Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tähtiklaanin ennustukset : (Jos parantajat eivät ole käyneet Kuulammella kuulemassa ennustusta, he kuulevat sen unissaan)

 

Myrskyklaani: ''On tärkeää, että kaksi pitävät yhtä, saavuttaakseen yhteisen päämääränsä ja luomalla yhteisen tulevaisuuden puhtaalle klaanille'' -Liekkitähti -

Jokiklaani: ''Kaikki kaunis tulee katoamaan, sekä vaikka rakkaimpanne vietäisiin pois, teidän on katsottava eteenpäin ja kohdattava kadotukset uudelleen ymmärtääksenne tulevaisuutenne'' -Taivaanliekki -

Tuuliklaani: ''Tuli, joka roihuaa keskellänne, kuivattaa maanne ja puhdistaa mielenne epävarmuudelta, teidän on uskottava häntä, vaikka menettäisitte paljon'' -Synkkämyrsky-

Varjoklaani: ''Viimeinen hengenveto lähestyy, teidän on varottava kissaa, johon uskotte voivanne eniten luottaa, sillä hän aiheuttaa veden’’ - Näätämarja -

Yöklaani: ''Yksi kolmeksi muuttui, mutta teidän on opittava antamaan menneet anteeksi ja yhdistettävä voimanne yhteistä pahaa vastaan'' - Yölintu -

Myrkkyklaani: '' Elollisen ja kuolleen välit jäävät entisiksi, kun todellisuus raukeaa ja on uuden toivon aika astua eteen, vaikka se vaatisi sydämen särkemisen '' - Haavepuro -

Synkkäklaani: Lämpimän tullen jäät sulavat ja taivas vyöryttää suruaan, teidän luoksenne saapuu silloin pimeyden kissa, joka ottaa yhdeksän kuuta kestäneen kissan mukaansa’-Punavirta-

Lumouksenklaani: ''Katsokaa menneisyyteen ja verratkaa tulevaan, sillä varjoissa värjääntynyt pahuus toistaa menneisyyden uudelleen, ettekä silloin voi juosta veritulvaa karkuun'' -Yönkyyhky -

Ruskaklaani: ''On hyväksyttävä vääryys ja kuunneltava sitä, joka peittää lialla salaisuutensa, sillä vain hän voi tarjota tulevaisuutenne metsässä'' -Korpinkyynel -

Vieraskirja  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: heli-fairy

21.04.2017 18:27
TUNTEMATONTASSU asetteli tassujaan varovasti maahan ja piti suutaan raollaan tunteakseen emonsa tuoksun. Taas yksi harjoitus jossain metsän uumenissa piilossa katseilta. Miksi naaraan piti olla erilainen!? Oranssi naaras tunsi emonsa tuoksun ja näki tuon mielensä sisällä vaikka pitikin silmiään kiinni. Tassujen kiihdyttyneet askeleet kertoivat toisen lähestymisestä. Naaras otti askeleen sivulle ja aisti miten toinen vaihtoi suuntaa. Naaras loikkasi vastaan ja onnistui rämähtämään toisen kylkeen, jolloin kaksikko kieri maata pitkin pienen matkan päähän. Tuntematontassu piti emoaan allaan tukevasti kiinni ja lopulta nousi ylös.
"Hyvin tehty. Sinun pitää harjoitella vielä toisen aistimista. Ei siinä mitään vikaa ole, mutta kuka tahansa saattaa olla nenäsi edessä, kun katseesi häviääkin" TUNTEMATONKATSE naukui ja asteli muualle.
"Vielä kerran" tämä naukaisi. Sinisilmä piti vielä silmiään kiinni ja murahti itsekseen. Hän oli kyllästynyt tähän, pian hänen olisi harjoiteltava toisten kanssa oikeasti.
"Nyt voit avata silmäsi. Älä kuitenkaan mene paniikkiin, kun katseesi oikeasti häviää" harmaan musta mestari sulki silmänsä, lähetti pienen pyynnön taivaalle ja avasi silmänsä. Miten pentu olikaan kasvanut.. Naaras laskeutui niin sanottuun valmiusasentoon ja lähestyi toista. Katse tiukasti toisessa kaksikko alkoi kiertää toisiaan. Kynnet oli sanottu että pideään piilossa, mutta Tuntematontassu oli hieman kärsimätön. Tällä kertaa oranssi naaras teki ensin aloitteen. Hän juoksi emoaan kohti vauhdilla, mutta juuri ennen törmäystä hän loikkasi toisen yli. Tuntematonkatse ehti vain kääntää päätään taakseen, kun tunsi jo tassut vatsassaan. Hän lensi ylös kohti puunlatvoja, mutta laskeutui pienen matkan päähän. Oranssi naaras jo loikki kohti tätä ja Tuntematonkatse syöksyi tuota vastaan. Tämä tälläkertaa otti loikan sivulle ja takaisin kohti toisen kylkeä juuri ennen törmäystä. Tuntematontassu oli valppaana ja loikkasi samalla tavalla ilmaan päätyen vastustajansa niskaan. Tuntematonkatse painui toisen alle maata vasten samalla kun katse hävisi. Tuntematontassu oli menettänyt näkökykynsä nyt oikeasti keskellä tätä hyppyä eikä nyt nähnyt emoaan kunnolla. Hän puristi tietämättään liian lujaa toista kynsillään olkapäistä ja soturitar yritti huutaa pennulle, että päästäisi irti. Adrenaliini humisi oppilaan korvissa, kun tuon lopulta päätään ravistaen pakitti ja istuutui maahan päähään riiputtaen.
"Älä yhtään pane vastaan. Tuo oli erinomaista. Välillä sattuu vahinkoja" soturitar sanoi nousten ylös puhdistellen olkapäitään.
"Sinusta tulee mainio soturi, usko vain" harmaa naaras naukui ja sai oranssin valkean oppilaan katseen nousemaan. Vieno hymy nousi tuon huulille, kun hän katsoi kohti emoaan.
"Koska saan harjoitella toisten kanssa?" nuorempi naukaisi. Hetkeksi soturin katse silmäili oppilastaan, mutta nousi siihenkin hymy.
"Aivan pian. Heti kun jollekin sopii" tuo naukui ja hännällään viittoi seuraamaan. Päivän harjoitukset olivat tässä. Hän kävisi ainakin parantajan luona aivan varmuuden vuoksi.

Nimi: Blari

19.04.2017 20:01
TOMUKUU luimisti toista korvaansa ja katseli ympärilleen.
"Olimme metsästämässä... Törmäsimme siihen kettuun, jonka Päästäisaskel ja Pöllönlaulu ajoivat aikanaan pois.. Se ilmeisesti etsi parempaa pesäpaikkaa tai jotain... Selvisin itse pelkästään sillä, että se aukaisi vanhan arven -onnekseni en menettänyt silmiäni.. Se ajoi Aamutähden rotkon reunalle... Hän lipesi, mutta roikkui yhä reunalla... Sinä onnistuit ajamaan sen karkuun, minä yritin auttaa Aamutähteä.. Onhan hän sentään rakas veljeni... Hädissään ja iskee kyntensä voimakkaasti käpälääni", kolli nostaa hieman Veriruusun lävistämää käpäläänsä "aiheuttaen haavat käpälääni.. Se ei ole tärkeää.. Yritän saada Aamutähden kiskottua ylös, mutta epäonnistun... Hänen otteensa lopulta lipeää ja olen liian hidas reakoimaan siihen.. Hän vain putosi... Emme tiedä, selvisikö hän, mutta pudotus oli pitkä ja kivinen... Pelkään pahinta", Tomukuu selitti järkyttyneellä äänellä esittäen, miten tilanteen voisi leirissä hoitaa. Tummaturkkinen kolli vakavoitui ja katsoi nyt naarasta normaalisti. Hän halusi osoittaa naaraalle, että hänellä ei ollut eikä tulisi koskaan olemaan mitään aikomuksia tehdä samoin hänelle.
Tomukuu astui lähemmäksi Veriruusua. Hän katsoi naarasta vakava ilme kasvoillaan suoraan silmiin.
"Minulla ei ole yhtään mitään -ei sitten minkäänlaista- aikomusta nousta sinua vastaan. Olet minulle tärkein kissa maailmassa. Voisimme tehdä niin paljon asioita yhdessä. Kukaan ei ole estämässä meitä. Sinä olet seuraava päällikkömme. Minä vain ja ainoastaan haluan olla sinun kanssasi. En kenenkään muun. Se on ollut asia, mikä minua on ajanut eteenpäin. Sen avulla en ole luovuttanut. Sinä olet syy, miksi olen tehnyt kaiken", Tomukuu maukaisi ja hymyili hieman Veriruusulle. Tomukuu katsoi suoraan Veriruusun sinertäviin silmiin. Hän oli täysin tosissaan sanoissaan. "Katso minua. Valehtelenko minä sinulle?!" Tomukuu kysyi.

Nimi: Masi

19.04.2017 00:11
VERIRUUSU ei kohottanut katsettaan maasta. Hän luimisti korvansa ja antoi ajatuksiensa peittää Aamutähden ja Tomukuun sanat alleen. Hän ei halunnut olla paikalla. Ei hän tälläistä elämää ollut toivonut. Valkeahkot silmät katsoivat aavemaisina hänen käpäliensä alla kylmenevää maata. Mikä tai kuka olisi Aamutähteä vastassa? Tuskin Tähtiklaani. Vai olisiko? Olisiko Raivotähti ja Liekkitähti Aamutähteä vastassa? Olisiko Tähtiklaanissa aurinkoista ja kaunista? Hän huokaisi.
Miten hän voisi luottaa Tomukuuhun? Jos hän valitsisi itselleen varapäällikön, Tomukuu varmasti yrittäisi hankkiutua tuostakin eroon. Tai sitten Veriruususta. Häätö olisi paras mahdollinen. kolli ei ollut totellut häntä. Miksi kissat eivät totelleet häntä? Hän kohotti hiljaisen katseensa puihin. Mitä hän leirissä sanoisi? Mitä hän Tähtiklaanissa sanoisi? Tuskin Tähtiklaani tekisi hänestä päällikköä tälle kohtalokkaalle klaanille, joka oli niellet jo itselleen tuomionsa.
Naaras ei halunnut katsoa Tomukuuta. Hän oli silti mielessään iloinen, ettei ollut näkemässä itseään. se se vasta inhottavaa olisikin! Traaginen onnettomuus? Ja mitähän he kolme olisivat tehneet rotkolla? Mitään vahinkoa ei ollut. Tomukuun kasvot olivat veressä, Veriruusu oli kuin taivaalta tupsahtanut pilvi maahan. Hän kiersi häntänsä hiljaisena vierelleen. Ja mitä hänen tähänkin pitäisi nyt sanoa? Mitä kolli oletti, että hän sanoisi? Mitä Tähtiklaani oletti hänen sanovan?
Silmät välkähtivät valkeina, mutta niiden puhtaan sinisyys alkoi loistaa hiljalleen kylmän valkean ylitse. Hän veti henkeä ja vastasi Tomukuun katseeseen.
’’Älä pyydä anteeksi, jos et aio noudattaa sitä, mitä minä sinulta pyysin’’, naaras murahti. Hän mittaili hiljaisella katsellaan kollia. Vain muutama kuu sitten hän olisi varmasti harkinnut kollia kumppanikseen, ehkä vielä kasannut klaanin uudelleen kokoon tuon kanssa ja perustanut perheen. Puhtaalta pöydältä aloittaminen oli johtanut tähän. Hän katsahti Aamutähteen. Kissat haistaisivat heidän hajunsa. Vain vähän matkan päässä oli puunoksa, joka sai naaraan selässä kulkemaan kylmiä väreitä. ’’Kerrohan sitten siitä onnettomuudesta. Mitä me kolme teimme rotkolla? Mitä oletat oikeastaan, että minä sanon mihinkään?’’, hän päästi pitkän sihahduksen hampaidensa välistä. Se oli pelkkää turhautuneisuutta. Hän ei voinut uskoa, että Tomukuu oli toiminut –jälleen, hänen sanojansa vastaisesti. Ei valehtelua. Valehtelua. Ei tappelua. Tappelu. Ei kuolemaa. Kuolema. Hän heilautti korviaan ärtyneenä.
Hän ei voisi kulkea Kuulammelle. Kuka siellä olisi häntä vastassa? Mutta eihän Veriruusu ollut murhaaja! Miksi hän ei sitten ollut tehnyt mitään? Hänen kyntensä uppoutuivat maahan. Petturi, petturi, petturi! Jälleen kerran, kuten aina. Huvittunut virne kohosi hänen suupieleensä.
’’Älä koskaan enää tule sanomaan minulle, että olisi välttämätöntä olla tottelematta minua’’, hän loi uudelleen hurjistuneemman katseensa Tomukuuhun. Aamutähti oli kuollut yhtä nopeasti kuin haukka, jonka kuolemaniskua metsästäjä oli tekemässä. Ehkä Aamutähti olisi nyt vapaa? Vapaa lentämään omillaan taivaassa. Ilman omatunnon tuskia mistään Mistä hän voisi tietää, ettei Tomukuu hyvän luottamussuhteen jälkeen haluaisi Veriruusun kuolevan samalla tavalla? Maailma tuntui kylmältä ja todella yksinäiseltä, vaikka hiljaa hän oli rauhoittunut sydämessään. Aamutähti ei voisi epäillä häntä. Toisaalta tuo nyt ainakin syyllistäisi häntä petturuksi, ja miksi vain, vaikka naaras oli yrittänyt puolustaa, sekä tehdä viisasta valintaa. Ehkä ajattelu ei ollut vain hänelle sopivaa?
Ehkä hänen pitäisi nyt vain rynnistää leiriin ja alkaa surmata kissoja aukiolla kerta toisensa jälkeen? Silmät välkähtivät valkeina huvittuvasta mielikuvasta. Mitä ne kissat hänelle voisivat? Kissat, jotka kaikki olivat hänelle rakkaitta ja perhettä? Valkeus haihtui jälleen. Ei ollut hänen tehtävänsä päättää toisten elämästä ja kuolemasta. Hän olisi vain saattamassa. Mitä klaani ajattelisi hänestä? Miksi hän pohti edes sitä? Hän puri hampaansa yhteen. Sillä ei olisi väliä, jos Lumouksenklaani vain säilyisi ja nousisi uudelleen. Hän ei vain halunnut olla enää osana sitä. Mitä hän sitten halusi olla osana? Mihin hän oikeastaan kuului?
Erakoksi? Kotikisuksi? Muistikuvat vain pyörivät uudelleen ja uudelleen hänen mielessään. Yöklaaniin? Myrkkyklaaniin? Lumouksenklaaniin? Mikään ei tuntunut hyvältä valinnalta, mutta ehkä aika näyttäisi sen, mitä Lumouksenklaanilla ja metsällä olisi hänelle vielä tarjottavanaan. Oikeastaan hänellä olisi nyt kaikkea, mitä hän oli halunnut. Olisi kissoja ympärillään, päällikönarvo harteillaan ja jälkeläisiä, jotka voisivat olla hänen ylpeyden aiheitaan. Tältä se ehkä tuntui, kun oli saavuttanut kaiken? Ehkä mikään ei vain riittäisi?
’’Miksi sinä et tilaisuuden tullen nousisi minua vastaan ja kukistaisi minua? Niinkuin teit Aamutähdelle? Loit hänen kanssaan hyvän suhteen jälleen ja sitten vain.. Sitten vain’’, naaras känsi ilmeettömät kasvonsa Aamutähden pienen ruumiin ylle.

Nimi: Blari

18.04.2017 09:59
TOMUKUU luimisti surullisena korviaan. "Anteeksi.. tämä on ainoa asia missä minä en voi totella", hän katsoi Aamutähteä silmiin. Aamutähti panikoitui vain enemmän ja enemmän ja potki ja rimpuili Tomukuun oteessa. Keltaiset silmät olivat kauhusta laajenneet. "Ä-älä tee sitä!" Aamutähti aneli. Uhma oli kadonnut hänen äänestään, kun hän näki Tomukuun silmistä, että veli oli tosissaan. "En aio enään valehdella Veriruusulle.. Sanoin, että yksi meistä ei selviä hengissä.. En olisi saanut laittaa Veriruusua edes sitä vaivaista henkeäsi viemään.. et ollut edes sen arvoinen.. Tämä on minun tehtäväni", Tomukuu murahti ja repäisi hampaillaan Aamutähden kaulan auki. Tomukuu ei välittänyt verestä, mihin hänen turkkinsa sotkeutui. Pienemmän kollin ruumis valahti lopullisesti veltoksi hänen jalkojensa juurelle. Tomukuu katsoi ilmeettömänä Aamutähteä hetken ennen kuin kääntyi Veriruusun puoleen.
"Anteeksi, mutta se oli tehtävä. Hän olisi pilannut kaiken lopulta. Olisi ollut väärin laittaa sinut tekemään tämä.. Sinulla ei ole enään mitään syytä pelätä, että tekisin sinulle mitään samanlaista, sillä en koskaan aikonut tehdä mitään, mikä satuttaisi sinua", Tomukuu astui varovaisesti Veriruusua kohti.
"Minun oli pakko olla tottelamatta, sillä se oli välttämätöntä", Tomukuu painoi päänsä. "Lupaan, että se ei toistu enään". Tummaturkkinen kolli vilkaisi silmäkulmastaan Aamutähden ruumista.
"Heitänkö hänet rotkoon.. voimme sanoa, että se oli traaginen onnettomuus.. yritimme estää hänen putoamistaan, mutta mitään ei ollut tehtävissä enään."

Nimi: Masi

18.04.2017 00:37
VERIRUUSU katseli hiljaisena, kuinka päällikön niskakarvat kohosivat. Kuinka tämä sylki sanojaan jälleen hänen.. Heidän naamoilleen. Jälleen. Hän räpäytti hiljaa silmiään. Hänen silmänsä välkähtivät sinivalkeina.
Pettureita? Sana kaikui naaraan mielessä. Hän maisteli sitä hampaidensa välissä. Pettureita? Kenelle? Veriruusu istahti hiljaa alas ja mittaili tassujaan mietteliäänä. Kiralle? Raivotähdelle? Lumouksenklaanille? Aamutähdelle? Hän sulki hiljaisena silmänsä. Aurinkokatseelle? Savutiikerille? Tähtiklaanille? Hän sihahti hiljaa hampaidensa välistä.
’’Sinäkö aiot minua estää olemasta Lumouksenklaanissa?’’, naaras kysyi kohottaen katseensa päällikköön. Hänen katseensa oli tyyni, mutta kasvoille oli jälleen kohonnut virne. Sarkastinen, pakonomainen, joka ei kuulunut hänen kasvoilleen. Olivatko ne edes hänen kasvonsa? Vai jonkun muun virne hänen kasvoillaan? Häntä nauratti, mutta nauru ei suostunut tulemaan hänen kurkustaan. Minäkö päälliköksi?
Veriruusu maisteli arvoa kielellään, mutta pudisti sitten itsekseen päätään. Ei. Ei hän sitä ollut janonnut. Mutta hän ei voinut kiistää, ettei se häntä houkuttaisi. ’’Kysynpä sinulta. Jos haluaisin ottaa paikkasi päällikkönä, ja hulluna sellaisena, kuten sinä. Miksi en tappanut sinua siihen?’’, naaras kysyi ja naurahti hiljaa. ’’Yhdessä? Ansa?’’, naaras kohotti syyllistävän katseensa Tomukuuhun. Tämä oli Tomukuun ansa!
’’Viisasta? Jaloa? Miksi se olisi jaloa, että annan teidän molempien kitua ja kärsiä, kuten olette minun antaneet monen monta kuuta niin tehdä? Miksi se olisi viisasta, kun annan teidän molempien elää ja jatkaa tämän maan, tämän klaanin, tämän elämän ja näiden kissojen elämän tuhoamisen?’’, naaras murahti ja katsahti kaksikkoa vuorotellen. Naaras jätti mainitsematta, että oli hyvin tietoinen Aamutähden kahdesta elämästä. Viimeinen elämä olkoot siis koetuksellinen päällikölle. ’’En tiedä, kuuntelisiko klaani minua sen paremmin kuin sinua. Mutta lähtiessäni, sinulle ei jäisi ketään muuta kuin sinä ja yksinäinen pesäsi’’.
Demoni? Naaras katsahti yllättyneenä Aamutähteä. Sellaisenako kolli hänet näki? Mielenkiintoista. Hänen kääntäessä katseensa jälleen tassuihinsa ja ajatuksien laukatessa tuonpuoleiseen, hän saattoi havaita, kuinka Tomukuu oli syöksynyt Aamutähden kimppuun. Aamutähti oli oikeassa. Naaraan ei tarvinnut kääntää katsettaan kaksikkoon.
’’Anna hänen mennä’’, naaras murahti Tomukuulle. Tämän silmät olivat vaeltaneet johonkin, josta naaras ei voinut tavoittaa ajatusten juoksuaan. Hiljaa hän painoi päänsä ja sulki silmänsä. Hän ei halunnut nähdä enempää. Kaikkien pitäisi kuolla. Aamutähti oli oikeassa. Varapäällikön kasvoille kaartui virnistys. Hänen silmiensä edessä välkähti vain näky verestä. Veriset käpälät. Hän avasi välittömästi silmänsä. Sitä hän ei halunnut nähdä. Ei enää uudelleen. ’’Anna hänen olla, Tomukuu’’, naaras murahti luoden nyt katseensa Tomukuuhun ja Aamutähteen. Aamutähti ei olisi vihollinen. Tuo oli vain pelästynyt pentu, ilman äidin rakkautta, joka oli kuolleiden riivaama. Pelkkä kuolevainen muiden joukossa. Ystävällisyydelläkö hän saisi kissoja puoleensa? Mielenkiintoista. Hyvin, hyvin mielenkiintoista. Silmät välkähtivät sinivalkeina, kun pirullinen virne kohosi taas hänen kasvoilleen.

Nimi: Blari

17.04.2017 22:47
TOMUKUU puri hampaansa yhteen, kun Veriruusu iski kepin käpälänsä. Tummaturkkinen kolli katsoi hämmentyneenä Veriruusua, kun tuo auttoi Aamutähden ylös.
Aamutähti katsoi molempia epäilevästi. Hän ei sanonut sanaakaan. Päällikkö pelkäsi näitä kahta. Pienikokoinen kissa vetäytyi Veriruususta kauemmaksi.
"Te te täällä olette päästänne sekaisin.. Molemmat.. PYSYKÄÄ KAUKANA MINUSTA!" Aamutähti sähähti molemmille. Tomukuu siristi silmiään. Pienikokoinen kolli pyöristi selkänsä ja tuon niskakarvat olivat pystyssä.
"En halua nähdä teitä enään koskaan!" Aamutähti murisi hampaidensa välistä. "Teillä ei ole mitään asiaa enään Lumouksenklaaniin! Sairaita pettureita olette!" Aamutähti astu taaemmas Veriruususta ja Tomukuusta. Tomukuu vilkaisi Veriruusua. Hän painoi kyntensä maahan kunnossa olevasta käpälästään.
"Olin siis oikeassa sinusta Veriruusu! Olet vain halunnut päälliköksi! Luuletko etten huomaa että tämä oli teidän yhdessä suunnittelemanne ansa?! Yrität esittää niin jaloa ja viisasta kissaa, kun annat molempien elää! Tai no tapoit minut kuitenkin, mutta tähtiklaanille kiitos, että se ei ollut viimeinen henkeni!" Aamutähti katsoi inhoten Veriruusua. "Et ole mikään viaton... Olet itse paholainen.. manipuloit muita puolellesi 'ystävällisyydelläsi'.. Käännytät kissoja minua vastaan, jotta he eivät huomaa oikeita aikeitasi! Nyt se loppuu.. Kaikki tulevat kuulemaan tästä... Ja jos sanot että he eivät usko minua ja kääntävät selkänsä minulle niin tiedän ainakin varmasti, että he seuraavat mielummin sinun laistasi demonia.. Kuka sellaista klaania haluaisikaan!" Aamutähti oli raivoissaan. Tomukuun silmissä välähti. Hän syöskähti Aamutähteä kohti ja nappasi hampaillaan pienemmän kollin kaulasta kiinni. Tomukuu painoi Aamutähden kiveä vasten ja murisi: "Kehtaatkin puhua hänelle noin!"
Aamutähti haukkoi henkeään ja yritti potkia Tomukuuta kimpustaan.
"Si-Siinä toinen... Petturi veljeni... ET SINÄ MINUA USKALLA TAPPAA! OLET VAIN PELKURI JOKA TEKEE KAIKKENSA JONKUN NAARAAN VUOKSI! Toivottavasti tulette nauttimaan luopion elämistänne saastat" Aamutähti kähisi Tomukuulle, joka tuiotti veljeään silmät vihasta leimuten. Hän ei aikonut päästää Aamutähteä menemään. Jos joku yrittäisi työntää hänet pois tuon kimpusta hän repäisisi tuon kaulan auki.

Nimi: Masi

17.04.2017 02:32
VERIRUUSU tunsi, kuinka jokin painoi hänen sisintään. Kylmä, kuolema. Jokin mikä oli uskotellut kuolleensa, mutta se ei ollutkaan. Hän maisteli Aaveenvarjon sanoja suussaan. Oli totta, että tuo oli puhunut siitä hänelle, niin syyllistävästi kuin olikin vain kyennyt. Niin kuin sekin olisi ollut Veriruusun syy! Ellei sitten parantaja ollut nähnyt jotakin sellaista, että se voisi ollakin.
Hän katsahti Aamutähteen, mutta tuo ei tuntunut haluavan sanoa mitään. Ehkä Tomukuu oli ajatellut, että tuo olisi ennustuksen mukainen pahuus? Hän mittaili Aamutähteä. Päällikkö ei kuitenkaan itse ollut paha, se oli vain hänen mielensä. Hänen sisaruksensa. Mutta oli hänen oma vikansa, että kissat olivat ajautuneet niin erilleen toisistaan. Päällikön omaa syytä.
’’Olen iloinen, että kerrot siitä edes nyt minulle’’, naaras naukaisi ja loi välittävän hymynsä Tomukuulle. Hän ei pitänyt siitä, miten kolli oli asiaa pitkittänyt. Miten olisi aikoinaan kertonut. Ehkä tuo epäili, että Veriruusu olisi tuolloin välittänyt enemmän Aurinkokatseesta ja piti tuota siksi uhkana? Itsekästä, mutta se sai naaraan kasvoille huvittuneen hymyn. ’’Sinun ei olisi pitänyt suostua siihen, sillä olit itse vaaraksi klaanimme tulevaisuudelle. Kaksikko on kärsinyt paljon suunnitelmastanne, mutta uskon, että tiedät sen itsekin. Saat olla kyntesi velkaa Sudenulvonnalle’’, Veriruusu totesi rauhalliseen sävyyn Tomukuulle, mutta tämän kasvoilla oli nyt lempeämpi hymy.
’’Tiedätte varmasti silti, kuinka mieleni tekisi tapattaa teidät molemmat siihen’’, naaras naukaisi ja loi molempiin hieman huvittuneen katseen. ’’En ole ikinä saanut sinulta kunnioitusta. Kerta toisensa jälkeen, olet vyöryttänyt minulle ongelmasi ja vihasi. Kuinka olet kääntänyt ne minun syykseni’’, naaras sähähti Aamutähdelle ja katsahti sitten Tomukuuhun. ’’Sinä taas tiedät osasi yhtä hyvin. Olet pimitellyt minulta asioita, sen lisäksi, että karistit minulta luottamuksen itseesi’’, naaras huokaisi hiljaa ja mittaili veljeksi hiljaa katseellaan. Hän olisi niin lähellä päästä päälliköksi, mutta hän ei halunnut ansaita päällikön paikkaansa siten, että karistaisi Aamutähden pois paikaltaan. Hän halusi tehdä vain asiat paremmin kuin Aamutähti. Halusi, että jos tuo kuolisi, joku muu tekisi sen. Mieluiten aika tai sairaus, tai sitten Tähtiklaani itse. Hän oli vannonut uskollisuutensa, eikä hän antaisi sitä itselleen anteeksi, jos sen pettäisi.
Tomukuu taas. Tarvitsiko naaraan edes ajatella, mitä mieltä tästä oli ollut, mitä tämä oli tehnyt ja mitä tämä merkitsi hänelle? Kolli oli hänelle rakas, vaikka tuo olikin osannut pilata heidän välinsä totaalisesti. Hän veti hiljaa henkeä. Naaras sulki silmänsä. Valinta oli helppo, teko oli vaikea. Hän avasi silmänsä ja loi katseensa Aamutähteen. ’’Olet pilannut koko elämäni’’, naaras naukaisi kylmästi.
’’Mutta minä en aio sortua samalla tasolle kanssasi. Et voi koskaan hyvittää, -etkä varmasti aio tehdä niin, mitään minulle. Pilasit yli yhdeksän henkesi edestä elämääni, painoit minua maanrakoon, mutta huomaatko, kerta toisensa jälkeen seison tässä. Yrittäen tukea sinua’’, naaras murahti. ’’Minun elämäni, yhdestä sinun’’, hän sähähti ja istuutui tuota vastapäätä, tuijottaen tuota silmiin. Hän ei ollut murhaaja. Hän vain tasoitti tilanteen. Kyllähän Tähtiklaani sen ymmärtäisi? Jos kuitenkin Aamutähden mieli olisi sairas, hän ei voisi kaapata tämän henkeä. Silloin elämän saajahan kärsisi samat ongelmat läpi. Hän räpäytti hitaasti silmiään. Syvästä haavasta tuo menettäisi yhden henkensä, mutta paranisi seuraavan elämän alkaessa.
Naaras iski terävällä puunoksalla toista kurkulle, aiheuttaen syvän viillon. Se ei ollut kuolettavan syvä, vain yhden elämän riistävä. Aamutähti kaatui maahan (?), tämän keho sätkähteli. Naaras laski terävän puunoksan hampaistaan ja nuolaisi karhealla kielellään toisen haavaa. Se paranisi. Ikävä arpi jäisi. Hän sai ihastella silmillään, kuinka verenvuoto tyrehtyi yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Haavan ympärille tulevat veriset karvatakut näyttivät kuvottavilta, mutta sillä ei ollut väliä. Haava voisi varmasti revetä, mutta arpikudos muodostui todella nopeasti haavaan. Se ei olisi repeytyneenäkään yhtä paha.
. ’’En tullut tänne tappamaan ketään’’, hän murahti, kun Aamutähti alkoi virkoa. Haava tyrehtyi nopeasti, hän ei tiennyt, mitä kolli oli kohdannut rajalla. Ehkä omat sisaruksensa? Ehkä vain Tähtiklaaniin? Oliko siellä ollut edes ketään vastassa? Entä jos tuo olikin käynyt Pimeyden metsän puolella?. ’’Olkoon tämä ratkaisuni nyt sinulle sen arvoinen, että voit jatkossa luottaa minuun. Olisit edes iloinen siitä, että tasaan tilanteemme, enkä tapata sinua. En tapa sinua, vaikka olet kohdellut minua kylmästi. Sinulla on yksi elämä jäljellä, joten voit vaan huonoina päivinä kysyä, miksi pitkitän elämääsi, enkä riistä sitä sinulta. Minä vannoin uskollisuuteni Lumouksenklaanille, niin myös sinulle. Tunnet vain nyt saman kuin minä. Varovaisuutta muita kohden ja toivottavasti halua auttaa muita, mieluummin kuin liiskata heitä kuin matoja’’, naaras murahti päällikölleen, katsahtaen sitten Tomukuuhun.
’’Sinulle teen samoin’’, hän murahti ja enempää odottamatta, iski puunoksan Tomukuun tassun lävitse. Hän piti kuitenkin katseensa kokoajan Tomukuun silmissä. ’’Ehkä sinä nyt myös tulet muistamaan, miksi et koskaan enää halua vahingoittaa minua. Se paranee. Siihen jää arpi. Eikä tassusi koskaan enää palaudu ennalleen. Sitä ei voi sanoilla enää korjata. Vahingoittunut tassusi olen minä. Kun epäilet rakkauttani sinua kohtaan, katso tassuasi. Rakkaus sattuu. Minä olen kärsinyt. Tämä on pientä kipua siihen nähden, mitä te olette minulle aiheuttaneet’’, naaras naukaisi kaksikolle ja repäisi sitten Tomukuun käpälästä olevan puunoksan irti.
’’Se oli onnettomuus. Kettu hyökkäsi. Sinä astuit terävän oksan päälle. Sinua se raapaisi kaulaan. Mutta kaksi vahvaa veljestä keskenään häätää ongelman yhdessä. Kuten aina’’, naaras naukaisi kaksikolle, ja nuolaisi sitten Tomukuun tassua karhealla kielellään. Se paranisi. Siihen jäisi syvä arpi, jonkin aikaa voisi olla vaikeuksia astua käpälällä. Ehkä se ei toimisi enää niin kuin ennen. Se olisi täydellinen kopio Veriruususta ja siitä, mitä Tomukuu oli hänelle tehnyt. Mihin pisteeseen kolli oli naaraan ajanut. Naaras auttoi nyt Aamutähden ylös, vaikka tiesi, että tuon maailmankuva livistäisi vielä pitkään toisen silmissä. Maailma keinuisi samanlaisella vaakalaudalla kuin Veriruusun oma elämä, joka päivä, joka hetki.

Nimi: Blari

16.04.2017 21:28
TOMUKUU tunsi toivoa kuulessaan Veriruusun sanat.
"Katsokaa menneisyyteen ja verratkaa tulevaan, sillä varjoissa värjääntynyt pahuus toistaa menneisyyden uudelleen, ettekä silloin voi juosta veritulvaa karkuun", Tomukuu toisti ennustuksen, minkä Aaveenvarjo oli hänelle ja Veriruusulle esittänyt.
"Hän on ollut sairas jo kauan. Se ei ole mikään normaali sairaus vaan henkien mukana tullut. Tuhkapentu ja Hiiripentu haluavat kostaa meille omat kuolemansa ja he pääsivät jotenkin hänen päähänsä silloin, kun hänestä tuli päällikkö.. Ennen kuin liityit Lumouksenklaaniin, olimme vaikeassa paikassa. Sairauden päästyä joukkomme Aamutähti ei tehnyt asialle mitään, hän ei auttanut lainkaan omia klaanilaisiaan. Hän olisi antanut heidän kuolla. Hän hyökkäsi Aaveenvarjonkin kimppuun. Satuin kuulemaan silloin, että Aamutähti ei kuulemma muistanut tehneensä mitään sellaista ja Aaveenvarjo kysyi Tuhkapennusta ja Hiiripennusta silloin.. He sekoittivat hänen päänsä täysin ja hän on uhka kaikille ympärillään oleville", Tomukuu selitti Veriruusulle. Tummaturkkinen kolli hätkähti, kun Veriruusu kysyi Sudenulvonnasta, Pikkuaskeleesta ja Aurinkokatseesta.
"Se oli yhteinen ideamme.. Minun ja Sudenulvonnan. Halusimme päästä Aurinkokatseesta eroon ja kukaan muu ei tuntunut samaa tahtovan.. Sudenulvonta valitsi valitettavasti tarvittavaksi uhriksi itsensä ja Pikkuaskeleen.. En uskonut, että hän olisi tajuttomana niin kauan. Aurinkokatse oli uhka klaanillemme niin kuin Aamutähtikin!" Tomukuu maukaisi uskoen täysin omiin sanoihinsa. "Tämä on totuus! Olisin lopulta kertonut asiasta sinulle, mutta aika ei ollut oikea... Olen pahoillani siitä, mutta tästä lähtien kertoisin sinulle vain ja ainoastaan totuuden. Anna minun olla vain kanssasi ja teen niin kuin toivot!"

Nimi: heli-fairy

16.04.2017 21:23
SÄDEKATSE kuunteli hiljakseen silmät vielä suljettuina Usvatassua. Hän hetken ajan vain ajatteli mitä oikeasti oli tapahtunut, kunnes sitten avasi silmänsä taas kohti Usvatassua.
"En minäkään ole varma. Luulisin, että joko Veritähti kyllästyi siihen ämmään tai sitten ajatteli, että hänestä tulisi vielä kilpailija" hän naurahti. "Se näky kyllä oli aivan mahtava" tuo mutisi jotain puoliksi itsekseen, samalla muistellen. Tumma leirinsiluetti peitti alleen ehkä salaiset katselijat, kuten pennun. Ei hän seurannut kuin hiljaa yksinään pesän reunalta, mutta näki hän sen, miten suuri punainen kolli saapui leiriin ja noin vain repi sen sydämen rinnasta. Kylmän väreet kulkivat taas tuon turkin alla, mutta naaras naurahti hiljaa itsekseen. Soturitar jopa melkein säikähti, kun oli ajatuksiinsa niin uppoutunut, että Usvatassun huuto tuli aivan puun takaa.
"Kirouksensydän?" tuo älähti hämmentyneenä katsoen hetken oppilasta, joka samantien näköjään myös hiljeni. Toinen kohensi hieman ryhtiään ja katseli hetken metsää. Oppilaan uudet sanat saivat toisen ajatukset takaisin kääntäen myös tuon pään toista kohden. Sädekatseen kasvot eivät olleet lämpimät, mutteivat ne töykeän kylmätkään. Neutraalit, jos niin pystyi sanomaan. Tuo kuunteli hetken Usvatassua, kunnes sitten hieman nyökäytti päätään.
"Niin ajattelin.. En vain tiedä miten hän suhtautuu minuun enään. Tyrmääkö hän koko >hei< yrityksenkin vai sanooko hän jotain vastaan vain sihahtaen" tuo naukaisi ja katsoi takaisin oppilaaseen hieman hymyillen.
"Tai sitten pistän hänet joka partioon kanssani niin hän kyllästyy lopulta olemaan vihainen ja sanoo jotain" tuo naurahti ja heilautti häntäänsä oksalla. Hymy kuitenkin hyytyi, kun hän siirsi katseensa leiriin. Miten Pakkasnauru oikeasti hänet otti vastaan?
"Meidän varmaan pitäisi mennä takaisin, jos joku meitä kaipaa, ellei sinulla ollut vielä mitään? Mieli hyvin hetken vielä keskustelisin kanssasi, jos sinulla vain on jotain mielenpäällä" tuo naukaisi ja nosti nyt aidomman hymyn huulilleen kohti oppilasta.


KURKISYDÄN katseli pentuja ja kehräsi samaa tahtia Aamunkajon kanssa. Ne todella olivat.. Aamunkajokin, täydensi vain kokoelmaa. Tai perhettä, jos sen niin voisi todeta. Naaras heilautti häntää samalla katsoessaan pienten karvapallojen tuhinaa. Pieni valkean musta laikkuinen kolli kiinnitti tuon huomion, kuten nähtävästi Aamunkajonkin. Hän katsahti tähän soturiin ja väräytti viiksiään.
"Minusta yksinkertainen on liian tylsä. Pidän Sirpalepennusta" hän naukaisi ja hymyili lisää. Miten ihania, he kaikki. Naaras huokaisi iloisesti ja katsahti viimeiseen naaraaseen. Se oli ennemmin valkea kuin kermainen, sillä oli turkissaan pieniä laikkuja, naama näytti ehkä hieman samalta kuin Pilvipennun, hieman ehkä likaisen harmaan raitainen. Miten sitä nyt kukin kuvaili.
"En sinusta tiedä, mutta minusta hänestä voisi tulla sen, mmmh, Kylmätassu aivan, hänen seuraajansa. Hän näyttää oikein lempeältä ja kykenevältä.. En häntä tulevaisuudessa toki voi pakottaa. Mutta miten olisi Salvianpentu. Soiva ja, no, siihen aiheeseen sopiva" tuo naurahti hiljaa ja katsahti Aamunkajoon. Näin jokainen sai suloisen nimen.. Hän näki jo miten heistä kasvoi kunnon kissoja...


SATIINISYDÄN kömpi pystyyn ravistaen samantien turkkinsa, lennättäen myös pisaroita kollin päälle. Tassuja kylmäsi ja naaras iloisena loikki vedestä pois rannalle. Hiirenkorvan aurinko todella lämmitti jo. Hän naurahti tuon kommentille partioista ja alkoi nuolla hieman rintaansa. Koko turkki tuntui raskaalta, mutta hän vain ravisti sen uudestaan, näyttäen pöllöltä. Tuo tuhahti itselleen, sitten katsoen kohti Valkeakuisketta. Naaras nyökäytti tuolle hymyillen päätään ja loikki tämän perässä kalliolle jättäen vesivanaa jälkeensä. Tämä tuhahti itselleen ja istuutui lämpimään auringonläikkään kalliolle. Se todella oli jo lämmin.
"Jos vain viitsit, olisi turkki edes hyvä olla siisti, kuin märkä ja sekaisin" hän naurahti hiljaa ja katsoi violetilla katseellaan kohti toista.


VIHERLOIMU nyökäten lähti seuraamaan Toivontähteä kohti tuon pesää. Hän vilkaisi leiriä ja uskoi, ettei häntä heti tarvittaisi. Vihersilmä ensin totutteli pimeään, sitten suunnisti hänelle ehkä tarjotulle pedille ja laskeutui makuulle, katsoen sitten Toivontähteen. Pesän tuoma lämpö ja Toivontähden tuoksu saivat hieman nuoremman kollin ajatukset aivan pyörälle. Hän kuitenkin höristi korviaan ja kuunteli Toivontähteä, kuin pentu kuuntelisi klaanivanhimman sotatarinoita. Viherloimu ei olettanut, että Toivontähti olisi elänyt mitenkään kovin ihmeellisen elämän, mutta tarinan alkukin jo muutti heti tuon luulot. Kolli otti mukavan asennon asettaen tassunsa eteen ja heilautti häntänsä vielä lähelleen, katsellen kuitenkin Toivontähteä. Tarina sai aina välillä tuon ajatukset kulkemaan sinne ja tänne. Heidän, hänen ja sisarustensa, menneisyys ei ollut kuin orpoilua ja toisten tukemista.. Soturi kuitenkin kuunteli avaralla mielellä ja painoi suurimman osan asioista päähänsä. Kolli hieman pelästyi, kun huomasi miten tarinan kulku sai toisen herkistymään. Vaikka pesässä oli hieman pimeää, hän näki tutun naaraan hahmon vierellään, ja tuon kyyneleet joita valui pitkin tämän poskea. Hän nenällään lempeästi pyyhki yhden pisaran pois, mutta pysyi vaiti. Tarina sai hänet hiljaiseksi, eikä hänellä ollut mitään mitä sanoa. Kauheaa, mutta se olisi pilannut koko jutun. Vihersilmä yritti saada Toivontähden katsetta kiinni, mutta naaras oli niin murheissaan, ettei hän pakottanut. Tämä hermostui itsekin hieman, kun ei tiennyt yhtään mitä tehdä. Kolli yritti lohduttaa toista lämmöllään ja painoi nenänsä kiinni tuon poskelle. Kun naaras lopetti tarinansa kolli halusi sanoa jotain. Ei hän voisi niin tyhmä olla, että jättäisi sanomatta mitään.
"Vaikka elämä tuokin eteen vaikka mitä, mitä pitää antaa anteeksi, ensimmäinen asia mitä silti pitäisi antaa anteeksi, on antaa anteeksi itselleen. Et sinä jaksa kovin pitkälle tuskasi, anteeksi surusi kanssa, jos et anna itsellesi anteeksi. Päästät suuren taakan irti, kun vain annat itsellesi mahdollisuuden" kolli naukui hiljaa ja irrotti nenänsä katsoen toista. "Eivätkä ne pennut ole vikasi.. Kaikki kissat eivät voi saada pentuja.. Ei sitä toisaalta voi koskaan tietää, miten Tähtiklaani antaa ensi kerralla armoa.." takellellen kolli naukui ja siirteli katsettaan pesässä. Sanoiko hän nyt oikein? Uskoi hän, että tietenkään ei. Hän saisi kynnet jäljet takapuoleensa varmasti aivan pian juostessaan ulos.. Tuo huokaisi ja katsoi kulmiensa alta Toivontähteä.
"Tekisin kaikkeni, jotta sinä saisit vielä tyttären, jonka nimi tulisi olemaan Tarutaivas.." hän naukui vielä tumman hiljaisella äänellä toiselle, lopettaen sitten, ennenkuin sanoisi liikaa.

Nimi: Masi

16.04.2017 20:51
VERIRUUSU kuunteli Tomukuuta ja väräytti toista korvaansa. Jokainen toisen sana tuntui kaikuvan hänen ympärillään, hänen korvissaan, hänen päässään, kaikkialla. Hän raotti suutaan, koska häntä ei kiinnostanut, rakastiko Tomukuu häntä. Hän halusi tietää totuuden. Hän ei voisi koskaan rakastaa toista, jos toinen ei pystyisi kertomaan totuutta menneistä.
’’Kerro siitä ennustuksesta’’, hän naukaisi ja tämän silmät vilkahtivat sinivalkeina. Hän oli utelias tietämään. ’’Jos tämä on Aamutähden viimeinen hetki, hänen olisi myös kohteliasta kuulla asiasta’’, naaras naukaisi, mutta jokin hänen äänessään oli muuttunut. Siinä oli ailahdus kylmyyttä, mutta samalla kuolettavan myrkyllistä aggressiivisuutta. Tämän kasvoille kohosi virnistys. Kylmä ja kuolevaisen kasvoille sopimaton virnistys. Hän lähti askeltamaan Tomukuuta kohden, kiertäen tuon ympäri.
’’Kerrotko minulle sitten viimeinkin, mitä Aurinkokatseen, Sudenulvonnan ja Pikkuaskeleen kanssa kävi? En voi koskaan uskoa sinua tai rakastaa sinua, jos et voi kertoa minulle totuutta’’, hän naukaisi ja katsoi nyt kollia vain viiksenmitan päässä tuon kasvoista. ’’Minä olen vain kiinnostunut totuudesta. En tuomitse mitään mitä silloin on tapahtunut. Haluan vain kuulla totuuden’’, naaras naukaisi.


//Sori jos a-kirjaimia puuttuu, mutku tää mun näppäimistö ei anna mun (muuta ku hakkaamalla kyseistä näppäintä) asettaa sitä mihinkään sanaan :c //

Nimi: Masi

16.04.2017 20:22
USVATASSU kuunteli kaikessa hiljaisuudessa Sädekatseen kerrontaa. Hän painoi hiljaa päänsä. Hän osasi kuvitella tilanteen, vaikka itse ei ollut ilmeisesti kokenut mitään tämän kaltaista. Hänestä alkoi tuntua avuttomalta pennulta Sädekatseen vierellä. Tuo oli kokenut paljon, sekä hänellä oli ja on paljon kaikkea. Naaraasta tulisi vielä klaanin päällikkö, samalla kun menetti kumppaniehdokkaansa Pakkasnaurun.
’’On kamala kuulla tuollaista’’, naaras naukaisi hiljaisena ja katseli tassujaan. Liekkitähti. Hän painoi naaraan nimen hyvin vahvasti mieleensä, jottei se karkaisi sieltä koskaan. ’’Veritähtikö hänet surmasi? Miksi?’’, naaras naukaisi hämmentyneenä. Miten Liekkitähti oli saanut Veritähden kimppuunsa? Toisaalta Usvatassulla ei ollut mitään kovinkaan suurtakaan kokemusta tuosta paholaisesta, joka oli kukistettu niihin aikoihin, kun hän oli päässyt oppilaaksi. Hän saattoi vain muistaa sen pelon Myrkkyklaanin leirissä, etenkin kun Kirouksensydän.. Hänen silmänsä laajenivat hämmennyksestä. ’’Kirouksensydän toi meidät silloin leiriin’’, naaras naukaisi ällistyneenä. Miten hän muisti sellaista? Siitä oli useampi kuu ja hän oli silloin ollut vasta pieni pentu. Hän muisti pitkän matkan ja suuren myrskyn, sekä tulipalon katkun. Sota. Kissat määrättiin sotaan, mutta Kirouksensydäntä ei määrätty kuin kantamaan kuolleita ja auttamaan haavoittuneita leiriin. Hänen hännänpäänsä alkoi nykiä, mutta hän pudisti päätään. Mahdotonta!
’’Ehkä voisit yrittää puhua Pakkasnaurun kanssa? Tuskimpa hän ainakaan siitä pitää, jos määräät hänet kanssasi partioon tai ylipäätänsä komentelet häntä, jos hän ei muutenkaan hyväksy sinun varapäälliköllisyytäsi’’, Usvatassu naukaisi mietteliäänä ja hymyili tälle kannustavasti.


AAMUNKAJO päästi iloisen kehräyksen. Pilvipentu ja Auringonpentu! Miten kauniita nimiä!
’’Olet todellakin minua parempi keksimään näitä nimiä’’, hän naukaisi ja nyökytteli, kun oli täysin samaa mieltä siitä, kuinka kauniita pienet karvapallerot olivat. Naaras ihaili Auringonpennun turkkia.
’’Ehkäpä tämä voisi olla Sirpalepentu?’’, hän ehdotti nopeasti, kun katseli harmaan pennun selässä olevia valkeita täpliä. ’’Nuo täplät ovat kuin lasin sirpaleita, kun aurinko paistaa niitä vasten. Toisaalta jos haluat yksinkertaisemman, hän voisi olla Täpläpentukin’’, Aamunkajo ehdotti.

VALKEAKUISKE purskahti nauruun ja nousi Satiinisydämen päältä, auttaen tuon ylös. Hän lähti askeltamaan rantaa kohden ja pörhisteli karvojaan huvittuneena. Vesi oli paakkuunnuttanut hänen turkkiaan, mutta karhealla kielellään kolli sai ne nopeasti auki.
’’Ehkä hän lähettää metsästyspartion peräämme?’’, kolli veikkasi, vetäen kasvoilleen huvittuneen virnistyksen. Se vasta näky olisikin! ’’Kuulehan sammakko, kaipaatkohan apua turkkisi kanssa?’’, hän kysyi, kun katseli Satiinisydäntä, joka askelsi pois vedestä. Paksu ja pitkä turkki oli pahemmin paakkuuntunut.
’’Tule mennäänhän tuonne kalliolle. Aurinko paistaa suorilta siihen ja siinä on varmasti mukavan lämiin’’, hän naukaisi ja lähti pomppimaan kalliota kohden kuin yli-innokas juuri nimetty sammakko-oppilas.

TOIVONTÄHDEN kurkusta karkasi pehmeää kehräystä ja tämä heilautti häntäänsä merkiksi kollin seurata häntä. Hän ei haluaisi keskustella enempää asioista keskellä leiriä, jossa kissat olivat uteliaita. Hän näpäytti toista nenälle hännällään ja lähti kipittämään päällikönpesäänsä.
--
Pesässä hän kiskoi oman petinsä vieraspetin vierelle. Hän viittosi kollia käymään makuulle vierelleen. Pesässä oli rauhoittavan hämärää, mutta hän saattoi erottaa soturin viereltään hyvin. Tämän kirkkaat silmät tuikkivat kauniisti aina silloin, kun auringon säteet kurkistivat pesään. ’’Siitä on kauan, kun elin vielä erakkona’’, hän aloitti hiljaa ja loi Viherloimuun mietteliään katseen. Ehkä se oli liian aikainen aloitus. Ehkä ei ajassa niin taakse pitäisi vajota?
’’Emoni, Raivotähti oli synnyttänyt meidät vanhojen kaksijalkojen latoon, jossa isoäitini Yölintu asui, koska oli joutunut lähtemään Synkkäklaanista maanpakoon Veritähden takia. Hän itse kuitenkin katosi pian, sillä hänen oli pakko palata takaisin Tuuliklaniin, joten kasvoimme isoäitini ja isäni, Kiran kanssa vanhassa ladossa, sekä sen ympäristössä’’, Toivontähti kohautti hennosti lapojaan. Se oli hyvä, mutta samalla huono muisto. Yölintu oli aina ollut hänelle todella rakas, vaikka hänen isänsä ei ollut koskaan pitänyt hänestä. ’’Meidän oli kuitenkin siirryttävä asumaan kaupunkialueelle, sillä isoäitini Yölintu kuoli, kun Veritähti oli löytänyt olinpaikkamme. Isämme, Kira, päätti alkaa jakelemaan meitä eripuolille metsää, jotta Veritähti ei voisi kajota meihin. Isämme oli kuitenkin jatkuvasti suunniltaan ja raivoissaan, kun emme täyttäneetkään hänen odotuksiaan. Hän kajosi useasti minuun, koska olin pennuista pienin ja heikoin, en mahtanut hänelle mitään’’, naaras selitti huokaisten ja painoi häntänsä vasten vatsaansa, jota pitkin meni pitkiä ja paksuja, sekä syviä arpia.
’’Onneksemme hän onnistui saamaan nuorimmalle veljellemme kaksijalka perheen, joka otti Salaman luokseen. Mutta Sebastian ei suostunut seuraamaan, hän oli nopeasti kirinyt valtaa itselleen kaupungissa, johon Kira päätti meidän muiden siirtyvän, jos emme halunneet mennä hänen ja Salaman kanssa kaksijalkojen luokse. Itse olin käpälä kummassakin maailmassa, mutta en kuitenkaan soveltunut kumpaakaan.. Hän oli jo aikaisemmin saanut seurata Sebastiania, vanhinta veljeäni, joka eleli kokonaan vain kaupunkielämässään. Vanhempi sisareni, Liekkitähti seurasi häntä silloin kuin hai laivaa, hän oli ylpeä veljestään, vaikka tuo käytti siskoani vain hyödyksi. Salama seurasi myös aina välillä Sebastiania kaupunkiin, kujille’’, naaras pyöritteli silmiään mietteliäänä.
’’Myöhemmin emomme Raivotähti tuli käymään luonamme. Isämme oletti, että emo on jäämässä luoksemme ja siitä puhkesi muutaman päivän kuluttua isokin riita. He taistelivat kynsin ja hampain, emmekä me tienneet, kumpaa meidän pitäisi puolustaa silloin. Raivotähti otti mukaansa toisen isosiskoni, Veriruusun, mutta me muut jäimme Kiran luokse, kaksijalkalaan. Minusta ei ollut elämään kaupunkiin tai olemaan kotikisu, joten isäni päätti viedä minut Myrskyklaaniin, samalla kun Liekkitähti ja Sebastian alkoivat elää kujalla..’’, naaras selitti surullisena muistolleen. ’’Kasvoin soturi-ikään asti Myrskyklaanissa, mutta sitten Myrskyklaania ajoi viheryskä, ja olimme todella heikoilla. Metsään saapui kaksi uutta klaania, Myrkkyklaani ja Yöklaani’’, naaras huokaisi hiljaa.
’’Kuten varmasti tiedät, että Yöklaani ja Myrskyklaani yhdistettiin silloin. Liekkitähti teki kyllä oikein sen asian, olimme pieni klaani, eikä Myrskyklaani oli selvinnyt omillaan enää. Asetuimme tähän paikkaan Yöklaanin nimeä kantaen’’, hän piti ikuisuuden kestävän tauon. Hän ei ollut varma, miten enää jatkaisi. Hän ei halunnut ajatella enempää asioita. Hän ei halunnut pukea menneitään sanoiksi, mutta hän tiesi, että hänen täytyisi. Muuten hän ei koskaan pääsisi irti.
’’Yöklaanin mukana klaaniin saapui eräs kolli, johon minä rakastuin silloin. Olin nuori, valmiina maailmaa varten ja halusin omia pentuja. Halusin tuntea itseni rakastetuksi, sillä ymmärsin, ettei minusta voisi koskaan tulla klaanissani mitään suurta. Kyseinen juonitteleva kolli alkoi eräänlaiseen suhteeseen kanssani silloin, mutta vaikka se olikin onnellinen alku. Meidän suhteemme alkoi rakoilla nopeasti’’, naaras huokaisi syvään, kun kyyneleet tuntuivat vyöryävän hänen silmäkulmiaan pitkin. Hän ei kaivannut kollia. Hän oli vain niin pettynyt itseensä. Hänen korvansa painuivat alas. ’’Minä kun. Kun minä. Minä en voinut saada pentuja’’, hän sai sanottua ja katseli tassujaan hermostuneena.
’’Olimme onnellinen nuori pari, ja kun vatsani pyöristyi olihan se kaikille selvää, että pentuja olisi luvassa. Synnytys päivä vain venyi ja venyi, kunnes noh. Se tapahtui. Jokainen pentu oli kuitenkin kuollut. Joka ainoa. Saatan vain muistaa, kuinka yksikään ei liiku, kaikki pienet pentuni’’, naaraan ääni särkyi valitukseksi. ’’Kumppanini syytti minua ja vihasi minua. Se oli minun vikani. Niin. Tiedän sen kyllä. Mutta toisen kerran jälkeen, en edes alkanut odottamaan pentuja. Kolmannen kerran pennut syntyivät liian aikaisin taas kuolleina. Viimeisellä kerralla yksi pentu selvisi. Olin todella onnellinen, mutta hän menehtyi yönkylmyyteen’’, naaras huokaisi ja pudisti päätään. ’’Kumppanini hylkäsi minut. Hän käänsi minulle selkänsä ja niin myös klaanilleen. Hän oli raivoissaan ja lähti Myrkkyklaaniin aloittamaan uuden elämänsä’’, naaras selitti hiljaisena.
’’Olin pitkään yksinäinen ja tavallaan kai masentunutkin, mutta sitten Enkelitähti antoi minulle oppilaan, jonka nimeksi oli annettu Tarutassu. Hän oli taitava nuori naaras, joka oli aina menossa joka paikkaan pää kolmantena jalkana. Hän ei koskaan malttanut olla aloillaan ja rakastin häntä kuin omaa tytärtäni’’, naaras huokaisi. ’’Kun minun oli suoritettava hänen arviointinsa. Hän jahtasi jänistä järvelle. Se oli todella harvinaista, että jänis oli tullut Myrskyklaanin ja Yöklaaniin maille, tänne. Mutta enempää ajattelematta nuorukainen halusi napata sen, jotta saisi todistettua olevansa todellinen soturi’’, naaraan ääni alkoi jälleen särkyä ja hän puri hampaitaan epätoivoisena yhteen.
’’Jää murtui hänen allaan, kun hän oli päässyt järvelle. Saarella oli silloin entinen kumppanini, joka seurasi tilannetta vain nauraen. En, en uskaltanut mennä Tarutassulle apuun. En tiedä, pelkäsinkö enemmän sitä vettä vai sitä kollia. Pyysin myöhemmin Enkelitähteä antamaan Tarutassulle soturinimeksi Tarutaivas, vaikka hän olikin kuollut’’, naaras naukui hiljaisena. ’’Olen antanut kollille, klaanille.. Tähtiklaanille, vanhemmilleni, kaikille anteeksi. Mutta itselleni en vain pysty, tietenkin tämä kaikki on minun vikani. Tottakai se on’’, hän huokaisi ja antoi kyyneliensä valua juovina tippuen pehmeälle sammalpedille. ’’Jos joskus saan vielä tyttären, joka syntyy elossa. Joka on minun omani. Haluan, että hänen nimensä on Tarutaivas’’, naaras kuiskasi.


Nimi: Blari

16.04.2017 20:19
TOMUKUU tunsi kyyneeleen valuvan hänen poskeaan pitkin. Kolli ei muista, milloin hän oli viimeksi itkenyt. Hän avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta sulki sen hitaasti. Enään ei entiseen ollut paluuta.
"Ei enään valheita.. Minä rakastan sinua Veriruusu", Tomukuu toisti.
"Olen todella pahoillani, mutta tämä oli ainoa keino, millä tavalla hän voisi saada ansaitsemansa loppunsa.. Olisin tehnyt mitä tahansa muuta vuoksesi, jos olisin pystynyt! Hän tulee tuhoamaan Lumouksenklaanin jälleen, niin kuin Aaveenvarjo sanoi.. Ennustus.." Tomukuun äänessä oli epätoivoa. Hän tunsi käpäliensä tärisevän hieman. Tämäkö oli pelkoa?
"Annan sinulle sanani.. En antaisi enään minkään satuttaa sinua", tummaturkkinen kolli istanhti Aamutähden taakse, pitäen käpälänsä yhä Aamutähden päällä painaen tuota maata vasten.
"Mikä ennus-" Aamutähti yritti puhua, mutta Tomukuu viilsi Aamutähden poskea saaden tuon murahtamaan kivusta jälleen.
"Sinulla ei ole mitään oikeutta puhua enään!" Tomukuu huusi veljelleen. Tomukuu nosti katseensa Veriruusuun.
"Kaikki tulisi olemaan paremmin..." kolli totesi hiljaisesti ja hymyili surullisesti. Hänen silmänsä sumenivat surusta, sillä hän oli täysin tosissaan. Hän halusi elää Veriruusun kanssa, ei ilman tuota. Aamutähti oli onnistunut pilaamaan kaiken.. Hän toisteli mielessään, että Aamutähti oli syyppää.
"Minä rakastan sinua".

Nimi: Masi

16.04.2017 19:27
VERIRUUSU kulki Tomukuun perässä hiljaisuuden vallitessa pitkälti koko matkan. Hän ei ymmärtänyt mitä kolli selitti hänelle, tai yritti sanoa hänelle, joten hän keskittyi pysymään valppaana ja varuillaan yllätyksien varalta. Ratkaisu? Ratkaisu mihin?
Naaras astui rotkon aukiolle ja tämän silmät levisit hämmennyksestä, kun hän huomasi Aamutähden makaavan loukkaantuneena kauempana, aivan rotkon reunamilla. Hän katsahti hämmentyneenä Tomukuuhun, joka asteli tuon vierelle. Mitä tämä oli?
’’En ole kuunnellut sinua?’’, naaras päästi hiljaisen sihahduksen hampaidensa välistä, ja mittaili Tomukuuta hämmentyneenä. Mitä tämä oikein oli? Mitä kolli siitä hyötyisi, vaikka naaras uskoisikin sen? Hän ei saattanut ymmärtää tummempaa kollia, joka tukki lähes tulkoon jokaisella kerralla Aamutähden suun. Hän räpytteli silmiään ja keskitti katseensa Tomukuun silmiin, kun kolli jatkoi puhumistaan.
Hän käänsi hitaan katseensa Aamutähteen. Miksi Tomukuu lateli Veriruusun ajatuksia ilmoille? Klaani ajatuksia ilmoille? Yrittikö hän vain saada naaraan toimimaan kuten halusi vai päästä eroon Aamutähdestä? Tomukuuhan juuri oli uskotellut kaikille, että Aamutähden kanssa asiat olivat yllättäin kunnossa. Tätäkö varten? Että Aamutähti uskoisi häntä ja seuraisi rotkolle? Hän päästi pitkän ja vihaisan sihahduksen hampaidensa välistä. Että hän vihasi noista molempia! Hänen teki mieli ulvoa raivosta.
’’En halua, että klaanin on pakko totella minua’’, hän murahti hiljaa ja nuolaisi suupieltään mietteliäänä. Tomukuu tekisi varmasti hänelle saman kuin Aamutähdelle, jos naaras ei ottaisi tuon mielipiteitä ja tekemisiä huomioonsa, tai päinvastoin, yrittäisi peitellä niitä. Oliko Tomukuun sanat totta? ’’Jos et halua satuttaa minua, miksi teet tällaisen päätöksen?’’, naaras huokaisi ja mittaili Aamutähteä, sitten jälleen Tomukuuta. Häntä sattuisi mitä tahansa tässä tapahtuisikin. Tomukuuta ei välttämättä, Aamutähteä myös. Hän ei ollut varma, kuinka perillä Tomukuu oli enää itsestään tai muista ympärillä olijoista. Mitä tuntemuksia tuo oikeastaan omasi? Mitkä sanat olivat totta?
Veriruusu väräytti korvaansa ja loi kylmän katseensa vuorostaan Aamutähteen. Älä tee mitä? Mitä tuo pelkäsi? Halusiko tuo taas juosta kaninkoloonsa piiloon ja syytellä Veriruusua kaikesta? Niinkö tuo halusi? Mitä Tomukuu sitten halusi? Valtaa? Kunnianhimo tuota ainakin painoi. Mitä kollit luulivat, että heille tapahtuisi hänen päätöksensä jälkeen? Tomukuu joko kiristäisi häntä aina onnettomuudesta tai Aamutähti häätäisi hänet Tomukuun surmaamisesta.
’’Eikö se olisi ollut helpompaa, että olisitte kaikki käyneet minun kimppuuni?’’, naaras naukaisi ja katsahti molempiin. ’’Tämähän johtuu minusta, kuten itsekin sanoit sen Tomukuu. Teit tämän minun takiani, niin sinä sanoit’’, naaras naukaisi rauhallisesti ja loi hiljaisen katseen terävään puunoksaan. Jos hän iskisi sen Aamutähteen, hänen pitäisi katsoa kahteen kertaan tuon kuoleminen. Jos hän iskisi sen Tomukuuhun, kertoja olisi vain yksi. Aamutähden tapettuaan, hän tappaisi tavallaan kaksi kissaa. ’’Molemmat ratkaisut ovat vääriä Tomukuu’’, naaras naukaisi ja nappasi hampaisiinsa terotetun puunoksan. Hän oli valintansa tehnyt. Hän halusi vain kuulla, mitä sanottavaa Tomukuulla olisi ennen hänen valintaansa.
’’Kylmetin sydämeni teille molemmille. Niin pennuilleni, Aurinkokatseelle kuin kaikille. Miten uskot tämän ratkaisevan asiat, Tomukuu?’’, hän naukui hiljaa, mutta yllättävän selkeästi, vaikka hänellä oli puunoksa hampaidensa välistä.

Nimi: heli-fairy

16.04.2017 19:25
SAÄDEKATSE seisahtui leirin ulkopuolelle heilauttaen häntäänsä Usvatassulle merkiksi seurata. Ei hän tiennyt oliko tämä nyt oikeasti hyvä idea kertoa oppilaalle hänen taustoistaan, mutta kai hän siitä jotain halusi kuulla. Naaras huomasi sopivan näköisen puun, otti hieman vauhtia ja loikki muutaman oksan ylemmäs katsahtaen sitten oppilaaseen. Hän heilautti häntäänsä oksalla merkiksi tulla rinnalle.
"En tiedä miten innokas olet koko menneisyydestäni kuulemaan, mutta kerron sinulle Liekkitähdestä, ja siis pentuajastani" hän naukaisi katsoen samalla Usvatassua.
"Liekkitähti, kuten minäkin, oli Jokiklaanilainen. Hän oli silloinen päällikkö kun minä ja sisarukseni syntyivät. Kuitenkin oli kissoja, jotka epäilivät Liekkitähteä ja tuon valintoja, ja niin epäilin minä, kuin myös kaksi siskoani, Enkelinpentu ja Tuulipentu. Samoin yksi parantaja, joka yritti silloin auttaa meitä. Kuitenkin pieni karkumatka päättyi vain sen parantajan kuolemaan ja lopulta kahden siskoistanikin..." naaras huokaisi ja laski hieman katsettaan.
"Kuitenkin sanoin sanani tarpeeksi vahvasti sille pirulaiselle, että se säästi minut vain turmelemalla. Sain siitä tämän arvenkin" tuo naukaisi ja hännällään osoitti vasemman poskensa päällä olevaa arpea. Vieno hymy nousi tuon huulille.
"Kuitenkin sain siitä vain hieman iloa irti kun näin miten Veritähti repi sen saastan sydämen irti" hän tuhahti kylmästi ja katsoi metsää. "Sellainen oli Liekkitähti.." tuo katsahti turkoosilla katseellaan kohti oppilasta. Asema.. Niin.. Toinen huokaus pääsi naaraan kurkusta ilmaan ja hän vilkaisi ylös kohti kirkastuvaa taivasta.
"Matkan aikana, olin saanut välejä Pakkasnauruun ja jo ajattelin, että kun pääsisimme takaisin, voisisimme aloittaa sellaisen perus kunnon rakkauselämän" tuo tuhahti hieman ehkä kylmästi. "Mutta sitten Jäätähti kertoi minulle Tähtiklaanin ennustuksesta, jossa minun tulisi olla hänen varapäällikkönsä. En tietenkään halunnut pettää häntä ja sanoa ei, mutta tunsin samalla piston sydämessäni. Olin aina kuunnellut miten Pakkasnauru halusi Jäätähden varapäälliköksi, ja no. Arvaa vain mitä hän ajatteli siitä, kun Jäätähti nimitti minut varapäälliköksi" tuo tuhahti ja raapaisi kynsillään oksan reunaa. Laski tuo katseensa tassuihinsa, mutta nosti sen siitä kohti oppilasta.
"Toisaalta olen iloinen tästä. Jokiklaanissa en olisi saavuttanut mitään. Mutta ennen minulla oli vain Pakkasnauru, joku johon luotin ja pystyin puhumaan. Nyt kun minulla on joku arvonimike, hän vain.. En tiedä. Ei hän ole sanonut minulle sanaakaan sen illan jälkeen" naaras sähähti ja luimisti korviaan katsoen muualle.
"Anteeksi.." hän naukaisi lopulta hiljaa ja sulki silmänsä.


VIHERLOIMU tarkasteli Toivontähteä. Halusiko päällikkö varmasti kertoa tästä hänelle? Hän hymyili tuolle lempeää hymyään, toivoen että kannustaisi tätä jatkamaan. Hän olisi kyllä valmis kuulemaan, mitä Toivontähdellä koskaan oli mielessään. Kertomus kahdesta pennusta, saivat kollin mielen avautumaan vielä enemmän. Mitä olisi joku vielä ehkä hieman kylmempi soturi tehnyt? Hän heilautti iloisesti hännänpäätään kuunnellessaan. Toivontähti on aina ollut niin auttavainen ja lempeä.. Ainakin mitä hän nyt kuuli ja oli kokenut. Ilo täytti tuon silmät kun hän katseli naarasta.
"Älä sano vielä mitään, >kun sinä kuolet<.." kolli parahti hyvin hiljaisella äänellä, vasta sitten tajutessaan mitä sanoi. Hän ensin katsahti muualle peläten toisen hermostuvan tai jotain, mutta sitten äkkiseltä puskikin naarasta tuon olkaa vasten. Toivontähti oli hänelle paljon enemmän, mitä kunnon perhe olisi hänelle koskaan voinut tuoda. Ei hän haluaisi tuota moneenkaan kuuhun vielä päästää Tähtiklaaniin. Soturi irrotti päänsä toisesta ja luimisti toista korvaansa. Hän halusi, että Toivontähti olisi täällä aina.
"Anteeksi.." hän naurahti hiljaa itselleen ja katsoi toista, hieman ehkä epäilevästi.
"Varmistan sen, että heistä tulee vielä jotain suurta, vaikket sinä olisikaan täällä heitä opettamassa. Vaikkei Kanisydän tekisikään niinkuin sinä toivot, katson, miten he kaksi menestyvät minun puolestani" tuo naukui ja nosti vienon hymyn huulilleen. Päällikön ja hänen väliset keskustelut jäisivät vain heidän välisiksi. Ei hänellä olisi edes ketään kelle kertoa tästä kaikesta. Ehkä hänen siskonsa, mutta ei oikeastaan muita. Paitsi itse Toivontähti.
"Elämääsi on sisältynyt paljon kaikkea" kolli naukaisi. "Ja mielelläni aina kuulisin siitä lisää" vihersilmä naukaisi ja katsahti toiseen. "Kulutan mielelläni vaikka kaiken aikani, kunhan sinä vain olet osa sitä aikaa jona en tee yhtään mitään" tuo naukui jokseenkin lempeästi tarkoittaen jokaista sanaansa. Toivontähti oli naaras, jota ei kukaan voisi korvata.


KURKISYDÄN katseli vuoronperään omia pienokaisiaan ja Aamunkajoa, suurempaa pienokaista. Hän maisteli hetken Aamunkajon ehdottamaa nimeä ja nyökkäsi tuolle hyväksyttävästi.
"Se on oikein kaunis nimi" tämä tokaisi ja heilautti häntäänsä. Jotkut pennut olivat unessa, mutta muutama pyöri vaivalloisesti hänen vatsaansa vasten. Melkein hänen näköinen pieni kermansävyinen kolli näytti turkiltaan hieman kimalaiselta. Kermainenpohjaväri ja turkki näytti siltä, että siihen muodostuisi myöhemmin tummempia raitoja.
"Minusta tälle pörheälle kollille sopisi nimeksi Pilvipentu.. Ei se ehkä hänen kokoonsa ja ulkonäköönsä sovi, mutta uskon että tästä pennusta tulee vielä lempeä ja hyvä isä omille pennuilleen joku päivä" tuo naukui kehräten ja katsahti Aamunkajoon.
"Tämä toinen kermainen kolli voisi olla Auringonpentu. Sen turkki hohtaa hieman oranssia" tuo naukui, ja juuri sillä sanalla auringon säde osui pesään ja sai kollin turkin hohtamaan oranssinpana.
"Ne ovat niin suloisia.." tuo huokaisi ja tunsi sulaneensa sisältä. Heistä kasvaisi oikein kunnon kissoja. Ainakin, kun Aamunkajo heistä pitäisi huolta.


SATIINISYDÄN naurahti kun näki kollin aivastuksen, mutta sitten tuon ilme synkkeni kun hän näki tuon virneen. Naaras otti varautuneen askeleen jo kauemmas kollista, mutta naurahtaen lähti vasta juoksemaan karkuun kuullessaan tuon sanat. Hän kuuli toisen askeleet vedessä ja pian tunsi tämän voiman myös kyljessään. Naaras kaatui selälleen veteen saaden toisen märän sammakon päälleen. Tuo nauroi sulkien silmänsä ja tunsi piankin märän nuolaisun otsallaan.
"Sammakko" tuo mutisi toiselle ja painoi tassunsa tuon rinnalle. Kylmän viileä vesi kasteli naaraan selkää, mutta kuitenkin hän tunsi lämmön valtaavan vatsansa ja rintansa. Hän katseli kollia iloisesti hymyillen ja naurahti.
"Tässäpäs kävi huonosti. Mitähän Toivontähti sanoo, kun kaksi märkää sammakkoa astelee leiriin?" tuo naukaisi ja näytti toiselle kieltään naurahtaen sen perään.

Nimi: Masi

16.04.2017 18:42
USVATASSU mittaili hiljaisella katseellaan Sädekatsetta. Häntä suretti toinen, tuntui kun kaikki ei olisi hyvin, vaikka toinen yritti selvästi selittää, että asiat eivät sen enempää tätä painaneet. Se tuntui oudolta. Oli outoa, että nuori neiti osasi puhua, osasi kuunnella ja yrittää kommunikoida mestarinsa kanssa.
’’Liekkitähti?’’, naaras toisti hiljaa ja yritti saada jonkinlaisen kuvan, kuka kissa olisi kyseessä, mutta joutui harmikseen toteamaan, ettei ollut ilmeisesti ollut tuon kissan päälliköllisyys aikana elossa. Toisaaltahan se olisi vain positiivista. Hän ei olisi ollut elossa silloin kun Liekkitähti niminen päällikkö oli päättänyt alkaa teurastamaan pentuja. Entä jos Usvatassu olisi asettunut tuon tielle?
’’Miksi hän teki niin sisaruksillesi?’’, hän kysyi hiljaa hämmentyneenä. ’’Minkä klaanilainen Liekkitähti oli?’’, hän naukaisi, sillä hänellä ei tosiaan ollut täyttä ymmärrystä, kuka tuo raivopäinen kissa voisi olla. Se oli outoa. Hän oli kuullut tuon nimen ennenkin, mutta ei ollut varma missä. Asemaasi? Miksi Sädekatse mietti asemaansa?
’’Miksi mietit asemaasi? Mikä siinä on vialla?’’, naaras naukui hämmentyneenä ja nyökkäsi sitten, kun mestari kysyi, tulisiko Usvatassu vielä puhumaan hänen kanssaan. Ehkä oli hyvä vihdoinkin saada joitakin ystäviä. Jos Sädekatse häntä nyt ystäväkseen koskaan haluaisi sanoa. Ainakin joku, kenen kanssa hän voisi puhua, Leijonatassun lisäksi.

TOIVONTÄHTI hymyili Viherloimulle. Tuon sanat lämmittivät häntä, etenkin kun kolli puki sanoikseen juuri ne asiat, mitä naaras oli pelännyt.
’’Kiitos’’, hän naukaisi hiljaa, sillä ei tuntunut enää osaavan muuta sanoa. Ehkä hän ei olisikaan niin huono? Ehkä hän ei olisi enää siskojaan tai emoaan heikompi? Raivotähti oli ollut kunniakas päällikkö, joka oli johtanut Tuuliklaania ja heittänyt oman henkensä alttiiksi klaanin tulevaisuudelle. Hän kyllä kunnioitti edelleen emoaan, vaikka tuo ei ollut koskaan ollut kovinkaan piittaavainen häntä kohtaan. Ehkä siksi, että Raivotähdelle pennut olivat kuitenkin olleet kaikista tärkeintä elämässä.
Siskot taas.. Veriruusu oli täydellinen. Hän oli vahva naaras, joka ei tuntunut kaatuvan mistään. Hän tiesi mitä teki ja oli itsevarma, mutta samalla hän oli kissojen ympäröivänä. Niin huonoissa kuin hyvissäkin asioissa. Muut tuntuivat luottavan hänehen. Liekkitähti taas oli ollut itsevarma pieni pirulainen kissojen keskellä, mutta tälle myös pennut olivat olleet kaikki kaikessa. Etenkin omat pennut. Hänen veljensä olivat myös omalla tavallaan olleet hieno kissoja, vaikka olivatkin jatkaneet elämäänsä erakkoina. Toivontähti ei meinannut voida ymmärtää sitä. Miksi hänestä sitten oli tullut niin erilainen? Halusiko Tähtiklaani hänestä sellaisen vai rimpuiliko hän itse vain oletuksia vastaan?
’’He eivät ole oikeita pentujani’’, naaras veti syvään henkeä ja huokaisi. Se tuntui pahalta, vaikka hän sanoi sen jo toistamiseen. ’’Mutta kukaan klaanissa, tai he edes itse eivät tiedä sitä’’, naaras selitti ja loi merkitsevän katseen Viherloimuun. Hän tosiaan toivoi, että kolli osaisi vaieta asiasta. Pennut näyttivät kyllä sattumalta paljon Toivontähdeltä.’’En tosin tiedä, ketkä heidän oikeat vanhempansa ovat. Yöklaanissa ollessani satuin löytämään heidät, kun he kamppailivat suurta käärmettä vastaan. Valkea puhdas käärme oli aikeissa tappaa heidät, mutta he selviytyivät siitä ilman ongelma. Siksi annoin heidän nimikseen Valkeatassu ja Kyytassu. Kumpikaan ei empinyt, he ovat syntymästään asti olleet valmiita sotureiksi’’, naaras naukaisi ja huokaisi hiljaa.
’’Vaikka he eivät ole minun omiani, toivon, että he jonakin päivänä tulevat jatkamaan minun tassun jäljissäni Myrskyklaanin päällikkönä. Toisaalta toivon sitä samaa myös sinusta. Kun kuolen, toivon, että Kanisydän valitsisi sinut varapäällikökseen’’, naaras naukaisi hymyillen. Yleensä hän ei puhunut niin avoimesti itsestään tai ajatuksistaan, sillä hänelle tärkeämpää oli muiden sanat ja kerronnat, hän halusi vain ylläpitää niitä. Kuulla ne ja auttaa muita. Ei hänellä itsellään ollut niin väliä, joten tilanne tuntui hieman omituiselta, mutta hyvällä tavalla. Oli oikeastaan helpottavaa saada puhua kunnolla Viherloimun kanssa.
’’En tiedä haluatko oikeastaan kuulla elämästäni mitään, mutta jotenkin minulla on sellainen tunne, että minun olisi syytä kertoa’’, naaras naurahti hermostuneena. ’’Jotenkin se kaikki haluaisi vyörytä ulos minusta. Näen usein unia, jotka vaivaat mieltäni, sillä en ole puhunut koskaan asioistani kellekään. Jaksaisitkohan sinä kuluttaa aikaasi kuuntelemalla minua?’’, naaras naukaisi ja tajusi, kuinka typerältä se kuulosti. Ihankuin hän anelisi toista kuuntelemaan! Toisaalta, niin hän voisi hyvin tehdä. Hän halusi jakaa ja puhua menneisyytensä läpi ja ehdottomasti Viherloimun kanssa. Ehkä hän sitten saisi myös rauhallisia unia.

AAMUNKAJO katseli silmät innostuksesta ja ilosta säihkyen Kurkisydäntä.
’’Mielelläni autan sinua nimeämään nämä tuhoisat karvapallerot’’, naaras naukaisi ja hymyili ilkikurisesti. Voi, hän niin odottaisi sitä aikaa, kun nämä pienet karvaiset pennut aloittaisivat taipaleensa klaanin parissa. Ehkä Enkelitähti tekisi Aamunkajosta jonkun pennun mestarin? Kurkisydän olisi varmasti hänestä silloin ylpeä!
Hän nuuhkaisi pentuja mietteliäänä. Hän ei ollut varma, minkälaisia nimiä Kurkisydän haluaisi pennuilleen, mutta hän maisteli suussaan emonsa nimeä ja katseli tummahkon harmahtavaa pentua, joka lepäsi rauhallisena emonsa karvojen seassa. ’’Ehkä Kotkapentu?’’, hän naukaisi ja nuolaisi pennun päätä.
’’Se sointuisi kauniisti sinun nimesi kanssa, sen lisäksi, että vahva naaras tarvitsee vahvan nimen’’, naaras iski silmäänsä ja katsahti sitten uteliaana Kurkisydämeen. Mitäköhän mieltä naaras olisi? Ehkä se nimi oli kuitenkin aivan typerä tuon mielestä.

LUMISYDÄN katseli silmät lempeästi tuikkien Marmoritassun perään. Olisipa hänkin yhtä täynnä vielä iloa ja riemua, mutta tämä olisi oppilaalle tärkeä hetki. Tästä tulisi soturi, vaikka tämä saisikin märehtiä ulkona leirin edustalla vahtimassa. Tuskimpa se tätä haittaisi. Se tuntui aina yhtä arvokkaalta, kun näki jonkun vasta nimitetyn soturin leirin edustalla vartiossa.
’’Onnea’’, hän hihkaisi vielä oppilaan perään, kääntyen sitten kulkemaan leirin sivustalle. Mitäköhän Tiikerinsurma oli puhunut Leijonantähden kanssa? Oliko jotakin pahaa tapahtumassa? Hän nyppi hermostuneena rintaansa ja vilkuili aina puhujantammeen, nähdäkseen olisiko päällikkö jo kutsumassa kissoja koolle. Häntä tosiaan hermostutti tuleva.

VALKEAKUISKE päästi hämmästyneen naukaisun hampaidensa välistä, kun vettä lensi hänen nenänpäähänsä. Viileää, raikasta, ja märkää! Hän aivasti, mutta loi sitten ilkikurisen virneen kasvoilleen. Vai halusi naaras vesisotaa!
’’Älä huoli, kyllä minä mielelläni sinut otan viereeni lepäämään, senkin sammakko’’, kolli naukaisi ja loikkasi naarasta päin, saaden tuon kaatumaan rantaveteen (?). Naaraan selkä kastui, mutta samalla kolli itse makasi tuon päällä, jolloin kollin vatsakarvat alkoivat paakkuuntua vedestä.
’’No mutta hupsista’’, hän naukaisi hymyillen ja nuolaisi naaraan otsaa lempeästi.

//Roolin Tiikerillä, kun muut on kanssa vähän roolia//

Nimi: heli-fairy

16.04.2017 14:19
SÄDEKATSE asteli eteenpäin silti vailla jalan sijaa. Kaikki tuntui hieman tyhjältä. Vai miettikö naaras vain liikaa? Soturitar kuunteli puolella korvalla Usvatassua ja tuon kertomusta partiosta. Tämä otti yhden pidemmän askeleen, mutta hieman pysähtyi katsoakseen kunnolla oppilasta. Pentuja? Tuo suuntasi katseensa eteenpäin hieman päätään pudistellen. Saisi partio selvittää oman asiansa ja tuoda ne sitten leiriin Jäätähden nähtäväksi. Turkoosisilmä tutkaili metsää edessään ja heilautteli häntäänsä milloin minnekin suuntaan. Silmät etsivät edestään jotain, silti saamatta sitä mitä halusivat. Naaras huokaisi hiljaa, mutta siirsi katseensa Usvatassuun. Tuon loikkiessä itsensä rinnalle naaras luimisti hieman korviaan.
"Minä vain.." hän huokaisi. "Se liikkeesi.. Se vain, se toi minulle muiston kaukaa menneisyydestä.." naaras naukui hiljaa siirtäen katsettaan eteenpäin. Ei hänen äänessään ollut lämpöä, muttei hän ollut myöskään törkeä.
"Se toi minulle muiston siitä, miten yksi Liekkitähti päätti tapattaa kaksi sisarustani" naaras naukui tomakasti. Kylmänväreet kulkivat tuon turkin alla ja naaras pudisti hieman päätään.
"Sen saastan kuva ei koskaan lähde mielestäni.." hän ärähti. "Mutta ei se ollut se ainoa juttu. Aloin taas vain miettimään asemaani" hän naukaisi hiljaa siirtäen katsettaan kohti Usvatassua.
"Ei se minua haittaa vaikka kyseletkin.. Kissojen pitäisi vain huolehtia toisistaan enemmän" pienen hymyn kasvoilleen saaden naaras naukaisi. Usvatassun katsominen nyt tuntui jotenkin oudolta. Naaras ei näyttänyt oudolta, vaan tuntui vain lämpimämmältä. Soturitar tuhahti hiljaa ja käänsi katseensa taas eteensä.
"Ei minua sinänsä mikään vaivaa, vain se näky siitä paskiaisesta sai minut ajattelemaan kaikkea muuta kuin olisi pitänyt" vielä naukaistuaan hän heilautti häntäänsä. Leiri lähestyi ja naarasta hieman toisaalta suretti. Nyt kun kerran Usvatassu oli itse aloittanut keskustelun, olisi hän tuon kanssa halunnutkin ehkä jutella enemmän. Huokaisten tuo kuitenkin katsoi toista ja räpäytti tälle silmiään.
"Tulethan juttelemaan kanssani joskus muulloinkin?" hän naukaisi hiljaa hymyillen toiselle.


VIHERLOIMU naarasta hiljaa, kunnes sitten hieman naurahti tuon kommentille. Kolli räpäytti silmiään, mutta piti silti katseensa toisessa. Ihana vertauskuva, tämä mietti mielessään. Hetken tuumailun jälkeen kolli kuitenkin palautti ajatuksensa Toivontähteen ja kuunteli tuon sanoja. Oppilas häntä kyllä oikeasti todella kiinnosti. Toivontähden sanoissa oli oikeasti järkeä. Ei sillä, etteikö kissat nykyään osaisi arvostaa toisiaan, mutta sitä pitäisi vaalia myös tulevaisuudessa. Musta kolli katsahti Kanisydämen suuntaan, mutta käänsi katseensa kuitenkin pian takaisin. Hän nyökäytti muutaman kerran päätään toiselle näyttääkseen, että hän ymmärsi. Hän oli aivan oikeassa. Haluaisi tämä oikeastaan nyt kun sitä ajatteli, haluaisi itselleen oppilaan, haluaisi opettaa hänelle sekä niitä tärkeimpiä metsästystaitoja, myös niitä kunnioittamisen taitoja ja arvostuksen kohteita. Syvään henkeä vedettyään kolli vilkaisi leiriä nopeasti, kunnes sitten Toivontähden sanat kiinnittivät hänen huomionsa. Toivontähden mieliala muuttui nopeasti. Viherloimu kohensi ryhtiään saaden paremman näkymän naaraasta. Tuo oli avaamassa suutaan sanoakseen jotain lohduttavaa, mutta viimeiset sanat tukkivat tuon suun. Ei hän ollut sitä edes ajatellut. Oliko hän koskaan edes nähnyt kahta oppilasta? Hetkeksi tämä katsahti kohti oppilaiden pesää vain miettien, mutta käänsi katseensa takaisin.
"Ei sinussa ole mitään vikaa" tuo yritti naukui hiljaa lempeällä kunnioittavalla äänellä. Ei hän osannut keskustella.. Kunnolla.
"Ymmärrän sinua, että mietit mitä olisi voinut tehdä paremmin. Niin miettii jokainen, et ole yksin sen asian kanssa" hän naukui vain vieno hymy huulillaan toiselle, tarkoittaen jokaista sanaansa. Ei hän kuitenkaan osannut sanoa mitään tuon pentuja kohtaan.
"En tiennyt sinusta ja Kyytassusta ja Valkeatassusta" hän lopulta naukaisi hiljaa katsoen toista silmiin. "Ei sillä kuitenkaan ole vaikutusta minuun, näen sinut aivan samalla tavalla. Kauniina, arvokkaana johtajana ja soturina. Ei siinä minusta ole mitään mistä ottaa kiinni ja muistaa ja alkaa pilkata, tai muuta.." hän naukui ja katsoi tassujaan. Osasiko hän yhtään muotoilla sanansa oikein?


KURKISYDÄN ylpeällä katseella silmäili Aamunkajoa. Hymy tuon huulilla ei hiipuisi nyt, eikä hetkeen. Vielä omien pentujen syntymisen jälkeen, Aamunkajon kohtaaminen, oli saanut jotain muutakin syttymään tuon sisällä. Naaras nuolaisi toisen päälakea ja kosketti sitä vielä nenällään.
"Sinusta on tullut oikein mainio kissa" hän kehräsi ja irrottaessaan kosketuksen katsoi toista silmiin. Aamunkajon sanat nyt tässä tilanteessa, meinasivat paljon. Ehkä tulevaisuus voisi päättyi toisin, mutta näin oli naaras päättänyt. Hymy siirtyi nuoremmasta kissasta pentuihin ja naaras kohotti korviaan.
"Haluaisitko auttaa minua nimeämään nämä pienokaiset? Nyt kun tapasin sinutkin, heidän on aika tavata sinut" tuo naurahti hiljaa ja katsahti toiseen. Lempeys suorastaan säteili tuon silmistä. Vaikkei Aamunkajo ollutkaan hänen biologinen pentunsa, kuitenkin tuo tuntui siltä. Vaikka oli jättänytkin silloin Aamunkajon, hän silti tuon muisti. Vaan joutuisi hän vielä tekemään sen uudestaan.. Ehkä hän palaisi muutaman kymmenen kuun päästä. Tai sitten ei. Naaras siirsi katseensa pentuihin ja nuolaisi tumman harmaata naaras päälaelle silottaen tuon otsatupsun. Ne kaikki olivat niin kauniita.. Yhtä kauniita, kuin Aamunkajo.


MARMORITASSU asteli leiriin Lumisydämen perässä ja näki tuon loikkivan suoraan Leijonantähden puheille. Itse kolli jäi etsimään siskoaan. Ehkä hänkin oli lähtenyt mestarinsa kanssa jonnekin. Tai vain jäänyt laiskottelemaan. Hän kuuli ääniä pentutarhan suunnalta, ja sieltä näkikin ruskea turkkisen siskonsa leikkimässä kahden tummemman ruskean pennun kanssa. Vienosti hymyillen kolli lähti astelemaan tätä kohden, kun Lumisydän saapuikin ensin. Kolli kallisti hieman päätään ja laski oravan suustaan. Hän nyökäytti tuolle tervehdyksensä ja heilautti häntäänsä rennosti. Lumisydän oli oikein mukava soturi, hänen mielestään. Kuitenkin ne sanat vasta häntä innostivat.
"Oikeasti?" tuo tuhahti ja avasi suutaan. "Mahtavaa!" hän hihkaisi ja heilautteli häntäänsä. Ei hän edes tajunnut. Oli kuitakin oikeasti kulunut niin paljon..
"Kiitos Lumisydän" oppilas puski sijaistaan nopeasti rintaa, nappasi oravan suuhunsa ja lähti vielä iloisemmin loikkimaan kohti Virrantassua.
"Hei karvapallo, arvaa mitä?!" tuo hihkui ja laski oravan suustaan röyhistäen rintaansa. VIRRANTASSU kömpi pystyyn MUSTAPENNUN alta ja höristi korviaan. ORVOKKIPENTUKIN asteli oman siskonsa rinnalle hiljaa kuuntelemaan.
"Lumisydän sanoi, että minusta tehdään tänään soturi! Katso mitä tänäänkin sain! Eikä vain se orava, vaan se miten sen sain" kolli naukui arvokkaasti ja röyhisteli rintaansa. Virrantassu naurahti toisella ja heilautteli häntäänsä.
"Tuohan on mahtavaa!" naaras hihkui. "Toivottavasti pääsemme molemmat samaan aikaan." tämä naukui ja puski veljeään olalle. Marmoritassu katsahti kahteen pentuun ja vielä noiden kolmanteen sisarukseen, joka istui vielä hieman kauempana.
"Tule sinäkin Susipentu, syödään tämä yhdessä!" kolli naukui toiselle ja sai vastaan vain murahduksen. Orvokkipentu perääntyi hiukan pelästyneenä ja katsahti toiseen. Marmoritassu katsahti siskoonsa, sitten kaksikkoon.
"No, te voitte jakaa tämän. Minä haen jotain muuta" tuo naukui ja katsoi miten Virrantassu laskeutui ateroimaan kahden pennun kanssa.


SATIINISYDÄN silmäili kollia vienosti hymyillen ja yllätyi tuon nyökkäyksestä. Hän ei koskaan oikeastaan ollut mikään innoikkaan uimari, varmaankin lähinnä turkkinsa takia. Tuo nyt silmäili toista joka asteli myös veteen. Naaras vielä latki lisää suuhunsa virvoketta ja nosti sitten päänsä katsoakseen toista. Violetti silmä kuunteli iloisena ja tepasteli rantavettä pitkin. Ei hän välttämättä koko turkkiaan kastaisi.
"Minusta olisi mukava uida, mutta kukaan pesätovereista ei nauttisi märästä kissasta pesässä" tuo naurahti ja katsoi toista. Aurinko kyllä mukavasti nytkin lämmitti tuon turkkia, mutta ei hän välttämättä itseään kokonaan kastaisi. Hieman leikkisällätuulella kuitenkin ollessaan, naaras hieman tassullaan roiskaisi vettä kollia kohden. Kilpailullinen hymynpilke nousi tuon kasvoille, kun heitti hieman enemmän vettä tätä kohti.


VIEKASTASSU nyökkäsi päätään toiselle ja nousi ylös nopeasti vielä venytellen. Oppilas vilkaisi kohti leiriä ja kissoja joita isä kutsui samalla astellen tuon perässä. Ihme, ettei isä suoraan tässä kertonut mistä oli kyse, mutta saattoi olla parempi niin. Ruskea naaras kiri isänsä kiinni ja seisahtui hetkeksi leirin sisäänkäynnille. Nuorempi silmäili hetken tassujaan ja pyörri asioita mielessään. Kuinka iloinen heidän "sijaisemonsa" olisi asiasta, kun näkisi naaraan? Entä tuon sisarukset? Saisivat ne räkäkuonot pistää vastaan ja jäädä sinne.. Naaras tuhahti itsekseen ja katseli kohti astelevia kissoja. Siirsi hän pian katseensa isäänsä ja heilautti häntäänsä. Tuo nuolaisi muutaman kerran rintaansa ja kohensi ryhtiään siirtäen sitten katseensa metsikön suuntaan. Hän vain muisti sen ajan kun itse tuli tänne. Siellä hän oli istunut sen soturin kanssa metsänreunassa odottaen, että joku saapuisi. Oliko se isä silloin joka hänet löysi? Vai kuka se oli.. Eihän sitä muistanut. Muisti vain istuneensa siellä odottaen että joku saapuisi. Vieno hymy nousi tuon huulille. Tulisi hänestä pian oikea synkkäklaanilainen soturi.

Nimi: Blari

16.04.2017 11:43
TOMUKUU tunsi naaraan katseen turkissaan vain hetken. Kolli ei aikonut puhua paljoa ennen, kuin he olisivat rotkolla, mutta tuntien Veriruusun hän tiesi, että kannattaa hänen jotain sanoa, jotta naaras suostuisi loppuun asti kulkemaan hänen perässään.
"Ratkaisu.. ratkaisu on tapahtunut..", Tomukuu totesi ja yritti olla hymyilemättä tyytyväisyydestä.
Heidän saavuttuaan rotkolle Tomukuu lakkasi juoksemasta, käveli vain Aamutähden luokse, joka makasi tajuttomana kiven vierellä. Siinä, mihin hän oli alkujaan tuon jättänyt. Hän katsoi hetken veljeään ja sen jälkeen Veriruusua.
"Olen tosi pahoillani, mutta en voinut muuta. Et ole suostunut kuuntelemaan... uskomaan minua, kun sanon, että välitän vain ja ainoastaan sinusta. Olet kaikkeni tässä maailmassa, Veriruusu, mutta et ole suostunut uskomaan sitä ja tässä on se syy siihen!" Tomukuu löi käpälällään Aamutähden päätä saaden tuon heräämään. Aamutähti katseli ympärilleen hämmentyneenä ja oli aikeissa sanoa jotain, mutta Tomukuu esti sen painaen käpälällään pienen kollin pään voimalla maata vasten.
"Sinä et sano sanaakaan enään!" Tomukuu sähähti Aamutähdelle. Aamutähti vilkuili järkyttyneenä Tomukuuta ja Veriruusua, muttei sanonut mitään. Tomukuu nyökkäsi tyytyväisenä ja katsoi nyt Veriruusua.
"Hän on kaiken pahan alku ja juuri. Hänen takia olemme saaneet kärsiä.. Sinä olet saanut kärsiä turhan takia! Sinä ansaitset päällikön paikan! Ei tämä lapsellinen pelkuri, joka ei näe edes sitä, mikä on totta ja mikä ei! Hän on saanut liian kauan tuhota kotiamme!” Tomukuu lähes huusi. Tummaturkkinen kolli oli painanut käpälällään voimakkaammin Aamutähden päätä maata vasten. Hänen kyntensä olivat hieman painautuneet raidallisen kollin päähän. Aamutähti murahti kivusta. Tomukuu painoi etukäpälällään Aamutähden päätä, toisella hän painoi Aamutähden olkapäätä pitääkseen kollin varmasti paikallaan.
“Olet oikeutettu lopettamaan hänen elämänsä. Kukaan ei saisi tietää, mitä oikeasti tapahtui. Kertoisimme, että se oli traaginen onnettomuus. Saisit johtaa klaaniamme. Kaikkien klaanilaistemme olisi pakko totella sinua. Välillämme ei olisi sen jälkeen mitään salaisuuksia", Tomukuu hymyili pienesti Veriruusulle. “Minä rakastan sinua Veriruusu. Tein tämän kaiken vain ja ainoastaan sinun takiasi. Olit ensimmäinen kissa, joka näki minussa muuta, kuin vain tämän pelkurin veljen. Elämälläni ei ollut mitään tarkoitusta ennen, kuin näin sinut ensimmäisen kerran. Annoit uskoa ja toivoa paremmasta tulevaisuudesta. En aio enään koskaan satuttaa sinua millään tavalla, enkä kenenkään muun anna. Lupaan kuunnella ja totella sinua aina. Toivon elämän kanssasi. En pystyisi elämään ilman..” Tummaturkkisen kollin ilma synkkeni ja muuttui lähes surulliseksi.
“Sinun täytyy sanoa mitä aiot nyt tehdä.. Uskon, että on selvää, että yksi meistä ei lähde täältä.. Sinä saat valita. Tiedät kyllä, mitä minä toivon sinun valitsevan.” Tomukuu käänsi päänsä niin, että hänen kaulansa oli esillä ja teki samoin Aamutähdelle. Hän käänsi väkisin Aamutähden päätä niin, että valkea kaula olisi paljas ja Aamutähti ei pystynyt vastustelemaan mitään, mikä tulisi tapahtumaan seuraavaksi. Aamutähti katseli yhä järkytyksestä silmät pyöreinä Tomukuuta ja Veriruusua. “Älä tee si-"
“Kielsin sinua puhumasta!” Tomukuu sähähti ja painoi kyntensä veljensä olkaan.
“Tuolla on terävä oksa.. voit sillä toteuttaa päätöksesi, ettei sinun tarvitse täysin liata kaunista turkkiasi”, Tomukuu maukaisi hiljaisesti ja heilautti häntäänsäosoittamaan Veriruususta muutamien hännänmittojen päässä olevaa oksaa. “Hyvän löytäminen kesti kauan, mutta uskon että olet tarpeeksi vahva iskemään sen tarpeeksi syvälle”.

Nimi: Masi

16.04.2017 03:14
VERIRUUSU huokaisten alkoi sukia rintaansa, mutta kohotti katseensa, kun kuuli Tomukuun huutavan itseään. Naaras kurtisti kulmiaan ja mittaili tuon kasvoja mietteliäänä. Suoraan sanottuna häntä ei jaksanut kiinnostaa juurikaan Tomukuun ongelmat, mutta Aamutähden nimen sanominen sai naaraan sisällä ristiriitaisten tunteiden valpastumisen. Jokin kuitenkin varoitti hänen sisuskalujaan. Tomukuu oli ennenkin valehdellut hänelle! Niin Sudenulvonnasta, elämästään kuin lähes kaikesta.
’’Rauhoitu’’, naaras murahti ja nousi ylös, katsellen toisen vauhkoontuneisuutta. Mitä tällä kertaa kollilla olisi mielessä hänen päänsä menoksi? Hän lähti askeltamaan kollia kohden ja nuuhkaisi toisen kasvoilla olevaa verta. Tällä kertaa se olisi ainakin tämän omaa. Karva oli haavan ympäriltä muotoutunut takkuiseksi verestä. ’’Kerro rauhassa mitä on tapahtunut’’, hän maukaisi ja heilautti korvaansa merkiksi, että seuraisi toista. Mitä se sitten olisikin, se ei olisi varmasti mitään hyvää. Eikä kolli saanut naaraalta mitään myötätuntoa. Jokin oli vialla. Vialla Tomukuussa. Jokin muu kuin verinen repeytynyt haava tämän kasvoissa.
’’Mitä on tapahtunut?’’, hän kysyi, muttei luonut katsettaan kolliin sen enempää, kun lähti nopein askelin pujottelemaan pensaiden joukosta, kun kolli kulki tämän edellä. Parempi se olisi nyt kuunnella, eikä sitten tapahtuma paikalla. Jos edes mitään tapahtumapaikkaa olisi. Hänen hännänpäänsä nyki epämiellyttävästi.

USVATASSU mittaili Sädekatsetta mietteliäänä.
’’Seurasin partiota’’, hän aloitti hiljaa lähtien seuraamaan Sädekatsetta. Hänen ei tehnyt mieli metsästää enää, hän oli menettänyt päivällä aikaisemmin saaneensa puhdin. ’’He olivat löytäneet kaksi pentua. En jäänyt sen enempää ottamaan asiasta selvää, enkä ilmoittanut Valkovirralle, Tiikerinraidalle tai Lieskatuulelle olemassa olostani’’, hän selitti nopeasti, vaikkei uskonut, että mestaria kovastikkaan kiinnostaisi, mitä partion kanssa oli käynyt tai mitä hän oli nähnyt. Sädekatseen poissa olevat silmät saivat naaraan huomion kuitenkin uudelleen.
’’Onko kaikki hyvin?’’, hän naukaisi hiljaa mestarilleen, etsien tuon katsetta samalla, jotta toinen huomaisi, että häntä todella kiinnosti se, mikä painoi tämän mieltä. ’’Ehkä olen vain oppilas. Ehkä en ole se kenelle haluaisit puhua, mutta saat minut huolestumaan’’, naaras naukaisi ja loikki nyt mestarinsa vierelle. Hän ei yleensä omannut mitään tuntemuksia muita kissoja kohtaan, ei sääliä, myötätuntoa, ystävyyttä, rakkautta, ei mitään. Hän ei halunnut, sillä tiesi menettävänsä kaiken ja niin paljon kun hän olikin aluksi inhonnut Sädekatsetta, tämä halusi olla tälle oppilas, jonka tämä ansaitsisi. Hän halusi kuulla toista. Halusi tietää, mitä tämän mielessä liikkui, eikä hän aikonut antaa helpolla periksi.
Usvatassu ei ollut hyvä ystävystymään tai oikeastaan muutenkaan ollut hyvä sosiaalisissa tilanteissa, toisinkuin hänen veljensä Leijonatassu. Tuo osasi puhua uskottavasti, sekä monipuolisesti. Veli oli vakuuttava puhuja ollut aina pennusta lähtien, sekä vaikka tuo ei tietäisi asioista mitään, tuo osasi esittää tietävänsä. Se oli välillä todella ärsyttävää, mutta samalla todella vakuuttavaa tältä. Tämän hyvä ystävä Varjotassu taas haki asioista omia etujaan, joten oli vain kiinnostunut sellaisista seikoista, jotka vaikuttivat häneen. ’’Anteeksi, en halua olla tungetteleva, jos et tahdo puhua. Mutta en myöskään halua päästää sinua pois, ennen kuin kerrot minulle, mikä on’’, naaras naukaisi tomerasti ja löi katseensa nyt mestariinsa, jonka silmät oli vihdoinkin tavoittanut.

’’Jos olisit kirkuva karvapallo, olisit varmasti todella suloinen kirkuva karvapallo’’, TOIVONTÄHTI kehräsi ja hymyili Viherloimulle empimättä ollenkaan sanoissaan. Vasta myöhemmin hän tajusi, että oli ilman enempää ajattelematta sanonut suoran mielipiteensä ja naurahti itselleen.
’’Tavallaan toivonkin sitä, mutten voi pakottaa sinua ottamaan oppilasta. Olet kokenut nuoreksi soturiksi ja haluan sinun välittävän kaiken osaamasi nuoremmille. Olet arvokas Myrskyklaanin jäsen, niin minulle kuin klaanillekin’’, naaras hymyili ja katseli sitten Yönkäärmeen pentuja, joista kaksi keskusteli Kanisydämen kanssa jostakin. ’’Klaanissa totta kai on paljon muitakin hyviä sotureita, enemmän ja vähemmän kokeneita. Mutta ei sinun kaltaisiasi, haluan, että pennut ymmärtävät, että kissan arvovaltaisuudella ei ole niin väliä. Ei ole väliä onko mestarina päällikkö, parantaja, varapäällikkö vai soturi, kun soturin taidot voivat olla paremmat kuin päällikön. Haluan, että he oppivat ymmärtämään nuorempiakin sotureita, sekä kunnioittamaan näitä. Kuten sinua’’.
Naaras tajusi kuinka oudolta oli kuulostanut, mutta toivoi Viherloimun ymmärtävän häntä jollakin tasolla, toivottavasti positiivisella tasolla. Hän ei halunnut mitään kaksikon väliin, joka voisi vahingoittaa heidän sidettään toisiaan kohtaan. Ystävyyssidettä. Ehkä enemmänkin, ehkä hän vai kuvitteli, mutta Viherloimu oli hänelle tärkeä. Yhtä tärkeä kuin hänen adoptiopentunsa. Yhtä tärkeä kuin jokaisen kissan elämä, yhtä tärkeä kuin Myrskyklaani. Ei. Viherloimu oli tärkein kaikista. Naaras pudisteli itsekseen päätään. Hänellä taisi olla sammalta päässä, kun noin kovasti välitti nuorukaisesta. Hänhän oli muutenkin vanhus nuorukaiseen verrattuna!
Hän mietti hetken, pitäisikö hänen vaieta vai puhua. Oliko kaikki hyvin? Oliko? Naaras mietti hetken, pitäisikö hänen kertoa jostakin. Tai kyllähän hän tiesi mistä. Hän kohautti rennosti lapojaan, mutta hymyili kollille.
’’Joskus saat minut miettimään asioita, joita en halua muistaa tai verrata nykyhetkeen. Mietin joskus, jos olisin erilainen tai tehnyt asioista toisin, olisinko parempi kissa. Tai siis’’, hän veti henkeä, mutta puri alahuultaan hermostuneena. Siitä oli outoa puhua. ’’Tiedät varmasti, etteivät Kyytassu ja Valkeatassu ole minun oikeita pentujani’’, hän naukaisi hitaasti hermostuneena. Hän ei ollut varma oliko puhunut asiasta ennen Viherloimun kanssa pahemmin, mutta sillä ei ollut väliä. Asia painoi häntä edelleen kuin jäätynyt puun oksa rintaa. Mitä enemmän hän sai jaettua murheensa Viherloimulle, se helpotti hänen ajatuksiaan ja hänen mieltään. Tuntui helpottavalta puhua, mutta samalla se oli todella vaikeaa. Hän ei tiennyt, kuinka paljon uskaltaisi kertoa Viherloimulle. Jaksaisiko tai haluaisiko tuo edes kuunnella? Hyväksyisikö toinen edes häntä kaiken tapahtuneen jälkeen, jos hän kertoisi kaiken?

AAMUNKAJO hymyili onnellisena Kurkisydämelle. Siitä oli kauan, mutta nyt se tuntui eiliseltä.
’’Olen iloinen, että päädyit tänne pitkän taipaleesi jälkeen. Olen helpottunut siitä, että olemme jälleen yhdessä’’, hän kehräsi ja ihasteli pentuja, sitten lumoavan kaunista emoa. Pentujen emoa. Hänen emoaan. Hän ei ollut koskaan tuntenut omaa emoaan, eikä se haitannut naarasta. Hän oli luokitellut emokseen aina Kurkisydämen. Kauniin naaraan, joka lepäsi hänen vierelleen taas, joka oli huolehtinut lumimyrskyyn eksyneestä karvapallosta. Viettänyt useita lämpimiä päiviä hänen seurassaan, jahdannut perhosia, opettanut metsästämään ja nauttimaan eri asioista. Tärkein opetus oli ollut, että jokaisesta pienestä asiasta on nautittava. Siitä Aamunkajo aikoi pitää aina kiinni.
’’Olen valmis tekemään ihan mitä tahansa sinun eteesi, ja ihan koska tahansa. Toivottavasti tiedät sen. Olisin kuollut monen monta kuuta sitten ilman sinua, Kurkisydän. Olen henkeni velkaa sinulle’’, naaras naukaisi välittävän lämmin hymy huulillaan. ’’En tiedä mitä olisin tehnyt silloin ilman sinua’’. Nykyäänkin hän usein mietti, mitä Kurkisydän tekisi.

LUMISYDÄN kumarsi silmät suurina ilosta loistaen. Hänen olisi pakko päästä kertomaan Marmoritassulle! Valosydämelle tämä olisi myös halunnut kertoa, mutta saattoi aistia tuon ominaistuoksun kantautuvan sotureidepesästä. Naaras nukkui sikeästi, joten Valosydän saisi nyt vielä odottaa asian kertomista. Tiikerinsurma nyökkäsi päällikölle hyväksyttävästi, vaikka Lumisydän olikin huolissaan, mistä kaksikko oli mahtanut puhua ennen hänen änkeytymistään paikalle.
’’Kiitos todella paljon Leijonantähti’’, hän naukaisi hymyillen ja kääntyi sitten lähteäkseen. Tiikerinsurma jäi sukimaan turkkiaan mietteliäänä. Lumisydän luimisti hennosti korviaan, kun heidän katseensa vielä kohtasivat. Lumisydän oli aina tiennyt, että Tiikerinsurma kunnioitti Leijonantähteä, sekä parantajaa, mutta tämä ei ollut oppinut koskaan kunnioittamaan muita kuin itseään ja vanhempiaan, sekä arvovaltaisempia. Ehkä hän ei tehnyt sitä kuitenkaan tarkoituksella? Ehkä se johtui emon käytöksestä häntä kohtaan? Mäntysydän oli aina jättänyt tiikerikuvioisen tyttärensä ulkopuolelle asioista, eikä koskaan ollut näyttänyt rakkauttaan tai lempeyttään tuota kohden. Ehkä Tiikerinsurma oli edelleen katkera?
Mäntysydän ei ollut myöskään myöntänyt naaraalle edes silloin kunniaa, kun Tiikerinsurma oli nimitetty varapäälliköksi. Tavallaan se harmitti Lumisydäntä. Hän tiesi Mäntysydämen olevan ylpeä, että hänen jälkeläisensä tulisi johtamaan muiden naaraiden tavoin Ruskaklaania, mutta Lumisydän tiesi, että Mäntysydän ei ollut tyytyväinen siitä, että valinta oli tavoittanut juuri Tiikerinsurman. Hän oli varmasti toivonut Tähtiklaanin ehdottavan Valosydäntä. Hän oli kiltti, aikataulullinen ja kohtelias nuori naaras. Toisaalta juuri niistähän Mäntysydän oli nuorimmaista tytärtään pilkannut. Lumisydämestä hän varmaan oli toivonut varapäällikkö, naaras mietti, mutta pudisti ajatukselleen päätään. Heistä ainoastaan Routasielu ja Tiikerinsurma olivat samanlaisia kuin emo, heillä oli vahvoja päämääriä, voimaa puhua ja juonittelua mielessään. He osaisivat pelata käpynsä oikein. Routasielu oli ollut emon ylpeyden aihe, mutta tuota oli aina suututtanut se, että Routasielu oli ollut kolli. Mäntysydämen mielestä kolleista ei voinut tulla kunniakkaita päälliköitä.
Lumisydän pysähtyi pian Marmoritassun luokse, kun tuo näytti etsivän Virrantassua katseellaan ja orava suussaan. ’’Hei, anteeksi, että häiritsen sinua vielä’’, Lumisydän naukaisi hymyillen oppilaalle. ’’Halusin vain tulla vinkkaamaan, että kävin kertomassa suorituksistasi Leijonantähdelle. Tarkoituksenani oli tänään myös arvioiva sinua, sekä opettaa sinua. Leijonantähti tekee sinusta tänä iltana soturin’’, hän töksäytti ja mittaili pulleaa oravaa katseellaan. Jostakin syystä naaras tunsi suurta ylpeyttä Marmoritassua kohtaan. ’’Halusin vain kertoa siitä, ettet ole sitten ihan pöllön näköinen klaanin edessä’’, hän iski silmäänsä huvittuneena.

VALKEAKUISKE hymyili Satiinisydämelle. Se ei ollut kieroileva virnistys, vaikka jokainen kissa varmasti klaanissa tiesi, että mitä enemmän kolli hymyilisi, sitä ilkeämmäksi hänen aikeensa muotoutuisivat. Nyt se ei ollut niin. Ei ikinä tulisi olemaan niin noin kauniin naaraan seurassa. Valkeakuiske oli onnekas!
Kolli nyökkäsi vaivalloisena. Häntä tavallaan nolotti se, että hän osasi uida.
’’Synkkäklaanissa se oli tavallaan pakollista, sillä siellä on vesiputous leirissä, jossa kissat uivat ja josta he kalastavat. Myöskin meidät johdatettiin kerran Myrkkyklaania vastaan sotaan, joten oli tavallaan pakollista osata uida saarelle, oli sitten oppilas tai soturi. Varjoklaanissa sillä ei niin ollut väliä, enkä siihen aikaan osannutkaan edes uida’’, kolli selitti ja asteli naaraan vierelle rantaveteen. Vesi oli todella vilpoisaa kerrassaan, mutta pahemmassakin oli jouduttu räpiköimään. Kuten silloin kun häntä opetettiin uimaan. Hän oli hukkua kuohuvaan vesiputoukseen!
’’Inhoan silti vettä’’, hän naukaisi huvittuneena. ’’Mutta tiedän, että isoinkaan aalto ei voisi tappaa minua. Inhoan sitä, mutten pelkää’’, kolli selitti Satiinisydämelle ja nuolaisi vettä mietteliäänä. Raikasta. Niin puhdasta. ’’Uimisessa on tärkeintä osata kellua. Silloin voi leputtaa lihaksiaan ja samaan aikaan pysyä pinnalla, edetä hitaasti virran mukana ja jatkaa sitten, kun taas jaksaa’’, Valkeakuiske hymyillen selitti, vaikka uskoi, että naaras tiesikin sen.

TIIKERINTÄHTI heilautti häntäänsä merkiksi, että Viekastassu seuraisi häntä. Olisi sitten parempi alkaa toimeen heti, ennen kuin olisi liian myöhäistä. Heillä olisi vielä paljon edessä. Kollia toisaalta huvitti, hän ei edes tiennyt, mitkä olivat muiden pentujen nimet. Hiekkasydän ei koskaan puhunut pennuista nimillä. Paitsi tietenkin Viekastassusta, ehkä emo arvasi, että Viekastassu oli hänen aarteensa? Mikään ei voisi olla niin tärkeää!
’’Pronssihäntä, Korppivarjo ja Myrkkysydän. Kokoontukaa sisäänkäynnille, kun olette valmiita, eli toivottavasti mahdollisimman pian. Lähdemme pienelle partiolle, selitän matkan aikana mistä on kyse’’, Tiikerintähti ulvahti käskyn ja lähti itse Viekastassun kanssa sisäänkäyntiä kohden, odotellen, että muut saapuisivat paikalle. Pronssihäntä oli juuri päässyt pentutarhalta pois, mutta Tiikerintähti halusi nimenomaan juuri tämän mukaansa. Hänestä olisi tärkeää, että ryhmän mukana olisi edes yksi pennut omaava naaras, joka varmasti ymmärtäisi hänen päätöksensä. Korppivarjon kolli myös tunsi hyvin. Iäkäs kolli oli kokenut soturi, viisas, sekä tiesi varmasti, miksi asia voisi olla valheen kera muka tärkeä Tiikerintähdelle. Myrkkysydämen hän halusi ainoastaan mukaan sen takia, että tämä antaisi Toivonkuiskaukselle tilaa suoriutua varapäällikön tehtävistään, jos naaras niitä aikoisi hoitaa. Toisaalta Myrkkysydän oli myös vahva soturi, mutta ennen kaikkea vaikuttava puhuja.
Hän päätti olla ottamatta oppilaita enempää mukaan, sillä suurinosa oli mestariensa kanssa arvioinneissa tai partioissa, johon Toivonkuiskaus oli heitä määrännyt. Osa oli myös juuri saapunut, eikä päällikkö halunnut muutenkaan mitään suurta räkäkuono laumaa mukaansa, jotka olisivat heti kynnet paljastettuina taistelemassa tavallaan turhasta asiasta. Viekastassu oli tietenkin poikkeus. Tämä oli aina toiminut kuin soturi.

Nimi: Blari

15.04.2017 23:44
TOMUKUU käveli Aamutähden vierellä pystymättä lopettamaan hymyilemistä. Aamutähti ei kunnolla tuntunut käsittävän, miksi Tomukuu oli pyytänyt hänet mukaansa. Tomukuu oli sanonut, että hän halusi kertoa jotain hänelle, mutta sitä ei voinut leirissä kertoa. Aamutähti vilkaisi Tomukuuta kysyvästi.
"Mikä niin tärkeää, että meidän pitää mennä rotkolle?" Aamutähti kysyi saaden Tomukuun hätkähtämään pois omista ajatuksistaan.
"Sitten kuulet", Tomukuu maukaisi katsomatta Aamutähteä.
--------------------------------
Tomukuu seisahtui rotkon reunalle. Tummaturkkinen kolli sulki silmänsä ja hengitti hitaasti sisään ja ulos.
"Tomukuu, kerro nyt asiasi. En haluaisi olla turhan kauaa poissa leiristä", Aamutähti maukaisi ärtyneenä. Tomukuu hymähti ja kääntyi katsomaan Aamutähteä. "Mikä kiire sinulla on?" Tomukuu kysyi astuen Aamutähteä kohti. Pienehkö Lumouksenklaanin päällikkö astui taaemaksi.
"Luulisi sinun tietävän miksi. Aaveenvarjon", Aamutähti maukaisi luimistaen korviaan.
"Aaveenvarjo ei ole tällä hetkellä leirissä, jos muistat. Ota vain ihan rauhassa ja kaikki selviää sinulle". Tummaturkkinen soturi kiersi veljensä ympäri ja ajoi tuota rauhallisen oloisena kohti rotkon kivistä reunaa. Aamutähden korvat painuivat hänen niskaansa vasten, ja pienikokoinen kissa yritti pysyä paikallaan, mutta yhtäkkiä Tomukuu tuntui uhkaavalta, ja Aamutähti ei halunnut päästää tuota lähelleen.
"Johtuuko tämä Veriruususta?" Aamutähti kysyi veljeltään. Hän saattoi huomata kiukun välähtävän Tomukuun vihreissä silmissä. Tomukuu pysähtyi paikalleen. Hänen olemuksensa valahti täysin. Aamutähti kallisti kysyvästi päätään, kun Tomukuu painoi päänsä maata kohti. Raidallinen kolli uskalsi ottaa askeleen kohti veljeään, joka oli kuin jäätynyt paikalleen.
"Mitä teidän välilläne oikein on ta-" Aamutähti ei saanut lausettaan loppuun, kun Tomukuu olikin yhtäkkiä työntänyt voimalla pienikokoisen veljensä kiveä vasten. Aamutähti valahti maahan Tomukuun ja kiven väliin tajuttomana.
"Sinun ei tarvitse siitä huolehtia.. Sinä vain tulet maksamaan siitä", Tomukuu maukaisi kylmästi. Hänen katseensa oli synkkä ja virnistys ilmestyi hänen kasvoilleen.
-------------------------------------------------------
Tomukuu juoksi leiriä kohti etsien Veriruusua. Aikaa ei olisi paljoakaan.
Kolli huomasi silmäkulmastaan vaalean hahmon. Hän teki äkkipysähdyksen ja kääntyi juostakseen Veriruusun luokse(?). Tomukuu oli repinyt kasvojensa arven auki aiemmin ja nyt hänen kasvonsa olivat veren peitossa.
"Veriruusu! Veriruusu!" Tomukuu huusi hengästyneenä. "Sinun täytyy tulla mukaani... Aamutähti.." Tomukuu yritti selittää, mutta hän oli liian hengästynyt saamaan kunnon lausetta aikaan. Tummaturkkinen kolli oli kääntymässä takaisin rotkon suuntaan, mutta odotti kuitenkin ensin varmaa reaktiota naaraalta siihen, että tuo varmasti lähtisi seurmaan häntä.
"Tule.. Meillä ei ole paljoa aikaa.." Tomukuu maukaisi.

Nimi: heli-fairy

15.04.2017 20:56
SÄDEKATSE oli asettunut lämpimäksi keräksi pienen kolon suulle. Tuo painoi häntänsä vasten itseään ja laski myös lopulta päänsä tassuilleen. Huokaisten naaras katseli allaan virtaava vettä. Vesi oli aina niin rauhallinen. Se sai aina vaan olla, joskus sitä joku kävi häiritsemässä, mutta ei sillä ollut ongelmia elämänsä kanssa. Sädekatse siirteli katsettaan pitkin nummia ajatukset samalla pyörien päässä. Tuo hetkeksi sulki silmänsä ja veti syvään henkeä. Kaikki oli ollut hyvin matkalla, ennen matkaa.. Kaikki alkoi mennä hyvin, kun hän oli tavannut sen suuren punertavan oppilaan. Mutta missä hän oli nyt? Kuin hiiri puunrungon sisällä juuri niin, kirjaimellisesti. Hän ei tiennyt minne mennä, mistä päästä pois, minne suunnata seuraavaksi. Häntä huoletti että oma tulevaisuus, myös klaanin tulevaisuus, niin myös Pakkasnauru. Miten asiat yhtäkkiä menivät niin huonosti? Jos hän yrittäisi puhua kollille, puhuisiko kolli takaisin? Ajatukset keskeytti veden suurempi ääni lähempää ja niin myös tuttu tuoksu. Hän melkein tunsi sen märän kuonon omallaan, kun avasi silmänsä ja väräytti korviaan.
"Ei varmaan paljoa tarvitse sanoa.." tuo naukaisi hiljaa ja kömpi pois kolostaan loikaten veteen. Naaras nopeasti ravisti turkkinsa ja loikki rantaa, vielä suuremman veden ravistaen pois turkiltaan.
"Oikein loistavasti onnistuit" tuo naukui hiljaa ja katsoi kohti oppilasta. Selvästi tuollakin oli jotain mielenpäällä. Soturitar katsahti kohti nousevaa aurinkoa ja huokaisten lähti astelemaan hitaasti kohti leiriä.
"En ole paljoa kasvuasi nähnyt, mutta tämän perusteella sinä olet oikein mainio kissa" hän naukui hieman vilkaisten toiseen. "En nyt sinua pakota mihinkään, sanani sanon Jäätähdelle siitä miten hyvä oppilas olet. Voit jäädä metsästämään jos niin haluat. Mielestäni olet täyttänyt oppilaan tarvitsemat taidot, niin mitä sitä sitten vanhaa toistaa" tuo yritti naukua jotain järkevää ulos päästään.
"Siis voit jäädä metsään tai palata leiriin" tuo töksäytti yksinkertaisemmin vilkuillen hieman ympärilleen. Turkoosi silmä yritti pitää ajatuksensa tässä, mutta kuitenkin joku aina kutkutti hänen turkkinsa alla.


VIHERLOIMU vilkuili hetken leiriä huomaten kuitenkin sitten Toivontähden hiljaisuuden. Hymy haihtui vain vienoksi virneeksi ja vihersilmä siirsi katseensa toiseen. Sanoiko hän jotain? Kolli kuunteli ensin rauhassa ja pyöritti sanoja mielessään. Ei kai Toivontähti ymmärtänyt väärin? Kohottaen hieman kulmiaan hän laski katseensakin tassuihin.
"E-en nyt noin sanoisi" hän takelteli huolestuneena. Viherloimu siirsi katseensa naaraaseen ja huokaisi hiljaa itsekseen. "Ei sinussa mitään vikaa ole, tämänkään asian suhteen. Sinä olet nähnyt ja kokenut enemmän kuin minä. Minulla voi olla ehkä hieman parempia tekniikoita tai erilainen ajattelu tapa, mutta jos minä olisin pieni kirkuva karvapallo, mielelläni kuuntelisin hieman vanhempaakin kissaa, kunnioittavasti" kolli naukui hiljaa kohottaen pienen hymyn takaisin huulilleen. Toivottavasti päällikkö ei ottaisi siitä pahakseen.
"Totta kai mielelläni otan oppilaan, jos sinä niin toivot" hän yritti korjata tilannetta jotenkin. Kuitenkin varmaan hyvin huonosti onnistuen.
"Onko kaikki hyvin?" tämä naukaisi vielä lopulta ajattelunsa jälkeen. Hiljainen äänensävy oli varautunut, ei hän halunnut todellakaan loukata toista.. Ja jos oli, hän halusi tietää siitä ja korjata tapansa. Musta kolli heilautteli häntäänsä hieman hermostuneempana vierellään.


KURKISYDÄN nosti kehräyksen kurkustaan katsellessaan toista. Aamunkajo, totisesti kissa nyt oli tuttu. Tuo heilautteli häntäänsä lempeästi pentujensa yllä. Nyt sitten selvisi heidänkin taustansa.
"Olen todella iloinen, että olin sille pikku sielulle avuksi" tuo naurahti hiljaa. Onnistui hän siis tekemään jotain hyvää menneisyydessäänkin. Tuo tuhahti itsekseen ja katsahti pentuihinsa. Hymy oli tämän kasvoilla aito, emomainen, lempeä. Hän oli iloinen, että eksyikin juuri tähän klaaniin. Naaras sulki hetkeksi silmänsä ja antoi vain kehräyksen soida pesässä. Aamunkajon lämpö.. Tuo oli kuin yksi pennuista hänelle. Vaikkei sekään ollut kuin jokunen kuu, kun hän tuota näki. Silti oli silloinen pentu jättänyt tassun jälkensä tuon sydämeen.
"Olen iloinen, että eksyin juuri tänne" hän naukaisi lopulta katsahtaen Aamunkajoa silmiin.


LEIJONANTÄHTI siirsi hieman hakoisan katseensa varapäällikkönsä suuntaan. Tuo käänsi korviaan tuota kohden ja pohti tämän sanoja mielessään. Punertava kolli nyökäytteli päätään ja murahti lopulta.
"Totta.. Niinpä teen" hän naukaisi hiljaa ja katseli, miten tuttu hahmo lähestyi heitä leirin sisäänkäynnin suunnalta.
"Hei Lumisydän" päällikkö tervehti tuttua soturia iloisemmin kuin Tiikerinsurma. Tämä kuunteli vienosti hymyillen tätä ja nyökäytti lopulta päätään.
"Älä huoli Lumisydän. Kiitos tiedosta. Uskon, että tänä iltana saammekin muutaman uuden soturin" tuo naukaisi naarasta katsellen hymyillen. Marmoritassu ja tuon sisko Virrantassu olivat kyllä aika valmiita sotureiksi. Kuten muutama muukin näiden pesätoveri.
"Nimitysmenot pidetään tänään illalla, olkaa paikalla" päällikkö naukaisi ja nousi ylös venytellen käpäliään.
"Ilmoitan myös siitä asiasta samaan aikaan" turkoosi silmä tarkoitti sanansa Tiikerinsurmalle, tuohon myös katsoen.

Lukekaas nämä tarinankirjoitus ja roolipelaus ohjeet, ja tarinat kirjoitetaan myös tänne!

 

 

♦ Kun kirjoitatte tarinoita, muistakaa lukea toisen kissan hakemukset, jotta osaatte kertoa paremmin, minkälainen toinen hamo on, minkälaiseen tapaan hän vastaa, sähiseekö hän joka toisella lausauksellaan vai onko hän iloinen hymyilevä kisuli. Voitte myös kuvailla häntä täten paremmin, kun tiedätte, miltä kissa näyttää, miten hän katsoo sinun kissaasi jne. Jos tarinoissanne tulee tilanteita, joissa paha kissa onkin ykskaks täydellisyyden perikuva, kiltti, pehmotassu, tarinoita ei hyväksytä. Ne poistetaan tai skipataan silloin yli! ♦

 

♦ Roolipelatessanne, ette voi kertoa, miten toisen kissa vastaa oman kissanne kysymykseen, mutta tarinoissa voitte! ♦

 

♦ Kun kirjoitatte, puheet ''näiden väliin'' tai - viivan jälkeen. Kun kissanne ajattelevat *ajatus näiden* tai >>näiden väliin<<. ♦

 

♦ Muistakaa ottaa oikeinkirjoitus huomioon, mutta muistakaa pitää hauskaa ja hyvä ilmapiiri yllä! ♦

 

♦ Jos sinulle tulee toiselle roolijalle jotakin kysyttävää laittakaa asianne //näiden väliin//, mutta joss tahdotte sopia jotakin nopeasti, avatkaa sivusta chatti tai kirjoittakaa vieraskirjaan. ♦

©2017 Soturin sydän - suntuubi.com