Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Myrskyklaani :

Päällikkö: Usvakatse • Ruskea, hoikka naaras, jolla on keltaiset silmät •

Varapäällikkö: Saniaiskynsi •

Parantaja: Haavepuro • Pienikokoinen, valkea tassuinen, valkea vatsainen ja kilpikonna kuvioinen naaras •

Parantajaoppilas : Sulkatassu •Pieni kolli, jonka turkki on kermanvärinen ja tällä on ruskeat korvat •

 

Soturit:

Liekkimeri • Oranssi kolli, jonka turkissa on oransseja raitoja •  

Ukkostaivas • Suuri keltainen kolli, jolla on tuuhea pitkä turkki ja oranssit silmät • Haukkatähden veli •

Liekkimarja • Valkea leopardikuvioine naaras, jonka silmät ovat vihreät • Raivotähden tytär • Yöntassun mestari •

Juovaputous • Valkea naaras, oransseilla juovilla ja sinisillä silmillä • Saniaiskynnen sisko •

Valkohäntä • Oranssiturkkinen kolli, jolla koko häntä on valkea, ruskeat silmät • Pimeydentassun mestari •

Tyrnimarja • Harmaa naaras, ruskeilla raidoilla ja vihreillä silmillä • Kuuntassun mestari •

 

 

 Jokiklaani:

Päällikkö: Punatähti • Kokonaan valkea kolli, jolla on verenpunaiset silmät ja tuuhea pitkä turkki •

Varapäällikkö: Myrskysilmä •  Sinertäväharmaa kolli, jonka hännänpää, korvat ja tassut ovat mustat • entinen kotikisu •

Parantaja: Okapolku • Tiikerikuvioinen naaras, jolla on keltaiset silmät • Jäätassun mestari •

Parantajaoppilas:  Jäätassu • Siniharmaa naaras, vihreät silmät ja valkea leuka •

 

Soturit:

Tuhkasielu • Kilpikonnakuvioinen naaras, jonka vatsa ja etutassut ovat valkeat, tuuheaturkkinen kaunotar • Raivotähden tytär • Aurinkotassun mestari •

Tuskahuuto •  Tummasävyinen kilpikonnakuvioinen ja pieni kokoinen kolli, jonka silmät ovat oranssit • Raivotähden poika  •

Kyyhkynlento • Oranssi naaras, valkeilla raidoilla ja lyhyellä turkilla •

Tarutaivas • Kirjava naaras, jonka sävyt ovat punertava ja oranssi, mutta silmät ovat keltaiset •

Pihkapolku • Harmaa sinijuovainen kolli, jonka silmät ovat violetit • Lasihännän kumppani •

Punamyrsky • Oranssivalkoinen kolli, jolla on juovikkaita kermansävyisiä raitoja turkissa • Ruskatassun mestari •

Valveuni • Valkea naaras, mustilla tassuilla ja mustalla hännänpäällä •

Pihkajuova • Kermanvärinen naaras, ruskeilla silmillä ja korvilla •  Lumitassun mestari •

Haapalehti • Harmaa kolli, vihreillä silmillä ja ruskeilla tassuilla •

Puumahalla • Puumamainen, pitkä koipinen, keltasilmäinen naaras • Okralehden tytär •

Rusakkoturkki • Kermanrusehtava pitkäturkkinen, pähkinän ruskeat silmät omaava kolli • Okralehden poika •

Setrisydän • Pörröinen naaras, kirjavalla turkilla ja suklaanruskeilla silmillä • Mustatassun mestari •

Tammihiiri • Ruskea ja pieni kolli, jolla on vihreät silmät • Ruostetassun mestari •

Pajupilvi • Punertavasävyinen kilpikonnakuvioinen naaras •

Arpisydän • Valkea vatsainen, leukainen kolli, jonka muu turkki on punertava ja silmät ovat siniset, vasemman silmän päällä pitkä ja syvä arpi • Sitruskukan ja Veritähden poika •

Lasihäntä • Valkea turkkinen naaras, jonka korvat ovat mustat ja silmät violetit • Odottaa Pihkapolun pentuja • Arpipennun, Mustapennun ja Lumipennun kasvatti emo •

Pihkaraita • Vaalean rusehtava leopardikuvioinen naaras, hailakan vihreät silmät •

Varpushaukka • Puumamainen, keltasilmäinen ja pitkäkoipinen naaras • Arpisydämen kumppani •

Hopeasade • Valkea naaras, jonka turkissa siniharmaita juovia, siniset silmät •

 

 

 

Oppilaat:

 Mustatassu (-kynsi) • Tummasävyinen kolli •

Lumitassu (-myrsky) • Valkea naaras, sinisillä silmillä ja mustalla leualla •

Aurinkotassu (-loiste) • Kokonaan oranssi naaras, jolla on keltaiset silmät ja valkea hännänpää •

Ruostetassu (-turkki) • Ruskeaharmaa kolli, jolla on luppakorvat •

Ruskatassu (-roihu) • Valkea naaras, jolla on oranssi turkki ja valkeat korvat, sekä rusehtavia raitoja turkissa •

 

Kuningattaret:

Liekkimyrsky • Oranssi naaras, jonka vasemmassa korvassa on rengas, jonka turkissa on oransseja raitoja, vatsa ja tassut ovat valkoiset • Raivokynnen tytär • Entinen luopio • Myrskysilmän kumppani • Täpläpennun, Sudenpennun, Taivaanpennun ja Synkkäpennun emo •

 

Pennut:

Synkkäpentu (-myrsky) • Pohjaväriltään musta kolli, jolla on valkeat silmät ja valkeat silmien aluset ja ympärykset • Veritähden ja Korpinkyyneleen poika •¨

Täpläpentu (-turkki) • Valkean leuan, kaulan ja vatsan omaava kolli, jolla on keltaiset silmät ja muuten kilpikonnakuvioinen •

Sudenpentu (-silmä) • Mustan turkin omaava naaras, jolla on violetit silmät ja pitkä turkki •

Taivaanpentu (-liekki) • Harmaa naaras, oransseilla suurilla silmillä •

 

Klaaninvanhimmat:

Okralehti • Puumamainen, pitkäkoipinen, sinertävä silmäinen naaras • Puumatassun ja Rusakkotassun emo •

Hopeailves • Pörheä turkkinen naaras, jolla on isot siniset silmät ja valkeita raitoja turkissa • Viiltotähden kumppani Puumatähden jälkeen • Rusakkotassun mestari •

 

Tuuliklaani:

Päällikkö: Kuutähti • Hyvin pienikokoinen valkea naaras harmaalla hännällä, korvilla, käpälillä ja maskilla. Hieman normaalia pidempi turkki, musta kuono ja siniset silmät. Käpälissä epämääräiset kuunsirpinmalliset valkeat läiskät, josta hän sai nimensä soturiaikanaan.

Varapäällikkö: Raivokynsi • Mustaturkkinen naaras, keltaisilla silmillä, ja arpisella silmillä •  

Parantaja: Taivaskaiku • Kilpikonnakuvioinen naaras, valkealla leualla ja vihreillä silmillä •

Parantajaoppilas: Laventelitassu •Pieni, leveäkasvoinen naaras, sinertävällä turkilla ja suurilla kirkkaan keltaisilla silmillä. Ei näkyviä arpia, musta kuono ja keskipitkä turkki.

Soturit:

Taskuruoho • Naamapuoli, tumma sävyinen naaras •

Kastanjapuro • Tulen keltainen naaras, jonka turkissa on valkeita raitoja •

Kyynpurema • Harmaa kolli, jonka oikeassa tassussa on syviä arpia ja häntä on musta • Raivotähden seuraava kumppani • Jääntassun mestari •

Marraslehti • Harmaa naaras, jolla on valkeita täpliä turkissaan •

Taivaskaiku • Ruskea naaras, oransseilla silmillä, hoikka ja pieni • Roihutassun mestari •

Hallaniitty • Kokonaan valkea naaras, jonka korvat ovat vaalean ruskeat, oranssit silmät •Myrskysilmän sisko • Kaikutassun mestari •

Jäänkajo• Ruskea kolli, tummilla raidoilla ja valkoista kuonosta häntään •

Revontulitanssi•  Kokonaan musta naaras, solakka ja pienikokoinen, sinertävillä silmillä •

Kolibriunelma • Kaunis valkokultainen naaras, turkooseilla silmillä •  Villitassun mestari •

Savuraita • Harmaa raidallinen naaras, sinisillä silmillä •

Loimuniitty • Ruskea kolli, oransseilla raidoilla ja vatsalla • Yötassun mestari •

Harmaahäntä • Kokonaan musta kolli, jolla on harmaa häntä ja korvat •

 

Varjoklaani:

Päällikkö: Veritähti •Suurikokoinen ja lihaksikas kolli, punertavansävyinen paholainen, vitivalkeilla silmillä ja ruoskamaisella hännällä  •

Varapäällikkö: Tuhkasydän •Tuhkanharmaa tiheä turkkinen naaras, kellertävänvihreillä silmillä ja harmaalla kuonolla •

Parantaja: Kyynhammas • Harmaavalkea tiikerikuvioinen naaras •

Parantajaoppilas: Aavantassu • Valkea naaras, raitoja hännässä ja selässä •

Soturit:

Synkkäsielu • Kilpikonnakuvioinen kolli, jonka silmät ovat oranssit • Raivotähden kumppani •

Usvatuuli • Harmaa tiikerikuvioinen kolli, jonka toinen korva on revennyt • Minttuliljan kumppani •

Korppivarjo • Harmaa pukuinen kolli, jonka silmät ovat siniset • Puumatähden ja Korpinkyyneleen veli •

Mäntysydän • Tiikerikuvioinen kaunis naaras • Korppivarjon kumppani • Susitassun mestari •

Katajanmarja • Juovikas naaras, värikkäillä sävyillä, vihreillä silmillä • Kurjenlaulun kumppani • Kyynhampaan emo •

Mutaturkki • Sotkea turkkinen, valtavankokoinen ja lihaksikas kolli, jonka pohjaväri on kermankeltainen • Kurjenlaulun veli • Sinitassun mestari •

Kirouksensydän • Pieni korvainen, leopardikuvioinen naaras, joka on todella lihaksikas • Puumatähden ja Veritähden tytär •

Paholaisensydän• Pieni kokoinen, leopardikuvioinen kolli, jolla on todella tummat silmät • Puumatähden ja Veritähden poika •

Vieraskirja  [ Kirjoita ]

Nimi: Masi

04.02.2017 16:45
Synkkämyrskyn anteeksi anto

Luku 2 ’’Punatähti! Valmistaudu taisteluun, sillä minä olen Varjoklaanin päällikkö, Veritähti!’’

Enempää ajattelematta musta sävyinen pentu loikkasi pitkällä, mutta matalalla loikalla sisarustensa keskelle. Täpläpentu naukaisi hämmästyneenä, kun isoveli tuli ryminällä ensimmäisen kerran aukiolle. Sudenpentu loikkasi sisarustensa taakse, kohottaen karvansa pystyyn ja päästi matalaa murinaa.
’’Etkö uskalla kohdata minua itse? Vaan laitat varapäällikkösi ja uskollisimman soturisi kuolemaan?’’, tumma pentu naukaisi ja nappasi rimpuilevan Täpläpennun hampaisiinsa. Vahvat leuat pureutuivat pentuturkin omaavan Täpläpennun niskanahkaan, ja pikkuveli rääkäisi kauhistuneena. Tumman pennun oli helppo nakata hädissään miukuva Täpläpentu pentutarhaan vieressä olevaan pusikkoon.
’’Eikö Myrskysilmästä ole enempää vastusta?’’, Veritähdeksi nimeytynyt pentu naukaisi siskolleen, joka kuvitteli selvästi olevansa Punatähti. Tummakuvioinen pentu ei saattanut ymmärtää, mitä näissä leikeissä oli niin hauskaa, mutta roolileikin hän ymmärsi. Kukaan ei voisi tuomita häntä, kun hän leikkisi mukana, eläen omaa rooliaan. Täpläpentu rysähti puskaan, päästäen hampaidensa välistä kauhistuneen miukaisun. Liekkimyrsky oli välittömästi tuon luona ja kurkisteli oksien väleistä, mihin hänen nuorin pentunsa oli kadonnut.

Taivaanpentu oli yrittänyt väistää isoveljensä suuret käpälät, mutta tumman kollin häntä oli kiertynyt naaraan takajalan ympärille. Naaras naukaisi säikähtäneenä, kun hän lysähti vatsalleen maahan ja tumma kolli loikkasi hänen niskaansa painaen hänet maahan. Siinä oli mennyt ehkä vain silmänräpäys, mutta Taivaanpentu naukui hädissään, kun tumman pennun kynnet upposivat tämän selkään.
’’Eikä sinulla muuta apua ole? Myrskysilmä ja Tuskahuuto? Miksi et jo kohtaisi minua Punatähti?’’, tumma pentu ilkkui ja raastoi Taivaanpennun korvaa. Sisko naukaisi uudelleen ulisevasti ja Sudenpentu päästi vihaisen ulvahduksen, syöksyen isoveljeään kohti. Kynnet esillä, pienempi naaras syöksyi ilmaa viistäen kollia kohti. Tumma pentu kiepsahti kyljelleen ja Sudenpentu tömähti siskonsa, Taivaanpennun niskaan.
Isoveli kierähti maata viistäen ja pysähtyi kaksikon taakse, virnistäen huvittuneena. Sudenpentu kömpi takaisin jaloilleen Taivaanpennun selästä, kun pienempi sisko juoksi emonsa luokse suojaan. Liekkimyrskyn silmät olivat levinneet järkytyksestä ja hän yritti epätoivoisena löytää Täpläpentua puskasta, itkevän Taivaanpennun kanssa.
Sudenpentu mulkoili veljeään, mutta veljen kasvoille oli vain huvittunut virnistys. Sudenpentu kurtisti kulmiaan, eikö veli tosiaan osannut leikkiä? ’’Leikissä kuuluu pitää kynnet piilossa!’’, naaras pentu henkäisi ja tumma pentu siristi silmiään.
’’Ei tämä mitään leikkiä enää ole! Sinä haastoit minut, ota minusta nyt mittaa, niin kuin päällikön kuuluukin!’’, Veritähdeksi tekeytynyt kolli pentu ärisi ja Sudenpentu luimisti toista korvaansa, mutta päästi kurkustaan matalaa murinaa.

Kumpikaan kaksikosta ei liikkunut ja tumma varjo laskeutui kaksikon ylle. Tumma kolli pentu tiesi, että joku seisoi hänen takanaan, sillä varjo peitti hänet kokonaan, mutta ei Sudenpentua. Sudenpentu oli lopettanut murinansa ja katseli silmät säikähtäneinä isoveljensä taakse.
’’Aiotko sinäkin hyökätä selästä päin?’’, pentu sihahti ja kissa hänen takanaan pysyi vaiti. Hengityksen kolli erotti, mutta ääntä se ei päästänyt. Miksi hän oli edes puhunut tuolle? Ansaitsiko toinen edes kuulla hänen ääntään tai ajatuksiaan? Tumma pentu katsahti lapansa ylitse ja sai samassa kipakan iskun poskelleen, kierien tomuisessa maassa Sudenpennun vierelle.
Kun vauhti iskusta tyyntyi, pentu pysyi siskonsa vierellä maassa, mutta tunsi polttavaa lämpöä kasvoillaan. Hän laski katseensa tyynenä tassuihinsa ja maahan niiden alla, joihin tippui verta. Hiljalleen hän kohotti mitään sanomattoman katseensa Sudenpennun ja hänen edessään seisovaan puhtaan valkeaan kolliin, jonka verenpunaiset silmät hehkuivat vihaisina liekkeinä.
’’Anna tulla Veritähti, ota minusta se mitä haluat. Mitä olet aina sitten janonnutkin’’, Punatähti komensi kipakasti ja tumma pentu mittaili toista hetken katseellaan. Pentu kiersi häntänsä ylös ja nousi ylös, hän vastasi päällikön katseeseen kylmällä tuijotuksellaan. Tumma pentu ei kuitenkaan ehtinyt liikahtaa, kun Punatähti syöksyi häntä kohti käpälät ojossa. Pentu ehti juuri ajoissa painautua takaisin maahan, mutta samalla hän erotti, ettei päälliköllä ollut kynnet esillä. Pentu paljasti kyntensä ja oli aikeissa napata kunnon tukon päälliköstä, kun oranssikeltainen naaras kissa hyppäsi hänen ylleen karvat pystyssä.
’’Ja mitähän sinä luulet tekeväsi?’’, Liekkimyrsky ärisi päällikölle, joka kääntyi ympäri ja istuutui tyynen rauhallisena. ’’Jos haluat todella jostakin itsellesi mittaa, niin kävele Varjoklaanin maille, äläkä ota mittaa pennuistani!’’, Liekkimyrsky sihisi päällikölle, joka pyöräytti silmiään.
’’Lopeta minun käskyttämiseni, arvon kuningatar. Et näytä itse osaavan kurittaa pentuasi, joten ajattelin tehdä sen itse. Jos hän ei osaa hallita edes metsän arvoja, tai klaanin välisiä arvoja, hänestä ei voi tulla tämän klaanin kissaa koskaan. Omia klaanitovereita ei kuulu vahingoittaa, oli se sitten leikkiä tai ei’’, Punatähti saarnasi ja tumma pentu katseli hiljaa emoaan tämän alapuolelta. Emon karvat olivat laskeutuneet, mutta tumma pentu saattoi aistia emon vihan liekit.
’’Elämää sekin on. Viha ja veri ovat osa yhteiskuntaamme, vaikka se ei ole oikein, pitäisikö minun jumaloida pentujani ja uskotella heille, ettei koskaan voi sattua mitään? Kun jotakin tapahtuisi, he olisivat kaikki shokissa. Minä kyllä osaan käsitellä pentujani, kun on sen aika. Mutta ensi kerralla, kun ongin puskasta pentuani ja muut rähisevät keskenään, en halua sinun puuttuvan siihen’’, kuningatar sähähti ja Punatähti heilautti korvaansa. Hän nousi ylös ja askelsi naaraan ohitse, luoden kuitenkin vihaisen mulkaisun pentuun tuon jalkojen juuressa.

Liekkimyrsky päästi raskaan huokaisun ja muut pennut juoksivat heidän luokseen.
’’Anteeksi emo’’, Sudenpentu miukaisi ja mulkaisi sitten isoveljeään. ’’En tiennyt, ettei hän osaa leikkiä’’, hän sihahti hampaidensa juuresta ja Täpläpentu nuoli lohduttavasti Taivaanpennun korvaa, josta oli lohjennut palanen. Liekkimyrsky huokaisi uudelleen ja läpsäisi Sudenpentua hännällään nenälle.
’’Ehkä hän osaisi, jos ette aina tuomitsisi häntä ja ottaisitte hänet mukaanne? Ehkäpä voisitte olla klaanille ylpeyden aihe, jos toimisitte yhdessä? Ehkäpä kaikki ei olekaan hänen vikansa, vaan vika on meissä kaikissa? Miten kukaan voi tietää, mitä toinen ajattelee, jos häneltä ei koskaan kysytä mitään?’’, Liekkimyrsky naukaisi Sudenpennulle ja lähti takaisin pentutarhaan, Taivaanpennun juostessa hänen peräänsä ynähtäen. Liekkimyrsky katsahti vielä kerran turhautunut ilme kasvoillaan lapansa ylitse pentuihinsa. ’’Älkää syyttäkö toisianne, vaan oppikaa tuntemaan empatiaa’’, hän totesi hiljaa ja siirtyi nyt kokonaan pesälle toisen tyttärensä kanssa.
Tumma kolli pentu nousi istumaan ja nuolaisi tassuaan, heilauttaen sen sitten poskelleen. Haavoja poskessa oli, mutta ne eivät olleet syviä. Eivät tappavia, eivät kivuliaita. Polte oli kadonnut ja adrenaliinin mukana olivat kadonneet energisyys ja vihakin. Sudenpentu mulkoili emonsa perään ja loi vihaisen katseensa tummaan pentuun.
’’Mikä sinusta tekee niin täydellisen? Et tee koskaan mitään oikein, jos edes teet mitään ja saat silti emoltamme kaiken kunnian ja huomion! Hän on minun emoni, älä vie häntä aina minulta!’’, Sudenpentu ulvaisi ja pinkaisi myös pesään. Tumma pentu katseli hämmentyneenä siskonsa perään, vilkaisten sitten nuorempaa veljeään, joka katsoi häntä surullisena.
’’Olenko minä täydellinen?’’, synkän mielen omaava kolli kysyi pikkuveljeltään, joka kohotti katseensa taivaalle. Valkea silmäistä pentua alkoi harmittaa, että hän oikeastaan oli päästänyt äänensä kuuluville. Asiat olivat olleet paljon paremmin, kun hän oli vain ollut hiljaa ja pysynyt omissa oloissaan, antaen muiden toimia keskenään. Eivät sisarukset tuntuneet häntä tarvitsevan, emo yritti vain tukea ja kannustaa häntä.
’’Se riippuu keneltä sitä kysytään, mutta meissä jokaisessa on jotakin täydellisestä’’, Täpläpentu kuiskasi ja tumma pentu kallisti päätään ihmeissään. ’’Minä en ole hyvä kamppailemaan, enkä ole taidokas oikeastaan missään, mutta minulla on sentään täydellisen muotoiset täplät’’, pentu hymyili ja tämän isoveli laski häntänsä toisen lavalle.
’’Paskanmarjat! Isähän meinasi sinusta tehdä Laikkupennun’’, tumma pentu näytti toiselle kieltä ja Täpläpentu pyöritteli silmiään.
’’Voisin veikata, että hän on sokea kuin mäyrä. Mutta mäyrät eivät ole sokeita, eivät ne vain aina huomaa sitä pientä kovakuoriaista jalkansa alla, hyvä jos ne edes tuntevat sitä’’, Täpläpentu totesi hymyillen ja tumma pentu ei ollut varma mitä tuo tarkoitti. Tämä taisi olla muutenkin ensimmäinen kerta, kun hän puhui jonkun kanssa. Oikeastaan nuorempi veli ei ollut hassumpi, ja hänelle tuli halu olla tuon kanssa yhtä. Pitää tämän puolia.
’’Sinä olet se kovakuoriainen’’, Täpläpentu naukaisi yllättäen ja tumma isoveli katsahti tähän hämmästyneenä.
’’Ai kiitos vain’’, hän mumisi Täpläpennulle, tämän antamasta kohteliaisuudesta.
’’Ei, en minä sitä pahalla sano. Kukaan ei huomaa sinua, joten päällesi on helppo astua, mutta kun niin käy, sinä tulet aiheuttamaan enemmän vahinkoa kuin kukaan olisi arvannutkaan’’, Täpläpentu naukaisi ja katseli taivaalle hymyillen, tumman isoveljen seuraten toisen katsetta. Hän saattoi hiljaa mielessään myöntää, että hänen ’täydelliset’ täplät omaava pikkuveljensä olisi oikeassa.

Nimi: Masi

27.01.2017 22:39
Synkkämyrskyn anteeksi anto
Luku 1 Valkea hohde
Hiljalleen vesipisarat iskeytyivät maahan ja musta kolli kohotti päätään. Tämän vieressä lepäsivät kolme pientä tuhisevaa pentua ja kolli väräytti toista korvaansa. Hänen ja muiden pentujen ympärille oli kietoutunut pörheä turkkinen kuningatar, jonka pentu tunnisti heti emokseen. Pentu päästi ujon naukaisun saamatta huomiota, sillä emo nukkui tyynin rauhallisena ja väräytti unen pauloissa viiksiään. Pentu kurtisti kulmiaan ja upotti hampaansa emon nenälle. Kuningatar räväytti silmänsä auki ja katseli hetken valkeita silmiä, havaiten pienen pentunsa ääriviivat, kohottaen sitten päätään kummastuneena.
Ennen kuin emo ehti aloittaa moittimisen, kuinka tämä tumma pentu oli purrut häntä nenään ja herättänyt hänet kesken ihanien unien, pesään työntyi siniharmaa kolli. Kuningatar käänsi päänsä yllättyneenä tuota kohti, naukaisten iloisen tervehdyksensä. Siniharmaa kolli hymyili kumppanilleen ja istuutui neljän pennun vierelle kehräten tyytyväisenä.
’’Kylläpä he kasvavat nopeasti’’, kolli henkäisi ja kuningatar nyökkäsi katsellen nyt itsekin pentuja, jotka alkoivat heräillä heidän vierellään. Naaras ei sanonut kumppanilleen mitään, nyökkäsi vain. Samassa pentutarhaaseen astui puhtaan valkea kolli, jonka arvokkuus ja samalla karmivuus huokui aurana tämän ympärillä. Ensiksi tullut harmaamusta kolli siirtyi sivummalle, jotta valkea kolli saattoi istuutua ihastelemaan pentuja. Pieni musta pentu katseli kaksikkoa uteliaina ja valkea kolli käänsi päänsä hänen emonsa puoleen.
’’Hyvää huomenta vain Liekkimyrsky. Ajattelin tulla kysymään, oletteko te kaksi jo suunnitelleet näille nimiä? Pennut alkavat olla jo kolmen kuun ikäisiä, ne ovat avanneet silmänsä aikoja sitten, ja olen katsellut, kuinka ne telmivät ulkona pentutarhaalta. Eikö olisi jo aika nimetä heidät, jotta heitä ei tarvitsisi puhutella heidän ulkonäkönsä perusteella?’’, valkea kolli naukaisi Liekkimyrskylle, joka huokaisi hiljaa, kiertäen häntänsä heräilevien pentujensa ympärille.
’’Niin, taidat olla oikeassa Punatähti.. Mutta minusta tuntuu niin pahalta antaa heille nimiä, niin kuin me tuomitsisimme heidät jotenkin, sillä eiväthän he ole näyttäneet taitojaan vielä. On vaikeaa sanoa heidän luonnettakaan, enkä haluaisi, että heitä kaikkia muistetaan vain heidän ulkonäkönsä takia’’, Liekkimyrsky naukaisi ja katseli nyt mustaa naarasta, jonka violetit silmät räpsähtivät auki. Vaaleanpunainen kieli kurkkasi ulos suusta, kun täplikäs kolli pentu haukotteli ja tummanharmaa naaras pörhisti selkäänsä venytellessään. Musta kolli oli aivan hiljaa ja lepuutti päätään vain tassujensa päällä, kiertäen häntänsä vierelleen.
’’Minusta meidän olisi jo syytä nimetä heidät, vaikka edes heidän ulkonäkönsä takia.. Kun he kasvavat heidän nimiensä päätteet voidaan antaa heidän luonteidensa mukaisesti, kuten halusitkin, Liekkimyrsky’’, Punatähden vierellä oleva kolli, pentujen isä naukaisi hymyillen ja katseli kuitenkin varovaisesti kumppaniaan, sillä halusi selvästi varmistaa, että kaikki tehtäisiin, kuten emo tahtoisi. Musta kolli pentu tarkkaili vain hiljaisena näiden toimintaa, kun hänen sisaruksensa alkoivat pomppia jaloilleen ja pinkoivat toistensa kimppuun innoissaan.
’’Hyvä on. Hyvä on. Olet tainnut miettiä jotakin erityistä jo?’’, Liekkimyrsky huokaisi ja katsahti kumppaniinsa, joka röyhisti rintaansa innoissaan. Kolli pentu saattoi havaita, että isä oli todellakin odottanut tätä hetkeä. Hetkeä, jolloin hän saisi tuoda mielipiteensä ilmi ja kutsua pentujaan oikeilla nimillä. Valkea päällikkö väräytti huvittuneena viiksiään ja katseli pentuja.
’’Mitä mieltä olet, jos tämä pieni riiviö olisi Laikkupentu?’’, harmaa kolli naukaisi ja osoitti hännällään mustan kolli pennun vierellä olevaa täplikästä pentua, joka pysähtyi hölmistyneenä katsomaan isäänsä. Liekkimyrsky luimisti korviaan ja mulkaisi kumppaniaan vihoissaan.
’’Eivät hänen turkkinsa kuviot ole mitään laikkuja’’, naaras tiuskaisi ja musta turkkinen pentu katsoi neutraalisti hämmentynyttä pikkuveljeään, joka istuutui hänen vierelleen ja hymyili suuret silmät loistaen vanhemmilleen.
’’Entä sitten Pilkkupentu? Pisamapentu?’’, harmaa kolli kyseli hämmästyneenä. Kolli ei selvästi ymmärtänyt pyöreiden muotojen eroja, mikä sai päällikön kurnahtamaan huvittuneena, kun oranssikeltainen emo pörhisti inhosta turkkiaan. Punatähden vierellä istuva kolli ymmärsi, että hänen nimiehdotuksensa olivat huonoja, tai huvittavia ja luimisti korviaan.
’’Minusta Täpläpentu on sointuva, kaunis ja kuvastaa hänen ulkonäköään’’, Liekkimyrsky naukaisi ja katsoi merkitsevästi kumppaniaan, joka nyökkäsi hymyillen. Ilmeisesti sananvaltaa asiasta ei isälle annettu, Täpläpentua vanhempi kolli totesi mielessään. Täpläpentu alkoi hyppiä innoissaan ja huutaa nimeään. Heidän siskonsa pomppivat heidän luokseen innoissaan ja tapittivat silmät suurina vanhempiensa ja päällikön edessä. He eivät malttaneet odottaa, mutta musta pentu makasi edelleen hiljaa ja tarkkaili tilannetta. Hän ei uskonut, että hänen mielipidettään kaivattiin asiaan.
’’Hänen silmänsä ovat kauniit’’, Punatähti kuiskasi, katsellen mustaa naaras pentua, joka räppäisi häntä hännälle. Liekkimyrskyn kumppani väräytti korviaan ylpeänä ja katseli tytärtään, napaten tätä niskasta ja siirtäen valkean silmäparin omaavan isoveljensä vierelle.
’’Minusta Sudenpentu olisi hyvä’’, kumppani naukaisi ja katsahti Liekkimyrskyyn, joka katseli hetken mietteliäänä kumppaniaan ja sitten katsahti tyttäreensä. Hetkeen hän ei sanonut mitään, hän näytti vain todella mietteliäältä, mikä huolestutti vanhinta pentua.
’’Se on loistava nimi, Myrskysilmä. Hänen silmänsä ovat yhtä taianomaiset kuin sudella, sekä hänen pitkä turkkinsa. Et ole sittenkään hullumpi keksimään heille nimiä ja nuorimmainen tyttäremme olkoot Taivaanpentu. Hänen silmissään on jokainen toivo, niin kuin Tähtiklaanin kissan antama, samalla ne kuvastavat kuinka aurinko loistaa taivaalla. Haluan antaa hänelle laajakäsitteisen nimen, jotta hän tulee aina tietämään, että kaikella on syynsä ja seurauksensa, eikä ole vain yhtä oikeaa vastausta’’, Liekkimyrsky hengähti ja hän tuntui ajelehtivan tyttärensä silmien valossa ajatuksiinsa. Myrskysilmä myöntyi ja hymyili Liekkimyrskylle, päällikkö heidän takanaan kuunteli vain tarkkaavaisena, vilkuillen epävarmasti tummaa kolli pentua.
Lopulta katseet kääntyivät mustaan pentuun, joka oli tarkkaillut heitä selvästi kokoajan. Myrskysilmä vilkaisi Liekkimyrskyä, lopulta Punatähti katseli heitä molempia. Kukaan heistä ei osannut sanoa mitään, he vain katselivat hiljaa toisiaan. Liekehtivästä naaraasta näki, että hänellä olisi ollut ehdotus, mutta hänkin oli hiljaa. Pennuista vanhin kohotti hämmästyneenä päätään ylös ja Myrskysilmä katsahti vaivaantuneena tassuihinsa.
’’Hänen katseensa on niin kylmä’’, Punatähti huokaisi ja pentu kurtisti kulmiaan. ’’Sen lisäksi, että hän on vain hiljaa, eikä tunnu olevan kiinnostunut mistään’’, päällikkö sanoi hiljaa ja Liekkimyrsky nousi jaloilleen karvat pörhistyneenä.
’’Sanotko, että minun pojassani on jotakin vikaa, Punatähti?’’, naaras sihisi ja Punatähti otti askeleen taaksepäin. ’’Hän on täydellinen ja täysin niin kuin muutkin pennut!’’, Liekkimyrsky naukaisi vihaisena, niskakarvat kohoten kattoa kohden. Myrskysilmä katseli vihaisena poikaansa, joka räpäytti hämmästyneenä silmiään.
’’Ymmärrän kyllä, jos et itse havaitse sitä.. Mutta oletko antanut Okapolun tarkistaa hänet? Ei, en tarkoita sitä pahalla Liekkimyrsky, mutta oletko koskaan kuullut, että hän olisi edes sanonut mitään?’’, Punatähti tiuskaisi takaisin ja Liekkimyrsky luimisti korviaan vihaisena.
’’Ulos pesästä! Hän on täydellinen pentu mitä voi olla, enkä todellakaan kaipaa Okapolun apua! En sinun, enkä Okapolun! Nyt ulos pesästäni, sinä myös Myrskysilmä! Tiedän, että sinä olet myös samaa mieltä pojastamme!’’, Liekkimyrsky sähisten huudahti ja kollit perääntyivät aukiolle, kun vihainen kuningatar murisi heille.
’’Rauhoitu nyt Liekkimyrsky. Emme me mitään pahaa tarkoita, mutta voisit edes viedä hänet Okapolun luokse tutkittavaksi, siltä varalta, ettei hän ole kuuro, eikä kuule mitä me sanomme.. Rakkaimpani, jos vain-’’, Myrskysilmä naukaisi ja Liekkimyrsky päästi korvia vihlovan ulvahduksen, mikä herätti kissat leirissä. Oppilaat kurkistivat ulos pesästään ja klaaninvanhimmat kääntyivät katsomaan heitä saaliskasan luona.
’’Hän ei ole sairas, mielipuoli, eikä etenkään kuuro! Hän on meidän poikamme, kuinka voit ajatella noin! Hän on täydellinen!’’, Liekkimyrsky ulvahti ja Punatähti vilkaisi aukiolle kokoontuvia kissoja, osaamatta sanoa mitään.
’’Miksi hän tuoksuu niin oudolle? Se olisi kuitenkin vain pennun parhaaksi, Liekkimyrsky’’, keskusteluun puuttui pörheä turkkinen vanha naaras saaliskasalta ja Liekkimyrsky katsahti tähän yllättyneenä.
’’Hopeailves..’’, Liekkimyrsky naukaisi, mutta ei tiennyt miten olisi puolustanut enää poikaansa. Hopeailves oli ollut lempeä ja rakastava kasvatti emo Liekkimyrskylle klaanissa ja nyt vanha naaras väräytti hänelle huvittuneena viiksiään.
’’Annahan, kun minä katson häntä. Punatähti, voisit ehkä järjestää partion korjauttamaan pesiä. Jos et huomannut, täällä sataa kaatamalla ja pesät tuntuvat rikkoutuvan kokoajan vain enemmän, samalla, kun maasto alkaa muistuttaa mutavelliä. Jos se sinusta tuntuu mahdottomalta työltä, pyydä sitten varapäällikköäsi, Myrskysilmää. Keskittykää Liekkimyrskyyn ja hänen poikaansa myöhemmin’’, Hopeailves naukaisi ja aukiolla kukaan ei sanonut mitään vastaan. Kissat tekivät vain lisää tilaa, kun iäkäs vanhus kulki pentutarhaan suuaukolta sisälle.
Liekkimyrsky mulkaisi vihaisesti Myrskysilmää ja Punatähteä, jotka alkoivat koota partioita kokoamaan leiriä takasin kuntoon ja kunnostamaan pesiä sateelta. Liekkimyrsky astui nyt itsekin pesään ja huolestuneena istuutui Hopeailveksen vierelle, joka nuuski uteliaana tummaa pentua.
Tumma pukuinen kolli pentu katseli sivussaan leikkiä sisaruksiaan, jotka naukuivat toisilleen kilpaa. Täpläpentu juoksi innoissaan sammalpallon perässä, sen paiskautuessa ilman halki Sudenpennun niskaan. Naaras naukaisi hämmästyneenä ja hyökkäsi sammalpallon kimppuun, alkaen potkuttaa sitä hurjasti takajaloillaan. Taivaanpentu hyökkäsi Sudenpennun kimppuun alkaen nahistella sammalpallosta ja tällöin Täpläpennulle tuli hyvä tilaisuus napata pallo, hän pinkaisi ulos pesästä siskot seuratessa häntä hännät huiskien. Nimeämätön muita suurempi pentu luimisti toista korvaansa ja katsahti sitten häntä nuuskivaan Hopeailvekseen.
Vanha naaras hymyili hänelle kilttiä hymyään ja pentu räpsäytti silmiään. Hän ei tiennyt, mitä tämä kissa oletti hänen tekevän, joten pentu nousi istumaan ja katseli, kuinka hänen emonsa saapui pesään. Liekkimyrskyn silmistä paistoi huoli, kun Hopeailves kierteli hänen poikaansa ympäri. ’’Mene sinä ulos vahtimaan muita pentuja, minä katselen sinun esikoistasi’’, Hopeailves naukaisi ja Liekkimyrsky lausui hiljaisen kiitoksen. Emo oli selvästi jämäkkä, tai sitten vain typerä, hän ei halunnut ainakaan myöntää, että hänen pojassaan olisi mitään vialla. Vanha naaras kiersi hänen taakseen ja puraisi pentua lavalle. Pentu sähähti ja loikkasi ympäri, häntä karvat pystyssä ja päästäen vihaista murinaa kurkustaan.
’’Hyvä taistelu tahto sinusta löytyy, etkä ole ainakaan ulkoisesti tunnoton ja ontto puunrunko’’, vanha naaras naukaisi ja pentu kallisti päätään ihmeissään. Hän päätti nyt tarkkailla tiiviisti tätä vanhaa kissaa, tiedä vaikka se aikoisi seuraavaksi talloa hänet, ihan vain tarkistaakseen, ettei hän olisi sukua kovakuoriaiselle! ’’Et ole ainakaan sokea, katseesi liikkuu täysin minun mukanani. En tiedä oletko vain laiska, vai liian viisas sisarustesi leikkeihin’’, Hopeailves totesi ja istuutui alas. Pentu kiersi häntänsä ympärilleen ja räpäytti silmiään uudelleen, muttei sanonut mitään. Miksi tämä vanhus oletti, että hän oikeastaan jakaisi toiselle riemua ja vaivautuisi puhumaan tälle? Kolli mittaili iäkästä naarasta katseellaan ja samassa sammalpallo lennähti sisälle, kopsahtaen pennun päähän. Kolli päästi vihaisen sähinän ja hänen siskonsa Taivaanpentu liukui pesään säikähtäneenä veljensä reaktiolle.
’’Mitä sinä oikein luulet tekeväsi? Pysy erossa minusta typerän pallosi kanssa!’’, pentu huudahti raivoissaan ja Taivaanpentu luimisti korviaan. Täpläpentu kurkisti pelokkaana pesään, mutta Sudenpentu loikki rohkeana nuoremman siskonsa ja isoveljensä väliin leuka ylväästi pystyssä.
’’Ja kuka sinä oikein luulet olevasi? Olet niin itseäsi täynnä ja hidas kuin mato, ettet jaksa edes nousta tuosta haisevasta pedistä! Mitä sinä oikein yrität esittää tuolla kaikella? Häh? Luuletko todella olevasi meitä muita parempi?’’, Sudenpentu sähisi ja mustan pennun kurkusta alkoi nousta vihaista murinaa. Hopeailves kiersi vain häntänsä ympärilleen tyytyväinen katse silmillään ja Liekkimyrsky kurkisti pesän suulta selvittääkseen mistä oli kyse. Kuka puhui?
Tumman pennun valkeat silmät hohtivat kiukusta, kun hän mittaili kuolevaisella katseellaan siskoaan, jonka polttavat silmät haastoivat häntä. Kysytkö todella mitä minä yritän esittää tällä kaikella? Olenko teitä parempi? Murina sisarusten kurkusta voimistui, mutta tumma pentu ei osannut sanoa jämäkästi takaisin. Oikeastaan hän ei ollut varma, sanoiko hän, vai kaikui hänen haluamansa sanansa vain ajatuksina pään syövereissä.
’’Sitähän minäkin, pidä roolistasi kiinni ja ole laiska myyrä, samalla tasolla kuin klaaninvanhin ja ole mykkä. Me emme tarvitse sinua, emmekä halua sinua edes leikkeihimme’’, Sudenpentu sihahti ja Taivaanpentu otti varovasti korvat luimussa sammalpallon kaksikon välistä. Tumman pennun häntä kaartui ylväästi ylös ja hän röyhisti rintaansa.
’’Yritätkö sinä loukata minua vai vähätellä? Sanoillasi ei ole minulle mitään tunne arvoa, sillä voitan sinut koska tahansa, miten ja missä tahansa’’, tumma pentu murahti ja Sudenpentu oli viiksen verran kookasta kollia isompi. Hän pörhisti turkkiaan ja astui askeleen eteenpäin uhkaavasti.
’’Haastan sinut sitten!’’, nuorempi naaras tiuskaisi ja tumman kolli pennun suupieleen levisi itsekäs virnistys. ’’Tässä klaanissa ei voi olla kahta päällikköä, joten minä olen Jokiklaanin Punatähti, sinä saat olla ketä tahansa päällikkö, ketä sinä haluat olla. Saat luvan todistaa minulle, että sinusta on edes Jokiklaanille vastusta, päällikkö’’, Sudenpentu murahti ja tumma pentu katseli siskoaan, joka käänsi hänelle selkänsä ja asteli pentutarhaasta ulos sisarusten kanssa.
Pentujen emo vilkaisi huolestuneena Hopeailvestä, joka näytti kuitenkin olevan tyytyväinen. Tummassa pennussa olisi potenttiaalia, sekä luonnetta, mutta tuon silmien valkea hohde ja suupieleessä oleva pirullinen virnistys sai Liekkimyrskyn varautuneeksi. Hän tiesi, millä nimellä kutsuisi pentua, Kotkansulka oli halunnut pentua kutsuttavan Synkkäpennuksi. Mutta Liekkimyrsky halusi antaa kollille kunniakkaan nimen, hän ei vain tiennyt, minkä. Tumma pentu nousi ylös, pitäen häntäänsä pystyssä.
’’Punatähti! Valmistaudu taisteluun, sillä minä olen Varjoklaanin päällikkö, Veritähti! Otan sielusi ja ruumiisi haltuuni, sekä pidän huolen, että kuolemasi tulee olemaan todella pitkä ja kivulias!’’, tumma pentu naukaisi, loikaten pentutarhan suuaukkoa kohti. Liekkimyrskyn niskakarvat nousivat pystyyn ja hän katseli huolestuneena pennun juoksua hänen ohitseen leiriin. Hopeailves astui Liekkimyrskyn vierelle ja katsahti kasvattitytärtään silmiin.
’’Hän ei ole sinun poikasi, eihän?’’, vanha naaras kuiskasi ja Liekkimyrsky laski katseensa tassuihinsa, tietämättä mitä sanoa. Mistä vanha kissa sen tietäisi?

Nimi: Chabine

07.01.2017 17:39
Mahtavasti kirjoitettu rakas, kuten aina! Täsä vaiheessa tuskin tulee enään kauheena yllätyksenä, että jumaloin sun kirjoitustaitoja. Tuli jotenkin todella haikea olo kun tätä luki, rakastin sitä, että tunnistin melkeen heti kuka puhui vaikka niitä ei oltaiskaan viellä nimetty! Jotenkin säälin verta, vaikkei ehkä pitäisi. Veri kun nyt on tämä juonitteleva vauva massamurha harrastuksenaan... Mutta sillä on niin surullinen tarina, etten voi kun rakastaa sitä (kuten kaikkia sun hahmoja. En tiiä, osaat vain kirjottaa niitä niin kauniisti..).
ok ajauduin harhateille.. Saisinko kartan? :'D en osaa takaisin..
Mutta siis hyvä alkunäytöksi! Odotan innolla jatkoa :3
yh ja pieni, lempeä, kaunis Korppi... Oon aina surullinen kun ajattelen et se on kuollut, vaikka en kunnolla tunnekkaan hahmoa.. Se oli vaan niin kaunis henkilö.. Viilto vaikuttaa mahtavalta :D

Nimi: Synkkämyrskyn anteeksi anto : Alkunäytös

02.12.2016 22:02
Alkunäytös

’’Hän on heikkona’’, parantaja naukaisi pesäänsä änkevälle punertavalle varapäällikölle, joka halusi nähdä kumppaninsa. ’’En voi päästää sinua nyt pesääni’’, parantaja jatkoi tomerasti ja työntyi takaisin pesäänsä, kun Varjoklaanin päällikkö esti punertavaa kollia siirtymästä väkisin pesään.
’’Verikynsi, sinun ei ole nyt parasta mennä sinne. Korpinkyynel on heikkona.. Hän ei välttämättä selviä tästä’’, päällikkö murahti seuraajalleen, joka pudisti päätään sähisten vihaisena. Tämä kulki hetken edestakaisin parantajanpesän edustalla ja katsahti sitten päällikköönsä.
’’Miten niin hän voi olla heikkona? Ei pentuja synnytetä parantajanpesässä, mikä hänellä muka on?’’, Veritähti murisi ja päällikkö luimisti aavistuksen verran toista korvaansa. Verikynsi, jos kuka ei sietänyt heikkouden merkkejä tai niiden esittämistä muille, joten hänen päällikkönsä päätti olla hiljaa. Punertava kolli saattoi nopeasti havaita, ettei päällikkö ollut varma edes asiasta ja nuori varapäällikön alku sihisi vihaisena. Enempää vastauksia odottamatta päällikköä suurempi Verikynsi työntyi kollin ohitse ja askelsi pesään. Tämän silmien kesti hetken hahmottaa pimeässä pesässä, missä hänen kumppaninsa olisi, eikä mennyt kauaakaan, kun Verikynsi havainnollisti naaraan pesän reunalla olevalta sammalpediltä.

Parantaja päästi matalaa murinaa, mutta antoi pojanpoikansa astua pesään, hän ei halunnut estää tätä, oikeastaan, hän ei uskaltanut estää tätä. Parantaja jatkoi kannustavaa naukaisuaan Korpinkyyneleelle kuin Verikynsi ei olisikaan saapunut pesään. Verikynsi askelsi sammalpedin vierelle, painaen päänsä Korpinkyyneleen poskea vasten. Naaraan veren haju täytti ilman ja tämän hengitys oli tiheää, mutta valittavaa ääntä kunniakas naaras ei päästänyt huuliltaan.
’’Tämä on tyttärenne, ja tässä kolme poikaanne’’, parantaja naukaisi Verikynnelle, joka oli kuitenkin vain keskittynyt kumppaniinsa ja kuiski tämän korvaan jotakin kannustavaa. Parantaja nuolaisi Korpinkyyneleen lapaa lempeäksi eleeksi. ’’Vielä yksi Korpinkyynel, pystyt kyllä siihen’’, parantaja kehräsi, mutta naaras oli heikkona. Tämän kylkiluut näkyivät jokaisella hengenvedolla kyljissä, sekä tämän hengitys rohisi, eikä veren vuodatus loppunut.
Naaras kohotti päätään kumppaniaan, Verikynttä kohti, tämän silmät olivat vetiset tuskasta, mutta tämä jaksoi edelleen hymyillä toiselle. ’’Minä en usko selviäväni tästä, Verikynsi. Kasvata heistä hyviä sotureita Varjoklaanille, anna minun olla ylpeä heistä ja sinusta rakkaimpani’’, Korpinkyynel kuiskasi Verikynnelle, joka astui askeleen taaksepäin. Parantaja jätti sanomatta ääneen mielipiteensä Verikynnestä ja jatkoi kannustamista Korpinkyyneleelle viimeisen pennun takia.
’’Ei, ei Korpinkyynel. Kyllä sinä tästä selviät, kuten kaikesta muustakin. Olen tukenasi, sinä pärjäät hyvin, me pärjäämme hyvin, niin nyt kuin jatkossakin.. Eikö, eikö niin Yölintu?’’, nuori varapäällikkö katsahti parantajaan, joka ei kuitenkaan vastannut. Korpinkyynel hymyili Verikynnelle ja pudisti hennosti päätään. Tämän voimat olivat lopussa, hän jaksoi silti edelleen yrittää hymyillä, ääni oli heikkoa, hyvä jos hän sai sanoja puhuttua ja ääntään kuulumaan. Kipu raastoi hänen sisintään, hänen sieluaan ja mieltään, kipu oli saada hänet kangistumaan, mutta hän yritti pitää pintansa. Hänen olisi vielä kerran näytettävä urhealta kumppaninsa edessä.

’’Katso valoon Verikynsi, huomaa, että minä en selviä tästä. Pennut tarvitsevat sinua tämän jälkeen, kun minä en ole heidän luonaan’’, naaras ähkäisi ja päästi hiljaisen murahduksen, kun Yölinnun avustamana viimeinen tummasävyinen pieni nyytti syntyi. Yölinnun korvat värähtivät alas, kun pentu ei hengittänyt, mutta alkaessaan nuolla tätä, pentu miukaisi heikosti.
’’Viisi pentua, neljä poikaa ja yksi tytär, hienoa työtä Korpinkyynel. Olemme klaanina ja perheenäsi ylpeitä sinusta’’, Yölintu naukaisi ja nuolaisi naaraan lapaa. Korpinkyynel hymyili kumppaninsa isoäidille, klaaninsa parantajalle ja kissalle, joka oli ollut valmis opettamaan hänet parantajaksi.
’’Kiitos, Yölintu’’, hän kuiskasi heikosti ja painoi päänsä sammalpedille, kun pennut tökkivät ja painautuivat hänen kylkeään vasten inisten Yölinnun opastuksella. ’’Pyydän, viekää Verikynsi pois täältä.. Tästä pesästä nyt’’, hän kuiskasi hiljaa ja punertava lihaksikas kolli katsoi kumppaniaan ällistyneenä.
’’En poistu viereltäsi, en vaikka kuolema minut tästä repisi. Haluan nähdä, että sinä pärjäät. Sinun on pärjättävä ja jatkettava elämääsi kanssani, elämäämme yhdessä, Korpinkyynel’’, kolli murisi ja alkoi nuolla kumppaninsa otsaa, joka oli kuumeinen.
Verikynnen takaa tämän niskaan upotti hampaansa päällikkö, Tappajatähti, joka yritti repiä häntä ulos parantajanpesästä. Verikynsi ärähti ja heitti tämän irti itsestään parantajanpesän lattialle.
’’Se on vain omaksi parhaaksesi, kuuntelisit kumppanisi viimeistä toivetta’’, Kurjenlaulu murahti ja askelsi lapsuudenystävänsä vierelle. Verikynsi aikoi väittää vastaa, mutta katsahtaessaan Korpinkyyneleeseen, naaraan katse oli lasittunut. Tämän kyljet eivät enää kohonneet, sekä hengitys oli lakannut. Naaras makasi kauniina, mutta vain ruumiillisesti Verikynnen luona. Tämä oli lausunut jo viimeiset pelokkaat ja itkuiset sanansa. Verikynsi jäykistyi ja tuijotti kumppaniaan silmät suurina. Hän ei uskaltanut vetää henkeä, kolme kissaa pesässä tuijottivat häntä, tietämättä mitä sanoa, tai mitä tehdä.

Verikynsi astui lähemmäs kumppaniaan ja nuolaisi tuon poskea.
’’Voithan sinä toki levätä, kultaseni. Olet ansainnut sen, teit hienoa työtä. Olen ylpeä sinusta’’, kolli kuiskasi ja nuolaisi uudelleen naarasta, mutta tämän viikset eivät värähtäneet enää tuttuun tapaan verenpunaiselle kollille kehräyksestä. ’’Hymyilisitkö vielä minulle, kaunotar? Anteeksi, käyttäydyin typerästi’’, hän kuiskasi jälleen ja päällikkö vilkaisi epäröiden parantajaa, mutta tämä ei sanonut mitään. Verikynsi puski kumppaniaan epätoivoisena, ja hitaasti kyyneleet valuivat tuon poskea pitkin.
’’Korpinkyynel on mennyt, Verikynsi’’, Tappajatähti kuiskasi hiljaa ja Verikynsi päästi hiljaista murinaa, haudaten kasvonsa kumppaninsa pehmeään turkkiin, maistellen tuon ominaistuoksua ja haudaten kyyneleensä tuon mukana. ’’Anna parantajan jatkaa tästä’’, päällikkö kuiskasi hiljaa ja laski häntänsä toisen lavalle.
Verikynsi puri hampaansa yhteen, muttei hievahtanutkaan.
’’Ei, ei hän ole kuollut. Kaunotar nukkuu vain, niin, niinhän se on..’’, Verikynsi naurahti itsekseen ja katsahti parantajaan, jonka silmistä valui kyyneleitä. Verikynsi katsahti Kurjenlauluun, jonka katse laahasi maassa, ja lopuksi Tappajatähteen, jonka katse porautui suoraan Verikynnen sydämeen. Vihlaisu, kaipuu ja ikävä sydämessä saivat kollin lopulta tärisemään. Hän hoki kumppaninsa nimeä mielessään, kääntyen sitten Tappajatähteä kohti ja hyökkäsi tuon kimppuun. Kissat havahtuivat välittömästi, kun heidän päällikkönsä makasi maassa varapäällikön alla.
’’Miten voit väittää, että rakkaimpani olisi kuollut?’’, Verikynsi ulvahti ja alkoi raastaa toisen kasvoja. Tappajatähti ulvahti, mutta ei saanut suurempaa kollia päältään heitettyä. Kurjenlaulu älähti ajatuksistaan ja repi ystävänsä irti päälliköstä.

Verikynsi horjahteli ja katseli sitten kumppaniaan, sitten tämän vieressä kiehnääviin pentuihin. Hänen vihansa yltyi enemmän ja enemmän. Hän antoi Tappajatähden nousta ylös maasta, sillä vinkuna hänen korvissaan yltyi mielettömäksi meteliksi. Hänen katseensa kierteli kissoissa, kunnes hän muisti, mikä oli tappanut hänen kumppaninsa ja mikä jyskytti hänen päässään. Hän päästi korvia vihlovan valituksensa ja nappasi sitten yhden kolli pennuista ja paiskasi tämän maahan. Pennun keuhkot tyhjenivät nopeasti ja tämä vinkaisi epätoivoisena, mutta kissat eivät osanneet reagoida niin nopeasti. Yhdellä nopealla liikkeellä, pennun vikinä lakkasi ja tämän kurkusta valui verta. Kolme kissaa Verikynnen ympärillä jännittyivät ja jokainen päästi murinaa, mutta kaikki vain tuijottivat sanattomina. Kukaan ei osannut, tiennyt tai ymmärtänyt, miten heidän olisi pitänyt toimia.
’’Vain näiden takia Korpinkyynel on kuollut, minun ihana Korpinkyyneleeni, kaikista kaunein, tärkein ja rakkain’’, hän ulisi ja kaappasi hampaisiinsa naaras pennun. Lopulta Yölinnun sisimmässä kolahti ja hän tunsi, kuinka emonvaistot heräsit adrenaliini vyöryinä. Viha oli aitoa. Parantaja ulvahti ja syöksähti Verikynnen kimppuun, kynsien tuon rintakehää, yrittäen saada tuota kauemmas. Naaras kuitenkin painui nopeasti Verikynnen painon alla ja he kaatuivat maahan. Kaksikko kieri hetken maassa, kunnes Kurjenlaulu ja Tappajatähti repivät Verikynnen ulos pentutarhasta ja parantaja ryömi irti Verikynnestä.

Pieni punertava naaras pentu makasi parantajanpesän seinustan vieressä, vain hetki takaperin tuo oli maannut emonsa vierellä, nyt se oli Verikynnen käpälän iskusta lentänyt seinää vasten, josta valunut pesän maahan alas. Pieni pentu vinkui ja ulisi, sen niska oli veressä, kuten myös selkä ja kasvot. Verikynsi oli raastanut sen kasvoja, kun ote oli irronnut parantajan hyökätessä. Yölintu askelsi avuttomana liikkumattoman kolli pennun luokse ja nuoli tätä, mutta pentu oli selvästi kuollut.
’’Anteeksi Korpinkyynel..’’, Yölintu kuiskasi ja nuolaisi naaraan lapaa, asettaen kolli pennun tuon tassujen väliin. ’’Anteeksi, olen todella pahoillani.. Minä hoidan heille hyvän tulevaisuuden, mutta en Varjoklaanissa. Minä lupaan sen’’, hän kuiskasi ja alkoi hoivata naaras pentua, kyyneleet valuen silmistään ja sydämen lyödessä heikosti rinnassa. Pennun vinkuna oli kamalaa kuultavaa naaraalle, mutta tämä yritti miettiä, miten Korpinkyynel olisi toiminut.
--
Kevyessä lumessa naaraan askeleet painuivat lumeen, samalla kun kolme pientä tumma sävyistä pentua miukuivat tämän hampaissa. Neljäs naaras pentu heilui silmiään räpytellen isoäitinsä hampaissa ja yritti katsella ympärilleen, mutta erotti vain veljiensä kasvot. Naaras pörhisti turkkiaan, ylittäessään Varjoklaanin rajaa, samalla, kun puusta putosi lunta naaraan päälle. Iäkkäämpi klaaninvanhin jäi lumen alle ja pennut kierivät tämän otteesta lumessa. Naaras pörhisti turkkiaan ja möyri ulos lumikasasta, nuollen pentuja lohduttavasti ja ottaen nämä uudelleen otteeseensa.

Ruskea naaras harppoi lumen halki, kaksijalkalan ohitse, kohti Jokiklaanin rajamaita, mutta pysähtyi kaksijalkalan kohdalla. Sen takana erottui tuttu kissa, joka katseli häntä hiljaisena. Naaras päästi lempeän naukauksen, pennut suussaan ja kolli asteli varjoista esiin, epäröimättä, sekä hyväntahtoisen kehräyksen saattelemana.
’’Kuulin tapahtuneesta, on hienoa tavata sinut täällä Kotkansulka’’, kokonaan musta kolli naukaisi ja naaras asetti pennut kuivemmalle maalle. Niistä punertava pentu räpytteli silmiään uteliaana, mutta oli edelleen aika sokea. ’’Kuulin Liekkimyrskyltä, että olet viemässä yhtä pennuista hänen luokseen’’, kolli naukaisi ja Kotkansulka nyökkäsi luimistaen korviaan.
’’Pennut eivät ole turvassa Varjoklaanissa.. Verikynsi voi repiä heidät koska tahansa, hän järkkyi mieleltään, kun Korpinkyynel menehtyi synnytyksessä.. Hänen verensä ei hyytynyt ollenkaan. Yksi pennuista ehti kuolla, ennen kuin Yölintu, parantajamme ehti tehdä mitään.. ’’, Verikynnen emo selitti hiljaa ja kolli nyökkäsi.
’’Minä voin kyllä kasvattaa kolme heistä luonani’’, kolli tarjoutui ja naaras räpytteli silmiään yllättyneenä.
’’Sebastian, tekisitkö todella niin? Sinusta on ennenkin ollut apua, kun huolehdit toisen tyttäreni pennuista, ja omista sisaruksistasi, kuten Liekkimyrskystä. Olen siitäkin sinulle kiitollinen, että pärjäsitte niin hyvin omillanne, ja etenkin, kun sait pidettyä kuria Liekkimyrskyä kohtaan’’, naaras naurahti lopuksi ja Sebastian hymyili kohteliaasti.
’’Onko näille annettu nimiä?’’, kolli vaihtoi nopeasti puheenaihetta ja Kotkansulka uskoi sen johtuvan siitä, ettei tämä tahtonut puhua itsestään tai osannut vastaanottaa kehuja.
’’Tämä on Veripentu, hän sai nimensä isänsä mukaan, se oli Korpinkyyneleen toive, ennen synnytys aikaa.. Sillä hän tiesi, mitä tulevan pitää.. Mustapentu on tämä kaikista pienin ja tässä on Minkkipentu, heidät sekoitat varmasti aluksi jonkin aikaa, mutta Minkkipennusta kasvaa vielä todella iso’’, naaras naukaisi ylpeänä ja kietoi viimeisen ja nuorimmaisen pennun ympärille häntänsä.
’’Tämän nimi on Synkkäpentu, johtuen siitä illasta jona he syntyivät, mutta haluan hänet antaa Liekkimyrskylle.. Ei, en tarkoita sitä mitenkään pahalla, ettet saa itse valita. Haluan nämä kolme vain turvaan ja tälle haluan antaa tilaisuuden vielä haastaa isänsä teoistaan klaanikissana. Minä en välitä teetkö heistä kotikisuja, heimokissoja, maatilalla asuvia, erakoita vai mitä sitten keksitkin, kunhan heistä kukaan ei palaa klaaniin’’, Kotkansulka naukaisi jämäkästi ja Sebastian nyökkäsi.
’’Olkoon pienin siis Ciel.. Hän saakoot tulla mukanani kartanolle ja kasvaa siellä’’, Sebastian vastasi välittömästi ja Kotkansulka oli äimistynyt. Oliko tämä miettinyt kaiken jo valmiiksi? ’’Nämä kaksi kasvatan heimokissoiksi, vaikka haluat vain hänet klaanikissaksi, haluan, että nämä kaksi kunnioittavat Korpinkyyneltä ja tutustuvat Tähtiklaanin oppeihin, voidakseen tavata hänet’’, Sebastian selitti ja kaksikko nyökytteli toisilleen olleen yhtä mieltä asioista. Kotkansulka oli mielissään, että nuori musta kolli ymmärsi täydellisesti, mitä hän toivoi pentujen tulevaisuudelta.

Samassa kaksijalkalan edustalle loikki pyöreähkö naaras kissa. Tämän hengitys oli raskasta, mutta valkeasta pyöreästä vatsasta ja oranssiraidallisesta turkista Kotkansulka tunnisti naaraan Liekkimyrskyksi. Tätä ei seurannut selvästi kukaan.
Sebastian puski Liekkimyrskyä ja sisarukset kehräsivät kuuluvasti.
’’Sinä sitten saavuit paikalle, onko tämä Synkkäpentu, josta puhuimme jonkin aikaa sitten?’’, Liekkimyrsky kysyi ja katsahti Kotkansulan hännän alle, jossa pieni pentu makasi tyytyväisenä. ’’Älä huoli, minun pentuni syntyvät pian, klaani ei edes pian huomaa, että hän on omiani vanhempi.. Sillä parantajan ennustama aikani on tänään tai yöllä’’, naaras puuskutti ja nuuhkaisi pientä pentua. Kotkansulka värähti ajatuksesta, että oli asettanut tiineenä olevan naaraan vaaraan siitä, että tämä hakisi Synkkäpennun hänen luotaan. Kotkansulka tunsi pistävää surua, kun ojensi pennun Liekkimyrskylle. Hän olisi halunnut pitää tämän pienen otuksen itsellään ja vaalia sitä kuin kukkaa tassullaan, mutta ei voinut enää perääntyä lupauksistaan.
’’Kiitän teitä molempia, olette olleet minulle ja pennuilleni avuksi, olette hienoja lapsenlapsia’’, hän naukaisi ja nuolaisi molempien päälakea. Kaksikko kehräsi vastaukseksi ja Sebastian otti kolmikon hampaisiinsa, enempää sanomatta ja käänsi naaraille selkänsä.
’’Älä huolestu, hän pitää heistä hyvää huolta, kuten minä myös Synkkäpennusta. Kasvatamme hänet Myrskysilmän kanssa kuin ominamme’’, naaras naukaisi ja hymyili isoäidilleen, kääntyen sitten ja lähti kulkemaan huteran näköisenä poispäin.
Kotkansulka tarkkaili jonkin aikaa kuningattaren hidasta menoa kohti Jokiklaania, ja kun naarasta ei enää näkynyt, tämä päätti palata takaisin, mutta ensin puhdistaa turkkinsa, ettei klaani tietäisi hänen tavanneen jonkun.

 

 

©2017 Soturin sydän - suntuubi.com