leirissä ettei minun tarvi olla huolissaan teistä vielä näin nuorina", naaras naukaisi ja vilkuili molempia pentuja tiukasti, mutta silti katse täynä rakkautta sekä ehkä pientä katumusta, mutta se vain koski Valkovirran omaa aikaisempaa valehtelua.

SALVIATASSU vilkaisi siskoaan, mutta käänsi katseensa nopeasti muihin kissoihin silmiä hitaasti räpytellen. Hän paransi hiukan ryhtiä jännittyneenä. Tehtävä kuulosti niin helpolta, mutta ei hän osannut mennä tutustumaan saatika kuulostaa edes hirveän mielyttävältä seuralta, mutta ehkä Pihkatassu hoitaisi sen molempien puolesta.
"No oppilaita varmaan kiinnostaa eniten meidän asiamme ja suurinosa heistä varmaan on halukas puhumaan jollekkin tuntemattomalle", Salviatassu puki ajatuksensa sanoihin, vaikka kaikki oli ihan päinvastaista minkälainen naaras itse on muiden seurassa, mutta kai hän jotenkin erosi muista?
"Klaanilla ei ole varmaan mitään väliä, koska suurinosa oppilaista taitaa olla samankaltaisia, joten valitse vaikka vain sinä kun kerran olet parempi tälläisissä", Salviatassu vielä naukaisi siirtäen valinnan siskolleen, joka toivottavasti hoitaisi vaikean osuuden sinivirheä silmäisen puolesta.

Nimi: Masi

09.11.2017 20:02

HAUKKAPENTU puuskahti ja kurtisti kulmiaan, kun emo pyysi häntä avuksi. Kolli asteli ulos pentutarhalta ja asteli emonsa luokse tassujaan tömistellen.
’’Jos isämme ei kuulu tähän klaaniin, en halua, että Laventelipentu sitä kuulee! Koska se saa meidän perheestämme huonon kuvan hänelle!’’, pentu miukui kiukkuisena ja tömähti sitten mielensä pahoittaneesti pyllylleen emonsa eteen, mulkoillen veljeään, joka lähti kävelemään parantajanpesää kohti huhuillen sitä karannutta rääpälettä. ’’Miksi meidän on häntä etsittävä? Ei hän kuulu perheeseemme!’’, Haukkapentu mutisi kiukutellen ja katseli, kuinka isoveli loikki nyt päätään pudistaen ja kiirehti sotureiden pesään, huhuillen taas pesätoveria.
’’Minä haluan kuulla sen tarinan loppuun nyt’’, Haukkapentu mutristi alahuultaan, kun Myrskypennun nenänpää ilmestyi sotureidenpesästä.
’’Ei täälläkään, ei edes sammalien alla, eikä hajujälkiä’’, pentu miukui ja loikki vanhustenpesään.
Haukkapentu kurtisti kulmiaan. Miksi ketään ei kiinnosta heidän oma perheensä? Miksi emo halusi antaa huomionsa mielummin isoveljelle ja sille typerälle Laventelipennulle! Olihan emolle hänetkin! Typerä Myrskypentu, kun oli äkännyt tämän asian. Myrkkyklaani asusteli saarella, joten Laventelipentu ei voisi kuitenkaan olla kaukana, tosin ehkä hukkuneena, mutta ei kaukana.


PIHKAPENTU nyökkäsi itsevarmana. Hän halusi olla vielä joskus noiden kissojen joukossa, näiden ystävänä, ei päällikkönä. Varapäällikön tehtävät kiehtoivat häntä, mutta hän ei uskonut, että haluaisi johtaa klaania. Okatassulle se sopisi, hän oli luonnollinen johtaja, ja Tomutassu taas vain havitteli aina itsekkäästi johtajuutta. Pihkapentu mieluummin katsoi näiden kahden kehittymistä sivusta ja teki sitä mistä piti, vietti aikaa ja hoiti tehtäviään, puheli kissoille ja nautti elämästä niin paljon kuin mahdollista.
’’Ehkä tuota.. Kenelle me oikeastaan menisimme puhumaan?’’, naaras naukaisi nolostuneena. ’’Soturit tuskin arvostavat, jos ängemme heidän seuraansa noin vain, kun taas muilla oppilailla näyttäisi olevan muuta tekemistä. Sinä saat valita kohteemme’’, Pihkapentu hymyili siskolleen, vaikka olikin hermostunut. Mitä jos toisen klaanin kissat olisivat ilkeitä ja häijyjä?

Nimi: Varjo

09.11.2017 19:27
VALKOVIRTA nyökkäsi hitaasti ja heilautteli häntäänsä huolestuneena ympäriinsä yrittäen katseellaan paikantaa pentua, jos hän vaikka olisi tuoresaalis kasan toisella puolella tai muuten vain piilosilla odottamassa, että joku huomaisi.
"Myrskypentu se olisi oikein mukavasti tehty, mutta älä mene kenenkään tielle ainakaan liikaa", Valkovirta naukaisi pehmeästi, mutta silti huolestuneena ja nuolaisi kiitollisena Myrskypennun päälakea. Laventelipennulla ei olisi emoa, joten Valkovirralla oli tietenkin pieni vastuu huolehtia, ja nyt hänestä vain tuntui huonolta kuningattarelta. Hän huokaisi ja vilkaisi Haukkapentua silmiä räpäyttäen.
"Viitsisitkö Haukkapentu sinäkin auttaa? Lupaan kertoa sen tarinan vaikka teille kolmelle kun Laventelipentukin on löytynyt", Valkovirta naukaisi hitaasti, vaikka ehkä vielä joutuisi syömään sanansa. Toisaalta hän oli helpottunut, että Myrskypentu keskeytti hänet tahattattomasti, mutta silti hän oli todella huolissaan Laventelipennusta, joka vielä täysikuuna kokoontumisen aikana voisi olla jossain metsässä haahuilemassa. Valkovirran katse kääntyi leirin suuaukolle päin. Kai joku olisi nyt huomannut jos pentu vain olisi kävellyt siitä ulos?

SALVIAPENTU käänsi katseensa isoon valkeaan kolliin, joka näytti yllättävän tyyneltä. Salviapentu räpäytti silmiään pari kertaa hiukan ihmeissään, eikö ollut edes hiukan pelottavaa istua siellä monen silmäparin vain tuijottaessa syvälle sieluun asti? Naaras pudisti hiukan inhosta päätään, ei hän varmaan ikinä voisi olla edes varapäällikkö klaanille.
"No minulla on hyvä muisti ja muistan nimet tarinoista", naaras naukaisi tyynesti ja kohautti vain keveästi olkiaan hännänpäätä vääntyillen kohteliaisuuden takia. Ei Salviapentu ollut hirveän hyvä mitään tuollaista ottamaan vastaan, ja muutenkin piti enemmän kritiikistä, koska tiesi, että voisi vielä parantua jossain eikä ketään voisi aina olla kaikessa hyvä.
"Kyllä nimet sinulle ajallaan tulevat selväksi ja varmasti tiedät jokaisen heistä ennen kuin pääset edes soturiksi", naaras hymähti ja loi tosi nopean, hiukan epäselvän, mutta silti rohkaisevan hymyn harmaille kasvoilleen. Hymy kuitenkin katosi aika nopeasti, ja jäljelle jäi häneen mietteliäs sekä tyyni katseensa Pihkatassun ehdottaessa puhumista jollekkin muulle. Ei Salviatassu halunnut olla tiukka tai mitenkään kieltäväkään, mutta ei hän osannut kennellekkään tuntemattomalle ainakaan luontavasti puhua niitä näitä.
"Voimme me mennä esittäytymään jollekkin", oppilas kuitenkin lopulta naukaisi, nyökkäsi hiukan jäykän oloisesti ja heilautti häntäänsä hyväksyvästi viileää maata pitkin.

Nimi: Masi

09.11.2017 19:12
HAUKKAPENTU oli selvästi kiukustunut, kun Laventelipentu sai enemmän huomiota, kun tarina, joka oli pennulle tärkeä. MYRSKYPENTU asteli emonsa perässä uteliaana ja hämmentyneenä, vilkaisten sitten parantajanpesää, sitten leirin suuaukkoa.
''En kyllä tiedä, en ole huomannut, kuinka hän olisi kadonnut'', vanhempi pentu naukui hämillään. ''Mutta en usko, että hän on aukiolla tai leirissä. Voin kyllä juosta tarkistamassa pesiä?'', Myrskypentu ehdotti ja oli mielissään, kun oli saanut emon huomion omalla huolestumisellaan.


''Ja tuon ison on oltava Valkeatähti!'', PIHKATASSU naukaisi osoittaen oikealla etukäpälällään pitkä turkkista kollia, jonka kasvoilla lepäsi kohtelias hymy ja tämä puhui nuoren kollin kanssa, jonka turkki oli tummahko. ''Sinä tiedät heidät hyvin'', sisko naukui Salviantassulle ja mietti sitten.
''Ehkä he esittäytyvät, jotta tiedämme, mistä he tulevat ja keitä he ovat. Sitten vielä, että muistaisi heidät, koska heitä on niin paljon'', naaras ynähti turhautuneena ja mittaili sitten taas kissoja.
''Haluatko, että mennään puhumaan jollekin?'', naaras kysyi, vaikkei olisi halunnut lähteä mukavalta näköpaikalta. Kuinkakohan kauan kissat vielä pölisivät ennenkuin kokoontuminen voitaisiin aloittaa?

Nimi: Varjo

09.11.2017 19:03
VALKOVIRTA räpytteli silmiään ja mielessään rukoili tähtiklaanilta, etteivät pennut enään pian keksi lisää kysymyksiä, jotka saivat vain naaraan itse vaikeaan asemaan. Ei hän halunnut valehdella kenellekkään eikä todellakaan läheisilleen, mutta ei hän halunnut kertoa totuuttakaan, joka voisi satuttaa vielä enemmän. Muutenkin jos valehtelu oli jo alkanut, sitä kaikkea olisi vaikea alkaa peruumaan.
Valkovirta huokaisi ajatuksilleen mahdollisimman pehmeästi, mutta käänsi katseensa kuitenkin nopeasti jo pieneen petiin, missä Laventelipentu oli nukkunut. Naaras heilautti levottomasti häntäänsä ja nousi hitaasti kyljeltään tassuilleen silmiä huolestuneena siristellen.
"Oletteko nähneet häntä?" Valkovirta kysyi Haukkapennulta sekä Myrskypennulta ja siristeli silmiään ympäri pesää yrittäessä löytää katseellaan vaaleanharmaata turkkia. Naarasta ei kuitenkaan näkyny, ja kyllä Laventelipentu olisi varmasti ilmoittanut olevansa hengissä Valkovirran hetken huudellessa toisen nimeä, ennen kuin kuningatar otti askeleita aukiota kohti. Aukiolla ei ollut hirveästi ketään eikä naaras keksinyt piilopaikkoja, jonne pentu olisi voinut mennä pesien lisäksi, ja kyllä jokainen varmasti olisi kuullut äreän soturin jos pentu olisi heidän pesäänsä eksynyt.
"Laventelipentu?" Valkovirta huhuili vielä huolissaan aukiolla ja maisteli ilmaa. Hän pelkäsi, että naaras olisi lähtenyt ulos, koska ei ollut vielä täysin ymmärtänyt soturilakia tai sitten vain tutkimusretkelle huomioimatta varoituksista, että metsä olisi vaarallinen paikka pennuille.
"Myrskypentu ja Haukkapentu, tiedättekö minne hän on voinut mennä?" naaras lopulta kääntyi pentujen puoleen ja yritti jotenkin pienesti hymyillä rohkaisevasti, jotta kaksikko voisi kertoa jos jotain olisi huomannut tai kuullut.

SALVIAPENTU huokaisi jotenkin helpottuneena istahtaessaan rauhallisesti siskonsa vierelle sekä heilauttaessa harmaan häntänsä siististi tassujensa ympärille. Naaras siristeli hiukan sinivirheitä silmiään päällikköjen suuntaan ja kallisti ihan hiukan päätään. Hän oli kuullut vanhemmiltaan jotain juttuja päälliköistä, mutta ei osannut siltikään yhdistää tuntomerkkejä nimeen.
"Tuo puolinaama, kuten sanoit taitaa olla Jäätähti, myrkkyklaanin päällikkö", Salviapentu naukaisi hitaasti ja silmäili naarasta. Ei häntä kauhistanut toisen ulkonäkö, vaan ennemmin Salviapennun mieleen nousi kysymyksiä sekä jonkinlainen kunnioitus. Eivätkö arvet tarkoita juuri sitä, että on rohkea, mutta ei siltikään kuollut? Taistelun toinen osapuoli ei välttämättä olisi niin onnekas.
"Mutta en tunnista oikeastaan muita kuin vain Enkelitähden, Jäätähden ja tuo lihaksikas musta kolli voisi olla Ruoskatähti", Salviatassu arveli rauhallisesti, mutta kuitenkin lopulta kohautti lapojaan mietteliäänä. Yksityiskohdat jäivät naaraan mieleen yllättävän hyvin, joten hän muisti aika hyvin tarinat arvista ja nimet tarinoiden kautta.

Nimi: Masi

09.11.2017 18:34
/Hei, ei se mitään, ettei keksi mitään  yritän tarttua aina johonkin ^^ Mymmeli?


’’Minulla on sisko, hänen nimensä on Harmaatassu’’, naaras naukaisi hymyillen Fenkolitassulle nopeasti, katsellen sitten päälliköitä. Hän oli yllättynyt toisen kysymyksestä siitä, tuntisiko SINITASSU paljonkin kissoja. ’’Olen kuullut useista asioita, mutta ystävikseni voin vain kutsua harvoja. Onko sinulla joku kiikarissasi, että haluaisit tietää hänestä jotakin?’’, naaras kysyi hymyillen salakavalasti. Naaras oli pursuava juorukirja, muttei varsinaisesti kuitenkaan monenkaan kanssa ollut paljoakaan tekemisissä.
’’Entä miksi sinä haluat niin kovasti päälliköksi? Tai onko sinulla sisaruksia?’’, naaras kysyi uteliaana katsellen Fenkolitassua. Naaras ei ollut koskaan ollut mikään hyvä peittämään tunteitaan, sillä tämän silmät viestivät aina tunnetiloja.

HAUKKAPENTU räpytteli silmiään iloisena, kun emo kertoi heille jotakin tärkeää, vaikka hänen isoveljensä Myrskypentu näyttikin enemmän huolestuneelta. Tämä heilautteli häntäänsä ja Haukkapentu kuunteli emoa mietteliäs ilme kasvoillaan, silmät säihkyen uteliaisuudesta.
’’Miksi teille tuli riita? Miksihän jätti meidät näin?’’, pentu vinkaisi hämmentyneenä ja Myrskypentu katseli pesää mietteliäänä.
’’Missäköhän Laventelipentu on?’’, Myrskypentu mumisi, kun katseli pientä petiä, joka oli tyhjänä. Tuo pienoinen oli tuotu leiriin, kun tämä oltiin löydetty, mutta emoja oli ollut tarjolla vain yksi. Kukaan ei oikeastaan ollut keskittynyt siihen, kuka todella huolehtisi ja hoitaisi tätä pientä. Myrskypentua se ihmetytti, miksi tuon emo ei ollut huolehtimassa tästä? Haukkapentu kurtisti kulmiaan tympääntyneenä.
’’Ketä kiinnostaa? Emo kertoo nyt tarinaa isästämme ja itsestään!’’, Haukkapentu tiuskaisi isoveljelleen, joka vilkaisi empivästi vielä tyhjää makuualustaa ja sitten Valkovirtaa.
(? Ehkä jos laitetaan Wilma nää ettimään Mymmelin eksynyttä pikkuista?)

PIHKATASSU hymyili leveästi Salviantassulle, hän oli iloinen, että hän ja hänen rakas siskonsa olivat yhdessä päätyneet kokoontumiseen! He saisivat juoruta yhdessä kaiken tapahtuman veljilleen Okatassulle ja Tomutassulle!
’’Istuudutaanko tähän odottamaan kokoontumisen alkua?’’, naaras kysyi heilauttaen iloisena korviaan ja loikkasi sammalmättäälle istumaan, tehden tilaa siskolleen. Oli rauhoittavaa saada olla oman siskonsa seurassa, ettei tarvitsisi yksin olla ja yrittää etsiä väkisin jotakin seuralaista. Tämä oli niin uutta ja yleensä uutta vihaava Pihkatassu piti tästä, koska hänellä oli tuttu seuralainen, jonka kanssa kokea tämä uusi asia.
’’Heitä on niin paljon’’, nuori oppilas huokaisi ja katseli kissoja, jotka hakivat istumapaikkoja, samalla kun eriklaanien kissat puhuivat keskenään. Päälliköitä oli kokoontunut ja he keskustelivat keskenään, jotkut näistä olivat erillään yksin. ’’Enkelitähti näyttää niin kauniilta! Katso tuota puolinaamaa’’, Pihkatassu henkäisi viitaten sanansa Jäätähteen, joka istui vain vähän kauempana Enkelitähdestä.
’’Osaisitko sinä nimetä nuo kaikki päälliköt ja kertoa minkä klaanin edustajia he ovat? Minä en’’, Pihkatassu naukui empivästi ja vilkaisi parantajia, joilla oli kova höpötys käynnissä.

Nimi: Mymmeli

09.11.2017 16:53
Fenkolitassu

"Niin, se olisi hienoa. Minä haluaisin päälliköksi enemmän kuin mitään muuta." Kallistin päätäni Sinitassulle. "Onko sinulla sisaruksia?" kysyin kiinnostuneena. Kaikki tieto voisi olla tärkeää. "Entä tunnetko muita kissoja?" jatkoin hetken kuluttua.

//Masi? En keksiny oikein mitään :c

Laventelipentu

Möyrin kivikkoisella rantapientareella ja katselin vettä. Laskeuduin kömpelösti veteen ja loiskautin sitä aika paljon myös varhaisen aamun aurinkoisille kiville. Vesi oli kylmää, mutta se olisi kestettävä. Hyytävä kosteus tunkeutui ohuen turkkini läpi ja huljutti sitä. Odottelin hetken ja totuinkin siihen jo pian. Samassa voimakas virta meinasi heittää minut nurin ja puristin mutaista ja kivistä pohjaa kynsilläni. Pysyin paikallani ja odotin, että pikkukalat tulisivat luokseni. Samassa huomasin ainakin tassuni kokoisen kalan. Se ui lähemmäs ja läimäytin innokkaasti molemmat tassuni sen päälle. Se oli kuitenkin minua nopeampi, ja lähti uimaan hirmuista vauhtia veden läpi. Kala ei kuitenkaan ollut suurin murheeni, sillä sen luikahtaessa tassujeni välistä keikahdin kumoon virran vietäväksi. Haukoin henkeäni ja sain vettä suuhuni. Pyristelin ylöspäin ja sain pääni vedenpinnan yläpuolelle. Uin nopeasti rantaa päin, mutten päässyt ylös.
*Halusin vain auttaa Myrkkyklaania saamalla kalan...* mietin surkeana. Tartuin hampaat irvessä pikkuriikkisilä kynsilläni ruohoon ja ponnistelin ylös päästäkseni. Lopulta, pitkän työn ja pyristelyn päätteeksi, pääsin ylös. Ravistelin turkkiani, mutten saanut sitä kuivaksi. Huokaisin ja lähdin leiriin päin. Olin pikku seikkailuretkilläni oppinut reitin aika hyvin... tai sitten en. Iltakin näytti jo pimenevän. Vikisin peloissani, sillä olin juuri ja juuri kolme kuuta vanha, kylmissäni, nälissäni, ja eksyksissä. Lopulta näin pienen kolon puun juurakossa. Laahustin rättiväsyneenä sinne ja käperryin pienelle kerälle pysyäkseni lämpimänä. Kyllä kaikki vielä järjestyisi, se oli ajatus, joka tuuditti minut uneen.

Lukekaas nämä tarinankirjoitus ja roolipelaus ohjeet, ja tarinat kirjoitetaan myös tänne!

 

 

♦ Kun kirjoitatte tarinoita, muistakaa lukea toisen kissan hakemukset, jotta osaatte kertoa paremmin, minkälainen toinen hamo on, minkälaiseen tapaan hän vastaa, sähiseekö hän joka toisella lausauksellaan vai onko hän iloinen hymyilevä kisuli. Voitte myös kuvailla häntä täten paremmin, kun tiedätte, miltä kissa näyttää, miten hän katsoo sinun kissaasi jne. Jos tarinoissanne tulee tilanteita, joissa paha kissa onkin ykskaks täydellisyyden perikuva, kiltti, pehmotassu, tarinoita ei hyväksytä. Ne poistetaan tai skipataan silloin yli! ♦

 

♦ Roolipelatessanne, ette voi kertoa, miten toisen kissa vastaa oman kissanne kysymykseen, mutta tarinoissa voitte! ♦

 

♦ Kun kirjoitatte, puheet ''näiden väliin'' tai - viivan jälkeen. Kun kissanne ajattelevat *ajatus näiden* tai >>näiden väliin<<. ♦

 

♦ Muistakaa ottaa oikeinkirjoitus huomioon, mutta muistakaa pitää hauskaa ja hyvä ilmapiiri yllä! ♦

 

♦ Jos sinulle tulee toiselle roolijalle jotakin kysyttävää laittakaa asianne //näiden väliin//, mutta joss tahdotte sopia jotakin nopeasti, avatkaa sivusta chatti tai kirjoittakaa vieraskirjaan. ♦

 

 

©2017 Soturin sydän - suntuubi.com