Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
Vieraskirja  [ Kirjoita ]

Nimi: Masi

18.12.2016 23:52
Liekkimyrskyn toive
Alkunäytös
Mustaturkkinen naaras kiersi häntäänsä viiden pentunsa ympärille maaten oljenkorsien joukossa ja kehräten tyytyväisenä, kun auringonvalo paistoi ladon reikäisistä seinistä lämmittäen hänen turkkiaan. Keltaiset silmät vaeltelivat hänen ensimmäisten pentujensa joukoissa ja vanha naaras askelsi latoon, suu täynnä meheviä hiiriä.
’’Yölintu, onpa mukava nähdä sinua’’, musta naaras kehräsi ja Yölintu hymyili tyttären tyttärelleen, laskien tämän eteen vasta tapetut hiiret, joiden mehevä tuoksu kutkutti kuningattaren viiksiä. Yölintu, entinen Varjoklaanin parantaja, katseli pentuja läpi tarkistaen, että he kaikki olisivat terveitä ja hyvinvoivia. Nuorimmainen oli oranssikellertävä kolli pentu, josta vanha naaras aavisteli pahaa. Hän ei osannut sanoa, selviäisikö tämä elossa hiirenkorvaan asti, vaikka lumet olivatkin jo alkaneet sulata. Tämän vieressä makasi vanhin pentu, musta kolli pentu, joka oli kiertynyt veljensä ympärille ja haukotteli äänekkäästi.
’’Oletko jo miettinyt, milloin palaat takaisin klaaniin, Raivokynsi? Et voi majailla täällä ikuisuuksia ja pitää heitä piilossa maailmalta, klaaneilta ja metsältä. He ovat kyllä turvassa täällä.. Mutta minusta sinun olisi annettava heillekin mahdollisuus pitää kiinni klaanielämästään’’, Yölintu naukaisi Raivokynnelle, joka katseli empien viittä pentuaan. Kolme naarasta näyttivät lähes samanlaisilta, kahdella oli valkeata kuonolla, kun pohjaväriä oli kellertävä, pää ja selkämys oransseja ja ruskeaoranssit raidat kulkien selässä. Toinen oli vain todella pieni, kun taas toinen siskoista oli suuremman kokoinen. Heidän vierellään makasi kolmas naaras pentu, joka venytteli selällään ja tämän pohjaväriä oli kermansävyinen ja tämän turkissa oli ruskeaoransseja täpliä.
’’Haluan, että jokainen heistä saa vahvan nimen, vaikka klaaniin he eivät kaikki päätyisikään’’, Raivokynsi huokaisi hiljaa, nousten ylös, pentujen kierien kauemmas hänestä päästäen hämmästyneitä miukaisuja.
’’Niin, ymmärrän kyllä sinua. Otathan ainakin tämän mustan kollipennun mukaasi? Siitä tulee varmasti Tuuliklaanille hyvä soturi vielä jonakin päivänä’’, vanha naaras huiskaisi häntäänsä innoissaan. Mutta Raivokynsi pudisti päätään.
’’En ole viemässä heistä ketään enää Tuuliklaaniin, annan heille kokonaan uuden mahdollisuuden, muissa klaaneissa tai sinun luonasi’’, naaras selitti hymyillen ja Yölintu räpytteli hetken silmiään ällistyneenä, mutta päätyi nyökkäämään. Tämän silmistä näki, että mikä tahansa olisikin Raivokynnen päätös, hän hyväksyisi sen.
’’Nämä kaksi pientä ja heikompaa pentua jätän tänne, mustan kolli pennun kanssa, sillä hän tulee osaamaan huolehtimaan heistä, sekä puolustamaan heitä. Tämä musta pentu olkoon Sebastian, kun tämä pieni kolli olkoot Salama ja tämä pienin naaras Liekki’’, Raivokynsi naukaisi ja Yölintu nyökkäsi katsellen kolmea pentua, jotka Raivokynsi siirsi makaamaan keskenään.
’’Tämän nimeksi tulkoon myös Liekkipentu’’, hän naukaisi ja silitti hännällään leopardikuvioista tytärtään, joka vinkaisi. ’’Tämä taas saakoot nimensä veljeni Veritähden mukaan, hän olkoot Veripentu, mutta kukkikoot kauniina kuin ruusu’’, Raivokynsi hymyili ja siirsi kaksi tytärtään vierekkäin. Hän nousi ylös, ja syötyään nappasi hampaisiinsa kaksi tytärtään.
’’Olen kiitollisuuden velassa sinulle Yölintu, huolehdit ja hoidit meitä hyvin. Kiitos kaikesta, todella paljon ja tarkoitan sitä’’, naaras naukaisi kohteliaasti nyökäten, kun pienet tyttäret miukuivat hänen otteessaan.
’’Mutta oletko nyt jo lähdössä? Ei, en tarkoittanu, että nyt jo.. Minä-’’, Yölintu naukui hätääntyneenä ja nousi ylös, valmiina syöksymään Raivokynnen eteen ladon suulle. ’’Ethän ole edes sanonut hyvästejä Kiralle’’, Yölintu änkytti, kun Raivokynsi työntyi hänen ohitseen.
’’Ei, en niin. Se tekisi tästä kaikesta vain vaikeampaa ja olet täysin oikeassa siitä, että olen viipynyt luonanne aivan liian kauan. Minun on palattava takaisin ja vietävä tyttäreni muihin klaaneihin. Veripennun vien Varjoklaaniin ja Liekkipennun Myrskyklaaniin, he saavat aivan uudet mahdollisuudet, etenkin kun kasvavat erillään toisistaan. Heidän ei tarvitse tämän kolmikon tavoin muistaa minua’’, Raivokynsi hymyili ja Yölintu pudisti päätään.
’’En tiedä onko se hyvä ajatus.. Mitä jos joudut kohtaamaan heidät taistelussa?’’, Yölintu sopersi ja yritti vielä estää tyttärentytärtään, mutta naaras työnsi tämän kevyesti sivuun ja astui ulos ladosta.
’’Sittenpähän joudun, se olisi ainakin oikein minulle. En ole heille hyvä emo, en osaa huolehtia heistä, siksi pyydän sinulta sitä vaativaa tehtävää. Kasvata heidät ominasi, tai.. Ymmärrät varmasti’’, naaras naukaisi ja Yölintu kurtisti kulmiaan.
’’Raivokynsi, eihän tällä ole mitään tekemistä sen kanssa, että sinusta ollaan tekemässä Tuuliklaanin varapäällikköä, mutta et voi ottaa paikkaa vastaan pentujen takia?’’, parantaja kysyi ja Raivokynsi yritti vastata tämän katseeseen ilmeettömänä ja huvittuneena.
’’Ei tietenkään, Yölintu.. Minun on mentävä nyt’’, naaras sopersi ja pinkaisi kahden vinkuvan pennun kanssa pyryttävään lumiseen tuuleen, kun vanha naaras jäi seisomaan hetkeksi vielä ladon suulle, katsellen naaraan perään.
--
Haalea sävyinen oranssivalkea naaras kohotti päätään ohrien joukosta nuuskuttaen ilmaa, kun siniharmaa kolli askelsi yhden pennun kanssa latoon suojaan sateelta. Naaras pisti heti merkille, että kollit olivat saaneet riistaakseen ainakin muutaman hiiren ja pöllön.
’’Näitkö Sebastiania ja Liekkiä?’’, naaras kysyi korviaan luimistellen, kun ylemmältä kattopalkilta laskeutui iäkäs vanha harmaa naaras, hänen vierelleen valmiina ruokailemaan. Siniharmaa kolli kuitenkin pudisti päätään ja jakoi ruokaa kaksikolle, näyttäen oranssille pennulle mallia siitä, mihin asetettaisiin heidän saamansa riista.
’’Älä ole huolissasi Kata, he menevät miten menevät ja tulevat miten tulevat. Kyllä Sebastian pitää hyvää huolta Liekistä’’, siniharmaa kolli naukaisi kumppanilleen, jonka vieressä oleva entinen Varjoklaanin parantaja, Yölintu päästi huokaisun hampaidensa välistä, ennen kuin alkoi näykkiä hiirtään.
’’En olisi niinkään varma Kira, ei sitä koskaan tiedä, mitä pahuuksia Sebastianin päässä liikkuu, etenkin kun Liekki seuraa isoveljensä esimerkkiä’’, Yölintu naukaisi ja oranssi pentu laskeutui syömään isänsä, Kiran kanssa yhtä hiirtä. ’’Salama menisitkö sinä etsimään heitä vielä?’’, Yölintu kysyi kokonaan oranssilta pennulta, joka nyökkäsi ja hotki viimeiset suupalaset hiirestä.
’’Ole sitten varovainen!’’, Kata miukaisi nuoren kollin perään, joka katsahti heihin ja hymyillen nyökkäsi heille. Hän astui ladon suuaukolle ja luimisti korviaan, sillä ulkona löi salama, sekä sadetta tuntui tulevan loputtomin määrin. Hän tosiaan inhosi kylmyyttä ja märkää. Hän päästi matalan murinan kurkustaan ja lähti kilttinä poikana puskemaan tietään läpi sateen, etsien hajuja siskostaan Liekistä ja isoveljestään Sebastianista.
Märät tassut liukuivat sammalia pitkin, kun hän yritti askella kalliota alas, sillä hän oli löytänyt vainun sisaruksistaan. Huoli painoi hänen mieltä, sillä haju tuntui etenevän aina vain enemmän kohti kaupunkia. Hän höristeli korviaan kaiken vaaran varalta, sillä ei olisi ensimmäinen kerta, kun kaksikko jekuttaisi häntä ja hyökkäisi puun takaa hänen kimppuunsa. Salama saattoi myöntää, että oli aika moinen arkajalka, mutta samalla hän ihaili kaksikkoa ja piti yllään omaa sinnikkyyttään.
Hänen korviinsa kantautui pian huutoa ja kissojen kamppailun ääniä, mikä sai nuoren pennun karvat pörhistymään. Hän asettui istumaan pensaikon juurelle ja asetti tassunsa vatsaansa vasten, kurkkien pensaan varjosta sitä, mitä olisi tapahtunut. Hän saattoi erottaa mustapukuisen kollin ääriviivat sateen piiskaamalta kalliolta, ja alhaalla, vain ketun mitan päässä olevan naaraan, jonka edessä makasi tärisevä ja verinen kissa. Salama luimisti korviaan ja nielaisi, yrittäen pitää hengityksensä kuulumattomissa muilta kissoilta.
’’Liekki, paljasta kyntesi ja tapa se’’, Sebastian huusi kallion päältä, kahden kissan istuksiessa hänen vierellään. ’’Kuvittele, että se on emomme. Olet katkera hänelle muistatko? Muistatko kuinka janosit hänen vertaan, koska hän hylkäsi meidät tänne? Muistatko Liekki?’’, Sebastian kysyi kohottaen ylväästi päätään, katsoen kulmiensa alta Liekkiä, joka puri hampaansa yhteen empien. ’’Sinun on kasvettava ja opittava paremmaksi kuin hän, et voi muuten koskaan saavuttaa edes hänen tasoaan, puhumattakaan nousta häntä paremmaksi’’, Sebastian mourusi ja Liekki päästi turhautunutta murinaa kurkustaan.
Kissa hänen edessään tärisi peloissaan ja katseli epätoivoisena naarasta, joka siristi tälle silmiään.
’’Ole kiltti, älä tapa minua. En ole e-emosi, en-enkä ole aiheuttanut sinulle mitään pahaa’’, vain hieman Liekkiä vanhempi kissa aneli hiljaisella ja lähes kuulumattomalla äänellään. Naaras pörhisti uhkaavasti turkkiaan.
’’Vaikene! Ole hiljaa! Minun on tehtävä se, että voin kostaa kaiken. Kaikki kissat ovat vihollisiani, paitsi isoveljeni. Hän on ainoa joka minua ymmärtää!’’, naaras ulvahti ja iski rääkäisevää kissaa kasvoihin. ’’Kenenkään muun ei kuulu elää! Jokainen on tehnyt jotakin väärää, joko minua tai jotakuta toista kohtaan!’’, naaras sähisi ja iski hampaansa toisen niskaan, kiepauttaen tuon ilman halki vain hännänmitan päähän siitä pensaasta, jossa Salama oli pienellä kerällä, rinta maata vasten.
Liekki sähähti vielä kerran, Sebastianin kannustaessa nuorta pentua tappamaan toisen kissan, vaikka tämä Salamalle vieras kissa uikutti ja aneli armoa. Liekki syöksähti eteenpäin, upotti hampaansa toisen kaulalle, ja paiskasi tuon selälleen, paljastaen kyntensä. ’’Viimeisiä sanoja sinulle ei anneta, niitä ei kuitenkaan toteuta, jokainen on niin mitätön ansaitakseen niitä’’, Liekki sähähti ja Salaman jalat tärisivät. Jokainen vaisto huusi, että hänen olisi pitänyt juosta estämään Liekkiä, mutta hänen jalkansa eivät toimineet. Ääni ei tullut kuulluksi, se oli vain olematon pihahdus.
Kissan kauhun täyttämä huuto täytti aukion, ja vasta silloin Salama onnistui työntymään puskasta esiin. ’’Liekki..’’, hän änkytti hiljaa, kun katseli kissaa maassa, jonka silmät olivat lasittuneet ja vatsa revitty auki. ’’Mitä sinä olet tehnyt?’’, hän sopersi ja katsoi epäuskoisena siskoaan, joka vastasi tyynen rauhallisella katseellaan pikkuveljeeseensä.
’’Mitä sinä haluat, Salama?’’, Liekki kohotti kulmiaan ja astui lähemmäs, kun Sebastian sanoi kallion päällä jotakin kahdelle muulle kissalle, loikkien sitten heidän luokseen hymyillen. Salama aikoi juuri alkaa tivaamaan, mistä oli kyse ja mitä tämä kissa oli muka tehnyt ansaitakseen tällaisen kohtelun. Puhumattakaan, miten Liekki oli voinut tehdä näin? Sebastian laski häntänsä siskonsa lavalle ja Salama luimisti toista korvaansa. Entä tekisivätkö he hänellekin näin?
’’Mitä asiaa sinulla olikaan Salama?’’, Sebastian kallisti päätään ja hymyili lempeää hymyään Salamalle, joka kohotti hänen itsetuntoaan.
’’Vanhempamme lähettivät minut etsimään teitä, alamme aterioimaan’’, Salama naukui, aikoen jatkaa vielä selitystään, mutta Liekin raivosta palavat silmät kertoivat hänelle, että hänen olisi parempi pitää suunsa supussa.
’’Älä käytä heistä sitä nimeä! He eivät ole vanhempiamme, ei Kira, ei Kata, eikä etenkään Raivokynsi’’, Liekki sähähti ja Sebastianin ja Salaman katseet kohtasivat hetkeksi yllättyneinä toisen vihasta. Sebastian heilautti vain hymyillen häntäänsä ja viittasi kaksikkoa seuraamaan itseään. Oikea perheen esikuva, joka johdatti muita haluamallaan tavalla ja haluamaansa suuntaan. Sitä mieltä Salama oli ja kun hän katsahti Liekkiin, hän saattoi vain tuntea tuon liekehtivän raivon tunteet, joita hän tuskin koskaan tulisi ymmärtämään.

 

 

©2017 Soturin sydän - suntuubi.com