Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Taivas ja maa yhtyvät, kauniit sävyt yrittävät hylkiä mustia varjoja, jotka sekoittuvat valoon. Kissat juoksevat karkuun, samalla kun esi-isät yhtyvät hyvinä ja pahoina toisiinsa.

Tähtiklaanin maille ovat tunkeutuneet Pimeyden metsän kissat. On vain pieni hetki aikaa valita, pitääkö paeta vai asettua vastarintaan. Klaanien, metsän ja kaiken tulevaisuuden puolesta on vain vaihtoehtona tehdä yhteentörmäys. Tehdä vastarinta, taistella oikeudesta.

Kahden suuren magian omaava esi-isä ryhmät syöksyivät toisiaan kohden, valmiina tuhoamaan toisen joukot kokonaan. Kahden magian voimasta klaanikissojen tuttu elämä muuttui, sillä kissojen  menneisyys, sekä tulevaisuus menivät sekaisin. Aika on sekaisin, mutta kissat eivät tiedä siitä. He eivät tiedosta muutosta, joka heidän välilleen on tullut tai menneisyytensä muutoksista, sillä he eivättiedä ajan muutosta, kissat siis ymmärtävät asioiden olevan ennallaan.

 

 

 

Vieraskirja  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Varjo

16.12.2017 22:01
ENKELITÄHTI ei voinut peittää tyytyväistä hymyä kasvoiltaan, joka harvalti niitä korosti. Naaras oli ylpeä kollista, joka oli heti ottanut asian käsiteltäväksi ja kertonut omat mielipiteensä, ihan niin kuin naaras oli ajatellutkin toisen tekevän. Samalla hän oli tyytyväinen siihen, että heidän mielipiteensä eivät eronneet hirveästi toisistaan, jonka ansioista olisi klaanin helpompi jatkaa hänen jäyttäytyessä arvostaan.
"Hyvä, että annoin sinulle mahdollisuuden. Emme olisi tässä välttämättä ilman sinua, ja olet ollut minulle luotettava ja kunnioitettava varapäällikkö, jonka takia toivon, että jatkossakin uskaltaudut minulle ja kelpuutat mielipiteeni vaikeisiin asioihin", Enkelitähti totesi hiukan huvittuneen tuntuisena, mutta silti edelleen pieni hymy kasvoillaan.
"Olen samaa mieltä ajatustesi kanssa. Ei täydy olla sinisilmäinen, mutta ei kannata ajatella Viekastähteä suoraa isänään. Synkkäklaanin päällikkö on vielä nuori ja sai arvonsa todella nuorena, vaikka häntä taidettiinkin siihen kasvattaa, mutta ei se suoraa tee hänestä samankaltaista Tiikerintähden kanssa", naaras totesi häntäänsä vahvasti heilauttaen ja nostaen katsettaan edessä avautuvaan leiriin. Hän räpäytti silmiään jatkaen matkaansa aikalailla paikalle, jossa hän yleensä piti klaanikokoontumiset.
"Ajattelin tähän aikaiseen aamuun pitää kokoontumisen, jossa nimitän uusia oppilaita, kertoisin oman näkemykseni kokoontumisesta ja uutiset, jonka jälkeen sinä saat kertoa mielipiteesi ja näkemyksesi kokoontumisesta", naaras vielä naukaisi vilkaisten lapansa ylitse varapäällikköä hiukan hymyillen ennenkuin lähti ripein askelin kokoontumis paikalleen ja kutsui kuuluvasti klaania koolle.

VARISJALKA nyökkäsi vain rauhallisesti kulkiessa tyttäriensä vierellä muutaman askeleen perässä. Hän nyökkäsi hitaasti ja heilautti häntäänsä vilkaisten hiukan edessä kulkevia varapäällikköä sekä päällikköä. Olihan se ehkä outoa, mutta loppujen lopuksi ajatellen oli se varmasti järkevintä jäädä pois turhasta kinasta tai pahimmassa tapauksessa kimppuun käymisestä.
Pihkatassun hiljaisempi ääni sai kiinnittämään kollin katseen tyttäreensä, kuten myöskin Salviatassu oli kääntänyt kstseensa isäänsä ja sisareensa silmiän räpäyttäen. Kolli räpäytti silmiään hiukan kummastuneen oloisena ja hämmentyneenä, mutta kuitenkin lopulta nyökäten vain hitaan tuntuisena. Jotenkin kollista tuntui pahalta, koska kumppaninsa kuoltua hän oli luvannut itselleen, että pitäisi heidän pennuistaan huolta ja rakastaisi heitä molempien puolesta, mutta ilmeisesti hän oli epäonnistunut ainakin jotenkin. Kyllä Varisjalka tiesi, ettei niinkään edes tavannut pentujansa nykyisin, mutta oli vaipunut jonkinlaiseen hiljaiseen yksittäiseen suruun kumppaninsa kuoltua, ja pennut muistuttaisivat häntä heidän emostaan. Kyllä hän jokaista heitä rakasti, mutta sen jälkeen vietti aikaansa yksin ajatellessa tai Synkkämyrskylle puhuessa, mutta ehkä pitäisi tästä lähtien lisätä päivän suunitelmiin myös pentujen tapaamista.
"Tietenkin tiedän kultaseni, ja toivottavasti tekin ymmärrätte sen ainakin syvällä sisimmässänne, että olette jokainen minulle tärkeitä ja ihan mitä tahansa teettekin, olen ylpeä teistä, vaikka en osaakaan sitä myöntää", kolli naukaisi rauhallisesti luoden pienen hymyn kasvoilleen ja siirtyen hiukan lähemmäs päällikköä toisen kutsuessa klaaninsa koolle viitaten hännällään Pihkatassua sekä Salviatassua istumaan viereensä.

VALKOVIRTA räpäytti silmiään ja kallisti hiukan päätään. Hän vilkaisi Laventelipentua ja heilautti häntäänsä.
"Kiitos Leijonavarjo. On helpottava kuulla, että joku klaanimme kissoista on aiva valmis auttamaan kuningattaria vielä ja heidän pentujaan", Valkovirta naukaisi lempeästi hymy huulillaan, vaikka hymy tuntui hiukan vaipuvan hänen mainittuaan pennut. Hänestä tuntui toisaalta pahalta, että jokainen melkeempä hänen kasvattavansa pentunsa eivät ikinä olleet ollut hänen omiaan, vaikka kohtelikin heitä ominaan. Ensimmäiset naaraan pennut olivat syntyneet kuolleena tai kuolleet synnytyksen jälkeen jättäen itse kuningattaren juuri ja juuri eloon, jonka jälkeen naaraalla on ollut pieni pelko omien pentujen saamisesta, joka voisi olla yksi syy siihen, ettei ollut vielä löytänyt juuri sitä oikeaa itselleen. Toiset pennut olivat taas olleet Hiekkamyrskyn pennut, jotka nyt jokainen olivat valinneet omat polkunsa Synkkäklaanissa. Oli surullista katsoa jokaisen heistä lähtöä, mutta samalla naaras oli ylpeä kaikista heidän löytäessään toivottavasti uuden elämän. Kolmannet olivat nämä, jotka itse naaras oli vain löytänyt metsästä, mutta ei voinut heitä jättääkkään sinne. Oli hän aina halunnut pentuja, mieluiten ihan omia, mutta kyllä hän rakasti suunnattomasti jokaista näistäkin, vaikka toivoisikin tulevaisuudessa vielä itse saavansa.
"Oppilailla asiat ovat aina jännittävämpää opetella vain jotain uutta, mutta soturina alkaa pikkuhiljaa huomaamaan, ettei se täysin ollutkaan sellaista kun kuvitteli. Olet varmasti uskollinen soturi klaanille, mutta jokainen haluaa joskus vielä hiukan enemmän tai vain jännitystä. Itse taisin lopulta valita tämän emon polun mahdollisimman monille tuleville sotureille, mutta en minäkään tätä niinkään suunitellut. Entä sinä sitten, mitä haluaisit omalta elämältäsi tulevaisuudessa?" Valkovirta kysyi rauhallisen ystävällisesti kääntäen kuitenkin lämpimän katseensa takaisin kolliin.

LOVISIELU mittaili katseellaan vanhempaa soturia ja räpäytti rauhallisesti silmiään, vaikka voikin näyttää olemukseltaan hiukan ylimieliseltä tai pöykeältä leukaa kohottaen. Kolli käveli muiden perässä leiriä kohden, mutta oli silti hyvillään saamasta seurastaan, vaikka aina se olisi voinut olla jotenkin mielenkiintoisempi soturi, mutta kyllä kokoneempi naaraskin tähän hätään kelpasi.
"Kyllä tähtiklaani meidän perässämme pysyy", kolli naukaisi häntäänsä heilauttaen ja yrittäen tarttua joihinkin toisen sanoihin jos vaikka saisikin siitä jotain irti.
"Olen ylpeä, että selvisimme tänne järvelle asti eikä tähtiklaani kääntänyt selkäänsä meille. On aina hyvä kokeilla jotain uutta, vaikka se tuntuisikin täysin turhalta, mutta olemme nyt turvassa täällä ainakin metsän tuhoamiselta lähiaikoina, mutta en tiedä miten jotkut ottavat tulomme vastaan, koska eivät päälliköt yleensä kokoontumisessa kerro mahdollisista hyökkäyksistä", Lovisielu totesi jokseenkin viileämpään sävyyn ja keveästi irvistäen. "Mutta olemme vahvoja eikä meitä niin vain kukisteta"

Nimi: Masi

16.12.2017 20:00
//Chabitin
VALKEATÄHTI väläytti kohteliaan hymynsä Leijonantähdelle, ennen kuin kokosi Tuuliklaanin mukaansa. tehden sitten ilman huutoa, mutta häntänsä heilautuksella selväksi, että he voisivat lähteä nyt. Kolli ei voinut kuitenkaan olla huomaamatta, että Mutakatseen alakuloisuus oli muuttunut. Mitäköhän naaraalla oli tapahtunut? Punaruoska vaikutti myös jotenkin erilaiselta, kun tämä asteli muiden perässä.
’’Tuota’’, kolli aloitti ja katsahti Kolibriunelmaan mietteliäänä. ’’Mitäpä jos minä ilmoitan ensin klaanille kaikenlaisia asioita ja sen jälkeen söisimme yhdessä kokoperheen kanssa? Olisitko valmis siihen? Minusta tuntuu, että Punaruoskaa painaa jokin, joten ehkä sinun seurasi voisi olla hänelle tarpeen? Tai sitten koko perheen seura?’’, päällikkö hymyili kumppanilleen ja puski hennosti tämän lapaa. He kulkivat muuten hyvin hiljaisina nummia kohden.

/Helille tästä alaspäin
TUSKATÄHTI katsahti Loimusydämeen ja heilautteli tälle hymyillen häntäänsä merkiksi, että tämä liittyisi hänen seuraansa ryhmän kärkeen. Jokiklaanilla ei onneksi ollut pitkä matka palata leiriin. Kokoontuminen oli muutenkin venynyt enemmän kuin kolli oli ajatellut, joten olisi parempi pitää kiirettä, tehtävää riittäisi paljon.
’’Hyvää iltaa jälleen Loimusydän’’, kolli naukaisi varapäällikölleen hymyillen. ’’Kertoisi Synkkämyrsky sinulle jotakin hyödyllistä tai mukavaa suvustasi? Vai pitäisikö sanoa, suvustamme?’’, Tuskatähti kysyi hymyillen. ’’Ajattelin myös, että ennen kuin menemme nukkumaan, kertoisin klaanille mitä kokoontumisessa tapahtuisi ja sitten nimittäisin vielä uudet soturit ja oppilaat. Minun piti tehdä se ennen kuin lähdimme, mutta ajattelin, että ehkä huominen aamu olisi jokaiselta mukavempaa aloittaa puhtaalta pöydältä uudella arvolla. Mitä sanot?’’, Jokiklaanin päällikkö kysyi.



SAVURUUSU kurtisti kulmiaan ja venytteli makeasti vielä, ennen kuin jäi uudemman kerran katsomaan veljeään. Oliko tämä tosissaan? Joku tai jokin heittelisi kiviä alas leiriin ja nyt tämä halusi mennä tutkimaan asiaa? Naaras oli varma, että tämä oli jokin Sudenlaulun ja Tuulisydämen punottu juoni, mutta pian hän huomasi, kuinka yksi kivi rysähti kauemmas leiristä. Se kieppui leirin muita seinämiä pitkin, ulos kallioisia mäkiä pitkin. Kivien tulo loppui sen jälkeen, mutta samalla se oli todella outoa.
’’No mennään sitten. Kunhan sen jälkeen tulet kanssani nukkumaan, etkä kehitä mitään outoa’’, Savuruusu huokaisi ja teki hännän heilautuksella selväksi, että kolli saisi johtaa heitä. Heidän pitäisi ensin poistua leiristä, jotta he pääsisivät leirin seinämille kiertämään kohti ylemmäs vuoria, jos siellä nyt jotakin tai jokin olisi heittelemässä kiviä.


OKATASSU nyökkäsi Kettupisaralla ja naukui tälle onnea matkaan. Mutta pian, kun Kettupisaran hännänpää katosi pensaiden väliin kohti Yöklaanin leiriä Okatassulle tuli todella yksinäinen olo. Hän päätti höristää korvansa, jotta kuulisi varmasti jokaisen liikkeen. Hiljaa hän otti muutaman askeleen eteenpäin, mutta lumi narskui hänen isojen tassujensa alla, upottaen kollia aina välillä syvemmälle. Hän saattoi vain todeta mielessään, että jos koirat nyt tulisivat hänen kimppuunsa, hän tuskin onnistuisi heittäytymään karkuun.
Hän päätti kaivaa riistaita esiin ja samassa havahtui, kun kuuli jostakin haukuntaa. Hetken hän käänteli korviaan ja yritti havaita mistä haukunta oli tullut. Kolli raotti suutaan maistellakseen ilmaa, mutta koiran haju tuntui nyt tulevan jokaisesta suunnasta. Hän oli ehtinyt jo kerätä kolme riistaa matkansa aikana, mutta nyt neljännen kohdalla hän oli uppoutunut ajatuksiinsa ja nyt hän oli täysin jo unohtanut koirat. Koiria ei näkynyt missään, joten kolli päätti kuoputtaa riistan esiin maan alta. Lintu, jonka Kettupisara oli napannut, näyttääkseen miten niitäkin pyydystettiin, oli sulistaan jäätynyt maahan. Okatassu kirosi hetken sitä turhautuneena ja päätti sitten yrittää vain kiskoa sen irti. Sulat jäivät rumina töröttämään siihen ja samassa haukahdus kuului aivan selän takaa.
Okatassu enempää ajattelematta syöksähti lähimpää puuta kohden, upottaen terävät kyntensä siihen. Kolli lähti kipuamaan nopein vedoin ylemmäs puun oksistoa kohden, samalla kun haukuntaan yhtyi kaksi muuta isoa petoa. Petoa, joita Kettupisara nimitti koiriksi. Yksi putto hampaansa Okatassun selkään ja yritti kiskoa hänet alas. Okatassu huusi, hän huusi niin paljon kuin hänen keuhkonsa jaksoivat ääntä kantaa. Lopulta hän ei keksinyt muuta tapaa päästä koiran otteesta, kuin käyttää Kettupisaran opettamaa hyökkäystä taisteluharjoituksissa. Kiepsautus ja iske. Okatassu oli aikomassa tehdä niin, mutta hänen takatassunsa lipesi jäisen puun pinnasta. Hän upposi puunjuuressa olevaan lumi kasaan ja pudotessaan hän huitoi säikähtäneenä ympärilleen. Neljä riistaa hänen suussaan putosivat hänen mukanaan.
Okatassun karvoista jokainen törrötti jokaiseen ilmansuuntaan ja hän yritti tasasta hengityksensä lumikasassa. Koirien haukunta oli hiljentynyt, mutta Okatassu oli varma, että jos hän nyt kurkistaisi lumikasasta se lisääntyisi ja hän olisi samanlainen kuin se lintu, jonka Kettupisara nappasi. Kolli päätti hiljaa kaivaa lunta edestään, jotta näkisi lumikasasta ulos. Koiria oli kolme ja ne pyörivät lumikasan ympärillä aina välillä murahtaen. Okatassu yritti hillitä itsensä, ettei vain säntäisi pakoon. Hän kuolisi, jos nyt jäisi noille kiinni.
Samassa hän erotti harmaavalkean oppilaan, joka oli piilossa pensaan alla. Hänen silmänsä laajenivat säikähdyksestä. Se oli Tomutassu! Mitä Tomutassu teki täällä? Mutta enempää hän ei ehtinyt ihmetellä, kun yksi koirista havaitsi hänen silmäparinsa ja syöksyi lumikasaan hänen kimppuunsa. Okatassu rääkäisi ja yritti sivaltaa koiria silmille, mutta peto nappasi hänen niskastaan ja nosti hänet ulos lumikasasta. Ilmassa roikkuva tiikerikuvioinen kolli yritti heilauttaa itsensä koiraa kohden, jotta saisi iskettyä tuota. Okatassu oli varma, että nyt koirat repisivät hänet, mutta Tomutassu oli lähtenyt liikkeelle. Pikkuveli oli yhtä hullu ja uhkarohkea kuin aina ennenkin ja syöksyi nyt veljensä avuksi. Tomutassu viilsi pitkillä kynsillään koiraa kuonoon ja koira vinkaisi, avaten suunsa ja Okatassu tippui jaloilleen kolmen koiran väliin. Tomutassu puski isoveljensä kylkeä nopeasti sen merkiksi, että mihin suuntaan heidän olisi juostava.
Okatassu kiipesi nopeammin kuin Tomutassu, joten Okatassu oli nopeammin puun oksalla. Tomutassu naukaisi säikähtäneenä, kun koirista toinen loikkasi häntä kohden, jotta saisi revittyä nuoremman veljen alas puusta. Okatassu pinkaisi silloin suoraan eteenpäin. Hän loikkasi koiran kasvoja päin kaikki kynnet esillä ja huutaen uhkaavasti. Hän asetti ponnistus voimansa koirasta takatassujensa avulla takaisin puuhun ja loikkasi Tomutassun tueksi.
’’Kiipeä tollo, kiipeä!’’, Okatassu sähisi ja Tomutassu alkoi kiivetä nopeammin kuin koskaan ennen. Okatassu kiipesi veljensä perässä ja he jäivät läähättäen istumaan korkealle oksalle. Okatassun niskasta ja selästä vuosi verta, mutta onneksi Tomutassu oli kunnossa. Hetken kaksikko vain tuijotti toisiaan ja sitten koiria, tasaten hengitystään. Pettyneinä he joutuivat katsomaan, kuinka koirat söivät Kettupisaran ja Okatassun saaliita.


LUMISUDEN sydäntä lämmitti pienen Tulipennun innokkuus. Hän saattoi muistaa, että itse oli ollut yhtä innokas parantajana. Tai oikeastaan hän pentuna halusi olla vahva soturi, sekä uskollinen varapäällikkö, joka ei kuitenkaan koskaan kohoaisi päälliköksi. Hän pelkäsi olla tilanteen herra, hän halusi olla vahva ja luotettava apulainen. Kuitenkin hänen sisarensa olivat nopeasti tehneet hänelle sen selväksi, ettei Lumisudesta olisi soturiksi. Myrskynraivo osasi johtajan tehtävät, Aallonusva oli ollut hyvä puolustaja, Pakkasnauru vahva taistelija, Kohtalontassu nopea juoksija ja Viiltokynsi oli ollut kaikkea edellä mainituista. Lumisusi ei ollut pärjännyt missään edes kohtalaisesti heihin verrattuna, joten hän oli päättänyt Kukkaiselon opastamana aloittaa parantajan polun.
’’Siihen ei varmasti mene enää kauaa. Olet jo noin iso, uskoisin, että seuraavan kuunvaihteessa sinusta tulee jo hiiriä jahtaava oppilas, joka saa hyvän mestarin itselleen’’, naaras hymyili. Salaa hän mietti, millaista olisi, jos hänen pitäisi yrittää valita itselleen parantajaoppilasta. Onneksi hänellä oli Kukkaiselo. Hän ei haluaisi ketään muuta vierelleen ja työparikseen kuin Kukkaiselon.
’’Ovatko sisaruksesi jo nukkumassa? Onhan emonne voinut hyvin?’’, naaras kysyi pennulta, kun ymmärsi, että Tulenvirta oli ollut viime aikoina hiljainen. Useasti naaras kävi pentujaan näyttämässä, koska milloin jollakin oli ollut nuhaa tai tikku tassussa. Mutta nyt kaikki olivat voineet hyvin, vaikka lumet olivat sataneet nummille ja ilma kylmeni. Tulenvirta ei kuitenkaan itse ollut käynyt kertaakaan valittamaan jotakin, mikä johtuisi hänestä itsestään. Lumisuden olisi hyvä tehdä vielä pentujen ja emon kohdalla tarkistus. Ehkä Ruskalehdelle ja tämänkin pennuille samalla? ’’Oletko muuten tykännyt, kun olette saaneet lisää menoa ja vilskettä pentutarhaan?’’, naaras kysyi hymyillen. Olivathan päällikön pojan Auringonsirpaleen ja tämän kumppanin Ruskalehden pennut suunnilleen nyt saman ikäisiä.
’’Ja kiitos vain nuorukainen. Olen voinut oikein hyvin Kukkaiselon kanssa. Välillä kyllä minusta tuntuu, etten koskaan voi olla niin hyvä parantaja kuin hän on. Opin joka päivä jotakin uutta, vaikka olen jo parantajan arvossa’’, naaras väräytti viiksiään huvittuneena.


KÄRSIMYKSENVERI huomasi naaraan silmiltä yllättyneisyyttä ja hänen kulmansa kurtistuivat. Sädekatse ei selvästi ollut ajatellut, että musta kolli olisi ollut tosissaan. Ehkä naaras oppisi tuntemaan hänet paremmin, kun he olisivat samassa klaanissa? Kollin kasvot kuitenkin pehmenivät, kun kaksikko lähti askeltamaan päälliköiden puuta kohden, jossa oli vain muutama päällikkö jäljellä.
Jäätähti katsahti heidän suuntaansa ja asteli näiden luokse, kun huomasi Sädekatseen. Kärsimyksenveri veti kasvoilleen tyyneyden, joka niillä poltti yleensäkkin. Ei lämpö, ei kylmyys, se ilmeettömyys ja rauhallisuus. Sädekatseella oli vain tapana saada hänet hymyilemään.
’’Meidän on varmasti myös nyt hyvä koota kissamme kokoon, ellet tullut ilmoittamaan, että olet tehnyt sen jo?’’, naaras kohotti kulmiaan Sädekatseelle puhuessaan ja Kärsimyksenveri saattoi aistia, että naaras oli pahantuulinen. Ehkä jopa uhkaava ja hyökkäävä.
’’Sädekatse tuli kanssani puhumaan sinulle’’, musta kolli päätti nopeasti sanoa väliin, ja Jäätähti käänsi yhden ainoan silmänsä hänen puoleensa. Kolli yritti olla tuijottamatta naaraan arpeutunutta puolta kasvoista ja kohteliaisuudeksi yritti keskittyä siihen, että katsoisi naarasta silmiin.
’’No mitä sinä saasta nyt sitten haluat?’’, päällikkö sähähti ja varjoklaanilainen heilautti toista korvaansa, katsahtaen Viekastähteen, sekä Ruoskatähteen kauempana. Ruoskatähti oli johtamassa jo ryhmää, mutta oli kyllä vilkaissut oudoksuen Kärsimyksenverta.
’’Minä haluan liittyä klaaniinne. En kuulu Varjoklaaniin’’, Kärsimyksenveri veti henkeä ja lausui asiansa suoraan. Hän päätti olla takeltelematta tai yrittämättä johdattaa kärttyistä päällikköä hitaasti aiheeseen. Parempi puhua suoraan, koska sitä Jäätähti tuntui arvostavan. Jäätähden silmä jatkoi tuijotustaan, mutta tämän kasvojen vihaiset juonteet näyttivät rentoutuvan hämmennyksestä. Silmän syvä pimeä pohja ei kadonnut tuolta, mutta kasvot olivat nyt rauhallisemmat.
’’Miksi?’’, Jäätähti murahti. Ääni oli tasainen kuten aina, ja antoi naaraasta vahvan vaikutelman. Tämä ei ollut sinisilmäinen ja mittaili nyt Sädekatsetta yllättyneenä.
’’Koska haluan sitä. Haluan aloittaa puhtaalta pöydältä klaanissa, jossa minä olen enemmän kuin patsas. Haluan olla klaanissa, jossa edes tunnen jonkun ja jossa tiedän, että voin luottaa siihen, että klaani toimii yhtenäisenä. Veritähden seuraajia ei ole ja te olette vahva klaani. Haluan olla osa sitä’’, Kärsimyksenveri selitti ja oli varma siitä, että Jäätähti ei ottaisi häntä sittenkään mukaan. Mutta hän ei haluaisi enää palata Varjoklaaniin. Hän oli nyt siirtonsa tehnyt, eikä voisi enää palata vanhaan elämäänsä.
Jäätähti purskahti kuitenkin nauramaan, mikä yllätti Kärsimyksenveren.
’’Ja mitä mieltä sinä olet tästä, Sädekatse? Onko sinun mielestäsi Kärsimyksenveri sellainen kissa, jota klaanimme tarvitsee?’’, naaraan olemus oli rauhoittuneempi. Kärsimyksenveren violetit silmät hiljaa laskeutuivat Sädekatseeseen ja hän huomasi nielaisevansa epävarmuudesta. Ehkä Sädekatse ei haluaisi häntä klaaniin?

’’Ehkä enemmänkin kuin vain hyviä ystäviä’’, LIEKKIMARJA kehräsi Tulikolibrille ja katseli tämän pentuja, jotka nukkuivat rauhallisessa kasassa. Nenänpäät ja viikset väristen. Pentutarhassa oli mukavan hiljaista, pentujen hiljainen ynähtely kaikui vain korvissa, mutta samalla Liekkimarjaa huolestutti. Vihertähden olisi pitänyt jo palata. Olikohan jotain pahaa tapahtunut, kun ryhmä ei ollut vieläkään saapunut? Naaras piti kuitenkin kasvoillaan lempeän hymyn, vaikka asia todella vaivasikin häntä.
’’On hyvä nähdä, että klaani alkaa kukoistamaan. Ehkä hyvällä tavalla, alamme päästä omille juurillemme. Ehkä se on vähän kamalasti sanottu, mutta ehkä myös ymmärrät mitä tarkoitan? En sano, että minulla olisi muita klaaneja vastaan mitään. Ei tietenkään ole. Mutta on hienoa nähdä, että muistot siitä, kuinka Myrskyklaani on ollut muiden klaanien alla alkaa hälvetä, kun uusi sukupolvi astelee juokossamme’’, naaras selitti hymyillen. ’’Mutta olen aina kiitollinen myös muille klaaneille. Ilman heitä, me Myrskyklaanin kissat emme olisi elossa, emmekä selvinneet. Kiitos Yöklaanille siitä, sekä kaikille kissoille, jotka ovat saapuneet jostakin muualta luoksemme’’, naaras huokaisi hymyillen ja mittaili Tulikolibria lämmin pilke silmissään.
’’Oletko saanut hyvin asetettua joukkoomme?’’, naaras kysyi muistellen sitä hetkeä, kun Kuolonlaulu oli raahannut naaraan pitkän matkan suuren kuusen oksan päällä heidän luokseen. Naaras oli synnyttänyt pentunsa Myrskyklaaniin ja sen jälkeen päättänyt jäädä, sekä kasvattaa pennut heidän luonaan. Liekkimarja oli siitä mielissään, sillä pennut olivat vasta toiset Myrskyklaanissa.




KORPPIVARJO nyökkäsi hiljaisena ja asteli Salaman ja Roudan perässä kohti vanhinten pesää. Viisauksien ja useiden sairauksien pesää.
’’Tärkeintä on, kun puhutte heille, ettette sano heitä vanhuksiksi. Heitä on tarkoitus kunnioittaa, sillä he ovat nähneet monta kuuta enemmän elämää kuin me nuoremmat. Jokainen kissa, joka elää hyvän ja pitkän elämän saa levätä täällä viimeiset kuunsa, ennen kuin siirtyy Tähtiklaanin luokse’’, kolli naukui ja luimisti hieman surumielisenä korviaan.
’’Nykyään vain todella harva ennättää olla täällä luonamme niin kauan, että siirtyisi klaaninvanhinten pesään. Tämä pesä on jo kauan ollut autio, mutta kun ensimmäiset vanhimmat jälleen siirtyvät pesään, pesä siivotaan läpikotaisin ja heille laitetaan muhkeat uudet pedit. Tarkoituksena on tehdä heidän viimeisistä hetkistään täällä mukavia, ei kamalia’’, kolli selitti hiljaisena ja katseli pesän hämähäkin seittisiä luolan seiniä. ’’Teidän oppilaiden tehtävänä olisi tuoda heille riistaa ja varmasti myös pennut olisivat vuorotellen täällä kuuntelemassa vanhinten tarinoita. Niitä on oikeasti todella mielenkiintoista kuunnella’’, kolli hymyili itsekseen, muistellen, kuinka hän ja Korpinkyynel aina juoksivat kuuntelemaan heidän isoäitinsä tarinan kerrontaa.
ROUTA mittaili pesää hieman hämmentyneenä, mutta ymmärtäen kuitenkin mistä Korppivarjo puhui. Heimokissoilla oli samanlainen periaate, ja siellä oli aina ollut yksi pesässä, joka oli heillekin kertonut tarinoita. Niitä oli ollut mukavaa kuunnella, mutta nyt sielläkin oli hiljaista, kun heimo tuhoutui.




Nimi: Masi

16.12.2017 17:31
SYNKKÄMYRSKY katseli hetken Enkelitähden silmiä hämmentyneenä, ne olivat vaisut. Mitä naaras mahtoi ajatella? Kolli päätti kuitenkin nyt työntää ajatuksen pois mielestään, eiköhän Enkelitähti puhuisi hänelle, kun haluaisi. Hän ei halunnut olla töykeä ja yrittää änkeä nenäänsä tämän asioihin, jos tämä ei halunnut niistä kollille puhua. Mutta jokin vaivasi Enkelitähteä, siitä kolli oli varma.
’’Kokoontuminen meni yllättävän hyvin. Minulla oli sellainen tunne kokoajan, että jotakin pahaa tapahtuisi. Ja kun Jäätähti otti asian puheeksi, olin hetken varma siitä, että kamppailu alkaisi. Tosin vaikka suurin osa jäikin vielä sinne, olen iloinen, ettemme ole todistamassa sitä, jos siellä kävi vielä jotain’’, Yöklaanin varapäällikkö naukui mietteliäänä. ’’Olen samalla myös yllättynyt siitä, että Jäätähti tiesi sen asian. Asia on vakava ja selvästi Synkkäklaanissa tai Ruskaklaanissa on kapinallinen, joka puhuu heidän asioitaan muille klaaneille. Ei siis kauhean luottamuksellisia klaaneja. Toisaalta, onko Synkkäklaani koskaan ollut sellainen, että ansaitsisi kenenkään luottamusta?’’, kolli huokaisi hiljaa.
’’Mitä tahansa tuleva tuokin, minä olisin varuillani Synkkäklaanin ja Ruskaklaanin suhteen. Leijonantähti ei vaikuta uhkaavalta, hän tuntuu haluavan vain hyvää metsälle, järvelle, klaaneille ja ennen kaikkea rauhaa. Mutta Viekastähti on kuitenkin Tiikerintähden tytär ja Tiikerintähti teki tämän sopimuksen, joten en halua sinisilmäisesti vain luottaa Leijonantähteen ja Viekastähteen’’, Synkkämyrsky jatkoi hiljentäen ääntään, kun he alkoivat lähestyä leiriä. ’’En sano, että meidän pitäisi minkäänlaisiin toimini ryhtyä. Me olemme vahvoja, me pärjäämme koska tahansa sinun johdollasi ilman muita. Mutta ehdotan, että olemme vaiteliaampia, emme puhu niin avoimesti ja vältämme Synkkäklaanin ja Ruskaklaanin kissoja. Onneksi emme jaa kunnolla rajoja heidän kanssaan, kuten yhtä kokonaista rajan sivua’’.
’’Ehkä olen vainoharhainen ja pitäisi vain luottaa sokeasti, mutta Jäätähden sanoissa oli pointtia ja olen huolissani. Enkä halua, että Yöklaani on sinisilmäinen, vaan haluan, että jokainen tiedostaa, että uhka voi olla mahdollinen. Tottakai sinun mielipiteelläsi on eniten väliä, se on tärkein, mutta tämä on minun mielipiteeni ja minä olen huolissani’’, kolli selitti hieman hermostuneena, kun huomasi painottavansa sitä, että mitä itse tekisi tai haluaisi.
Kolli räpäytti yllättyneenä silmiään Enkelitähdelle, kun tämä mainitsi, että luottaisi Synkkämyrskyyn täysin. Se lämmitti tämän sydäntä ja mieltä.
’’Minä yritän aina tulla puhumaan sinulle. Olet minun enkelini, annoit minulle uuden mahdollisuuden tässä klaanissa ja elää täällä. Olen sinulle ikuisesti kiitollinen siitä päällikköni’’, kolli hymyili naaraalle. ’’En vain halua vaivata sinua jokaisella ajatuksellani, jota pohdin ja käyn mielessäni läpi. Puhun usein enemmän kuin olen edes ehtinyt ajatella’’, kolli hymyili huvittuneena. Mutta tunne siitä, että jotakin pahaa olisi tapahtunut kalvoi hänen vatsaansa. Enkelitähti oli ylimukava, samalla kyllä tavallinen itsensä, mutta jokin oli vinossa. Ja se ei ollut vain Synkkämyrskyn korva, joka oli kääntynyt leiriä kohden, kun toinen oli vinossa hermostuneisuudesta kohti maata.


PIHKATASSU röyhisti rintaansa ja nyökytteli leveästi hymyillen. Mutta hän halusi päästä kehuskelemaan ainakin Tomutassulle! Kerrankin Pihkatassu olisi tuota parempi jossain asiassa ja se jokin asia olisi tieto ja kokemus. Tomutassu aina rehvasteli hänelle, koska oli parempi metsästämisessä, taistelussa, puolustamisessa ja kaiken havaitsemissa. Mutta kerrankin olisi Pihkatassun vuoro!
’’Alamme olla jo aika liki leiriä.. On aika outoa, etteivät muut kissat lähteneet niin vauhdilla kuin me’’, naaras sanoi itsekseen hiljaa ja mittaili Enkelitähteä, sekä Synkkämyrskyä, jotka kulkivat ryhmän edellä vaihtaen kuulumisia. ’’Isä’’, naaras miukaisi hiljaa ja katsahti isäänsä Varisjalkaan.
’’Tiedäthän sinä, että olet meille todella tärkeä?’’, naaras kysyi hiljaa ja katseli tassuihinsa. ’’Ja minä toivon, että olet meistä ylpeä’’, hän lisäsi hiljaa, viitaten enemmän sanojaan itseensä, Okatassuun ja Salviatassuun, muttei oikeastaan Tomutassuun. Pihkatassu ei koskaan ollut tykännyt ylimielisestä ja raivopäisestä veljestään, joka tuntui haluavan vain kunniaa ja valtaa. Jonka maailmankäsitys oli aivan erilainen kuin kolmen muun pennun. Häntä myös harmitti, että heidän isästään oli tullut etäisempi kuin koskaan ennen. Tämä ei enää emon kuoltua ollut tullut leirissä vain puhumaan heille, vaan enemmänkin vietti aikaansa yksin tai Synkkämyrskyn seurassa (?). Eikai isä ollut unohtanut heitä?



’’Eikö sitten ole tavallaan helpottavaa, että vanhemmista pennuistasi tulee pian oppilaita? Sinulle jää vain vahdittavaksi tämä pikkuinen’’, LEIJONAVARJO hymyili pienesti. ’’Mutta jos sinusta tuntuu vielä siltä, että pentujen kanssa tai pennun kanssa on vaikeaa, tule nykimään minua hännästä. Autan kyllä mielelläni sinua ja pikkuisiasi. Varmasti myös Usvahalla, kerta pennut tuntuvat pitävän hänen huonosta huumorintajustaan’’, kolli naurahti kevyesti.
Hän oli iloinen, ettei Valkovirta passittanut häntä lähtemään. Kolli suoraansanottuna oli vain etsinyt hetkeä, jolloin voisi puhua naaraan kanssa. Mutta ei ollut kehdannut vain raahata persustaan tämän luokse puhumaan tälle. Ehkä naaras ei myöskään olisi arvostanut sitä? Olihan Leijonavarjo vasta nuori soturi, nähnyt elämää saman verran kuin vasta nimetty soturi ja niin. Kolli oli mitä oli, kun taas Valkovirta oli paljon enemmän.
’’Yllättävän hyvin. Yleensä tosin olen vain ilmaa klaanilleni, koska Usvahallalla on tapana saada kaikki huomio. Tyydynkin siksi usein vain partioihin, jos Sädekatse minua kehottaa niihin menemään. Muuten istunkin leirissä, käyn kävelyillä, autan mestareita koulutuksissa, käyn metsästämässä Usvahallan kanssa ja noh, niin. Ei minulla ole oikeastaan paljoatakaan tekemistä. Varjosielu nyt sentään on jaksanut keskustella minun kanssani, mutta uskoisin, että hänkin kohta kyllästyy minun naamaani’’, kolli naurahti hymyillen. ’’Oppilaana ajattelin, että minulla olisi soturina paljon tekemistä, minua tarvittaisiin ja niin, ymmärrät varmaan? Mutta nyt olen huomannut, että kun olin oppilas, elämäni oli paljon mielenkiintoisempaa kuin nyt. Nyt vain huomaan, että lasken lumihiutaleita turkiltani ja kiertelen siellä täällä. Tänään oli ehkä monen kuun edestä mielenkiintoisin päiväni, kun sain auttaa sinua’’, kolli hymyili lempeästi. Hän ei halunnut antaa Valkovirralle sellaista kuvaa, että se olisi ollut pakonomaista auttaa tätä. Se oli oikeasti ollut jännittävää ja mielenkiintoista, koska häntä ei kukaan koskaan edes tullut tervehtimään tai pyytänyt auttamaan.

MÄNTYSYDÄN pörhisti turkkiaan, kun kylmä tuuli upposi siihen. Hän kuitenkin käänsi pörheät korvansa Lovisielua kohden, vaikka mielessään häntä ei enemmänkään kiinnostanut kollin mielipiteet. Tuohan oli kolli. Häpeä koko klaanille, kuten myös Leijonantähti. Päällikköinä oli aina näitä kahta ennen ollut naaraita ja nyt nämä kaksi eivät voineet pitää edes juhlavaa perinnettä yllä. Lovisielua vastaan kokeneemmalla soturilla ei ollut mitään, mutta sitä, että tämä oli kolli ja varapäällikkönä, sitä naaras ei sulattanut.
’’Olen voinut’’, naaras kohautti lihaksikkaita lapojaan paksun turkkinsa alta. ’’Katsellut sitä, mihin tämä maailma on menossa ja kuinka kurjalta tulevaisuutemme voi tulla näyttämään. Saamme toivoa, että jotakin hyvää tulee tapahtumaan. Hyvänä puolena kokoontumisessa ainakin oli, että Tähtiklaani ei ole kääntänyt meille selkäänsä’’, Mäntysydän jatkoi yrittäen tuhahtaa asiansa yksinkertaisesti.
’’Olemme kuitenkin nyt järvellä, joten kai jostakin pitäisi olla kiitollinen? Emme sentään ole enää siellä muutaman muun pienen klaanin kanssa, jotka ovat jääneet vanhaan metsään tekemään lähes kuolemaansa, koska kaksijalat tuhoavat heidätkin. Typeryksiä he ovat, mutta ymmärrän kyllä sen, ettei vanhasta, tutusta ja ennen turvallisesta tee mieli luopua..’’, naaras huokaisi. ’’Vai mitä mieltä sinä olet?’’.

Nimi: heli-fairy

14.12.2017 17:04
VIEKASTÄHTI naurahti Jäätähdelle ja räpäytti toiselle silmiään, asettuen sitten paremmin paikalleen pesemään turkkiaan. Ei hänellä ollut mikään kiire. Saisivat he lähteä ensin paikan päältä. Ruskea naaras mittaili Valkeatähteä sivusilmällään ja katsahti Ruoskatähteen, joka lähti viemään klaaniaan pois kokouspaikalta.
LEIJONANTÄHDEN turkoosit silmät ajautuivat vielä takaisin Valkeatähteen ja kolli nyökäytti päätään kunnioittavasti toiselle.
”Kiitos Valkeatähti. Olen kiitollinen jokaiselle päällikölle, joka meidät hyväksyi Järvelle. Toivottavasti tulevat kuut ovat rauhallisia, kaikilla”, suuri kolli lähti astelemaan klaaninsa luokse ja viemään näitä kohti leiriä.
VIHERTÄHTI kokosi klaaninsa kasaan, katsahti vielä ympärilleen kohti muita päälliköitä, ohjaten sitten klaaninsa pois kokousalueelta. Olisi tästäkin illasta paljon kerrottavaa Liekkimarjalle. Toivottavasti naaras voi hyvin.

ERIMIELI tassutteli hiljaa muiden klaanilaisten seuraan ja pysähtyi Veriruusun vierelle. Tuon eriväriset silmät katsahtivat toisen silmiin ja valkea naaras hymyillen nyökäytti päätään päällikölleen.
”Mielelläni Veriruusu”, soturitar naukui ja jäi katselemaan muita klaanilaisiaan. Ilta oli todella mukava viettää Vihakatseen seurassa. Ehkä hän voisi pennuilleen kertoa jotain kollista, jos he joskus kohtaisivatkin. Pieni huolen hiven värisytti naaraan hännänpäätä, mutta hän piti hymyn huulillaan ja katseli muita klaanilaisiaan heidän astellessaan hänen ohitseen.

LOIMUSYDÄN kehräsi vienosti nuolaistessaan Synkkämyrskyn päälakea.
”Pidä huoli itsestäsi. Nähdään taas myöhemmin, toivottavasti juuri rauhallisissa merkeissä”, hän naukui toiselle silmät lempeydestä leiskuen. Musta naaras venytteli nopeasti tassujaan katsellessaan samalla Synkkämyrskyn menoa, sitten nousten ylös ohjaten askeliaan kohti Tuskatähteä. Hän oli kuullut kolli nau’un ja ripeästi tepasteli lähelle muita Jokiklaanilaisia. Hänen mielestään tämä kokoontuminen oli suurimmaksi osaksi onnistunut. Jännitys vieläkin turkissaan naaras paineli tassuillaan ruohoa odottaen lähtöä takaisin leiriin.

TUULISYDÄN väräytteli korviaan yrittäessään saada äänen aiheuttajaa kiinni. Ilmassa leijui hieman tunkkainen, ehkä Lumouksenklaanille ominainen tuoksu, joka kuitenkin herätti kollissa pientä pelkoa.
”Joku heittelee ylempää kalliolta kiviä alas. En usko että se olisi aiheellista, mutta ei se jotenkin tee järkeä. Kuka siellä tähän aikaan olisi? Haluan tutkia asiaa, onko se hätää aiheuttava tekijä vai ei”, kolli naukui hiljakseen tuoden ajatuksensa sanoiksi. ”Tulethan mukaani?” tuo naukaisi kohti sisartaan tutkaillen tuon väsynyttä katsetta myrkyllisillä silmillään.

KETTUPISARAN huulille nousi pieni hymy Okatassun viisaista sanoista. Hänen turkkiaan kihelmöi, mitä jos oppilaalle sattuisi jotain?
”Oikein mainiosti ajateltu. Lähden heti. Pidä itsesi sitten tarpeeksi kaukana noista koirista. Ne saattavat etsiä ruokaa tai nukkumapaikkaa, mutta älä vain jää kiinni”, kolli naukui toiselle ja heilautti häntäänsä rauhallisesti. Toivottavasti Enkelitähti palaisi pian kokoontumisesta. Ruskea soturi nappasi lähimmän riistan hampaittensa väliin ja lähti juoksemaan lumisten oksien välitse kohti leiriä. Hänen sydämensä tykytti pelosta Okatassun takia, sekä myös oman perheensä. Mitä jos koirat ajautuisivatkin leiriin? Kettupisara loikkasi suuremman oksan ylitse ja hidasti askeliaan päästessään leiriin. Salvianpentu ja Pilvipentu pyörivät lumessa leirin keskustassa, kun muut istuskelivat lähekkäin pentutarhan lähettyvillä.
”Mitäs tämä on?” kolli naukui hengästyneenä tiputtaen riistan riistakasaan. ”Miksette ole jo nukkumassa?” isällinen kolli naukui ja asteli erottamaan riitapukarit toisistaan.
”Kylmäsydän sanoi, ettemme häiritsisi nukkuvia pikkusisaria, jos leikimme pesän ulkopuolella”, PILVIPENTU naukui innokkaasti ja röyhisti rintaansa.
”Vai niin… Nyt on kuitenkin aika mennä nukkumaan, jotta jaksatte taas riehua huomenna”, hätäillen kohti lähti patistamaan pentuja pentutarhaan. Aamunkajo makasi pienten pentujen rinnalla ja kollia epäilytti, oliko naaras nukkumassa. Ei hän halunnut toista häiritä sen enempää huolestuttamalla, jos hän olisi unessa.
”Olkaa sitten ihan hiljaa”, Kettupisara naukui katsellen, miten pentue asettui emonsa lähelle lämpimäksi keräksi.

TULIPENTU heilutteli valkeaa hännänpäätään innoissaan astellessaan parantajan eteen. Hän jätti yrtin tuon tassujen juureen ja asettui istumaan toisen eteen kallistaen päätään hieman hymyillen. Hän ei ollut ennen jutellut Lumisuden kanssa, ainakaan paljon. Pentu oli jo oppilaskokoinen, melkein Lumisuden kokoinen! Naaras mahtoi vain olla pieni.
”Totta kai aina on aikaa jutella klaanitoverien kanssa”, hän hihkaisi ja räpäytti silmäpariaan. ”Voin oikein hyvin! Ei vain väsytä ja haluaisin jo päästä ulos leiristä jahtaamaan hiiriä ja opettelemaan taisteluliikkeitä! Emo sanoi, että ihan lähipäivinä minusta tulee oppilas. Miten mahtavaa!” hän hihkaisi suurella hymyllä huulillaan ja läimäytti leikkisästi lumista ruohonkortta edessään. Oranssin naaraan silmät ajautuivat Lumisuteen ja hän kallisti päätään toiseen suuntaan.
”Voithan sinäkin hyvin?” pieni pentu naukui vain itseään hieman suuremmalle kissalle.

SÄDEKATSE nyökäytti päätään ja sukaisi rintaansa hymyillen rauhallisesti. Turkoosit silmät kurkkivat hiljakseen nuolaisujen välistä kohti päälliköitä ja hän huokaisi hiljakseen, kun katsoi, miten Jokiklaani alkoi lähtemään kohti leiriään. Ruskea soturitar nousi seisomaan ja ravisti turkkiaan katsahtaen sitten Kärsimyksenvereen.
”Ajattelit nyt heti mennä puhumaan hänelle?” hän naukaisi hieman yllättyneesti ja hymähti itsekseen. Kolli oikeasti ajatteli tulevansa klaaniin, jopa tällä sekunnilla. Naaras heilautti hännänpäätään katsoen hieman kiihtyneeseen Jäätähteen.
”Kyllä minä tulen, jos sinä niin haluat”, hän naurahti toiselle ja väräytti viiksiään.

TULIKOLIBRI kehräsi rauhallisesti istuessaan entisen klaanipäällikön vierellä, kuunnellen tuon lempeää puhetta pennuistaan. Hänen hännänpäätään kutitti, kun hän kuunteli pienten pentujen nimiehdotuksia.
”Heistä tulee oikein vahvoja kissoja noin vahvoilla nimillä”, mustan oranssi naaras naukui ja kosketti lempeästi kuonollaan Liekkimarjan korvaa. Pennut näyttivät rauhallisilta ja naaras aisti näistä pennuista nousemaa vahvaa auraa. Vahvaa auraa, joka johtaisi näitä kissoja omilla poluillaan pitkään elämään. Tulikolibri huokaisi lämpimästi ja käänsi päätään pentujensa suuntaan nostaen hymyä huulilleen.
”Ehkä heistä tulee hyviä ystäviä jonain päivänä”, kuningatar naukui katsahtaen takaisin Liekkimarjaan suuri hymy huulillaan.

SALAMA katseli pesää hiljakseen ja peruutti sitten päätään pesästä katsahtaen Routaan. Heistä tulisi oppilaita? Kuulosti todella oudolta. Oudommalta kuin heimossa. Mustan valkea kolli nyökäytti päätään ja käänteli päätään leirissä. Se oli pimeä, johon silmät kyllä jo tottuivat, lattia oli kylmä kuten kivi yleensä. Pentu ravisti turkkiaan ja tassutteli Korppivarjo-herran ohitse katselemaan seuraavaa pesää, joka näytti olevan pienessä montussa.
”Onko tämä se klaanivanhimpien pesä?” kolli peruutti heti haistaessaan kuvottavan vanhan ja sairaan hajun. Pentu istuutui takamukselleen kivelle ja töllötti silmillään kohti tummaa Korppivarjoa.

xx Tässä nyt nää :'D Toivottavasti oikeat roolit

Nimi: Varjo

13.12.2017 21:57
ENKELITÄHTI heilautti häntäänsä ja Synkkämyrskyn tullessa alkoi johtamaan yöklaania takaisin leiriin, vaikka kulkikin hiukan muita edemmällä. Hän loi todella nopean keveän hymyn varapäällikölleen sekä vilkaisi olkansa ylitse muita klaanilaisiaan ennen kuin palautti katseensa Synkkämyrskyyn.
"Mitä mieltä olit kokoontumisesta tai Jäätähden esille ottamasta asiasta?" Enkelitähti kysyi normaalin rauhallisesti siirtäen katseensa eteenpäin. Hän mietti, mitä paljastaisi kollille ennen klaanikokoontumista, mutta päätti nyt ensin kuunnella toisen mielipidettä koko asiaan.
"Tiedäthän myös, että voit aina tulla puhumaan minulle ja että, minä luotan sinuun täysin", naaras jatkoi mahdollisimman rauhallisesti ja häntäänsä heilauttaen ihan kuin kaikki olisi normaalisti eikä hänellä ollut minkäänlaisia taka-ajatuksia.

SALVIATASSU heilautti vain häntäänsä ja loi väkinnäisen nopean hymyn kasvoilleen Pihkatassun todettua, että sisarukset luultaavasti olisivat kateellisia. Olisi naaras voinu antaa paikkansa veljillekkiin kokoontumisessa, koska ei siinä tosiaan ollut mitään maailmaa mullistavaa, mutta kai se oli silti kokemuksen arvoinen.
VARISJALKA käänsi katsettaan takaisin pentuihinsa, hymyili pienesti kohteliaan tapaisesti ja lähti kaksikon seurassa kulkemaan leiriä kohti (?).
"Ei mitään tärkeää. Kunhan katsoin milloin pääsimme lähtemään ja hiukan sitä, mitä päällikkömme ajattelee kun kutsui varapäällikköämme, mutta kaikki on varmasti hyvin", Varisjalka naukaisi rauhallisesti heilauttaen häntäänsä, vaikka hiukan kurtisti kulmiaan.
"Älkääkä liikaa kehuskelko kokoontumisista veljillenne. He varmasti pääsevät ensi kerralla", kolli vielä hymähti molempia pentujaan vilkaisten.

VALKOVIRTA hymyili hiukan Usvahallan perään ja räpäytti silmiään, mutta käänsin katseeni kuitenkin takaisin Leijonavarjoon. Istuiduin itsekkin rauhallisesti Laventelipennun vierelle odottamaan, että toinen heräisi ja nyökkäsin myöskin merkiksi, että kolli voi istua mihin itse haluaakaan.
"Ihan hyvin kai, mutta kuten olet huomannutkin varmaan, että pentujen kanssa on välillä hiukan vaikeaa", Valkovirta totesi vilkaisten uudelleen Laventelipentua. Naaraan kasvoilla loisti jonkinlainen suru, mutta hän ei ollut itsekkään varma miksi. Surullisuus oli kuitenkin vain hetkellistä eikä hän erityisemmin sitä halunnut näyttääkkään, joten luonteensa mukaisesti sekä ehkä hiukan väkinäiseen tapaamn nosti taas lämpöisän hymyn huulilleen kääntäen huomionsa kokonaan soturiin.
"Entä sinä Leijonavarjo, miten voit?"

LOVISIELU käänsi katseensa Mäntysydämmeen leukaa hiukan kohottaen sekä samalla häntäänsä mahdollisimman rennosti heilauttaen. Hän nyökkäsi hitaasti ensin vain tervehtiäkseen vanhempaa naarasta siristäen sitten vain muutaman kerran silmiään.
"Tarpeeksi hyvin", Lovisielu totesi rauhalliseen sävyyn sen enempää paljastamatta mitään, vaikka ei hänelle nyt mitään erikoista ollutkaan tapahtunut.
"Entä miten sinä olet voinut Mäntysydän?" Kolli vielä kysyi ihan muodollisuuden vuoksi eikä halunnut kuulostaa mitenkään tylyltä, vaikka ei kollia rehellisesti kiinnostanutkaan vain perinteisiä kuulumisia vaihdella. Kyllä hän kunnioitti vanhempaa soturia ja oli mukavaa oppia jotain uutta, mutta hän oli kyllästynyt olemaan kohteliaan tuntuinen, mutta ei tylyltäkään halunnut vaikuttaa.

Nimi: Masi

12.12.2017 23:46
SYNKKÄMYRSKYN korvat kääntyivät yllättyneinä valkeaa naarasta kohden, joka kutsui häntä luokseen. Tumma kolli vilkaisi Puolukkalintua, joka otti hänen paikkansa ryhmän hännillä ja kolli lähti ripein askelin tavoittamaan Enkelitähteä. Tuon äänestä kaikui Synkkämyrskyn mieleen huoli, vaikka tämä ei osannut sanoa itselleen, mistä olisi kyse.
Kollin tassut uppoutuivat lumessa, kun tämä suurilla käpälillään alkoi kauhoa polkuaan muiden ohitse Enkelitähden luokse. Kolli mittaili tätä hetken, mutta lopulta uskalsi avata suunsa.
''Kuinka voin auttaa teitä?'', kolli kysyi heilauttaen toista korvaansa yllättyneisyydestä. ''Mikä mieltänne painaa päällikköni?'', kolli päätti muotoilla kysymyksensä uudella tavalla ja vilkaisi taakseen, että kaikki pysyivät perässä, vaikka he kulkivatkin Enkelitähden kanssa hieman edempänä muista. (?)

''Pääsemme heti kotipesällä kertomaan veljillemme tapahtuneesta!'', PIHKATASSU hihkaisi innoissaan Salviatassulle, kun näiden isä oli kertonut, miten oli itse viettänyt aikansa. ''Okatassu varmasti on mielissään kuulemassa, ja Tomutassu repii viiksensä, kun on niin katkera, ettei itse päässyt mukaan'', Pihkatassun nenä väpätti tämän nauraessa.
''Miksi vaikutat huolestuneelta?'', pentu pian kysyi hiljaa isältään, Varisjalalta, kun tämä vilkaisi päällikköä ja varapäällikköä. Naaras mutristi mietteliäänä suutaan, eihän hänellä nyt vain ollut kuitenkin mennyt jotakin aivan sivusuun?

LEIJONAVARJON lempeä hymy kiipesi kollin kasvoille, kun tämä kuunteli Valkovirtaa. Kollin kävi sääliksi pientä Laventelipentua, vaikka tuo olikin lähtenyt omalle retkeelleen. Ehkä kollin kävi pentua sääliksi, koska ei halunnut Valkovirran menettävän tätä?
''Turhaan kiittelet, on soturilain mukaista auttaa tällaisessa tilanteessa'', Usvahalla naukui veljensä vierestä. Leijonavarjon korvaan siskon lausahdus kuulosti samaan aikaan kohteliaalta, mutta samalla tylyltä. Tarkoittiko sisko, että tämä ei olisi auttanut, jos se ei kuuluisi soturilakiin? Kyllä Leijonavarjo ainakin auttaisi, olisi tilanne mikä tahansa, mutta jos kyseessä olisi Valkovirta. Hän auttaisi. ''Lisäksi vahdin mielelläsi poikiasi, he ovat onnekseni kiinnostuneita tarinoistani, joten en sentään joutunut juoksemaan pitkin ja poikin leiriä heidän kanssaan'', naaras naurahti ja väläytti lempeän hymyn. Leijonavarjo mittaili hetken siskoaan, mutta ymmärsi, ettei tämä vain ollut hyvä valitsemaan sanojaan, jotta välittäisi sen oikean kohteliaisuuden ja ilon itsestään. Tai sitten Leijonavarjo oli ylitulkitsija.
''Mielellämme me sinua autamme'', kolli lopulta sanoi ja nyökkäsi kuningattarelle. ''Kutsu vain, jos tiedät, miten muuten voisimme auttaa'', kolli hymyili ja Usvahalla yritti kuunnella, olisiko kokoontumisesta tulevat pian palaamassa. Kuitenkin aukiolla oli hiljaista, paitsi että Haukkatassu ja Myrskytassu olivat kadonneet pentutarhan suulta. Kaksikko tömisteli aukiolla ja ilmeisesti leikkivät keskenään jotakin tai sitten suunnitelivat jotakin, koska supatus kuului myös Leijonavarjon korviin asti.
''Kuinka muuten olet itse voinut?'', Leijonavarjo kysyi ja heilautti häntäänsä kysyäkseen, saisiko istuutua alas. Hän olisi halunnut puhua vielä Valkovirran kanssa, ja kun parantaja tulisi juoksisi tämä hakemaan naaraan Valkovirran avuksi. Usvahalla hymyillen pyöritteli silmiään, koska ymmärsi, että hänen olisi parempi kipittää muualle.
Suurehko puumamainen naaras nyökkäsi vielä Valkovirralle ja lähti sitten aukiolle, jossa katsahti Myrskypentuun ja Haukkapentuun, jotka kierivät maassa kuin yksi iso karvapallo.
''Ja mitäs te teette?'', naaras kohotti kulmiaan hämmentyneenä, kun kaksikko tömähti hänen kylkeään vasten.
''Tuo on Lumouksenklaanin uusi päällikkö ja minä olen Jäätähti!'', Haukkapentu hihkaisi ja Usvahalla kurtisti kulmiaan.
''Mutta ettehän te voi naaraita leikkiä olevanne? Eikö olisi parempi, että toinen olisi Vihertähti ja toinen Valkeatähti?'', naaras naukaisi hymyillen.
''Eikä! Eivät he tappele! Jäätähti ja Verentähti vielä tappelevat!'', Haukkapentu intti korvat vihaisesti pystyssä. Usvahalla räpytteli hämmentyneenä silmiään, mutta hymyili sitten.
''Olet kyllä liian pehmon näköinen näyttääksesi Jäätähdeltä'', naaras hykersi huvittuneena Haukkapennulle, joka mutristi huuliaan.
''Tuo on iso paha kettu! Tule Myrskytähti! Hoitakaamme se yhdessä pois tästä metsästä!'', Haukkapentu miukui veljelleen, jonka häntä huiski kovasti puolelta toiselle ja tämä syöksyi yllättynyttä Usvahallaa kohden.


MÄNTYSYDÄN asteli Ruskaklaanin kissojen joukossa ja kohdisti katseensa Harmaatassuun, jonka häntä laahasi maassa. Harmaan sävyn omaava naaras vilkuili aina välillä valkeaa naarasta, joka puhui Synkkäklaanin kissan kanssa.
Mäntysydän tiesi, että tyttärentytär oli edelleen musertunut siitä, että tämän sisko oli lähtenyt klaanista, mutta vanhempi soturitar oli itse aina ajatellut, että jokainen tekee omat valintansa. Olivat ne sitten hyviä tai huonoja. Miten olivatkin, klaaninvaihtajat olisivat vihollisia, eivät enää perheenjäseniä tai ystäviä.
Mäntysydämen oli kuitenkin kieroutuneessa mielessään myönnettävä, että oli itse toivonut tapaavansa toisen Synkkäklaanin soturin, mutta tätä ei ollut näkynyt.
''No kuinkas sinä olet voinut?'', Mäntysydän päätti jättäytyä Lovisielun kanssa ryhmän hännille. Hän nautti Tuhkavalan kanssa keskustelusta, mutta näytti siltä, että hänen sarkastinen ystävänsä vaihtoi kuulumisia jonkun muun kanssa. Mäntysydämelle kokoontumiset olivat vain ajanhaaskausta. Hän osasi lukea kissoja näiden ulkonäön ja asenteen avulla, ei hän halunnut tutustua muihin, mutta vanhoihin ystäviin halusi pitää yhteyttä joskus. Harvoin. Todella harvoin.

Nimi: Varjo

10.12.2017 12:14
ENKELITÄHTI nyökkäsi kiitokseksi Synkkämyrskylle heilauttaen samalla hiukan vaivaantuneen oloisena häntäänsä. Hän silmäili vielä yöklaanilaisia eikä itsekkään saanut päähänsä ketä voisi uupua porukasta.
"Puolukkalintu voisitko mennä porukan päähän varmistamaan, että kaikki pääsevät turvallisesti takaisin leiriin? Synkkämyrsky, jos vain käy haluaisin keskustella kanssasi täällä edessä", Enkelitähti naukasi rauhallisesti kallistaen hiukan päätään varapäällikköä kohti. Puolukkalintukin vilkaisi Synkkämyrskyä olkansa yli ja nyökkäsi Enkelitähdelle pienesti hakien jo paikkaansa ryhmän perältä. Nuori soturitar hymyili pienesti ja heilautteli häntäänsä mahdollisimman rauhallisesti. Oli mukava saada edes jonkinlainen tehtävä, joka tuntui erityisen tärkeältä.

SALVIATASSU nyökytteli muutaman kerran Pihkatassun sanojen aikana kertoakseen, että oli samaa mieltä asiasta ja heilautti häntäänsä hitaasti. VARISJALKA hymähti ja kuunteli Pihkatassua ihan pieni kohteliaan tuntuinen hymy kasvoillaan. Kolli vilkaisi myöskin Salviatassua, joka kuitenkin tuntui vain odottavan lähtöä takaisin leriin, mutta palautti katseensa Pihkatassuun ylpeänä.
"Mukavaa, että löysitte seuraa täältä", Varisjalka naukaisi rauhallisesti sen enempää varoittamatta siitä, että muiden klaanien kissojen kanssa ei kannattanut tutustua liian hyvin. Hän antoi kahden tyttärensä olla ylpeitä nyt siitä eikä hän ikinä epäilisi heidän uskollisuuttta yöklaanille.
"En minä mitään erikoista, kunhan kuuntelin päälliköitä ja valmistauduin lähtöön", naukaisin silmiä räpäyttäen sekä vilkaisten Enkelitähteä ja Synkkämyrskyä odottavasti.

VALKOVIRTA laski Laventelipennun omalle vuoteelleen ja alkoi nuolemaan toisen kylmää kehoa yrittäen pitää pienen pennun lämpimänä ja hengissä vielä siihen asti, että parantaja tuli takaisin kokoontumisesta. Hän vilkaisi Myrksypentua ja Haukkapentua huokaisten, mutta jatkoi silti Laventelipennun pesemistä. Hän ymmärsi kahden muun pennun ärtymyksen, mutta tällä hetkellä naaraalle oli tärkeää, että kaikki olisivat tulevaisuudessa vielä hengissä.
Usvahallan ja Leijonavarjon tullessa takaisin pesään sammalten kera naaras loi heille todella nopean kiitollisen hymyn ja alkoi ensin vuoraamaan oman petinsä päälle Laventelipennun ympärille kuivista sammalista jonkinlaista petiä, jotka voisivat lämmittää pentua paremmin. Hän siirsi vielä muutaman märän sammaleen Laventelipennun vierelle ja silitteli toisen kylkeä valkealla hännänpäällään.
"Yritä juoda", naaras kuiskasi, vaikka tiesikin hyvin, että Laventelipentu oli menettänyt tajuntansa, mutta toivoi, että lämmin vuode auttaisi häntä heräämään. Valkea kuningatar huokaisi, mutta känätyi kuitenkin kiitollisena kahden soturin puoleen.
"Olen hyvin kiitollinen teille molemmille avustanne. Ilman Leijonanvarjoa en olisi välttämättä edes löytänyt Laventelipentua tai ainakaan näin nopeasti, jonka seurauksena olisi voinut tapahtua jotain, jota en edes halua ajatella. Kiitos myös Usvahalla, että pidit seuraa Myrskypennulle ja Haukkapennulle kun tämä voi olla hiukan rankkaa heille. Molemmille myös suuret kiitokset, että toitte sammalia. En olisi kyennyt tekemään tätä kaikkia ilman teidän apuanne", naaras naukaisi lämpimästi molemmille ja nyökkäsi hitaasti, mutta hyvin kiitollisena nuorille sotureille räpäyttäen silmiään.
"Jos ikinä tarvitsette jotain ja voin auttaa siinä niin tulkaa puhumaan minulle, en voi tarpeeksi kiittää teitä tästä kaikesta mitä teitte"

LOVISIELU räpäytti silmiään päälliköitä kohden ja kurtisti hiukan kulmiaan Jäätähden ottaessa esiin sopimuksen, mutta oli silti tyytyväinen Leijonatähden, oman päällikkönsä rauhallisuuteen ja suoritukseen. Kolli oli hoitanut asian todella hyvin siirehn suurikokoiseen synkkäklaanin päällikköön verrattuna, mutta hyvä vain, että asia saatiin käsiteltyä.
Lovisielu nousi paikaltaan ja alkoi työntymään muiden ohitse kohti Ruskaklaanin kissoja, jotka alkoivat kokoontua yhteen valmiina lähtemään kokoontumisesta. Varapäällikkö heilautti häntäänsä rennosti ja alkoi laskeskella klaaninsa kissoja odottaen, että jokainen olisi paikalla lähtemään tai tulossa. Samalla vihreä silmäinen kolli otti paikkansa ryhmän perältä, jotta voisi varmistaa, että jokainen Ruskaklaanilainen pääsisi turvallisesti leiriin asti.

Nimi: Masi

09.12.2017 18:37
/7Tässä loput Wilmalle ja Helille ^^
LEIJONANVARJO lähti seuraamaan Valkovirtaa ja tätä pientä nyyttiä, jota kuningatar kantoi suussaan. Hän kiitti mielessään Tähtiklaania siitä, että he olivat löytäneet tämän pienen väsyneen apua tarvitsevan karkulaisen. Olisi voinut käydä paljon pahemminkin, jos he eivät olisi löytäneet tätä.
Myrkkyklaanin leiriin päästyään kolli katseli, miten Valkovirta lähti astelemaan pentutarhaa kohden (?). Ja itse lähti suurin tassuin kulkemaan Usvahallaa kohden, joka oli pitänyt Myrskypennulle ja Haukkapennulle seuraa. Ilmeisesti oli kertonut näille tarinaa jostakin, koska Haukkapennun silmät olivat pöllönlailla laajentuneet hämmennyksestä. Myrskypentu vaikutti myös kiinnostuneelta, mutta levottomalta, kun oli huomannut emonsa tulon.
’’Lupasin Valkovirralle, että menisimme keräämään sammaleita ja osaan ottaisimme vettä karkulaista varten’’, kolli selitti siskolleen, joka kurtisti yllättyneenä silmiään leijonankokoiselle veljelleen.
’’Tottakai autamme, en vain olisi sitä odottanut sinulta, kun viihdyt pitkälti Varjosielun kanssa ja manaat aina maata ja taivasta, sekä kaikkea niiden väliltä. Mikäs sinuun on tullut’’, naaras virnuili Leijonanvarjolle, joka katsoi hämmentyneenä siskoaan.
’’Minähän olen aina tällainen. Haluan auttaa, eikä Varjosielun seura tarkoita sitä, että olisin huonompi kissa kuin sinä tai kukaan muukaan. Varjosielu on vahva soturi, viisas ja ystävällinen, sillä ei pitäisi olla sinulle mitään väliä kuka hänen isänsä on tai mistä hän tulee’’, kollin kurkusta kuului turhautunut murahdus, mutta Usvahalla kohautti lapojaan.
--
Myrskypentu ja Haukkapentu lähtivät kohti pentutarhaa, koska Usvahalla ei selvästi aikonut enää kertoa uutta tarinaa ja emokin oli jo palannut. Myrskypentu jäi kuitenkin pentutarhan suuaukolle empivästi istumaan ja Haukkapentu tuijotti Laventelipentua, joka näytti saavan heidän emonsa kaiken huolenpidon. Niin Haukkapentu tyytyi menemään veljensä vierelle vihaisena istumaan ja kyhjötti siinä, aina välillä luoden mulkaisuja Laventelipentua kohden.
--
’’Mikä sinut noin kovasti saa auttamaan Valkovirtaa?’’, Usvahalla lopulta kysyi veljeltään, kun he kaivoivat sammalia järven tuntumassa puiden juurien päältä. Leijonavarjo pysyi kuitenkin vaitonaisena ja Usvahalla huokaisi turhautuneena.
’’Minusta hän on vain sellainen kissa, joka kaipaa apua. Hän on itse sellainen emo, sellainen naaras ja soturi, josta klaani voi olla ylpeä. Hän on aina valmis auttamaan, miksi minä en sitten voi auttaa häntä?’’, kolli tiuskaisi Usvahallalle myöhemmin, kun oli selvästi hetken miettinyt sanojaan.
’’Katsoisit tilannetta minun silmin, niin ymmärtäisit minun hämmennykseni syyn’’, naaras mumisi takaisin, kun suu ja leuan aluset olivat täynnä sammalta. Naaras laski järven törmään sammaleet ja kurottui sitten upottamaan sammaleet kylmään veteen, jotta he voisivat viedä ne leiriin juomiseksi Laventelipennulle.
’’Mikä sinua tässä sitten niin ihmetyttää?’’, Leijonanvarjo huokaisi ja mittaili hetken sammalkasaa, jonka oli kasannut viereensä ja uskoi sen riittävän.
’’Se, että sinä olet nuori soturi, joka on ihastunut kokeneeseen kuningattareen, jolla ilmeisesti on jo kumppani, joka ei satu olemaan klaanissamme. Sekä pentuja kolme’’, Usvahalla näpäytti huitaisten puumaista häntäänsä. Leijonavarjo kurtisti kulmiaan ja katseli tassujaan hetken. Hän ei ollut varma, mitä hänen pitäisi siskolleen sanoa.
’’En minä ole ihastunut Valkovirtaan’’, kolli mutisi ja nappasi vain sammalkasansa mukaan leukansa alle, sekä osan suuhunsa.
’’Kyllä minä sen sinusta nään senkin taliaivo’’, naaras puuskahti ja yritti ottaa omia sammaliaan mukaan, kun kaksikko lähti kulkemaan kohti Myrkkyklaanin leiriä. Maa oli asteen verran jäässä, mutta Leijonanvarjon isot tassut ja pitkät kynnet uppoutuivat siihen, joten tämän oli helppo kiskoa itseään ylös jyrkempää mäkeä pitkin. Hän ei kuitenkaan halunnut myöskään auttaa Usvahallaa, koska oli tympääntynyt tuon solvauksista ja motkotuksista. Ei naaraalle kuulunut hänen tapansa, ajatuksensa tai hänen elämänsä.
--
Päästyään leiriin Usvahalla oli jäänyt selvästi jälkeen, mutta se ei haitannut Leijonavarjoa. Hän asteli pentujen ja kuningatarten maidon hajuiseen pesään. Hän katsahti yllättyneenä Myrskypentuun ja vihaisen näköiseen Haukkapentuun, jotka istuivat pesän suuaukolla. Leijonavarjo tervehti näitä kuitenkin ja asteli sitten Valkovirran luokse, laskien kuivia sammalia tämän vierelle.
’’Ajattelin, että ehkä nämä myös lämmittäisivät häntä paremmin’’, kolli naukaisi ja kuuli samassa, kun Usvahallakin saapui pesään ja laski Leijonanvarjon sammalkasan viereen omat sammaleensa, jotka olivat vetisiä ja valmiita juotavaksi.

PIHKATASSUN silmät säihkyivät innostuksesta, kun Varisjalka tuli heidän luokseen puhumaan. Naaras nyökytteli päätään hurjasti innostuksesta.
’’Meillä, tai ainakin minulla oli tosi kivaa! Tapasimme Kastehelmen, Myrskyklaanista. Hänkin kuului ennen Yöklaaniin ja oli hienoa nähdä hänet, olemmehan kuitenkin kulkeneet joskus samaa polkua Yöklaanissa. Vaikka välit ovatkin nyt näiden kahden klaanin välillä vähän happamat, on silti joskus mukavaa muistella ja kuunnella hyviäkin hetkiä’’, naaras höpötti isälleen kuin vesiputous pulppuaisi yli äyräiden. ’’Sekä sain olla parhaan ja ainoan siskoni kanssa täällä, joten minulla on ollut todella kivaa!’’, Pihkatassu kehräsi ja hymyili leveästi isälleen.
’’Miten sinulla meni?’’, naaras kysyi silmät räpsyen innokkaasti.



HIIRENTASSU kohotti suloisen pyöreitä korviaan ja sitten päätään, nuuskien hetken ilmaa. Hän tunnisti siskonsa äänen ja nousi nopeasti pehmeästä sammalpedistään ylös, mennäkseen puhumaan tälle.
’’Mitä nyt? Onko jotakin sattunut?’’, nuorempi kolli naukui huolestuneena Huurretassulle, siskolleen. Tämä kyllä näytti olevan kunnossa. Kolli pureskeli empivästi huultaan ja kallisti sitten päätään, alkaen mittailla tätä jokaista karvaa myöden aina nenänpäähän asti.



’’Tämä pesä on teidän tuleva pesänne. Kaikki oppilaat, nuoret kissat ovat täällä. Kun pentu täyttää kuusi kuuta, heistä tehdään soturioppilaita jolloin he pääsevät tähän pesään ja saavat itselleen mestarin. Kuten huomaatte, meillä ei juuri nyt ole montaa oppilasta, joten pesät ovat aika tyhjiä ja niitä on vain muutamia’’, KORPPIVARJO selitti ja peruutti hieman kauemmas, ettei pesässä olevat oppilaat heräisivät.
’’Jokainen oppilas saa itselleen mestarin, joka opettaa oppilaita kohti soturintavotteita. Kuten opettaa heille taistelemista, puolustautumista, metsästämistä, rajojen merkitsemistä ja soturilakia, sekä paljon muuta’’, Korppivarjo jatkoi heilauttaen tummaa häntäänsä. ’’Oppilaiden tehtäviin kyllä myös kuuluu, että he vaihtavat klaaninvanhinten pesässä näiden makuualusia ja irrottavat punkkeja näiden turkeista, mutta teidän onneksenne, meidän klaanissamme ei ole klaaninvanhimpia’, kolli kohautti lapojaan huvittuneena. Hän ei ollut oikein varma mitä muuta kertoisi, sillä nämä itse varmaankin Viekastähden hyväksynnän jälkeen siirtyisivät pesään, saisivat mestarit ja alottaisivat pitkän koulutuksensa tulevaisuutta varten. Heistä tulisi vielä hyviä klaanikissoja.


VIHAKATSE nyökytteli Erimielellä ja hoki hetken mielessään, että hänen olisi pakko kertoa Satakielelle Erimielestä, mestaristaan. Ehkä tätä ei niin kiinnostaisi, mutta hän halusi ottaa sen kumppaninsa kanssa puheeksi.
’’Vie minulta terveisiä kumppanillesi ja sille Hiiripallolle ja tämän hurjalle isosiskolle!’’, kolli hykersi lempeästi nauraen Erimielen perään, kun alkoi juosta Vihertähden ryhmää kohden, joka oli kokoontumassa lähteäkseen. Hän olisi halunnut vielä puhua Kostosydämen kanssa, mutta musta kolli oli mennyt jo Varjoklaanilaisten luokse. Kaksikon katse hetkeksi kohtasi ja Vihakatse saattoi erottaa veljensä kasvoilta kohteliaan hymyn. Mutta se ei ollut aito veljellinen. Kostosydän taisi myös ajatella, että Vihakatse ei olisi enää hänen veljensä? Kuten Ruoskatähti ajatteli, ettei kolli olisi enää hänen poikansa?


KÄRSIMYKSENVERI nyökytteli, Sädekatse oli oikeassa. Vaikka sana ’pieni’ olikin sarkasmillista, kolli saattoi vain todeta mielessään, että tuon ulkonäkö periytyi usealle jälkeläiselle, kuten tämän muutkin geenit. Kissat kantaisivat aina mukanaan Veritähden muistoa. Ehkä se oli ollutkin punertavan kollin tarkoitus? Vaikka tuo itse kuolisi, metsässä hän eläisi aina, vaikka vain muiden kissojen muistoissa ja tulevaisuudessa vain kissojen sukujen isoisänä.
’’Oli miten oli, toivon, että jotenkin tulen erottumaan vielä suvustani. Jos vain uusi ja vahva suku tulisi joukkoon, uskon, että se voisi nyt peitota Veritähden suvun. Tai ainakin sekottuisi siihen niin, että olisi mahdotonta lukea jokaista vain Veritähden sukulaiseksi’’, arpinen kolli kohautti mustia lapojaan ja katsahti sitten päälliköihin, joista osa näytti tekevän jo lähtöä. Hänen pitäisi pian lähteä puhumaan Jäätähden kanssa, ennen kuin naaras vain katoaisi Myrkkyklaanilaisten kanssa ja kolli joutuisi palaamaan takaisin omaan klaaniinsa. Klaaniin, johon ei kokenut kuuluvansa.
’’Haluatko tulla kanssani puhumaan Jäätähdelle?’’, kolli kysyi mittaillen Sädekatsetta ja sitten kissoja ympärillään, jotka olivat selvästi levottomia.


LIEKKIMARJA hymyili Tulikolibrille lämmintä hymyään, sitä aitoa ja ystävällistä hymyään. Tosin hän nyt aika useinkin hymyili kaikille, koska ei omannut ketään kohtaan mitään vihamielisyyksiä. Jokaiselle piti aina antaa muutenkin uusi mahdollisuus alkuperästä, syntyperästä tai suvusta riippumatta.
’’Emme ole varsinaisesti lyöneet mitään nimiä lukkoon, mutta olemme puhuneet siitä, jos tämä oli Tarupentu. Myöhemmin kantaisi nimenään Tarutaivas’’, naaras aloitti hymyillen ja nuolaisi ruskean naaraan päälakea kehräten pienesti. ’’Vihertähdelle sopi se nimi hyvin. Ennen pentuja, kun olin jo toivonut, että jos saisimme tyttären joskus, tyttären nimenä olisi Tarutaivas’’, naaras naurahti hiljaa, mutta aitoa onnellisuutta silmissään.
’’Tässä on Huurrepentu’’, naaras naukaisi ja varmasti Tulikolibri huomasi tämän erikoisesti muodostuneen hännän. ’’Parantajan mukaan hän tulee voimaan hyvin, ilman minkäänlaisia ongelmia. Tai no tasapainon pitäisi olla hänellä vahvempi ominaisuus kuin monella muulla kissalla. Hän on myös ihan isänsä näköinen ja Vihertähti varmaan ajatteli hänen nimensä tulevan tämän silmistä’’, naaras selitti jälleen, vaikka murehtikin hiljaa mielessään, ettei vain Huurrepentua tultaisi kiusaamaan tämän hännästä. Ehkä se oli outoa, mutta tulisi olemaan vielä pennun vahvuus.
’’Sitten on Päiväpentu’’, naaras esitteli oranssisilmäisen kollin, joka kuitenkin vinkui hiljaa unissaan. Hän oli muita pentuja hieman aliravitun näköinen, vaikka oli muuten muiden kokoinen. ’’Hän tuo silmillään ja värillään valoa jokaisen elämään vielä varmasti. Ajattelin ottaa hänen nimensä sanomasta, huomenna on parempi päivä. Hänet kun myös synnytin yöllä, kun seuraava päivä astui jo esiin’’, naaras nuolaisi unissaan ynisevän kolli pentunsa nenää. Pentu väräytti viiksiään ja jatkoi untaan.
’’Viimeisenä, mutta ei vähäisempänä on Kipinänpentu. En ole aivan varma, mistä Vihertähti ajatteli hänen nimensä, mutta iskevä nimi se ainakin on ja minä pidän siitä’’, naaras naurahti hieman nolostuneena, kun ei osannut selittää pentunsa nimeä sen paremmin. Se oli mukavaa, että kerrankin joku halusi tulla puhumaan hänen kanssaan. Ehkä hän ei ollutkaan niin turha kissa?


LUMISUSI pysähtyi yllättyneenä ja katsahti taakseen pieneen Tulipentuun, joka miukui hänen nimeään hennolla äänellään. Sillä suloisella pentumaisella äänellä ja heti valppaana oleva parantajan alku pysähtyi niille sijoilleen. Hän katseli miten pikkuinen pallero kiiti häntä kohden yrtti suussaan. Naaras kurtisti ihmeissään kulmiaan ja maisteli suutaan, mutta huomasi, että yrtti ei ollut enää hänellä. Oliko hän todella niin typerä, että pudotti yrtin, ainoan yrtin, mitä kantoi?
’’Voi, kiitos todella paljon Tulipentu’’, naaras kehräsi ja nuolaisi pennun otsaa. Naaraan teki mieli istuutua hetken alas ja puhua pennun kanssa, ehkä hänellä olisi siihen vielä aikaa. Hän ehtisi vielä yrittää etsiä tuota yrttiä kun Kukkaiselo tulisi. ’’Voit laskea sen alas, en yhtään huomannut, että pudotin sen. Tuhannet kiitokset sinulle pikkuinen’’, naaras naukaisi hymyillen pienelle.
’’Onko sinulla hetki aikaa istuutua alas ja vaihtaa kuulumisia minun kanssani?’’, naaras kysyi pieni iloinen pilke silmissään. Hän oli aina pitänyt pennuista ja hän oli auttanut oppilaana Tulipennun emoa näiden pienten syntymässä, kun Siilenpiikki oli hakenut hänet kalman valkeana. ’’Kuinka olet voinut?’’, naaras kysyi pieneltä.

OKATASSU onnistui rauhoittumaan ja katseli mestariaan hetken.
’’Minusta olisi tärkeämpää, että sinä kiiruhdat nyt leiriin varoittamaan kaikkia. Me menetämme vain aikaa, jos molemmat olemme keräämässä saaliitamme. Minä voin kerätä ne ja samalla pidän silmällä noita koiria’’, Okatassu ehdotti, mutta tajusi kuinka käskyttävältä kuulosti.
’’Miltä kuulostaisi?’’, oppilas kysyi pian vilkaisten lehtien alle peiteltyä pöllöä, jonka hän oli saanut napattua ja josta Kettupisara oli häntä kehunut. ’’Jos minä juoksen leiriin, kukaan ei kuuntele minua, koska olevan vain oppilas, joka on saanut typerän idean päähänsä. Sitä paitsi sinun kumppanisi on kuningatarten pesässä, hän varmasti uskoo sitä herkemmin, kun sinä kerrot sen’’, oppilas lisäsi siltä varalta, että mestari aikoisi kääntää roolit toisin päin.


SAVURUUSUN pitkät kulmahampaat välkkyivät pimeässä aamuyön hämärässä, kun tämän suu raottui suureen haukotukseen. Tämä maiskutteli hetken ja mittaili väsyneillä silmillään Tuulisydämen häntää, joka kulkeutui ulos oppilaiden pesästä. Naaras maiskutteli hetken uneliaana ja asteli sitten tuon perään turhautuneena huokaisten.
’’No mitä nyt?’’, hän mumisi ärtyneenä ja irvisti inhosta, kun hänen pehmeälle turkilleen tippui yläpuolella olevasta oksasta lunta. Naaras pudisteli lunta pois ja asteli sitten veljensä vierelle, huomaten, että tuo oli selvästi havainnut jotain, mitä hän itse ei ollut.





Nimi: Masi

09.12.2017 17:47
’’Koskaan ei ole typerää epäillä’’, JÄÄTÄHTI virnisti Viekastähdelle. Hänellä ei ollut mitään luottoa naaraaseen, puhumattakaan koko Synkkäklaaniin, jonka historia taipui Veritähdestä. Jonka johtajina oli ollut useita kuita Veritähti, tämän seuraajat ja tämän sukulaiset. VALKEATÄHTI etsi katseellaan Kolibriunelmaa, jotta voisi varmistaa, että tällä olisi kaikki hyvin.
’’Tuuliklaani lähtee nyt myös. Uskon, että moni varmasti haluaisi vielä keskustella uusien tuttavuuksiensa kanssa, mutta nyt parempi lähteä. Asiat ovat selvitetty, kuulumisia vaihdettu tarpeeksi. Tuuliklaani, kokoontukaa tuonne, odotan siinä, mutta en minäkään aio seistä siinä koko aamua’’, kolli naukui kuuluvalla, rauhallisella äänellään ja hymyili sitten Leijonantähdelle.
’’Minusta on vain hyvä, että olette saapuneet metsään. Tämä on jokaisen klaanin koti ja on turhaa kyseenalaistaa sitä, etteikö muutkin klaanit voisivat olla täällä suurella järvellä’’, Valkeatähti naukaisi ja vilkaisi sitten arpista Ruoskatähteä, jonka huulilta karkasi vain piinaavaa tuhahdus.
’’Varjoklaani me lähdemme nyt. Jäätte sitten tänne tai tulette mukaan, siirtäkää takamuksianne liikkeelle’’, tuo ärähti ja loikki alas puusta, askeltaen Valkeatähden ohitse niin kuin tämä ei olisi ollutkaan siinä.
TUSKATÄHTI päätti olla kommentoimatta asiaan mitään ja loikki Ruoskatähden perässä suuresta puusta alas. ’’Jokiklaani, lähtekäämme nyt!’’, kilpikonnakuvioinen kolli naukui ja laskeskeli kauempaa jo Jokiklaanilaisia jotka alkoivat kerääntyä ryhmäksi.

/Heli ja Blari?
VERIRUUSU asteli Lumouksenklaanilaisten joukossa ja tämän hännänpää nyki inhosta. Hän oli hetki sitten jo ilmoittanut, että he lähtisivät ja nyt naaras alkoi johtaa ryhmää liikkeelle. Hän ei halunnut enää viettää aikaansa kokoontumisessa. Hän ei ollut varma oliko Tomukuu huomannut, mitä Jäätähden kanssa oli tapahtunut, mutta hän oli varma siitä, että Jäätähdestä tulisi hänelle vielä piinaava ongelma. Toivottavasti ei vain koko Lumouksenklaanille.
’’Tomukuu, tulisitko kanssani kulkemaan tänne eteen? Erimieli, voisitko sinä katsoa, että kukaan ei jää jälkeen?’’, päällikkö naukui kaksikolle, Erimielelle luoden lempeän hymyn. Hän ei halunnut vaivata soturitarta, mutta hän halusi puhua Tomukuun kanssa.

//Wilma ja Heli?
’’Taidat olla oikeassa. Toivottavasti tapaamme seuraavan kerran yhtä rauhallisissa merkeissä’’, SYNKKÄMYRSKY hymyillen sanoi Loimusydämelle, ystävällisesti puski tämän lapaa. Hiljaa maisteli tämän naaraan ominaistuoksua ja lähti sitten kulkemaan kohti Yöklaanin ryhmää, jossa useammat kissat olivat jo. Hän yritti Enkelitähden puolesta laskeskella puuttuisiko joku, mutta ei saanut ketään mieleensä.
’’Uskoisin, että olemme valmiina lähtöön’’, kolli hymyillen sanoi Enkelitähdelle ja siirtyi sitten ryhmän loppupäähän, jotta voisi vielä varmistaa, että jokainen olisi mukana, eikä kukaan jäisi jälkeen. Jos joku puuttui, kolli huomaisi sen vielä.

Nimi: heli-fairy

09.12.2017 15:02
SYVÄSURMA istuskeli rauhallisesti kissameren takaosissa, katsellen vieno ivallinen hymy huulillaan päälliköitä. Hänen teki mieli nauraa Jäätähdelle ja Viekastähdelle, mutta minkäs sille voi. Päälliköillä oli erilaiset suhteet, sekä toden totta Jäätähden sanoja kohden, jotain sopimuksesta olisi sanottava. Musta naaras muisti kuunnellessaan puolikorvalla Leijonantähden ja Tiikerintähden keskustelua sopimuksesta. Päättivät tukea toisiaan tarvittaessa. Se kyllä kuulosti hieman oudolta ajatellen, että klaanit ovat aina olleet itsenäisiä. Ainakin suurimman osan ajasta. Tumma sinisilmäinen naaras kallisti päätään kuunnellessaan näitä ja nopeasti katsahti ylös kirkkaalle tummalle taivaalle. Ei vielä ainakaan liiaksi merkkejä pilvistä. Muutama haihtuva ajelehti kuitenkin suuren mollottavan kuun ylitse.

SUSITASSU suki turkkiaan soturienpesän reunustalla. Suurin osa klaanista oli jo nukkumassa, yöpartio ei ollut vielä palannut, sekä joku oli yksikseen lähtenyt metsästämään. Kolli huokaisten heilautti hieman vinon häntänsä tassujensa vierelle ja katsahti kohti suuria tammia. Ruskaklaani oli hyvin sopeutunut järven ympäristöön ja rajatkin alkoivat tulla tutuksi. Koko heidän nummensa oli suuri ja Susitassua kismitti, kun ei kunnolla päässyt juoksentelemaan nummella. ORVOKKITASSUN häntä vilahti leirin sisäänkäynnillä ja kolli siristi silmiään. Orvokkitassun mielestä hänen vihansa Mustatassua kohden oli aivan leikkiä. Kolli kuitenkin silloin monta kuuta sitten löi päänsä pahasti ja se oksa vielä taittoi kollin häntääkin, että venäytti hänen takajalkansa, mikä ei vieläkään ollut entinen. Hän murahti itsekseen ja suki etutassuaan, jolla pyyhkäisi korvantaustaansa. MUSTATASSU pian ilmestyi oppilaiden pesältä venytellen. Mokoma karvapallo oli mennyt nukkumaan aikaisin, jotta heräisi silloin, kun muu klaani palaisi. Ei hän tiennyt mitä järkeä siinä olisi. Kolli suki korvantaustojaan ja kuunteli hiljaa, kun siskokset puhelivat hetken keskenään.
”Olisiko hyvin huono idea pyytää Susitassua saalistamaan yhdessä?” Mustatassu naukui hiljaa häntä laahaten maata. Sisar ei osannut antaa itselleen anteeksi ja kolli pidätteli vihaansa toista kohden. Hän kuitenkin syöksyi pelastamaan siskoaan putoavalta oksalta. Hän vain tuhahti itsekseen ja nousi ylös astellakseen tarpeidentekopaikalle.

HUURRETASSU loikki pyörivien lehtien sekä ympärillä hyppivien kivien perässä harjoitellen taisteluliikkeitään. Hän murahti jokaisesta epäonnistuneesta loikasta ja lopulta tyytyi istuutumaan suuremman kiven päälle nuoleskellen tassujaan. Toivottavasti isä olisi paikalla näkemässä. Hän olisi hänestä ylpeä! Naaras venytteli käpäliään ja katsahti taivaalle räpytellen sinisiä silmiään. Hänen vaalean hopea hohtoinen turkkinsa ui kuun valkeassa valossa ja raidallinen häntä heilahteli alas kiveltä. Soturioppilas päästi ilmoille haukotuksen samalla venytellen käpäliään. Nopein sulakoin liikkein naaras loikkasi alas kiveltä kohti leiriä pelmahtaen pian leiriin tomua turkissaan. Valkean harmaa naaras tassutteli hiljaisin askelin kohti parantajan pesää ja pisti päänsä pesään katsellen ympärilleen.
”Hiirentassu”, sisko naukaisi pimeään pesään rauhallisella äänellä.


MUTAKATSE luimisti korviaan päälliköiden kiistalle, mutta heilautti häntäänsä rauhoittaakseen mieltään. Sinisilmä räpäytti silmäpariaan ja kääntyi katsomaan kohti Varjosielua, vain saadakseen viileän nenän kosketuksen omalleen. Naaras värähti hieman kauemmas kollin loikkiessa pois, mutta päätyi nostamaan tassun nenänsä eteen, peittääkseen naurahduksensa. Siniset silmät hymyillen hän seurasi kollin matkaa oman klaaninsa luo. Itse naaras nousi hieman myöhemmin ylös ja katseli, miten muutkin klaanit alkoivat kerääntyä kasaan. Tilanne eskaloitui aika äkkiä, mutta sentään Tähtiklaani ei ollut tilannetta pysäyttänyt. Soturitar nopeasti suki turkkiaan ja tassutteli sitten lähemmäs omiaan.

SALAMA nyökäytti päätään kollin suuntaan ja tutkaili hiljakseen pesään, kuunnellen kollia puolikorvalla. Klaanielämä mahtoi olla hyvin erilaista. Vaikka tämä tuntuikin samanlaiselta, miten kotonakin oli. Valkea musta kolli nosti päänsä pesästä ja katsahti Routaan. Elämästä tulisi aika hauskaa. Tai niin hän sitä nyt ajatteli. Pentu käänsi katseensa edessä istuvaan soturiin ja nyökäytti päätään ymmärtäväisesti. Vielä hetken tutkaillen pesää, kolli lähti loikkimaan soturin ohitse kohti seuraavaa pesää. Sen ylle oli hieman rakennettu pientä tuulensuojaa, mutta pesä oli aika pieni ja kollin kurkistaessa sisään siellä näytti nukkuvan joku kissa. Pesä oli aika pieni, eikä makuusijoja ollut montaa.
”Kenen pesä tämä sitten on?”

ERIMIELI nyökäytti valkeaa päätään toiselle ja heilautti häntäänsä. Tähtiklaani tulisi kuitenkin olemaan aina läsnä kissojen elämässä. Soturitar katseli korviaan luimistellen päälliköitä, ja nousi lopulta ylös katsahtaen Vihakatsetta kohti.
”Olen aivan varma, että näemme vielä, Vihakatse. Kanssasi oli mukava jutella. Vie lämpimät terveiset Satakielelle”, tuo naukui kollille ja silmiään lempeästi räpäyttäen lähti astelemaan kohti Veriruusua ja klaaniaan.

LOIMUSYDÄN katsahti hieman tyrmistynein silmin Synkkämyrskyyn, mutta tyytyi kuuntelemaan kollia. Naaras väräytteli tummia korviaan nyökytellen päätään, sitten eksyttäen silmänsä päälliköihin. Nyt hän ymmärsikin sen paremmin.
”Kiitos Synkkämyrsky… Tämä avarsi koko metsän menoa kauheasti. Ymmärrän nyt enemmän”, hän naurahti hiljaa ja katsahti hymyillen kohti kollia. Hän oli kiitollinen tälle kollille. Ehkei hän nyt tuomitsisi ketään turhaan. Jäätähtikin näytti nyt muulta, kuin vain raivoavalta akalta. Loimu naurahti ja katsahti taivaalle.
”Varmaan olisi lähdettävä pian…”, hän huokaisi.

SÄDEKATSE nyökäytti päätään hymyillen. Metsä todella oli kiehtova paikka, sekä se, miten suvut oikeasti ovat sekoittuneet. Samoihin esi-isiin aina päädyttiin. Miltä metsä näytti aivan ensimetreillään?
”Hyviä kysymyksiä”, naaras naurahti miedosti ja katseli rusehtavia tassujaan. ”On outoa ajatella, miten moni suku on jopa kuollut, tai siis päättynyt, että jälkeläiset eivät ole saaneet omia jälkeläisiä...”, naaras mutisi jotain ja kohautti olkiaan. ”Onneksi olemme täällä ja saamme jatkaa omaa sukuamme, jonka osana pieni Veritähti tulee näkymään monien kuiden päästä”, tuo naurahti hiljakseen katsahtaen kohti Kärsimyksenverta. Tulevaisuudessa se vasta nähtiin, miten ovat suvut oikeasti sekoittuneet.

TULIKOLIBRI hymyili toiselle naaraalle hivuttaen itseään hieman lähemmäs. Omat pienet pallerot nukkuivat yhdessä pienessä keossa toistensa lämmikkeenä, joten naaras pääsi livahtamaan Liekkimarjan rinnalle. Hä naurahti tuon kommentille outoudesta, mutta ymmärsi hyvin naarasta. Mustahko naaras nyökäytti päätään katsellessaan pieniä uinuvia kekoja toisen vatsan juuressa.
”On se todella paljon ihmeellisempää maata pesän tällä puolen. Varmaan todella erilaista mihin olit tottunut...”, toinen huokaisi lempeästi ja katsahti itse Liekkimarjaan. ”Kai ehditte nimeämään heidät jo? Pikkuiset ovat kasvaneet aika nopeasti”, kuningatar naukaisi ja heilautti mustan häntänsä vierelleen. Oli todella mukavaa jutella jonkun kanssa. Varsinkin Liekkimarjan. Naaraan, joka hänet otti klaaniin, klaaniin johon hän sai synnyttää pentunsa ja viettää perhe-elämää yhdessä Verenpiikin kanssa.

TULIPENTU yritti tassuillaan huitoa nenälleen satavia lumihiutaleita, kun aavemaiset tassun askelet nousivat parantajan pesästä. Oranssin valkea naaras kallisti päätään toisen suuntaan ja tuon korvat ponnahtivat pystyyn nähdessään Lumisuden. Pentu oli nousemassa ylös maasta, mutta huomasi toisen kiitävän nopeasti kohti leirinsuuta. Yrtti jota naaras oli kantanut mukanaan, putosi pian tuon tassun askelien taakse ja oranssi pentu loikkasi pystyyn auttaakseen parantajaa. Roteva pentu onnistui kompastumaan tassuihinsa hieman liukkaalla maalla, mutta ketterällä kuperkeikalla hän jatkoi juoksuaan kohti yrttiä, napaten sen suuhunsa ja juoksien Lumisuden perään. Hänelle tuli hieman huimaava olo vahvasti tuoksuvasta yrtistä.
”Lumisusi!” pentu yritti saada parantajaa kiinni ja huusi kimeästi yrtin takaa toisen nimeä pysäyttääkseen tuon.

KETTUPISARA seurasi Okatassun jälkiä päästäkseen näkemään tarkemmin, että olisiko oikeassa arvauksestaan. Muutama solakka suuri hahmo hölkkäsi puiden välissä naamat kiinni maassa. Niiden lemu oli kuvottava, muttei he olleet vielä aistineet kissoja.
”Nuo ovat koiria Okatassu. Miksi ihmeessä ne ovat Yöklaanin mailla”, kolli sihahti hampaidensa välistä ja laskeutu nopeasti alas maahan. ”Haetaan saaliit ja lähdetään leiriin, ensimmäisenä pitää varoittaa leiriä ja kuningattaria. Koirat eivät ole kokoontumisesta tulevien reitillä. Onneksi ei vielä ainakaan”, ruskea soturi marssi kohti paikka, jonne oli viimeisen saaliinsa jättänyt. Jos jotain sattuisi, hän syyttäisi siitä ensimmäisenä itseään. Mikseivät he olleet noita otuksia aikaisemmin huomanneet!?

TUULISYDÄN verrytteli käpäliään pesänsä perukoilla ja tökkäsi varovasti vierellään nukkuvan Savuruusun turkkia.
”Oletko hereillä?” kolli naukui sisarelleen ja nousi istumaan pörhistäen turkkiaan. Hän aisti uuden lumikerroksen sataneen maahan. Kummallinen kivien tippuminen leiriin oli herättänyt herkkäkuuloisen kollin unestaan. Oranssin valkea Tuulisydän huiskaisi vielä hännällään sisarensa nenää, ennen kuin asteli ulos pesästä. Hän vilkuili ylös kallion suuntaan ja yritti saada kiinni hajua siitä, mikä siellä vauhkoi. Savuruusun kanssa se olisi parasta tutkia.

xx Nyt on toivottavasti roolittu kaikilla huh.... Sori kun kesti näin kauheesti, pahoittelu kirjoitusvirheistä ;-;

Nimi: heli-fairy

07.12.2017 20:14
VIEKASTÄHTI naurahti ja istuutui rauhallisesti alas Valkeatähden toiselle puolelle alkaen sukimaan rintaansa. Tämähän oli hauskaa. Hän kuunteli Valkeatähteä puolella korvalla ja kallisti päätään nähdäkseen Jäätähden puoliksi revityn naaman toisen takaa.
”Isäni teki omat valintansa ja minä teen omani. Sinä puolustit metsää ylipäälliköltä, jota suurin osa metsästä vihasi. Olemme iloisia, että se punainen hirviö katosi ja nyt kun Tiikerintähti on poissa, alkaa meilläkin uusi aika, jolloin minä kasaan Synkkäklaanista vahvan ja itsenäisen klaanin. Isäni oli isäni ja isoisäni oli sitten kuka tahansa, minä teen omat valintani”, naaras murahti vielä Valkeatähden korkean selän yli ja räpäytti Jäätähdelle silmiään hieman ivalliseen tapaan. Toisen kanssa kiistely oli yllättävän hauskaa, vaikka hän tiesi sen olevan turhaa. VIHERTÄHTI pyöräytti silmiään turhalle kiistelylle ja asteli hiljakseen Ruoskatähden ohitse, Jäätähden takaa ja loikkasi pian puusta alas.
”Myrskyklaani valmistautuu lähtöön!” Kolli kajautti maasta ja lähti astelemaan omaa klaaniaan kohti.
LEIJONANTÄHTI huokaisi itselleen ja heilautti pitkää häntäänsä.
”Ajat tosiaan muuttuvat hyvin nopeasti ja uskon, että olemme nyt yhteisymmärryksessä asiasta. Ruskaklaani ei ole missään tekemisissä Synkkäklaanin kanssa, muutoin kuin rajakiistoissa. Eikä kenenkään muun klaanin kanssa. Olemme silti vielä jokaiselle klaanille kiitollisia, että saamme asua metsässä”, suuri kolli katseli Valkeatähteä ja sitten katsahti tuon ohi mustaan ja valkeampaan päällikköön.
”Oli mukavaa kokoontua taas”, kolli katsahti hymyillen muihin päälliköihin ja nyökäytti näille päätään. Koko kiista oli turha, mutta Jäätähdellä oli pointti asiassaan. ”Ruskaklaani lähtee!” naukaistuaan kolli loikkasi alas muiden seurasta.

Nimi: Varjo

07.12.2017 18:52
VALKOVIRTA käänsi katseensa Leijonavarjoon ja nyökkäsi jo hiukan rauhallisemmin, vaikka olikin peloissaan ja huolissaan vielä pennun tulevaisuudesta ja voinnista. Ei naaraskaan ollut mikään parantaja, mutta kollin idea kuulosti oikein järkevältä.
"Olet oikeassa ja kiitos, että haluat auttaa", Valkovirta naukaisi kiitollisena, nyökkäsi kunnioittavaan sävyyn ja sai hetkelliseksi muodostettua kasvoilleen pienen hymyn soturia kohden ennen kuin hän kevyeesti otti hampaillaan Laventelipennun niskasta. Hän työntyi Leijonavarjon ohi ja lähti tasaista tahtia kulkemaan leiriä kohti uskoen toisen seuraavan sekä samalla varoen, ettei tiputtaisi jo valmiiksi kylmissään olevaa pentua maahan.

KASTEHELMI nyökkäsi vielä kiitollisena Pihkatassulle sekä Salviatassulle seurastaan ja jäi vain hymyilemään kaksikon perään toivoen juuri sitä omaa perhettään, jota oli pennusta asti haaveillun ja odottamaan, että hänen veljensä ja päällikkönsä Vihertähti päättäisi poistua takaisin leriin. SALVIATASSU vilkaisi vielä lapansa ylitse mustaa pienikokoista naarasta ennen kuin vilkaisi siskoaan silmiään räpäyttäen rauhallisesti.
"Olihan hän mukava", naaras totesi oikeastaan vain itselleen hiljaa ja kohautti keveästi lapojaan. Oppilas olisi halunnut vielä kysyä paljonkin, mutta ehkä seuraavaksi jos hän vielä naaraan näkisi rauhallisissa kokoontumisissa.
"Pidittekö kokoontumisesta?" VARISJALKA kysyi kahdelta tyttäreltään askeltaen heidän viereensä häntäänsä rauhalliseen sävyyn heilautellen.

Nimi: Masi

06.12.2017 23:40
LEIJONAVARJO oli varma, että ajatteli Valkovirran kanssa samoja asioita. Hän antoi naaraan mennä pennun luokse, päättäen itse jäädä etäämmälle. Varmasti kuningattarelle oli tärkeää pentunsa hyvinvointi, eikä Leijonavarjo halunnut änkeä nenäänsä tielle.
''Ehkä on parasta viedä hänet leiriin, jossa sinä yrität parhaasi mukaan lämmittää häntä?'', kolli ehdotti hiljaa. ''Minä voin pyytää Usvahallaa tulemaan kanssani hakemaan hänelle sammalta, jonka päältä hän voi juoda vettä. Jos hänelle nousee kuume, uskoisin, että veden saanti on myös tärkeää.. Enhän minä mikään parantaja ole'', kolli kohautti hennosti lapojaan.
''Kun Kylmäsydän palaa pyydän häntä heti tulemaan luoksenne pentutarhaalle, sitten sinun ei tarvitse poistua karkulaisen luota'', kolli hymyili pienesti Valkovirralle. Hänestä naaras oli juuri sellainen kuningatar, josta pennut tulisivat aina olemaan ylpeitä. Hiljaa hän toivoi, että hänen oma emonsa olisi samanlainen tai hänen siskonsa edes. Naaras, josta kaikki pitäisivät.

PIHKATASSU purskahti nauramaan. Kastehelmi oli hauska ja mukavan oloinen kissa. Kun päälliköiden välille näytti nousevan lieskoja vihasta ja siitä, etteivät klaanit toimineet jokaisen mielestä oikein. Tai enemmänkin kai päälliköt tämä uusi punertavansävyinen ja nuorempi tiikerikuvioinen.
''Oli ilo keskustella kanssanne Kastehelmi, toivon todella, että pääsen keskustelemaan uudelleen kanssasi. Ehkä myös sisarustesi tai tulevan perheesi kanssa'', Pihkatassu nyökkäsi juhlavasti syvään. ''Enkelitähti kuitenkin kokoaa jo klaaniamme kokoon, joten minun ja siskoni on nyt poistuttava'', naaras hymyili Kastehelmelle ja puski sitten Salviantassua kevyesti nenällään, sen merkiksi, että he voisivat lähteä. tavallaan hän piti siitä, että hänen siskonsa oli hiljainen muiden seurassa, mutta puhui silti pihkatassulle kaikista asioista. Tavallaan sillä sisko toi Pihkatassulle rohkeutta ja turvaa puhua muille, vaikka yksin olisikin arka ja jäätyisi paikoilleen. Pihkatassu katsahti vielä lapansa ylitse Kastehelmeä ja asteli sitten Yöklaanin ryhmää kohden.

Nimi: Varjo

06.12.2017 17:19
VALKOVIRTA nosti katsettaan ensin Leijonavarjoon, mutta nopeasti kuitenkin lähti toisen osoittamaan suuntaan hännänpäätä hermostuneena vääntyillen. Pysähtyidin kivien vierelle, jonka päällä Laventelipentu makasi varmasti kylmissään ja nälissään. Aloin heti nuolemaan toisen kylkeä, joka onnekseni vielä nousi sydämmen sykkeen voimasta.
"Ei hän ole ainakaan kuollut, mutta meidän on parasta viedä hänet nopeasti leiriin", Valkovirta naukaisi huolestuneeseen sävyyn. Naaras yritti muutamilla nuolaisulla saada pennun lämpimmäksi, ja toivoin vain, että heidän palattuaan leiriin parantajakin olisi siellä varmistamassa, että pentu ainakin parantuisi kokemuksestaan.

KASTEHELMI hymyili molemmille pennuille ja räpäytti kiitollisena silmiään. Hän oli iloinen, että oli saanut kokoontumisen ajaksi jonkinlaista seuraa, jossa hän itsekkin viihtyi vaihdellen kuulumisia.
"Ei moni varmaan pitäisi sellaisesta nimestä, mutta joku voi olla Sammakkonaama nimestä ylpeäkin", Kastehelmi totesi rauhallisesta sekä pienesti hymyillen.
"Ei sillä välttämättä tuntisi itseään kokonaiseksi, mutta on erakoillakin vaikka minkänlaisia nimiä emmekä me välttämättä ymmärtäisi niiden kokonaisuutta tai tarinaa, joka voi piileä vain yhden nimen perässä. Sinunkin nimesi on kaunis ja selvästi sille on jonkinlainen syykin", naaras naurahti lämpimästi ja suki muutaman kerran mustaa rintaansa. Hän vilkaisi päälliköihin päin, mutta käänsi nopeasti katseensa takaisin oppilaihin.
"Oli mukava tavata ja keskustella teidän kanssanne varsinkin kun olette synnyinklaanistani, toivottavasti näemme seuraavassakin kokoontumisessa ja onnea soturikoulutukseenne", Kastehelmi vielä odotti nyökäten hitaasti, mutta vilkaisi pian taas veljeään ja odotti toisen lähtevän johdattamaan heitä takaisin leiriin. SALVIAPENTU vain nyökkäsi ja räpäytti silmiään soturille ennen kuin käänsi katseensa takaisin Pihkatassuun.

ENKELITÄHTI heilautti mahdollisimman rauhallisesti häntäänsä ja vilkuili vuorotellen jokaista päällikköä. Hän oli samaa mieltä Jäätähden kanssa, mutta olisi toivonut naaraalta jonkinlaista rauhottumista ettei tämä yltyisi. Asia oli yksinkertainen ja nyt jokainen tieti miten Tiikeritähden lupaukselle tapahtui, ei sitä tätä riitaa tarvinnut lietsoa enempää.
"Yöklaanin on myöskin aika poistua", hopean hohtoinen naaras ilmoitti kuuluvasti ja laskeutui takaisin maan pinnalle. Hän heilautti vielä häntäänsä ja odotti olisiko jollain jonkinlaista vastaväitettä yöklaanilaisten kerääntyessä kokoon.

Nimi: Masi

05.12.2017 23:39
//Anteeksi, että oon nyt vasta täällä roolimassa. Ollut vähän kaikenlaista, tavallista lukio kiirettä, mutta myös ongelmia omassa elämässä.. eehh.. Anyway, tässä nämä nyt ovat.. Ja kuten ilmoitinkin ,alan jakamaan jokaisesta suoritetusta joulukalenterin tehtävästä pisteitä. Voitte käydä sieltä lukemassa miten niitä saa ja kuinka paljon. Listaan tähän alle nyt pisteet ja pisteiden saajat.
Kiia yht.4 p (Tuntematontassu on sairaana 2p). (Kettupisara pongasi Yöklaanissa koiria 2p). ^^ //

Mymmeli//
SINITASSU kurtisti mietteliäänä kulmiaan Fenkolitassulle, mutta ei ollut varma mitä hänen pitäisi tuolle tähän sanoa. ''Minusta jokaisen kissan on toimittava itsenäisesti, läheisyys tuo vain riippuvuutta ja takertuvaisuutta. Jokainen tarvitsee ystäviä ja läheisiä, jotta voi olla onnellinen, mutta kehenkään ei kuulu kiintyä läheisesti. Koska jonain päivänä, menettää kuitenkin sen jonkun läheisen'', naaras kohautti lapojaan huokaisten ja mittaili sitten päälliköitä, joiden hännät huiskivat puolelta toiselle.

JÄÄTÄHTI astui eteenpäin mittaillen arvostelevaa naarasta.
’’Varo sanojasi, tai pidän huolen, ettei oma pärstäsi ole yhtään kauniimpi’’, naaraan kasvoille kaareutui pirullinen hymy. ’’Minä uhrasin kasvoni tämän metsän puolesta, kun sinä ja isäsi juoksitte häntä koipien välissä vihollisten puolella. Joten sulje suusi ja kunnioita niitä, jotka ovat valmiita suojelemaan tätä metsää ja jokaisen klaanin itsenäisyyttä’’, naaras murahti ja Ruoskatähden silmät leiskuivat selvästi, että tämä oli samaa mieltä.
’’Ei hän omaa sellaista käytöstä, ylimielinen kun on, johtuen vain koosta’’, arpinaama huokaisi Jäätähdelle, joka naurahti kuivasti kollin lauseelle. ’’Toivottavasti voimme luottaa edes hänen sanoihinsa tai muuten varmasti metsä pitää huolen siitä, että Synkkäklaani ei ole enää vahva tai itsenäinen’’, musta kolli mittaili tiikerikuvioista naarasta inhosta sihahtaen.
’’Rauhoittukaa’’, Valkeatähti naukaisi ja asteli Leijonantähden ja Viekastähden, sekä Jäätähden ja Ruoskatähden väliin. Tämän valkea turkki oli kuin maaliviiva kahden kissaryhmän välissä. ’’Me emme ole täällä riitelemässä, emmekä kamppailemassa. Paras, että jokainen vetäytyy nyt omiin leireihinsä, ennen kuin tässä käy pahemmin. Oli sitten klaani kuinka iso, vahva tai itsenäinen, jokainen ottaisi liikaa vahinkoa ja Tähtiklaani varmasti langettaisi ikuisen pimeyden yllemme’’, Valkeatähti huokaisi ja katseli neljää päällikköä vuorotellen.
’’Sinäkö olet paras puhumaan siitä, mitä meidän on tehtävä?’’, Jäätähti virnuili Valkeatähdelle, mutta kollin silmät olivat tyynit, eikä tämän ilme värähtänytkään. Tämä ei aikonut siirtyä, mutta selvästi sähköinen aalto makasi kokoontumispaikan yllä.
’’Lumouksenklaani, lähdetään!’’, Veriruusu lopulta naukui kuuluvaan ääneen ja lähti askeltamaan alas puun luota, jotta saisi Tomukuun kanssa koota kissat ryhmäksi. ’’Valkeatähti on oikeassa. Jos Viekastähden ja Leijonantähden sanat varmasti osottautuvat vääriksi, jos ne ovat sitä. Kukaan ei voi todistaa mitään, paitsi sinä tietysti rumalla naamallasi sen totuuden, että puolustit tätä maata muutamien muiden päälliköiden tavoin’’, Veriruusu kohautti hennosti lapojaan, kulkiessaan Jäätähden ohitse. Jäätähti astui uhkaavasti Veriruusun eteen.
’’Niinkö? Sinä todella haluat aloittaa tämän?’’, naaraan silmissä oli Veriruusun yllättävä kiilto, mutta naaras ei voinut enää perääntyä. Hän veti henkeä ja työntyi arpinaaman ohitse. ’’Juokse, vielä kun voit’’, Jäätähti kuiskasi hiljaa Veriruusun perään hymyillen tälle pirullisesti.
VARJOSIELUN sisällä tuntui värisevän, kun hän katseli Jäätähden hyökkäävyyttä ja sitä, kuinka typeriä Veriruusu ja Viekastähti olivat. Jäätähti voisi johtaa heidät taisteluun, vain, koska tahtoisi niin. Hän omasi varasuunnitelmia ja voittaisi varmasti, sen lisäksi, että naaraalla oli enemmän kokemusta kuin Viekastähdellä ja Veriruusulla. Olihan päällikkö johtanut metsän taisteluun Veritähteä vastaan.
’’Taitanee olla parasta mennä oman ryhmän luokse, ennen kuin Jäätähti repii minua hännästä’’, kolli irvisti ja kosketti hennosti naaraan nenää, niin nopeasti, että sitä saattoi muut luulla vahingoksi. Varjosielu lähti kiitämään muiden luokse nopein askelin ja huomasi, että vilkuili vähän väliä Mutakatseen suuntaan hymyillen.


’’Kyllä. Saatoit ehkä tunnistaa sen voimakkaasta maidon tuoksusta?’’, KORPPIVARJO hymyili Salamalle ja jäi istumaan pentutarhan edustalle. ’’Heidän emonsa ovat klaanimme kuningattaria, jotka huolehtivat pennuista ja hoitavat heitä täällä. Kun pennut saavuttavat kuuden kuun ikänsä, heistä tehdään oppilaita. Te olette kuuden kuun ikäisiä ja niin teistäkin tulee oppilaita’’, kolli hymyili ja kohautti sitten hennosti hartioitaan.
’’Sääli usein vain on, etteivät pennut osaa arvostaa sitä hetkeä, kun ovat pieniä. Kaikilla on aina kauhean kova kiire kasvaa ja päästä oppilaaksi, kisata kaikesta ja mennä häntä pitkänään pitkin leiriä. Pentuja koskeva tärkein sääntö siksi onkin, etteivät he saa poistua leiristä, koska ovat vielä niin pieniä, että eksyisivät helposti, eivätkä välttämättä selviäisi karussa maastossa’’, Korppivarjo selitti huokaisten surumielisesti.
’’Siksi näitä vintiöitä usein oppilaat pitävätkin silmällä, koska soturit ovat kiireellisiä ja kuningattarilla on muitakin vahdittavia usein kuin vain yksi pienokainen. Pennut usein haluavat lähteä omille teilleen, kuten oppilaat ja soturit’’.


VIHAKATSE hymyili Erimielelle, vaikka hänen adrenaliini pistonsa alkoikin kohota, kun tilanne näytti uhkaavalta. Kolli mittailikin aina välillä Vihertähteä, jotta huomaisi, tulisiko käsky lähteä. Veriruusu kokosi jo ryhmäänsä, joten Vihakatseen olisi päästettävä Erimieli lähtemään luotaan.
’’Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Kunnioitan sitä, arvostan sitä ja noudatan perinteitä, uskon heidän olemassa oloonsa, mutta en palvo heitä sen enempää. Kunnioitan niitä kissoja, jotka ovat olleet kanssani tämän maan päällä ja ovat jättäneet merkkinsä maahan, kunnioitan heidän muistoaan, kun he ovat Tähtiklaanissa. Mutta en palvo heitä. Muistelen hyviä asioita’’, kolli sanoi ja puski sitten mestariaan lapaan.
’’Toivottavasti tapaamme vielä, Erimieli’’, kolli naukui naaraalle haikeasti. Hän todella toivoi sitä.

’’Siitä ei ole kauan, kun metsä Jäätähden avustuksella, kuten myös tietenkin klaanit pääsivät eroon ylivaltiaasta Veritähdestä. Kyllä, kerroin hänestä sinulle jo aiemmin. En usko, että kukaan muu olisi lähtenyt tekemään niin suurta vastarintaa tai kapinaa kuin Jäätähti ja kiitos hänen, me olemme kaikki nyt vapaita. Hän sentään surmasi Veritähden’’, SYNKKÄMYRSKY selitti. ’’Tietenkään ei se helppoa ollut, koska silloin Synkkäklaani ja Varjoklaani olivat ylivaltiaan puolella. Myrskyklaani, Jokiklaani, Tuuliklaani, Yöklaani, Myrkkyklaani ja Lumouksenklaani liittoutuivat yhteen, jotta saisivat kukistettua Veritähden ja tämän seuraajat’’, kolli yritti selittää yksinkertaisesti Loimusydämelle.
’’Minusta Jäätähti luki juuri todellisen huolen esille. Mitä muut klaanit voivat ajatella Synkkäklaanista, joka oli liittoutunut Veritähden puolelle ja Tiikerintähti johti silloin heitä. Jos Tiikerintähti on tehnyt sopimuksen Ruskaklaanin kanssa, voimme alkaa laskelmoimaan, että uusi samankaltainen sota olisi mahdollinen ja, että Tiikerintähti olisi koonut armeijaa Synkkäklaanin tueksi. Toivon nyt, että kaksikon sanat pitävät paikkansa’’, varapäällikkö murahti hiljaa.
’’En halua koskaan luottaa liikaa. Ruskaklaani on uusi klaani täällä, Synkkäklaani on yksi vanhimmista klaanista koko klaanien historiassa. He juonittelevat aina omaksi edukseen, siksi mieluummin pysyn heistä erossa kuin puhun heille. En sano sitä pahalla, sanon sen vain siksi, että kuut ovat osoittaneet sen, että päällikkö oli kuka tahansa, he tekevät päätöksiä, jotka eivät tuo ainakaan luotettavuutta heitä kohtaan. Tiikerintähti on Viekastähden isä, ja koska Tiikerintähti on Veritähden poika, on helppo arvuutella, mihin suuntaan Synkkäklaani jatkaa kulkuaan’’, Yöklaanin varapäällikkö naukui hiljaisena. ’’Joten älä sano minun kuulleni, että Jäätähti vauhkoiaisi turhaan. Se on aiheellista ja toivon, että sinä ymmärrät sen nyt paremmin’’, kolli hymyili lempeästi, vaikka olikin loukkaantunut naaraan käyttämästä termistä. Mutta osasi kuitenkin ymmärtää Loimusydäntä, tämä ei tiennyt asioista.


’’Olet kyllä oikeassa’’, KÄRSIMYKSENVERI naurahti huvittuneena. ’’Mutta nykyään klaanit myös vastaanottavat kotikisuja, heimokissoja, erakoita ja luopioita herkemmin klaaneihinsa kuin ennen, joten suvut eivät pysy enää yksitoikkoisina. Niihin tulee huonompaa ja parempaa verta sekaisin ja kun kissat vaihtavat herkemmin klaaneja ilman suurimpia ongelmia, suvut sekoittuvat ja tottakai, Veritähden poikia ja lapsenlapsia on kaikkialla. Ja jotenkin he aina osaavat lisääntyä’’, kolli naurahti väräyttäen viiksiään.
’’Miltäköhän heidän aikanaan metsässä on näyttänyt? Kun sukuja on ollut monia? Mitä niille muille on sitten tapahtunut?’’, Kärsimyksenveri kohautti itsekseen kulmiaan mietteliäänä.


LIEKKIMARJA säpsähti yllättyneenä ja häntä säikähdyksestä pörhistyen. Lempeä hymy kuitenkin tuli nopeasti naaraan kasvoille, kun tämä tunnisti Tulikolibrin tummemman turkin. Hän nyökkäsi tälle tervehdykseksi ja viittosi toista istuutumaan itsensä vierelle, että saisi puhua hiljaa pentujensa yllä tälle.
’’Kiitos, oikein hyvin. Vihertähti on pitänyt siitä huolen, että kaikki on mennyt hyvin ja parantaja on varmistanut usein pentujamme. Tai, se on varmaankin ihan normaalia, mutta tämä on jotenkin niin uutta’’, naaras hymyili. ’’Olen tottunut siihen, että tulen pentutarhaan käymään sen verran, että kyselen pentujen tulevia nimiä, onnittelen vanhempia ja keskustelen heidän kanssaan hetken. Myöhemmin nimeän pennut ja autan heitä heidän polullaan alkuun, mutta nyt olenkin toisessa roolissa, toisella puolella.. Se on erikoista, mutta pidän siitä’’, kuningatar selitti hymyillen iloisesti, vaikka silmät olivatkin väsyneet.
Pienet palleroiset hurisivat hentoa untaan naaraan vatsaa vasten ja maidon tuoksu täytti pentutarhan.


LUMISUSI harppoi pitkä valkea häntä pörheänä parantajanpesästä ulos, hössöttäen mielessään yrttejä. Hän oli luvannut Kukkaiselolle, että lähtisi hakemaan niitä hiirenaivoisia yrttejä, jotka oli nukkuessaan unohtanut. Lunta oli satanut pimeän tullen ja nyt naaraan oli vaikea löytää niitä!
Parantajan polun alussa oleva naaras kantoi suussaan punertunutta yrttiä, se oli mallikappale. Sen avulla hän varmasti tunnistaisi seuraavatkin yrtit pimeässäkin. Naaras tosin oli hyvä tunnistamaan yrttejä ilmankin, mutta hän oli huomannut, ettei hänen hajuaistinsa ollut mikään paras. Tässä yrtissä oli vahva haju, mutta naaras haistoi ja maistoi sen vain hennosti. Siksi hän halusi ottaa sen mukaansa, jotta saisi muistutuksen siitä, että millaista se olikaan.
Naaraan kiirehtiessä kovaa vauhtia leirin suuaukkoa kohti, kuitenkin aavemaisen hiljaisin askelin, yrtti putosi hänen suustaan. Tietenkään naaras ei huomannut sitä, sillä ei omannut niin hyvää hajuaistia, että olisi yrtin huomannut. (Jos Tulipentu vie Lumisudelle sen yrtin, minkä se pudotti?  )



OKATASSU katsahti Kettupisaraan ja höristi korviaan, jotta erottaisi paremmin sen äänen, mistä Kettupisara naukui hänelle. He olivat hetki sitten piilottaneet kylmään maahan lehtien alle saaliinsa ja nyt he olivat pysähtyneet kuuntelemaan kesken saaliiden haun. Mistä oli kyse?
Kolli nyökkäsi vaitonaisena mestarilleen ja mittaili tuon silmiä, mistä olisi kyse, mitä pitäisi tehdä? Kolli lähti astelemaan matalana kallioista pintaa vasten, jotta pääsisi korkeammalla olevalle kivelle. Hän tähyili hetken sieltä alas Yöklaanin maita pitkin, kunnes tämän niskakarvat kohosivat, sekä silmät laajenivat.
’’Mitä nuo ovat? Ne ovat isompia kuin kissat?’’, kolli murahti hämmästyneenä.

Nimi: Mymmeli

04.12.2017 15:54
Fenkolitassu

"Kai siitä silti voi nauttia, vaikka mikä minä olen sanomaan", naurahdin. "Esimerkiksi emon läheisyys on hyvä asia, vaikkei emosta pitäisikään. Oma emoni hylkäsi minut- en edes tiedä oliko hän kulkukissa, kotikisu vai jotain muuta." Työnsin musertuneen sydämeni syvemmälle jäisen kuoreni sisään ja kuuntelin päälliköitä ja Viekastähden puheenvuoroa, sekä päälliköiden keskelle puhkeamassa olevaa riitaa. Jäätähti heitteli syytöksiä Viekastähdelle. Rypistin kulmiani ärtyneenä. Yhteistyöstä ei tosiaankaan ollut mitään hyötyä, vaikka Viekastähtikin sen tuntui kyllä ymmärtävän. Tiikerintähti, kuka hän sitten olikaan ollut, vaikutti typerältä kuulemani perusteella.

Laventelipentu

Heräsin tiedottomuudestani jonkin kostean koskiessa minua. Se oli saniainen, jolle oli kertynyt kosteutta. Oli säkkipimeää. Kurkkuani kuivasi, minulla oli nälkä ja kipeä olo. Lipaisin ylläni roikkuvalta saniaiselta tipan vettä ja sain kuin Tähtiklaanilta voimaa jatkaa vielä vähän. Jatkoin samaan suuntaan, josta olin tullut. Oliko aurinko jo nousemassa? Taivaanrannassa näkyi vihreä rantu. Laahustin suuntaan, josta tulin, kuin horteessa. Haistoin oman tuoksuni rantapenkereellä. En tietenkään voinut seurata tuoksuani vedestä, joten lähdin kulkemaan rantaa pitkin. Kuljettuani pitkään, tai siltä se ainakin tuntui, haistoin häivän hajuani. En jaksanut enää mennä minnekään, tuskin olisin edes jaksanut nostaa käpälääni. Pakottauduin silti huutamaan: "Apua!" ennen kuin voimani loppuivat ja jäin makaamaan kylmille kiville silmät auki, uskaltamatta silti nukahtaa. Lopulta nukahdin, enkä varmasti olisi huomannut, vaikka Valkovirta olisi löytänyt minut ja kantanut leiriin.

Nimi: heli-fairy

01.12.2017 23:18
xx Oli siellä kirjotusvirheitä tai ei, siinä se kasa nyt on x'D

VIEKASTÄHTI naurahti ivallisesti.
”Neiti naamapuoli on oikeassa, Tiikerintähti sopi Leijonantähden kanssa, että toista autetaan tarvittaessa. Tiikerintähti on kuollut, Synkkäklaani on vahva, eikä meillä ole mitään jaettavaa puussa kiipeilevien oravien kanssa!” naaras sähähti ja heilautti vihaisesti häntäänsä. Jäätähden ”huhu” oli oikea, mutta sanat saisi valita paremmin. ”Synkkäklaani on itsenäinen, olen itsenäinen ja olemme vahvoja ilman muita!” naaras murahti ja röyhisti rintaansa samalla viskellen häntäänsä. LEIJONANTÄHTI luimisti korvaansa, mutta päätyi pudistelemaan päätään.
”Totta on, että asia sovittiin Tiikerintähden kanssa ja siitäkin on jo kuita. Olemme päässeet järven tuntumaan, olemme päässeet jaloillemme ja liittolaisille ei ole tarvetta. Pahoitteluni, että asia ei tullut aiemmin selville. Olen valmis purkamaan sopimuksen tarvittavasta liittolaisuudesta Viekastähden kanssa”, oranssin ruskea naaras vilkaisi viirusilmillään kohti Leijonantähteä. ’Sopimus purkautui silloin, kun Tiikerintähti kuoli’, naaras murahti turhautuneena päänsä sisällä. Terävä katse siirtyi Jäätähdestä muihin päälliköihin. Ei se muille muutenkaan kuulunut, mitä kaksikko olisi sopinut. Se tarkoitti vain sotaa! Ei kukaan nyt noille oraville saalistaisi hiiren häntääkään!

MUTAKATSEEN viikset värisivät ja naaras naurahti hiljakseen. Hänen käpäliään kuumotti ja korvissa virtasi voimakas veri. Oliko hän oikeasti tapaamassa toisen klaanin kissaa, muiden tietämättä, soturilain vastaisesti. Hän pudisti ajatukset päästään. Kolli oli mukava, todella mukava…
”Se olisi mukavaa”, hän naukaisi lopulta ja kosketti hännällään kollin tassua. Hänen hymynsä oli aito, iloinen ja lempeä. Ruskea turkkinen sulki korvansa päälliköiden turhalta väittelyltä. Kolli oli paljon kiinnostavampi. Ei häntä kiinnostanut muuten, kuin jos tilanne koskisi häntä tai Varjosielua.

SALAMA hyppelehti pikaisesti Korppivarjon perään ja tassutteli kynnet kilisten kalliolattiaan. Hetken pentu katseli ympärilleen ja mietti, millaista täällä olisi, kun kissoja olikin paljon. Valko musta kolli katseli ympärilleen keskellä leiriä, vilkaisten nopeasti Routaa, kookas kolli lähti tassuttelemaan nopeasti maidon tuoksuista pesää kohden. Hän oletti sen oleva paikka pennuille, mutta päätti varmistua asiasta katsahtaen kohti Korppivarjoa.
”Pentujen pesä, eikö niin?” tuo naukaisi tummasti ja heilautteli tuuheaa häntäänsä.

ERIMIELI nyökäytti päätään ja katseli huolestunein silmin päälliköitä. Metsässä kuitenkin olisi pysyttävä rauha. Uusi sota ei olisi hyvä juttu näin pian. Valkea naaras kuunteli päälliköiden sanoja ja heilautti häntäänsä hermostuneena. Ehkä metsä jossain vaiheessa pysyisi edes yhden kuun ajan aselevossa. Valkea naaras huokaisi ja kohotti sitten päätään katsoen Vihakatsetta mietteliäänä.
”Kuinka vahvasti…”, hän naukaisi hiljaa ja kohotti katsettaan. ”Kyllä uskon siihen, että soturi esi-isät olisivat Hopeahännässä ja meitä katselisivat, mutten sitä nyt mitenkään palvo, jos näin voin sanoa. Anteeksi jos pahoitan mieltäsi…”, hän naurahti ja kohautti olkiaan. ”Uskon siihen, mutta niin. Se vain on. Se on olemassa ja siihen uskon, mutten sitä ylistä sen kummemmin kuin olisi tarve”, soturitar naukui ihme sanoja suustaan ja tuhahti itselleen lopuksi.
”Tähtiklaani on aika laaja käsite kaikkine ihmeineen ja taruineen ja kissoineen… Entä sinä Vihakatse?”, Erimieli naukui hymyillen toiselle vieressään.

LOIMUSYDÄN naurahti toiselle ja katsahti tassuihinsa. Hän aivan varmasti kyselisi enemmän. Oli hänellä paljon opittavaakin. Loimu heilautteli häntäänsä tassujensa vierellä ja katseli pää kallellaan päälliköitä.
”Mikä tämä riita on? Kuulin kyllä, että Ruskaklaani on uusi klaani, saapui kuulemma hieman ennen minua, mutta mistä tämä Jäätähti nyt vauhkoaa?” musta naaras katsahti toiseen varapäällikköön rinnallaan ja tunsi olonsa hieman tyhmäksi. Hän naurahti itselleen mielessään höristäen korviaan ja silmät kirkkaana katsellen toista. Tämä ilta oli kaikista jännittävin tähän mennessä!

SÄDEKATSE kuunteli toista mielenkiinnolla ja lopulta hieman naurahtaen nyökäytti päätään.
”Ymmärrän sitten”, tuo naurahti ja katsoi lempeästi Kärsimyksenverta. Oli mielenkiintoista kuulla toisen suvusta ja perheestä, varsinkin, jos oma suku tai perhe ei niin kiinnostanut, tai kiinnostava aihe mistä kertoa. Ruskeahko naaras vaihteli painoaan tassuillaan kuunnellessaan hieman rauhattomasti päälliköiden keskustelua. ”Hassua on miettiä, miten oikeasti melkein kaikki ovat sukua toisilleen. Pikkuhiljaa kaikki juuret tietenkin erottuvat, mutta suurimmalla osalla kissoista on kuitenkin isoisoiso mitä lie isänä tai emona Veritähti tai Raivotähti. Useimmiten”, Sädekatse naurahti itselleen ja pudisti päätään. Syvään huokaisten naaras yritti taas kuunnella päälliköitä.

TULIKOLIBRI sukaisi vielä Kilpikonnapennun otsaa, ennen kuin varmistui siitä, että kaikki pennut olisivat unessa. Kokoukseen lähtijät olivat viettäneet Järvellä jo pitkän ajan, ehkä he kohta palaisivat takaisin. Mustan oranssi naaras käänsi kasvojaan kohti pesässä myös asuvaa Liekkimarjaa, entistä päällikköä.
”Miten olet voinut?” naaras naukui hiljakseen, jottei herättäisi vanhan päällikön pentujakaan. Hän muisti, miten Toivontähti oli hänet ottanut klaaniin, mutta sitten siirtyi pentutarhaan saadakseen Vihertähden pennut. Hän ei ollut nähnyt vielä kaksikon pentuja kunnolla, mutta oli kuullut näiden keskusteluja aina välillä, ja häntä hieman epäilytti. Hänen pentunsa, kun olivat pian jo oppilasikäisiä. Hän oli ylpeä hänen ja Kuolonlaulun pennuista. Tuli heistä mitä tahansa.

EEDENPENTU istuskeli leirin sisäänkäynnin lähettyvillä ja katseli ylös kohti puolipilvistä taivasta. Hän halusi jo päästä kokoontumiseen, jotta pääsisi etsimään isäänsä paremmin, kuin vain istuisi leirissä. Hänen turkkiaan kihelmöi ja tumma naaras kuuli takaansa pian askelia. TÄPLÄPENTU tassutteli lähemmäs hiljakseen.
”Hei Eedenpentu…”, hiljainen kuiskaus kuului hänen takaansa. Eedenpentu kallisti päätään ja höristi korviaan, kuitenkin hiljaa vain heilauttaen häntäänsä.
”Etkö sinäkään saa unta?” veli kysyi uudestaan ja sai vastaansa tällä kertaa olkien kohautuksen. Täpläpentu painoi päänsä ja katseli hetken mustan harmaita tassujaan. Eedenpennusta oli tullut hieman hiljainen ja alkoi olla yksikseen enemmän. Tämä alkoi huolettaa pikkuista kollia.
”Mitä mietit?” uskalsi pikku kolli naukaista vielä. Hän haki siskonsa katsetta, mutta sai vain tumman silmäyksen, joka kääntyi äkkiä takaisin.
”Kaikenlaista”, tumma naaras naukui tummalla sulavalla äänellään. Täpläpentu nyökytteli päätään ja vaihteli painoaan tassuillaan. Onneksi Hohtopentu sentään sai unenpäästä kiinni.

TULIPENTU heitteli keppiä valkeiden tassujen välissä pentutarhan edustalla. Oli tarkoitus nukkua, mutta pienen, suuren, oranssin pennun ei tehnyt mieli nukkua lainkaan! Valkea raitainen loikki pentutarhan edustalla, heittäytyi nurin, nousi ylös ja syöksyi uudestaan. Hän halusi suureksi soturiksi! Vielä olisi kuita istuttavana pentutarhassa emon ja sisarien seurassa. Naaras kompastui keppiin, kaatui selälleen hiekkaan katse kohti suurta hohtavaa kuuta. Se näytti niin suurelta ja tassuin kosketeltavalta! Tulipennuksi nimetty suurehko naaras kurotti tassuillaan kohti taivasta ja naurahti ilkeänkurisella äänensävyllä. Nukkuivatkohan kaikki muut. Lumisusi oli jäänyt leiriin! Hän oli välillä katsellut naaraan kulkua yhdessä Kukkaiselon kanssa, mutta Kukkaiselo oli lähtenyt kokoontumiseen. Naaras kallisti päätään hiekalla kohti parantajanpesää ja räpäytti silmiään.

KIRKASTASSU oli jäänyt leiriin Haamuaskelen pyynnöstä, sekä tietysti Ruoskatähden sanoista. Häntä kiinnosti kovin paljon mitä kokoontumisessa tapahtui, mutta hän kuulisi Haamuaskelelta kaiken tarvittavan sitten aamusta. Oranssin valkea naaras päästi ilmoille haukotuksen, sitten hän venytteli ja jäi paikoilleen istumaan ja katselemaan pesää. Yrttivarasto olisi siivottu, pesä näytti siistiltä ja mukavalta taas kerran. Naaras oli riiputtamassa päätään ja ajatteli, että voisi mennä nukkumaan, mutta muisti sitten kasvin, jonka oli tuonut leirin ulkopuolelle kasvamaan kuu sitten. Hän nopeasti pinkaisi ylös ja lähti hiljaa juoksemaan leiristä ulos ja kohti kasvia, jonne muisti sen jättäneensä. Ei hän tiennyt oliko siitä mitään hyötyä, mutta hän oli pitänyt sen hengissä. Oranssi naaras kaivoi kasvin esiin pienen lumi kerroksen alta ja laskeutui maantasolle katsomaan sitä.
”Hyvin sinä jaksat lehtikadon yli”, hän naukaisi lempeän sirkuttavalla äänellä kasville ja läpsäisi lempeästi sen lehteä.

SALVIANPENTU loikki hieman lumisessa leirissä ja sai peräänsä PILVIPENNUN. AURINGONPENTU pudisteli päätään hymyillen kauempana ja katseli lempeästi, miten KOTKAPENTU piirteli kuvioita tassullaan lumeen. Musta naaras naureskeli itselleen ja sitten istuutui lumelle Auringonpennun viereen. Oranssin sävyinen kolli heilautti häntänsä siskonsa suojaksi ja katsahti hieman etäämmällä istuvaan SIRPALEPENTUUN.
”Onhan kaikki hyvin?” kolli naukui pienemmälle veljellään. Mustan valkea ruskea turkkinen, värisekoitus, kolli katsahti hätääntyneenä veljeensä, väläytti kasvoilleen lempeän hymyn ja nyökäytti päätään. Auringonpentu tuhahti, räpäytti silmiään ja katsahti Salvianpentuun ja Pilvipentuun. Tuuhea kiitävä pilvi saavutti siroa Salviaa, ja pian loikkasi tuota kohden kaataen sisarensa lumeen. Nauru kaikui leirin seinämistä kohti taivasta ja valkeat pennut pyörivät lumessa leirin keskellä.

KETTUPISARA kiitti hiljalleen mielessään Tähtiklaani ja venytteli nopeasti käpäliään. Alkoi olla todella myöhä, he todella olivat saaneet aikaan kunnon saaliit. Ruskea kolli vilkaisi kohti oppilastaan ja heilautti häntäänsä rennosti. Hän oli jatkamassa matkaansa takaisin kerätäkseen saaliit matkanvarrelta ja he voisivat palata leiriin, mutta liian raskaat askelet ja koiran lemu kohosivat soturin nenään. Kettupisara seisahtui, luimisti korviaan ja laskeutui matalammaksi. Se oli kuin murinaa, muttei haukuntaa, mitä kaikui kuuraisen metsän läpi.
”Kuuletko samaa?” hän naukaisi hiljaa Okatassulle ja yritti saada häntää hajusta.

Kaksi rotevaa oranssia hahmoa jatkoi juoksuaan läpi pimeän kuuraisen metsikön. Kaikenlaiset hajut saivat pienemmän ketun pään pyörälle. Oli niin paljon uutta ja vanhaa ja tuttua… Ja kaikki sekoittuivat keskenään hajujen pyörremyrskyksi toisen päässä. Kettu hidasti vauhtiaan ja lopulta joutui pysähtymään tasatakseen henkeään.
”Mikä on?” suurempi kolli seisahtui myös pikaisesti ja kääntyi katsomaan mikä pennulle tuli.
”Ei tässä… Kunhan vaan… Tasaan hengitystä…”, toisen ääni oli käheä ja rahiseva.
”Syö hieman lunta. Nesteyttää”, suurempi valkeahko kolli naukaisi ja katseli ympärilleen tarkkaavaisena. Pienempi pentu asteli puunjuurakolle ja otti suun täydeltä lunta, joka lopulta suli vedeksi. Kolli nielaisi suullisensa ja ravisti turkkiaan viilentävästi.
”Jatketaan vain”, pikku kettu naukaisi isälleen ja kaksikko jatkoi matkaansa kohti määränpäätä.

Nimi: Masi

01.12.2017 18:59
JÄÄTÄHDEN kasvoille kaareutui kieroutunut virnistys ja hän kohautti muka lapojaan kuin asialla ei olisi väliä. Mutta sitten naaras todellisen pommin pudottikin.
''Niin, eipä se varmaan ketään täällä muuten kiinnostaisi. Mutta kuulinpa luotettavasta lähteestä, että Tiikerintähti sopi Leijonantähden kanssa, että ongelmien tullen te kaksi klaania olette valmiita tekemään yhteistyötä'', Jäätähti virnisti. ''Uskoisin, että sen paikkansa pitävyys kiinnostaa meitä kaikkia. Me muut kun toimimme itsenäisesti, olimme sitten kuinka pieniä tai suuria klaaneja tahansa. Voisin siis arvata, että kissoja kovasti kiinnostaa, teettekö te vielä yhteistyötä vai ette'', naaras kohotti kulmiaan syyttävä pilke silmässään Viekastähteä ja Leijonantähteä kohden.
Veriruusun silmät laajenivat ja tämä katsahti epäuskoisena ensin Viekastähteä ja sitten Leijonantähteä. Eikö mikään klaani ollut oppinut, ettei yhteistyö ollut suotavaa tai kannattavaa? Vaikka nämä eivät olisi yksi ja sama klaani, jokaisen tuli toimia itsenäisenä! Pitäisikö nyt muidenkin klaanien liittoutua keskenään, koska Ruskaklaanista ja Synkkäklaanista koituisi heille varmasti vielä uhkia? Tuskatähden silmissä paistoi inho ja Ruoskatähti oli selvästi vihainen, Valkeatähden kasvoilta oli vaikeaa lukea mitään. Tämä oli tyynin rauhallinen itsensä.
''Varmasti myös Ruoskatähteä kiinnostaa se, että miksi Tiikerintähti halusi tehdä Ruskaklaanin kanssa yhteistyötä, vaikka Ruoskatähdelle ja Varjoklaanille väitti, että Synkkäklaani toimii tästä eteenpäin itsenäisesti. Varjoklaani ja Synkkäklaani kun polveutuvat samasta suvusta ja ovat kasvaneet yhteisenä klaanina, joka jaettiin suvun kahdelle pojalle, josta syntyivät Varjoklaani ja Synkkäklaani'', Jäätähti heilautti tuuheaa häntäänsä Ruoskatähteä kohden. Arpinen kolli mittaili Viekastähteä ja kissojen joukosta purkautui kovaa supatusta, joku huusi vihaisena joukossa.
Epäreilua. Siträ kaksikon toiminta oli.
''Näyttäisi siltä, että metsä jakautuu kaikesta huolimatta jälleen liittolaisiin'', Valkeatähti huokaisi pettymystä äänessään.

VARJOSIELU oli luonut katseensa päälliköihin, ollen valppaana sen varalta, että alkaisivatko kissat ottamaan asiasta rankemmin yhteen. Valkeatähti oli oikeassa, metsä näytti jakautuneen ja Varjosielu saattoi muiden kissojen tavoin omaksua epäreilun tunteen.
Myrkkyklaanin olisi liittouduttava jonkun kanssa, jos muutkin aikoisivat liittoutua. Tämä ei olisi hyvä asia. Ei sitten ollenkaan. Jokainen toimi itsenäisenä, mutta silti joukossa oli liittoutuneita. Uusi klaani ja klaani, joka oli yksi pienimmistä. Tämä ei ollut hyvä asia.
''En halua, että tämä jää ainoaksi yhteiseksi hetkeksemme'', hän naukaisi Tuuliklaanin naaraalle, johon oli rakastumassa korviaan myöden. ''Olet kissa, jota en halua unohtaa tai sulkea ulos elämästäni, koska olemme eri klaaneista. Ehkä voisimme yrittää tavata järven tuntumassa, jos uin rajalle? Tuuliklaanin mailla kun on pitkälti nummea, mutta järven tuntumassa on pensaita ja kaislikoita, joten voimme olla siellä piilossa muilta. Sekä minä uin takaisin, joten turkistani puhdistuu Tuuliklaanin haju'', hän supatti hiljaa, ettei kukaan muu voinut kuulla.

KORPINTASSU poimi mestarin tuomat sammaleet ja lähti askeltamaan kuohuvaa putousta kohden, samalla kun Korppivarjo siirtyi pesästä ulos perässään Salamaj Routa.
''Mitä haluatte ensin tutkia? En voi viedä teitä heti ulos leiristä, koska sen teette mestarienne kanssa. Aluksi olisi parasta, että tutkimme leiriä ja sen lähiympäristöä, että opitte kulkemaan täällä, ettekä tee tyhmiä virheitä. Kuten eksy väärään pesään tai etsi tietyn arvoista kissaa väärästä luolasta'', Korppivarjo selitti hymyillen ja Routa katsahti veljeensä, antaen tälle valtuuden valita mitä he tutkisivat ensin. Korppivarjo ilmeisesti aikoi olla vain opas ja kipittää kaksikon perässä, selittäen näille, mitä missäkin luolassa olisi ja mihin mikäkin uloskäynti veisi, jne.

''Ja metsästä, sekä klaanistaan'', VIHAKATSE sanoi hiljaa, jatkaen Erimielin lausetta. Häntä huolestutti tämä tilanne.
''Toivon kyllä, että jos jotkut klaanit alkavat tekemään yhteistyötä, että Myrskyklaani ja Lumouksenklaani tekisivät niin. Emme ole kaukana rajoissa toisistamme, sekä Veriruusu tulee hyvin toimeen Vihertähden kanssa.. Mutta tämä tilanne.. Miten tässä käy?'', kolli huokaisi Erimielelle ja mittaili ärtyneenä Viekastähteä. Olisi pitänyt arvata, että kissat, jotka jatkoivat elämäänsä Synkkäklaanissa olisivat tuollaisia. Ruskaklaanin kissat vaikuttivat vain myöntyjiltä ja mielistelijöiltä.
''Kuinka vahvasti sinä uskot Tähtiklaaniin?'', kolli kysyi hiljaisena Erimieleltä.

SYNKKÄMYRSKY naurahti Loimusydämelle.
''Sinun on parasta tehdä niin tai uhata ainakin repiä hänen pyöreät korvansa irti, jos hän ei suostu niin tekemään'', musta kolli kehräsi huvittuneena. Häntä ei huolettanut tämä häslinki kokoontumisessa, hän tiesi, että Enkelitähti osaisi tehdä hyvin valintansa ja tietäisi, miten toimia. Hän luotti päällikköönsä, mutta oli koska tahansa valmis syöksymään tämän turvaksi, jos joku aikoisi hyökätä tämän kimppuun. Synkkämyrsky ei koskaan ollut epäillyt uhrautua itseään rakkaimpien tai itselleen rakkaimpien kissojen puolesta. Kuten Myrskytähden tai Enkelitähden. Enkelitähti oli päällikkö, sekä antanut hänelle uuden tilaisuuden elää.

''Niin, mutta Jäätähdellä on syynsä toimia noin. Hän kun ei ole ainoa, joka on kuullut asioita'', KÄRSIMYKSENVEREKSI nimetty kolli huokaisi hiljaisena ja katsahti sitten yllättyneenä Sädekatseeseen.
''Uskoisin, että suurin syy meidän huonoihin väleihimme ovat sukumme. Minä polveudun Raivotähden suvusta, kun hän taas on Veritähden poika. Kuulumme samaan sukuun, mutta minun isoäitini ja hänen isänsä olivat verivihollisia. Jotenkin aina pennut onnistuvat omaksumaan sen'', Kärsimyksenveri yritti selittää. ''Ainakin ne pennut, kelle painotetaan asiaa. Pakkasnauru tuskin on kasvanut kovinkaan lähellä isäänsä, jotta tämä olisi opettanut kollia toimimaan tietyllä tavalla. Mutta Jäätähdellä sattuu löytymään isoäitini tyttäriä kohtaan palavaa vihaa, joten hän on varmasti tehnyt jo pienestä asti selväksi, ettei kannata olla heidän jälkeläistensä kanssa tekemisissä'', kolli kohautti lapojaan.
''Varjokuiske, isäni on kuitenkin Veritähden kasvattama, joten hänelläkin löytyy vihaa sitä punertavaa paholaista kohtaan, vaikka hänen emonsa oli raivotähti.- Unohtamatta, että Veritähti surmasi Raivotähden ja pitkälti sukupolvessa eteenpäin, kilpailemme aina kaikesta ja kaikessa. Synnytämme haluamattakin vihaa välillemme ja riitelemme kaikesta'', Kärsimyksenveri naurahti pienesti turhautuneena.
''Mutta Veritähden jälkeläisille yleensä polveutuu itsekkyys, enkä itse jaksa sellaista seuraa kovinkaan pitkään. Pakkasnauru on minun läsnäollessani vain itsekäs tai omahyväinen, kovistelija. Joten vastaan samalla mitalla aina takaisin'', pian tuleva myrkkyklaanilainen kohautti lapojaan ja kääntyi takaisin katsomaan päälliköitä.



Nimi: heli-fairy

01.12.2017 17:26
TUNTEMATONTASSU pyöriskeli pedillään aina välillä pysähtyen köhimään. PIHKATASSU kohotti päätään kulmat kurtussa ja heilautti Sirutassun hännän sivuun.
”Oletko kunnossa Tuntematontassu?” sisko kysyi nuoremmalta oranssin valkealta siskoltaan. Tuntematontassu nousi istumaan ja köhi pesän nurkkaa kohden.
”K- Kyllä tämä tästä”, hän naukui hiljaa kähisevällä äänellä. Kuumuus sykähteli ylös hänen kylkiään kohti päätä. Naaras nousi seisomaan ja horjuen asteli ulos pesästä varoen astumasta toisten nukkuvien kissojen häntien päälle. Oranssin ruskea naaras ryntäsi toisen perään ja jäi seisomaan muutaman tassun askelen päähän.
”Mikä hätänä?” sisko parahti ja katsoi toista meripihka silmillään. Tuntematontassu laski päätään köhiäkseen keuhkonsa ulos. Tai siltä se tuntui. Pikkuisen hännänpää sykähteli yskimisen tahtiin. Pihkatassu katseli ympärilleen, mutta muut olivat vielä kokoontumisessa. Valkea oranssinen naaras jäi lopuksi seisomaan pesän ulkopuolelle sinisillä silmillään tarkkaillen maata tassujensa edessä. Ei kai hän olisi vakavasti sairas. Naaras lysähti istumaan maahan ja Pihkatassu juoksi sisarensa rinnalle.
”Pysy poissa, sinäkin sairastut”, Tuntematontassu köhisi ja yski toiseen suuntaan. Pihkatassua pelotti. Edes Kanervamarja ei ollut leirissä, eikä hänellä ollut oppilastakaan.

MUTAKATSE höristi korviaan ja nosti katsettaan lempeästi toista kohden, kun hän alkoikin nauramaan. Ruskea turkkinen naurahti itsekin ja väräytteli viiksiään. Kolli todella oli mukava, ihan oikeasti. Tuuliklaanilainen nosti päätään ja tutkaili kollia tuon hakiessa sanojaan. Lopputulos kuitenkin yllätti naaraan.
”Todellako?” hän naukaisi hyvin hiljaa laskien päätään. Miksi tuo häntä haluaisi tavata? Juurihan he tapasivat, mutta mitä hän nyt ajatteli. Ei hänellä mitään sitä vastaan ollut, toisaalta, mutta miksi?
”Jos tuota…”, hän ärähti itselleen. ”Jos olet aivan varma asiasta…”, hän naurahti hiljaa ja katsoi hymyillen Varjosielua.

HEHKUTONVALO katsoi vienosti hymyillen Korppitassua ja nyökäytti päätään.
”Jos vain viitsit”, hän naukaisi oppilaalleen ja nousi ylös, astellen toisen ohi napaten mukaansa loput ylimääräiset yrtit ja vei ne sitten takaisin varastoon. Parantaja veti syvään yrttien tuoksuista ilmaa keuhkoihinsa ja päästi sen ulos rauhoittuakseen. Pitäisi ryhdistäytyä. Asiat olivat miten olivat, asia ei saisi tulla koko klaanin kuultavaksi. Harmaan musta naaras tassutti lopulta takaisin, nappasi puolimärän sammalen mukaansa ja tiputti sen Korppitassun tassujen juureen. Hän hymyillen katsahti Roudasta Korppivarjoon ja heilautti häntäänsä rauhallisesti.
”Ehkä te nyt pääsette tutkimaan leiriä.”

Soturitar nyökytteli päätään hymyillen myöntyen kollin sanoihin. Hänellä oli ihan hyvät syyt puheessaan. Valkea naaras katseli hiljakseen hetken päälliköitä ja kylmänväreet kulkivat tuon turkkia myöten kohti korvia. Ei kai tämä nyt peittäisi kuuta, kokoontuminen oli muutenkin lopuillaan. Valkea naaras räpäytteli silmiään muutaman kerran, sitten katsahti takaisin Vihakatseeseen.
”Tuo on oikein hyvin mietitty. Kuitenkin elämämme on mennyt miten mennyt ja elämme nyt näiden valintojen kanssa. Voimme aina kuitenkin toivoa niiden pienten asioiden muuttuvan”, hän naukui hiljakseen ja katsahti ymmärtäväisesti vanhaa oppilastaan. Asiat oikeasti olivat miten olivat, eikä sille paljoa mitään voinut. ERIIMIELI korjasi hieman asentoaan ja katsahti sitten hetkeksi pieniin tassuihinsa.
”Toivottavasti seuraavat sukupolvet osaavat pitää huolta toisistaan ja perheistään”, valkea soturi naukui.

LOIMUSYDÄN kuunteli kollia innosta hymyillen. Nämä kissat todella olivat kaikki melkein toisilleen sukua. Naaras naurahti pienesti ja nyökäytti päätään.
”Minun pitää todella tutustua sukuuni. Sehän mutkittelee vaikka ja minne”, hän naukui iloisesti ja katsahti nopeasti kohti Tuskatähteä. Ehkä Myrsky osaisi kertoa vielä lisää tästä kaikesta. ”Pakotan Tuskatähden kertomaan ja perehdyttämään minut paremmin sukulaisiini Jokiklaanissa”, toinen naurahti silmät säihkyen. Hän oli iloinen, että sai tavata tämän mukavan kollin ja saada jutella hänen kanssaan. Hän toivoi, että Myrsky vielä olisi täällä.

SÄDEKATSE naurahti Jäätähden koppavuudelle, sekä Kärsimyksenveren lausahdukselle.
”Älä unohda tuota. Sitä saa nähdä vielä lisää, varsinkin jos pääset pujahtamaan klaaniimme”, tuo naukaisi leikkisästi ja pudisti päätään syvään huokaisten. Ehkä kaksikko saisi välinsä sovittua, eikä Pakkasnauru ensimmäisenä ryntäisi repimään toisen korvaa pois päästä. Ruskea naaras tutkaili hetken hiljaa päälliköitä kokonaisuudessaan, sitten kallisti päätään kollin suuntaan.
”Oletteko aina olleet noin riitaisi Pakkasnaurun kanssa?” naaras heitti toiselle hyvin oudon kysymyksen, jolle itsekin pian luimisti korviaan.

VIEKASTÄHTI silmät viiruina katsahti pikaisesti kohti Jäätähteä. Suuri naaras nousi seisomaan ja katsahti pikaisesti LEIJONANTÄHDESTÄ takaisin puolinaamaan. Leijonantähti kääntyi puoliksi kohti Jäätähteä puoliksi Synkkäklaanin uutta päällikköä kohti. Totta oli, että Tiikerintähti oli kuollut ja kaikki vanha olisi voinut purkautua.
”Vaikuttaako se sinuun jotenkin onko sopimus voimassa vai ei?” Viekastähti yritti pitää vihansa hallinnassa ja piikitti katseellaan Jäätähden ainokaista silmää. Leijonantähti heilautteli häntäänsä matalalla ja kuunteli rauhallisesti. Ruskaklaani oli päässyt jaloilleen ja oli vahva. Ei heidän puolestaan sopimuksella ollut mitään merkitystä. Synkkäklaani taas oli pieni ja haavoittuvainen.

Nimi: Masi

01.12.2017 16:34
VARJOSIELUN kurkusta karkasi huvittunut naurahdus, kun Mutakatse kehui häntä. Tarkoittaen ainakin hyvää, vaikka tämän sanavalinnat olivatkin hupaisan erikoiset.
''Hyvä kuulla, etten pitkitytä sinua tai saa oloasi ahdistuneeksi'', Varjosielu sai vastattua hymynsä ja kehräävän naurunsa joukosta. ''Ehkä'', hän mietti, kuinka muotoilisi sanojaan. Ehkä hänen ei kannattaisi kysyä sitä?
''Ehkä haluaisit joskus nähdä minua rajallanne?'', kolli kysyi hiljaisena. Myrkkyklaani kuitenkin sijaitsi saarella, hän voisi uida Jokiklaanin rajalle rannalle, ja he voisivat tavata lähellä kaislikoita. Miksi hän ajatteli tällaista? Idea oli typerä. He olivat eri klaanista!
''Anteeksi'', kolli mumisi ja katsahti päälliköihin, joiden keskustelut ja puheenaiheet näyttivät vetävän loppujaan.

''Älä huoli, siskollasi on korkea kuume, mutta muuten hän voi hyvin. Hän tarvitsee nyt vain yrttejä ja lepoa. Oikeastaan, voisin käydä keräämässä sammalta ja upottaa niitä sitten putouksessa, jotta tämä pieni kissa saisi juotavaa herätessään?'', KORPPITASSU ehdotti Hehkutonvalolle, vaikka häntä hämmästyttikin parantajan käytös. Tämän huoli ja tämän välit näihin pentuihin. Miksi kukaan oli niin avoin ventovieraille?
Routa järsi hiljaisena omaa riistaansa ja katsahti parantajia, sitten veljensä kautta Korppivarjoa. Hän haluaisi pian leiriin seikkailemaan!

VIHAKATSE jäi hetkeksi hiljaisena pohtimaan Erimielen vastakysymystä. Hän oli kuunnellut tämän urhean valinnan siitä, kuinka tämä ei muuttaisi mitään. Entä Vihakatse?
''Haluaisin sanoa, että haluaisin palata siihen hetkeen, kun välini isäni kanssa olivat hyvät. Mutta se tarkottaisi, etten olisi tavannut Satakieltä, joten en halua perua sitä. Enkä olisi myöskään silloin Myrskyklaanissa, olisin Varjoklaanissa, jota en koe kodikseni'', kolli kohautti lapojaan. ''Mutta haluaisin vaihtaa muutamat hetket siten, että saisin pidettyä Satakielen salassa isältäni. Olisin lähtenyt Myrskyklaaniin omasta tahdostani, kertomatta isälleni, koska silloin muistelisimme toisiamme hyvin mielin. Saisin kuitenkin olla Satakielen kanssa Myrskyklaanissa ja olisin väleissä isäni kanssa'', kolli mietti hiljalleen. Hän ei ollut ennen edes ymmärtänyt, kuinka paljon hänen pehmeisiin omatunnon tuskiinsa paistoi perheasiat. Mutta puhuessaan Erimielen kanssa, hän ei juurikaan muusta ollut puhunutkaan..

VERIRUUSU asettui takaisin paikalleen ja hymyili Vihertähdelle vastaukseksi. Kokoontuminen oli enteistä ja kissojen mielipiteistä huolimatta onnistunut hyvin.
''Nyt, kun olemme tässä istuneet ja kaikki ovat kertoneet kuulumisia, haluaisin kuitenkin nostaa yhden asian puheeksi'', Jäätähti murahti, mutta ei astellut eteenpäin.
''Kun Tiikerintähti oli päällikkönä, hän ei halunnut Ruskaklaania noin vain metsään ilman jotakin sopimusta. Haluaisin tietää, mikä tämä sopimus oli, kun Tiikerintähti ei voinut sitä itse kertoa. Sekä haluaisin myös tietää, onko se vielä voimassa, vaikka päällikkö on vaihtunut'', harmaavalkea puolinaamainen päällikkö katseli vuorotellen Leijonantähteä ja Viekastähteä.
''Yöklaani teki kaikkien edessä sopimuksen, joten en usko, että teilläkään on meille muille salattavaa'', naaras kohotti kulmiaan kaksikolle. Ruoskatähti katsahti mietteliäänä kaksikkoon ja Veriruusulla oli jotenkin paha tunne asiasta. Tuskatähti vilkaisi Valkeatähteä, mutta päätti olla isomman valkean kollin tavoin suu supussa.

''Ai tapasit tyttärentyttäreni Sinimyrskyn'', SYNKKÄMYRSKY kehräsi hymyillen. ''Uskoisin, että Jokiklaanista sukulaisiasi löytyy eniten, kuten Leopardikynsi, sekä tämän pennut Rusakkoturkin kanssa.
''Mutta veljesi kumppanilla, Liekkitähdellä on myös useita sisarpuolia. Kuten Varjokuiske, Tuskatähti, Kuolonmarja.. Mutta samalla Liekkitähti toimi kasvattiemona Taivaanliekille Myrskytähden kanssa, harmiksi kuitenkin tämä naaras kuoli synnytyksen yhteydessä Myrkkyklaanissa. Pennut tulivat myös Jokiklaaniin, mutta kasvettuaan osa on lähtenyt maailmalle. Kuten Sädekatse tuolla. Hän on Myrkkyklaanin varapäällikkönä, joten tulet olemaan hänen kanssaan varmasti kokoontumisissa tekemisissä'', kolli hymyili heilauttaen häntäänsä Sädekatseen suuntaan, joka puhui Kärsimyksenveren kanssa.

''Ei kannata noin sanoa Pakkasnaurulle, hän varmaan repii minulta sitten toisenkin korvan päästä. Olisi kurjaa olla kuulematta tuota sinun kehräystäsi enää'', KÄRSIMYKSENVERI naurahti Sädekatseelle ja seurasi tuon katsetta päälliköihin.
''Minulla on paha tunne tästä'', kolli sanoi hiljaa ja vilkuili Viekastähteä, Leijonantähteä, sekä lopuksi Jäätähteä. ''En muistanut, että päällikkösi tykkää aiheuttaa draamaa ja kehitellä ongelmia kaikesta, jos saa tilaisuuden siihen'', Kärsimyksenveri sanoi hiljaa. Kissojen keskuudessa vallitsi ärtyneisyys, hermostuneisuus ja jotakin sellaista, mitä kolli ei osannut tulkita.

Lukekaas nämä tarinankirjoitus ja roolipelaus ohjeet, ja tarinat kirjoitetaan myös tänne!

 

 

♦ Kun kirjoitatte tarinoita, muistakaa lukea toisen kissan hakemukset, jotta osaatte kertoa paremmin, minkälainen toinen hamo on, minkälaiseen tapaan hän vastaa, sähiseekö hän joka toisella lausauksellaan vai onko hän iloinen hymyilevä kisuli. Voitte myös kuvailla häntä täten paremmin, kun tiedätte, miltä kissa näyttää, miten hän katsoo sinun kissaasi jne. Jos tarinoissanne tulee tilanteita, joissa paha kissa onkin ykskaks täydellisyyden perikuva, kiltti, pehmotassu, tarinoita ei hyväksytä. Ne poistetaan tai skipataan silloin yli! ♦

 

♦ Roolipelatessanne, ette voi kertoa, miten toisen kissa vastaa oman kissanne kysymykseen, mutta tarinoissa voitte! ♦

 

♦ Kun kirjoitatte, puheet ''näiden väliin'' tai - viivan jälkeen. Kun kissanne ajattelevat *ajatus näiden* tai >>näiden väliin<<. ♦

 

♦ Muistakaa ottaa oikeinkirjoitus huomioon, mutta muistakaa pitää hauskaa ja hyvä ilmapiiri yllä! ♦

 

♦ Jos sinulle tulee toiselle roolijalle jotakin kysyttävää laittakaa asianne //näiden väliin//, mutta joss tahdotte sopia jotakin nopeasti, avatkaa sivusta chatti tai kirjoittakaa vieraskirjaan. ♦

 

 

©2017 Soturin sydän - suntuubi.com